kun itse rokote aiheuttaa tuo muunnoksen .
UUTISETULKOMAAT
Lääkäritkin hämillään: Islannin ensimmäinen omikrontartunta on kolmesti rokotetulla miehellä, joka ei ole käynyt missään.
UUTISETULKOMAAT
Lääkäritkin hämillään: Islannin ensimmäinen omikrontartunta on kolmesti rokotetulla miehellä, joka ei ole käynyt missään.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mitä väliä jos ei ole itse käynyt missään kun muut pellet ramppaa koko ajan ulkomailla ja levittää tuoretta koronaa?
Olipa taas aivojen väärinkäyttöä.
Rokote ei aiheuttanut muunnosta. Aloittajapelle teki kuitenkin uutisesta ihan oman päätelmänsä. Se oikea päätelmä oli kyllä uutisessa mainittu, mutta tämän yksilön apinan aivoille se oli liian vaikea käsittää.
Epäillään että omikron olisi ollut Euroopassa jo aikaisemmin ja siirtynyt Afrikkaan. Virus muuntautuu koko ajan. Parhaillaankin voi olla uusi muunnos jossain ja matkustelun myötä levitä, kunnes huomataan ihmisen sairastuessa.
Nämä rokotevastaisen vänkyrät löytää aina jonkin syyn jottei vaan tartte rokotusta. Jos niille tulee tartunta,niin suoraan mähkölle kellariin. Ei hoitoon.
Miksi matkustamista ei voitaisi rajoittaa? Paljon tehokkaampaa kuin injektointi...
Miksei rokotteita voi ottaa kun se olisi paljon tehokkaampaa kuin rajoitukset?
Ja taas yksi hölmö kysymys... Siinäpähän mietit.
Milloin teidät silmät aukeaa, vai oletteko sokeita. Koronaa tartuttaa ja levittää rokotetut
Ja uusimpien MV lehden tutkimusten mukaan rokottamattomat ei sairastu ja venäläiset ovat immuuneja koronalle.
Tuota mieltä oon ollut rokotuksista saakka että rokotetut sairastuu rokotteesta joka muuttaa ihmisen dna:ta ja heikentää ihmisen omaa immuniteettiä,vastustuskykyä. Tämä on todistettu ja jokainen joka omaa lukutaidon ja haluaa ottaa selvää asioista löytävät vastauksen. Minusta liian sinisilmäisiä ihmiset ovat. Kiimassa rokotteen perässä josta ei ole ollut merkittävää hyötyä,sekin on tuotu ilmi.Moniko on sairastunut rajuunkiin koronaan saatuaan 2 rokotetta. Moniko on sanonut et katuu rokotteen ottamista kun tälläisen taudin sai joutumalla sairaalahoitoon vaikka luuli selviänsä sairastumasta kun on rokotettu. Yhtä pahana kävi tauti kuin rokottammattomalla.
Miksi muuten tauti leviää esim suomessa ? Rokotteita pistetään ihmiseen kovaa vauhtia ja tauti määrät eikun jatkaa kovaa kasvuaan. Eli rokotteessa on se ns juju miks tauti leviää just rokotetuiden keskuudessa ja he ovat ottaneet koronapassin et pääsevät bilettämään ja näin bilepaikoissa toki muuallakin levittävät tautia. Pian 2v ollaan oltu koronan kynsissä ja itse " suojautumalla " ihmisten ilmoilla,olen pysynyt terveenä.Enkä liiku ymimääräisiä,,minulle riittää asioinnit kaupassa,apteekissa ja ulkoilu. Kotona on hyvä olla.
Ja eikun lisää,,,kolmatta piikkiä vaan ihmiseen vajaan vuoden sisällä. Eikö jo hälytyskellot soi ihmisten päässä ? Sokeita ja kuurojako ovat. Vai elävätkö täysin median puheiden varassa,mukana. Eivätkö enää omaa ajattelua ja kyseenalaista mitään. Hyppäävätko tornista alas jos kehoitetaan,vaaditaan(kuten rokotuksia ottamaan).
Rokotetutkin levittää tautia, mutta ne on rokottamattomat jotka sairastuu ja joutuu teholle. Rokottamattomat ei välttämättä edes tiedä koronaa saaneensa koska oireet on niin lieviä.
Eikö sitten rajoittamattomat levitä? Kerro se. Ja miksi tehohoitopaikat ovat omineet samat vänkyrät jotka kritisoi rokotteita?
Mitenhän virus on päässyt sitten kehittymään, kun eihän rokotettuja ennen sitä ole edes ollutkaan? Vaikka näin ei saisi sanoa, niin toivottavasti sinä saat sen viruksen eikä sinun läheiset!!!
Oletko unohtanut että myös venäläiset ovat kehittäneet rokotetta ja tuskin ihan vaan hupia?
Aiotko elää loppuelämäsi vain kotona, kaupassa tai apteekissa? Virushan koitetaan tuhota vai itsestäänkö se vain poistuu?
Miks en,,ihan hyvin voin olla kotosalla. Ja kaupassa ja apteekissa käydä,kun olen ns suojautunut,maskilla ja käteni suojaamalla etten likaisiin ostoskärreihin tartu paljailla käsillä. Ulkoilen paljon. En kaipaa biletyksiä tai muita ns huveja. Jos tekee mieli lähteä käymään toisessa kaupungissa shoppailemassa sielläkin ns suojaudun. Eli ihan itsestäni kiinni mitä teen ja kuinka toimin kulkiessani ihmisten ilmoilla. Onko se niin hitoksen vaikeaa ymmärtää. Käsihygienia on ollut aina hallussa niin kotona kuin työelämässä ollessani.Ihmiset on vain niin levottomia nykyaikana et aina on päästävä matkustelemaan mm. ulkomaille. Eikö vähempi riitä. Ei itselläni enää menojalka vipata niinkuin nuorena,,nyt osaan nauttia jo muustakin esim just kotona olemisesta ja esim lukemisesta,ulkoilusta.Ystäviä ja perhettä tapailen useinkin. Ja kaikki me olemme terveenä pysyneet. Mutta JOS tauti on tullakseen se tulee. Mutta uskon kuitenkin omaan vahvaan vastustuskykyyn(kuten perheelläni ja ystävillä) ja siihen että toimimme kuitenkin vastuullisesti. Mutta jos tauti on sairastuvuudeksi ja kenties kuolemaksi tarkoitettu niin sitten se menee niin. Kaikkea hyvää palstan lukijoille ja kirjoittajille. Kyllä tästäkin selvitään. Viruksia on aina ollut ja mennyt,,niin tästäkin eroon päästään.Ei mikään ole pysyvää.
Omikron on voinut hyvin syntyä Euroopassa tai missä tahansa ja se on keksitty vasta Etelä-Afrikassa, koska uutisissa sanottiin että maassa on tosi hyvät tutkijat tällä alalla.
Koneinsinöörit ovat kehittäneet salaa Omikron pasillin ja toivat tullessaan tänne pohjolaan.
Jos biomohnälaitos joskus herää henkiin, niin koneinssit tuo sen viiruksen lieksaan tullessaan, kunhan kaikki 100 koneinsinööriä rynnistää työhön.
Uusi biomähnäpastilli parantaa omikron pasillin ja lähettää sen mikromikon kyydillä takaisin Etelä-Pohjanmaalle. Viisaat miehet ovat jo peukuttaneet suunnitelmalle posket pakkasessa punoittaen, ja nyt kaupunki etsii yhdeksän euron työttömiä lapioimaan setelejä Kyprokselle olikarkkien tileille. Kela saattaa maksaa pienen osan matkakustannuksista, mutta se vähennetään yhdeksäneuroisten päivärahoista kolmeen kertaan.
Rokotetut on sairaaloissa ja teholla. Rokottamattomat saavat lievän koronan. Rokotetut kuormittaa sairaaloita.
Ainakin uutisten mielestä se on toisin. Kumppaahan tässä nyt uskoa, sinua vain uutisia?
Pahan taisto hyvää vastaan kumuloitumassa.
Miksi rokotetut hermoilee🤔. Heillähän on varma suoja, passi taskussa ja elämä edessä 😚
Sinä olet MV lehden porukkaa joaa on immuniteetti koronaa vastaan kuten V enäläisillä ja Pohjois-Korealaislla on. Kummassakaan maassa ei ole yjtään tartuntaa,,,ja se on tosi.😁
Mikisi rokottamattomat hermoilee ja vastustaa koronapassia?
Harvinaisen hölmö aloitus ja ei pohjaudu tutkittuun tietoon pelkkää mututuntumaa ja propagandaa. Ottakaa rokotteet.