Onko niin sanottuja vanhojahyviä aikoja olemassakaan vai onko niin että kaikki sairastuvat tullessaan vanhoiksi?
Vanhat hyvät ajat
two wei
2236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun vanhaksi tulee, alkaa haikailla takaisin "vanhoja hyviä aikoja" ja alkaa vastustaa muutosta, vain jäädäkseen sen jalkoihin.
Väitätkö että kalkkis on hullu?
Ei kalkkeutuminen mikään synti tai häpeä ole, mutta miksei sitä samantien voisi seurata aikaansa, vaikka se onkin vaikeaa vanhoilla päivillä, sillä ei vanha koira uusia temppuja opi.
...ei kalkkeutuminen hulluutta ole. Mutta eiköhän se vanhojen hyvien aikojen kaipaaja ole kuitenkin tullut jonkun tien, kuten esimerkiksi ammatillisen kehityksensä, päähän.
Olen huomannut, että hoitoalalla on edelleen (niin somatiikan kuin psykiatriankin puolella) hyvin paljon yksittäisiä työtehtäviä joita tehdään vain siksi, että niin on tehty aina. Joka asian ottaa puheeksi leimataan helposti vanhempien hoitajien toimesta haihattelevaksi hoitotieteilijäksi.