Millähän perusteella tuonne Hämeenlinnan Linnan vartijoihin valitaan työntekijöite? On siellä töissä muutamia Ok kavereitakin mutta ikävä kyllä tiedän ainakin pari ravintola rettelöitsijää joilla ei ole millään tavalla tähän yhteiskuntaan soveltuvia käytöstapoja. Istuimme taanoin Night Life nimisessä ravintolassa. Heti kyseiseen ravintolaan tultuamme pöytäämme käveli pari tyypillisen Kriminaalin näköistä kaveria haastamaan riita, repien ystävääni hupusta samalla tönien häntä. Vastaavanlainen käytös jatkui noin tunnin verran, jopa vessaan mennessäni toinen kaljupää juoksi perässäni vessaan tuijottelemaan ja suutaan soittamaan, tavoitteenaan ilmeisesti saada tappelu aikaan,jonka jälkeen päätimme vaihtaa ravintolaa.
Tilanne tosiaan meni niin piinaavaksi että katsoimme parhaaksemme häipyä paikalta, ettei sattuisi mitään vakavampaa.
Tilanne tosiaan meni niin piinaavaksi että katsoimme parhaaksemme häipyä paikalta, ettei sattuisi mitään vakavampaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sen verran on vielä mainittava että olin täysin selvinpäin, kun taas tämä riitaa haastava porukka täysin sekaisin. Kyllä tässä jälkeenpäin olen miettinyt että mitähän siitäkin olisi seurannut jos olisi niistänyt tän kaljupäisen Linnan Vartioissa työtätekevän kaljupään nenän ja pyyhkinyt sillä ravintolan WC:n lattian niin voi voi sitä itkua jos nyt yleensäkkään olisi tajuissaan pysynyt. Sen jälkeen totuttuun tapaan kyseinen tyyppi olisi juossut Hämeenlinnan poliisilaitokselle nostamaan syytettä kuinka häntä on väärin käsitelty, olettaen savansa paremman kohtelun koska on joskus hakenut poliisikouluun mutta ei päässyt niin päätti käydä pari päivää kestävän vartijakurssin ja alkoi vartijaksi.
Luuleekohan ne että heillä on jonkinlaisia erityisoikeuksia muihin kansalaisiin nähden.
No se on ainakin varmaa etten Linnan Vartijoiden palveluita tule käyttämään yritykseni valvonnassa.
Kyseinen tapaus voi hyvinkin pitää paikkansa. Turhaa on kuitenkin lähteä koko yhteisöä syyttämään, jos joku sen jäsenistä on täysi idiootti. Itse tunnen paljon sen alan edustajia ja suurin osa on erittäin fixuja tyyppejä. Valitettavastihan on kuitenkin aina niin, että ne kaikista äänekkäimmät örveltäjät erottuu porukasta ja niiden mukaan sitten muodostetaan mielikuva koko firmasta. Pitää kuitenkin muistaa, että eiköhän näitä idiootteja mahdu valitettavasti joka alalle. Siihen vaan ei kiinnitetä huomiota, jos se riidanhaastaja on jossakin tehtaassa trukkikuskina. Onhan toki niinkin, että kyseisen alan edustajien ei ensimmäisenä pitäisi alkaa riitaa haastamaan, mutta eiköhän nekin tyypit osaa skarpata sen työhaastattelun ajan. Ja nykyäänhän on suhteellisen vaikeaa antaa kellekään potkuja sen takia, ettei vapaa-ajalla osaisi käyttäytyä. Luulisin että kyseinen turhan isoon egoon itsensä ryyppäävä tapaus, vaihtaa kuitenkin jossain vaiheessa alaa... joko tajuaa lopettaa itse tai sitten mokaa ja saa kenkää. Kyseisiä ramboja on nähty ennenkin. Turha siitä on kuitenkaan kaikkia vartijoita syyttää... valitettavasti alalle tulijoille ei pystytä tekemään täydellistä psykoanalyysia ja miten käyttäytyy kännissä-testiä.
Mitäs väliä sillä on missä joku työtään tekee?Tuskinpa rettelöitsijä siellä oli työtään suorittamassa.Eipä luulisi olevan väliä missä töitään tekee jos on idiootti
Mulle kerran yx juoppo mätäpaikka hitsari rupes rääpiin päätä kapakissa.Tuli löysät housuun,en enää ikinä mee sinne,enkä hitsauta autoani.Ihan kahjoja noi mätäpikka hitsarit
Joopa joo....kannattihan se nyt yleistää, että KAIKKI ravintoloiden rettelöitsijät ovat ko. firman työntekijöitä. Oletko yhtään miettinyt millainen fiilis ko.firman muilla työntekijöillä on, kun/jos heidän työpaikassaan on tuollainen rettelöitsijä? Totuus kun on, ettei työnantaja tms. voi puuttua henkilön tapaan viettää vapaa-aikaa, ellei hän todella tee jotakin mistä joutuisi rikosoikeudelliseen vastuuseen tms. mutta ei se tarkoita, että yhteen firmaan pesiytyisi kaikki epäsosiaalisesti käyttäytyvät turvenuijat, jotka sitten kulkisivat pitkin ravintoloita hakkaamassa muita tilanteen tullen. Luulenpa, että ko. henkilö ei liioin kulje ns. työkavereidensa kanssa tai muutoinkaan nauti työpaikallansa kovinkaan suurta luottamusta. Tiedän ko. firmasta hyviä ja päteviä henkilöitä ja muutamia todella päteviä ja uskottavia henkilöitä, joten on aika turhaa koko firmaa haukkua. Ja eiköhän monessa muussakin paikassa ole ne mustat lampaansa? Joten otetaanpa kaikki rauhallisesti, ja ainahan sinä itse voit näyttää olevasi moisen käytöksen yläpuolella ja olla viis veisaamatta moisen jätkän käytöksestä...näin et ainakaan ruoki ko. jätkän halua uhoilla lisää.
hähhähää...
TUI TUI :)