Tälläinen vesimies on ..

pystytkö lisäämään jotakin?

Vesimies rakastaa keskusteluja, vaihtelua, intohimoja, itsevarmuutta, mielipiteiden vaihtoa (väittelyä/perusteluja/asiantuntevuutta), uusien ideoiden keksimistä, seksiä melkein missä vain, avoimuutta. Vesimies haluaa aina selvittää riidat mahdollisimman nopeasti, ja on valmis unohtamaan ne. Vesimies suuttuu hitaasti, mutta voi loukaantua verisesti kun piruillaan avoimuuden kustannuksella tai juonittelua on käyty liian pitkään seläntakana. Epäoikeuden mukaisuus saa rauhallisen vesimiehen huutamaan naamapunaisena vaikka itse presidentille, silloin ei ole väliä auktoriteeteillä tai muilla titteleillä. Tuhmyys, laiskuus,epärehellisyys, oikkuilu, kieroilu, välinpitämättömyys, petos, suunnittelemattomuus isoissa asioissa, sekasortoisuus, yhteistyökyvyttömyys, töykeys saavat vesimiehen melkein suunniltaan. Vesimiehellä on uskomaton tunnevaisto! Flirttailu, itsestään huolenpito ja sisäinen kasvu ovat myös vesimiestä ihan itseään. Tilannevaistoa ei voi kehua...ajattelemattomuus ei ole tarkoituksellista, mutta vesimiehen kyky keskittyä johonkin ihmiseen, asiaan tai tilanteeseen voi johtaa ajattelemattomuuteen. Unohtuu kaikki muu.Se voi näyttää tunteettomuudellekin toisaalta ei vesimies olekkaan mikään lepertelijä, mieluummin suoraan asiaan ja eteenpäin.

Haastan sinut, pystytkö lisäämään jotakin tai todistamaan jonkin asian vääräksi?

52

18451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VesiMies

      Näyttää tunteet ennemmin kuin kertoo niistä.-

    • vesinainen

      Vesimies itseasiassa tykkää pienestä töykeydestä ja etenkin mustasta huumorista. Kaikki epäoikeudenmukaisuus maailmassa saa vesimiehen suuttumaan versesti, ja koska tässä moraalittomassa maailmassa epäoikeudenmukaisuus hyväksytään, vesimies herättää ympärillää paheksuntaa terävillä huomautuksillaan. Eihän kukaan halua tulla leimatuksi epäoikeudenmukaiseksi kakaraksi.
      Keskustelukumppania vesimiehen on vaikea löytää, koska kukapa haluaisi keskustella ihmisen ymmärryksen yli menevistä asioista. Täten hulluksileimaamisen pelko saa vesimiehen vaikenemaan. Tämä kuitenkin aiheuttaa kasvavaa ahdistusta vesimiehessä, mikä saattaa ilmetä "maailma on paha paikka" -asenteena tms. apatiana. Kärjistyneenä vesimies eristäytyy ja saattaa olla muille ilkeä, vaikka ei sitä sisimmässä tarkoittaisikaan. Myös väittelyseuran löytämisessä pätee sama: vesimies saa nokkeluudellaan muut tossun alle, ja tästä seurauksena vesimies saan hankalan ihmisen maineen otsaansa. Sillä kukapa kestäisi kritiikkiä.
      Kun vesimies suuttuu, hän suuttuuu osaksi itselleen ja osaksi muille. Itselleen siksi, että on arvioinut omat ihmisasiantuntijalahjansa väärin, ja tuntee kolauksen omassa tunnossaa. Muille siksi, että ei voi sietää epärehellisyyttä, selkäänpuukottamista, nuoleskelua tms. juntti-asennetta.
      Tymyyden, laiskuuden (tietyissä tilanteissa, etenkin projekteissa, joissa on muita mukana), ja sekasorron allekirjoittaisin. Lisäisin vielä tähän mielikuvituksettomuuden, luovuuden puutteen, sekä kaavoihin kangistumisen. Kireässä aikataulussa työskenteleminen saattaa aiheuttaa loppuupalamista, joka johtuu jo siitä, että kaikkea ei kerkeä tekemään täydellisesti vaan vähän sinne päin. Tämä aiheuttaa turhautumista ja tylsistymistä. Pahimmassa tapauksessa motivaation laskua ja hanskojen lyömistä tiskiin.

      • no se joka aloitti tämän

        nyt on niin vähän aikaa, mutta odotahan...

      • vesinainen
        no se joka aloitti tämän kirjoitti:

        nyt on niin vähän aikaa, mutta odotahan...

        Ei mitään kiirettä, ihan rauhassa vaan.

      • mielipiteitä...
        vesinainen kirjoitti:

        Ei mitään kiirettä, ihan rauhassa vaan.

        Vesimies on lisäksi ulkopuolisen silmin hirveän piikikäs, ilkeä ja jollain tavalla egoistinen minäminä-tyyppi. En tiedä, onko se heikon itsetunnon pönkitystä vai mitä.
        Hän etsii epäkohtia ihmisistä, joista tuntee epävarmuutta. Ja kun löytää ne mielestään, tekee melko pinnallisiakin arvioita omaksi edukseen, eikä niistä luovu millään. (Pinnallisuuden arvostus on muutenkin herkässä vesimiehessä) Omaa "totuuttaan" ihmisestä hän käyttää tekosyynä piikittelyyn.

        Ivallinen kestohymy tai epäsuora pikkuilkeä kommentti jollekkin sivusta seuraajalle...
        Omasta mielestään saattaa olla vain harmitonta huumoria, eikä vesimies tietenkään koskaan sano sitä suoraa rehellisesti kohteelleen.

        Tietty agressiivisuus, kilpailuvietti taustalla ja turhautuneisuus olemuksessa purkautuvat aika ajoin. Hän ei suostuisi koskaan olemaan muita huonompi. Häviäjänä erittäin surkea.

      • ....
        mielipiteitä... kirjoitti:

        Kyllä, nimenomaan, tuo musta huumori, sarkasmi ja vihjailu on raivostuttavaa. Mutta vesimies ei vain osaa olla pelottava, joku vakavasti otettava leijona tai oinas saa vesimiehen tutisemaan suoralla taistelun ja tappamisenhalullaan (nämä agressiivisimmat ja julmimmat), vesimiehestä ei ole veriseen taisteluun, hän korkeintaan unelmoi ja teorioi sellaisesta.

      • vesitypyliini
        .... kirjoitti:

        Vai ei ole taistoon ja oinas ja leijona pelottaa!
        Meikälikka on taistellut oinaan ja leijonan koalitiota vastaan sisukkaasti ja kummatkin on kesytetty,eikä mennyt ku vaivaset nelkytä vuotta.Olen sitkeä pirulainen...

      • oinas tytteli

        ovatko kaikki veskarit sairaalloisen tarkkoja touhuissaan...pohtivat asiat kaikkia vaihtoehtoja myöten valmiiksi...uppoutuvat itsesääliin ja voivat keskittyä niin että koko maailma ympäriltä katoaa...stressaavat paljon..???

      • haaveilija
        mielipiteitä... kirjoitti:

        Vesimies on lisäksi ulkopuolisen silmin hirveän piikikäs, ilkeä ja jollain tavalla egoistinen minäminä-tyyppi. En tiedä, onko se heikon itsetunnon pönkitystä vai mitä.
        Hän etsii epäkohtia ihmisistä, joista tuntee epävarmuutta. Ja kun löytää ne mielestään, tekee melko pinnallisiakin arvioita omaksi edukseen, eikä niistä luovu millään. (Pinnallisuuden arvostus on muutenkin herkässä vesimiehessä) Omaa "totuuttaan" ihmisestä hän käyttää tekosyynä piikittelyyn.

        Ivallinen kestohymy tai epäsuora pikkuilkeä kommentti jollekkin sivusta seuraajalle...
        Omasta mielestään saattaa olla vain harmitonta huumoria, eikä vesimies tietenkään koskaan sano sitä suoraa rehellisesti kohteelleen.

        Tietty agressiivisuus, kilpailuvietti taustalla ja turhautuneisuus olemuksessa purkautuvat aika ajoin. Hän ei suostuisi koskaan olemaan muita huonompi. Häviäjänä erittäin surkea.

        Tossa on paljon totta. Tietysti vaikuttaa myös lapsuusajan jutut luonteeseen.
        Itse kärsin siitä, että mua on helppo manipuloida.Huomaan aina vasta jälkeen päin , "taas se teki sen." Pakko olla paras, vaikka ei resurssit aina kestäskään, on rankkaa.

      • kiusattu vessari
        .... kirjoitti:

        Kyllä, nimenomaan, tuo musta huumori, sarkasmi ja vihjailu on raivostuttavaa. Mutta vesimies ei vain osaa olla pelottava, joku vakavasti otettava leijona tai oinas saa vesimiehen tutisemaan suoralla taistelun ja tappamisenhalullaan (nämä agressiivisimmat ja julmimmat), vesimiehestä ei ole veriseen taisteluun, hän korkeintaan unelmoi ja teorioi sellaisesta.

        Kun vessari alkaa tappelee pitää sen syynä ollakin joku niin ihanteellinen asia, et se siihen ryhtyy...
        Käyppä tosissasi uhkailemaan vessaria ja voimmekin hesarista lukea kuolinilmoituksesi.
        Oinas tai Leijona agressiivinen tai ei niinItse olet hautasi kaivanut, kun sellaiseen hulluuten ryhdyt...

      • huomioija
        mielipiteitä... kirjoitti:

        Vesimies on lisäksi ulkopuolisen silmin hirveän piikikäs, ilkeä ja jollain tavalla egoistinen minäminä-tyyppi. En tiedä, onko se heikon itsetunnon pönkitystä vai mitä.
        Hän etsii epäkohtia ihmisistä, joista tuntee epävarmuutta. Ja kun löytää ne mielestään, tekee melko pinnallisiakin arvioita omaksi edukseen, eikä niistä luovu millään. (Pinnallisuuden arvostus on muutenkin herkässä vesimiehessä) Omaa "totuuttaan" ihmisestä hän käyttää tekosyynä piikittelyyn.

        Ivallinen kestohymy tai epäsuora pikkuilkeä kommentti jollekkin sivusta seuraajalle...
        Omasta mielestään saattaa olla vain harmitonta huumoria, eikä vesimies tietenkään koskaan sano sitä suoraa rehellisesti kohteelleen.

        Tietty agressiivisuus, kilpailuvietti taustalla ja turhautuneisuus olemuksessa purkautuvat aika ajoin. Hän ei suostuisi koskaan olemaan muita huonompi. Häviäjänä erittäin surkea.

        Loistavana esimerkkinä Anna Abreun kommentit Tanssii tähtien kanssa ohjelmassa. Ivallinen, pilkkaava ja itseään korostava ääliö, joka korvaa asiantuntemattomuuden röyhkeydellään. Yrittää olla muita parempi. On huono valinta tuomariksi. Toisaalta Helena Ahti-Hallbergin on vesimies ja aivan toista maata. Siksikö, että osaa asiansa?

      • Anonyymi
        .... kirjoitti:

        Kyllä, nimenomaan, tuo musta huumori, sarkasmi ja vihjailu on raivostuttavaa. Mutta vesimies ei vain osaa olla pelottava, joku vakavasti otettava leijona tai oinas saa vesimiehen tutisemaan suoralla taistelun ja tappamisenhalullaan (nämä agressiivisimmat ja julmimmat), vesimiehestä ei ole veriseen taisteluun, hän korkeintaan unelmoi ja teorioi sellaisesta.

        Oot väärässä Oon Vesimies ja mua ei haukuta et en uskalla haastaa leijonaa Oon leikkitapellu mun kaverin (leijonan) kaa et niin oot 100% väärässä! 👿

    • ????

      minun tuntemani veskari ei ole tuollainen ollenkaan!

      • vessa girl

        Tunnen toisen vesimiehen ja hän on kyllä aivan tuohon päin vastainen

      • myyrä
        vessa girl kirjoitti:

        Tunnen toisen vesimiehen ja hän on kyllä aivan tuohon päin vastainen

        Allekirjoitan alkuperäisen viestin täysin. Tunnistin itseni niin selvästi että kylmä hiki kihosi ja karvat nousivat pystyyn niskassa.

        Monet piirteet ilmenevät sekä hyvässä että pahassa, se mikä jollekin saattaa näyttää päinvastaiselta voi pohjimmiltaan olla aivan muuta. En ihmettele paria vastarannan kiiskiä jotka väittävät tuntevansa toisenlaisia vesimiehiä. Ehkä joissakin yksilöissä on korostuneina/painottuneina hiukan eri asiat kuin minussa, mutta perusluonne täsmää.

        Esim: Parhaimmillaan luovuus ja aivotyö ilmenee seesteisenä itseilmaisuna ja verbaalisena lahjakkuutena, pahimmillaan raivopäisenä, hankalan ihmisen leimalla varustettuna räyhähenkenä ja ulkonäkökeskeisenä eksentrikkona jolle tyyli on tarkoitus. (Piti vain vääntää rautalangasta, että monella asialla on kaksi puolta, se mitä se on, ja se miltä se näyttää muitten silmissä.)

      • -''-
        myyrä kirjoitti:

        Hyvin huomasi että vesimies oli kirjoittanut edellisen, katsoi kummatkin puolet kortista ja teki selväksi että hän tietää todellisuuden vaikka muut sitä yritti vääristellä.

      • .......
        -''- kirjoitti:

        Hyvin huomasi että vesimies oli kirjoittanut edellisen, katsoi kummatkin puolet kortista ja teki selväksi että hän tietää todellisuuden vaikka muut sitä yritti vääristellä.

        Niin ja tyypillisesti sinä veskarina uskot vain tähän yhteen "todellisuuteen"
        Se kun kuulostaa parhaalta omaan korvaasi..

        Voi voi ;)

      • vesimies(n)
        -''- kirjoitti:

        Hyvin huomasi että vesimies oli kirjoittanut edellisen, katsoi kummatkin puolet kortista ja teki selväksi että hän tietää todellisuuden vaikka muut sitä yritti vääristellä.

        sanoisin sinulle että vain vesimies voi tietää totuuden omasta itsestään ja luonteestaan,muut voi sitä vaan arvailla,mutta ei todellisuudessa välttämättä ymmärtää ikinä.eikä muitten oo helppo päästä perille meidän ajatusmaailmasta,jos ylipäätään mahdollistakaan.
        mielenkiintoista et minullekki on sanottu tosta väittelynhaluisuudesta, eihän se todellakaan oo mitää naama punasena väittelyä,mutta jos tiedän olevani oikeassa ni miksi muuttaisin mieleni.me veskarit ollaan kuitenki nii suvaitsevaisia et hyväksytään silti sen toisenki ihmisen mielipide,vaikka se eri oiski.:)

      • utelias

        Jos vastasit aloittajalle, voin sanoa, että et itse tunne koko veskaria. Pahus soikoon, tuollainen aina uutta puurtamassa, täydellisyyttä vaativa itseltä ja toisilta...
        no uupuu, kun uuvutetaan töillä ja vaatimuksilla, mutta toipuu jaloilleen melko pian ja on entistä sitkeämpi. Ottaa opikseen kantapään kautta. veskarina 58v

    • vesimiesNainen

      ..osuva analyysi, ihan kuin olisit minusta kirjoittanut. Sen lisäisin, että yleensä tiedämme myös itse olevamme "vähän erilaisia" ja jopa myönnämme sen...

      • Vesimies

        melkeinpä minäkin allekirjoitan tuon! välillä sitä lukee pelottavan hyviä kuvauksia itsestään...

    • on yllättynyt

      ja upeita juttuja...miten muilla veskareilla (onko ominaista) ettei flirtti iske välttämättä heti toiseen sukupuoleen, mutta ihmisten on vaikea jonkun ajan kuluttua päästää meistä irti... jutut vie mukanaan tai jotain?
      Ja toinen juttu että, sitten aina aletaan odottaakin veskarilta niitä "sinun seurassasi tapahtuu aina" juttuja, mikä minun mielestäni on ahdistavaa jo aika pian.
      Vesinainen, allekirjoitan kirjotuksistasi jotakin asioita...en tiedä töykeydestä...mutta tietysti jää miettimään miksi se sanoi noin ja joskus jutut-pään-sisällä (kun on liikaa aikaa miettiä) alkavat ahdistaa, mutta en sanoisi että veskari olisi helppo masentumaan, (se merkki on kalat) ja juttukaverin löytäminen on tosi vaikeaa...ja sitä ei paranna se että itsekin alkaa sitten ehkä vaikka flirttaamaan...

      • sekopää?

        Sekopäitä te olette. Tuon viimeisen tekstissäkään ei ole päätä eikä häntää !

      • .....
        sekopää? kirjoitti:

        Sekopäitä te olette. Tuon viimeisen tekstissäkään ei ole päätä eikä häntää !

        Vesimies jaksaa luulla itsestään liikoja läpi elämänsä.

      • juttu...
        ..... kirjoitti:

        Vesimies jaksaa luulla itsestään liikoja läpi elämänsä.

        minustakin kuulosti... luulevat mitä luulevat :)

    • minä

      Kaikki tuntemani vesimiehet hukkuvat pulloon, lienee liian paljon nestemäinen merkki???

      • ****

        No, se että kaverisi ovat juoppoja kertoo jotakin sinusta ei vesimiehistä. Ja jos yrität yleistää, mieti sitten kokonaisuutta, eli montako mitäkin horoskooppimerkkiä juoppokavereissasi on. Vähän outo ajatusmaailmasi kuulostaa olevan muutenkin, kun tuollaista vain mietit horoskooppimerkkien kohdalla, menee jo pikkutyttöjen "sopiiko *merkki yhteen *merkin kanssa" -ajatuksen alapuolelle.

      • Source -
        **** kirjoitti:

        En ole kirjoittaja jolle vastasit mutta kommentoin: "menee jo pikkutyttöjen "sopiiko *merkki yhteen *merkin kanssa" -ajatuksen alapuolelle." Lähdetään liikkeelle siitä että pätevästi laadittu syntymäkartta kertoo äärettömän hyvin ihmisestä, lisäksi pätevätkin astrologit tekevät parianalyyseja. Jos ei siis kykene uskomaan parianalyyseihin, eipä kannata ylipäätään uskoa koko astrologiaan, sillä muuten kyse on todella ristiriitaisesta uskosta. Esim. Aurinko Jousimiehessä käy ihanteellisesti yhteen Aurinko Kaksosissa kanssa. Vaikka pelkkä aurinkomerkki ei välttämättä riitä pätevään analyysiin, vaikkakin kattaa elittäin paljon mm. ihmisen sisintä, kuumerkin avustuksella. Sanotaan näin että sitten se pikkutyttö on viisas jos ymmärtää parianalyysin toimivuuden siinä missä astrologian toimivuudenkin.

      • vai puhutko itsestäs?

        Olen vesimies N ja baarikaappi mulla on, täynnä juotavia,mutta itse en pahemmin niistä perusta. Kuppiin en sylje, toisille voin tarjota illan istujaisissa, mutta ei meillä juoteta.
        Kaikissa ihmisissä on enempi ja vähempi eroavaisuuksia olkoonpa sitten mitä merkkiä tahansa.

      • pulloton veimiesnainen

        En juo väkeviä ollenkaan, en punaviiniä, valkoviiniä,siideriä, jos otan, juon vain pari lonkeroo..!! kaikesta tulee kipeeksi, enkä pidä siitä jälkitilasta ollenkaan !!

    • .....

      Hups huijaa, vai meni yli hilseen! Ehkäpä on sitten aika lopettaa tämä juttu tähän. Heja!

    • vesimiesnainen

      ..osaa flirttailla pätkän vertaa :D..pelkään suorastaan jos mulle joku alkaa silmäänsä räpsyttään. ehkä otan koko flirtin liian vakavasti.

      • erillainen

        Vou! Mä oon kyll ihan erilainen. okei, saatan olla vähän vaarallinen suuttuessani, mutta muuten olen erillainen. olen taivaanrannan maalari. Olen sellainen unelmoija, että huh huh. Vesimiehillä on pajlon omaperäisiä ideoita ja suunnitelmia, joista osa toimiikin. vesimiehet ovat lahjakkaita ja luovia. Tunnen toisen vesimiehen, joka on oikea egoisti! En siis voi hylätä sitä teoriaa, että osa vesimiehistä olisi egoisteja.HUOM: EIVÄT KAIKKI TIETENKÄÄN!!!.
        Kai erillaisuuteni johtuu siitä, että olen sekoitus vuohta(kiinalainen horoskooppi)

    • VesimiesNainen

      osuit napakymppiin! Tunnistin itseni täysin kirjoituksestasi!

      • tanya86-

        toi pitää paikkansa ainakin mun kohdalla XDD

    • VeskariN

      ...itsekin olen tismalleen. En huomannut oikeastaan mitään minkä paikkaansa pitävyyttä epäilisin omalla kohdallani. Vesimies arvostaa oikeudenmukaisuutta ehkä jopa ylipaljon. Todellakin jos on joku epäkohta, niin siihen tekee mieli puuttua, vaikkei asia oma olisikaan. Vesimies haluaa pitää puoliaan ja on mielipiteissään hyvinkin jyrkkä. Vesimiehen päätä on vaikea saada kääntymään, se ei aina itselläkään onnistu vaikka yrittäisi.

    • Lulu

      Ihan kuin oisit kirjottanu minusta... Hassua.

    • VesiPoika

      Aika ympäripyöreältä vaikutti. Varmasti mikä tahansa horoskooppi löytää tuosta paljonkin itseään?

    • Melina^

      Tunnistin itseni kuvauksestasi! :)

    • Nauran!

      Voi sinua! Luultavasti monista muista merkeistä löytyy tuo melki kaikki mutta ei siiträ vesimiehestä, 25.1 jonka tunsin 13v. Noita kaikkea odotin, mutta hahaa, ainoa mitä alkuihanuuden noin 1v. jälkeen jäi jäljelle oli itsesääli, valittaminen, katkeruus muita ihmisiä ja heidän menestyksestään, katkeruus, että minulla oli ystäviä, katkeruus, että hän ei ollut suosittu, eli katkeruus kaikkeen johon "muut" oli syyllisiä, ei hän! Lisäksi tuli pettäminen , pahoinpitely, pelottelu ym. Minkäänlaista keskustelua asioista, ei yhtikäs mitään, tämän henkilön kanssa voinut tehdä. Hän vain ilmoitti: elämästäni meni nuo vuodet hukkaan!
      Vaikka mitä sanotaan, niin tunteetomampaa ihmistä en ole kohdannut: Tai ehkei ollutkaan tyypillinen vesimies, vaan tunnevammanen, joka käytti neitsyen auttamisvaistoa hyväkseen.

      • ninnulina

        Vaeimiehestä on 3 aivan erillaista luonnehdintaa. Itse kuuluun rehellisyyden, luovuuden ja sivustaseuraavien veskareiden kastiin. Välillä tulee tunne että veskarista puhutaan joko paljon paskaa tai niitä ylistetään taivaisiin. Totuudessa ja oikeudenmukaisuudessa vain vikana että totuuden sanominen satuttaa kuuliaa, vaikka en totuuksia latele kaikille päin naamaa, en sentään niin huono ihmistuntia.

    • kamoon

      eukkoni ei rakasta seksiä ollenkaan, pikemminkin vihaa sitä. Tai siis on aseksuaali.

    • Cleric38

      Totta joka sana,oisi kiva olla joku muu kuin vesimies :/

    • helena-mirjami

      Vesimies antaa itsestään boheemin ensivaikutelman ja tälläkertaa ensivaikutelma myös osuu oikeaan.
      Villi vesimies rakastaa vapautta yli kaiken, joten hän saattaa kärsiä sitoutumisvaikeuksista.
      Mutta kun hän löytää sen oikean, hän on tälle ehdottoman uskollinen.
      Myös ystävilleen vesimies on lojaali.
      Vesimies ei voikkaan sietää mustasukkaisuutta, sillä hänestä on äärimmäisen loukkaavaa, ettei häneen luoteta.

      Luova vesimies yrittää aina saada ystävänsä värvättyä mukaansa omiin hulluihin tempauksiinsa.
      Koska hänellä on niin vahva tahto eikä hän ota sanaa *ei, kuuleviin korviinsa,, hän useimmiten myös onnistuu siinnä. Vesimiehen ehtymätön energia tuottaa joskus aivan päättömiä ideoita, mutta mukaan mahtuu myös aivan lyömättömiä innovaatioita. Vesimies rakastaa sekkailua-ja niitä hänellä tosiaan riittää.

    • Vaakanainen...

      vesimiehiä on? Kaikki tapaamani vesimiesmiehet ovat olleet pahimman luokan sovinisteja ja rasisteja ja ei todellakaan olla samalla aaltopituudella. Sänkyseuraksi vinkuvat naisia mutta eivät tajua mitään naisten käsittelystä. Pysykää kaukana juntit!

      • brarillo

        Et oo itse yhtään sen parempi vaakanainen, koska olet ilmamerkki sinäkin!!!

    • 13+1

      puhutte kyllä ihan totta:) tollasia tuntemani vesimiehet on, hyvässä ja pahassa.

    • tyttödsgdfhfd

      totta tuo kirjoitus
      plus tahdon kunnon suhteen, en mitään säätöjä
      olen romanttinen
      rakastan rakastaa:)

    • Vesimies92

      Eiköhän tämä lanka aika vakuuttavasti osoita horoskooppien olevan täyttä potaskaa. Vesimiehet on tätä, ei kun tuota, ihan erilaisia, kuin olisit minusta kirjoittanut... Herätkää jo, aikuiset ihmiset. Arvioikaa joka ihminen erikseen käyttämättä muinaiseen taikauskoon perustuvaa lokerointia. Olen itse vesimies. Jotkut piirteet tässä langassa ovat osuneet aika nappiin, toiset eivät. Näin käy kun luettelee valtavan listan epämääräisiä piirteitä jotka voisivat sopia melkein keneen tahansa.

      • oilandwater

        Toi on just niin tyypillistä vesimiestä!

    • Oinasnaisen unelma

      Kuulostaa täydelliseltä!

    • Veskari ja Jouskari

      Veskari on mielestäni aika suora ja siksi olen jonkin aikaa Jouskarina itselleni koittanu etsiä sellaista sinkkutyttöä, mutta näin 32v. jouskariukko on ihmetelly mihinkä kaikki on kadonnut ?

      Vaikka suhde ei ole mistään merkeistä kiinni ,mutta hyvin noi kaks ihmistyyppiä tulee juttuun .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe