SUURPERHEEN ELÄMÄ TYÖNTÄYTEISTÄ

Leikekansio kirjoitti:

SRK:n SUVISEURAT OULUNSALOSSA 2.-5.7.1982

"Haastatteluko, voi ei. No kaipa se menee siinä kaiken muun lisänä. Rakennetaan uutta taloa. On vähän vilskettä", toteaa neljäntoista lapsen äiti Maija-Liisa Keränen puhelimessa. Onko lapsia jo sopiva määrä ? "Vastahan tämä on alullaan", hän laskee leikkiä ja jatkaa pikkuinen haikeuden sävy äänessään: "Olisihan se mukavaa, jos saisi vielä uuden vauvan." Kesken haastattelun toive väliaikaisesti toteutuukin, kun tuttava tuo hoitoon omansa. "Hakekaa vaikka huomenna pois. Kyllä me aina yksi lapsi selvitetään", huikkaa emäntä lapsen isälle. "Uskovaisten kesken on niin helppo pyytää apua, kun jokainen auttaa toinen toistaan."

"Aina kun syömään ruvetaan, saa ihan sormillaan laskea, montako on tulossa pöytään. Vanhin poika on ollut naimisissa jo kolme vuotta. Poikia on kotona kolme ja tyttöjä kymmenen. Nyt minulla on elämässä kaikkein helpoin aika, kun on isoja tyttöjä apuna. Vanhin on leikkikentällä työssä ja hänelle voin huoleti lähettää pienimmät päiväksi hoitoon", kertoo Maija-Liisa Keränen tyytyväisenä

Hän laskee, että ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen ei perheessä ole yhtään vaippaikäistä, kun ollaan lähdössä suviseuroihin. Nuorimmainen on jo kolmannella vuodella. "Kyllä niitä ennen sai ripustella vaippoja riviin kuivumaan, kun oli kaksikin vaippaikäistä yhtä aikaa. Nythän ovat kertakäyttövaipat niin käteviä."

"Meidän tytöt ovat kysyttyjä lapsenvahteja. Melkein joka aamu soi puhelin ja jonnekkin pyydetään avuksi. Samalla nuoret hankkivat vähän omaa rahaa suviseuroja varten."

"Syksyllä jää minun kanssani kotiin kolme lasta. Talviaamuina se onkin melkoinen huiske, kun on kymmenen kouluun lähtijää.
Ihmiset pelottelivat etukäteen, että miten te pärjäätte, kun monta lasta tulee samanaikaisesti murrosikään. Onhan tuota pärjätty, vaikka mieheni joutuu opettajan työssään päivätkin tekemisiin murrosikäisten kanssa."

"Koko perhe ei mahdu kerralla autoon, mutta nuoret haluavatkin jo kulkea omia aikojaan pyörillä. Koskaan ei ole tarvinnut lapsia seuroihin patistaa.
Päinvastoin on neuvoteltava pitkään, jos joku täytyisi suostutella jäämään kotimieheksi. He pitävät laulamisesta.
Seurapuheissa huomioidaan aina lapsetkin. Sellainen on harvinaista nykyaikana", huomauttaa Maija-Liisa Keränen.

Hän sanoo elämän suurperheessä olevan työntäyteistä. "Perjantaina olemme kaikki ihan uupuneita, mutta viikonlopun seurojen jälkeen on kaikki väsymys kuin pois pyyhkäisty. Torstaisin on ompeluseurat, perjantaisin raamattuluokka ja sunnuntaina pyhäkoulu, jossa olen ollut opettajana."

Ovathan ne lapset joskus ihmetelleet, miksi uskovaisissa perheissä tehdään niin paljon työtä. Jokaisen on tehtävä oma osansa, että asiat rullaavat.

ELÄMÄ VÄLILLÄ KUIN UNENNÄKÖÄ

"Vanhemmat tietenkin yrittävät saada lapsilleen kunnon vaatteet ja joutuvat vähän tinkimään omista vaatimuksistaan. Monet äidit tekevät itse vaatteet. Nytkin aloitettiin suviseuravalmistelut sillä, että tehtiin anorakkeja pojille. En minä päässyt sen koneen äärestä, ennenkuin olin tehnyt yhdeksän anorakkia", tuumaa Maija-Liisa Keränen.

Hän kertoo uskovaisten äitien nauraneen: "Kun vielä kengän teon oppisi, niin hyvä olisi !"
"Nyt minä sitten viime talvena kävin suutarikurssin ja opettelin lapikkaan teon. Se oli todellisuudessa vain sellainen henkireikä arkielämän keskellä. Alkaa löytyä jo aikaa omillekin harrastuksille."

"Siinä 30-40 vuotiaana elämä oli kuin unennäköä, työntäyteistä aikaa. Mihinkään ei päässyt. Sairaushan se tekee elämän harmaaksi.
Ensimmäisten ja viimeisten lasten syntymä on ollut yhtä juhlaa, mutta siinä välissä oli väsymystä, kun itse sairastelin. Kuudes ja seitsemäs lapsi olivat kaksoset, joiden odotus vei voimat. Kaikki muut raskaudet ovat olleet tavanomaisia."

"Terveys petti vain silloin, kun kuumereuma uusiutui. Se on onneksi pysynyt kurissa 15 vuotta penisiliinipistoksilla. En kestä angiinabasillia."

"Yritin vielä kaksosten syntymän jälkeen saada teologian opinnot päätökseen, kun oli sellainen loppuun suorittamisen tarve, mutta siinä vaiheessa sairastuin.
Painiskelin pitkään kahden vaiheilla.
Kävin Helsingissä suorittamassa joitain tenttejäkin, mutta laudaturtyö jäi tekemättä.
Minulla oli jo seitsemän lasta ja tajusin, että siinä on yhdelle ihmiselle ihan riittävästi elämäntyötä, kun saa heidät kaikki kasvatetuksi aikuisiksi. Oli se suuri helpotus, kun ratkaisu oli tehty."

"Se minua mietitytti, käykö aika pitkäksi, kun lapset ovat isoja. Näyttää töitä löytyvän ilman loppututkintoakin. Olen hoitanut välillä uskonnonopettajan sijaisuuksia. Koskaan en ole tuntenut katkeruutta siitä, että olen joutunut synnyttämään 14 lasta. Mielelläni vaihdoin tähän äidin osaan sen oppikoulun opettajan osan, joka olisi muuten ollut edessä."

VAUVA SAA AINA JUHLATUULELLE

"Kyllä silloin on aina koko perhe juhlatuulella, kun vauva tuodaan kotiin. Sitä kokemusta ei unohda. Isot tytöt ovat järjestäneet oikein juhlahetken. Jokainen haluaisi hoitaa pikkuista. Hyvä, jos saan jossain välissä itsekin vauvaa hoitaa", myhäilee Maija-Liisa Keränen.

Hän toivoo tyttärilleenkin uskovaista kotia, jossa lapset otetaan vastaan Jumalan lahjoina. Kannattaako tyttöjen lainkaan opiskella ?
Koulutushan saattaa mennä hukkaan, jos hekin saavat suurperheen.
"Tottakai kannustamme jokaista opiskelemaan sille alalle, jolle haluaa. Kyllä poikanikin vaimolla on sellainen haave, että hän vielä jossain välissä on töissä, koska mies opiskelee. Lapsia on jo kaksi. Heillä on kova urakka edessä. Se siinä kummallisinta on, ettei nuoria edes pelota."

"Saattaahan joku ajatella niinkin, että minulla on koulutus mennyt hukkaan. Tietnkin, jos olisin etukäteen tiennyt saavani 14 lasta, olisin toki käynyt talouskoulun ja ompeluopin. Olen ajatellut, ettei se mitään, vaikka vähän huonommin keittää. Se on ollut suuri rikkaus, että sai neljä vuotta opiskella. Tietää millaista se on ja voi ohjata lapsia. On se ollut avuksi siinäkin, kun olen toistakymmentä vuotta toiminut kirkkoneuvostossa ja muissa yhteiskunnallisissa tehtävissä."

NAISIA EI OLE HUIPUTETTU HELLAN ÄÄREEN

Vanhoillislestadiolaisia yhteisöjä on moitittu patriarkaalisiksi.
Mies on vaimon pää. Miksi miehen pitää olla vaimon pää, vaikka vaimoilla on omakin pää ?
Onko naisten alistuttava ja unohdettava, että heille on annettu omakin järki.

"Kyllä kai se meillä on niin, että mies on naisen pää, mutta nainenkin sitä päätä voi heiluttaa. Ja halutessaan heiluttaa. Ei meillä tapella kaapin paikasta", nauraa Maija-Liisa Keränen. Hän vakuuttaa, että aviopuolisoiden keskinäinen rakkaus on saumaton uskovaisessa kodissa. Miehet eivät ole laatineet oppirakennelmia huiputtaakseen
naiset hellan ääreen, jotta voisivat itse vapaasti harrastaa, mitä lystäävät.

"Voin rehellisesti sanoa, että meillä miehet hoitavat tavattoman paljon lapsia. Äidit saavat monasti istua aivan rauhassa seuroissa ja miesväki huolehtii pienistä. Miehet ovat sellaisia työteliäitä monitoimikoneita. Ei niillä aika kulu raitilla ja baareissa."

"Se on suviseurojen huippuhetki, kun vanhemmat lapset tulevat sanomaan meille, että nyt he vuorostaan ottavat pikkuiset hoitoonsa. Me vanhemmat saamme kuin nuoripari rauhassa istua kuuntelemaan seurapuheita. Nuoret ymmärtävät, että isä ja äitikin tarvitsevat keskinäistä yhdessäolemista.
Isossa perheessä on tietenkin kaikenlaisia päiviä, mutta perusasioissa yhteisymmärrys on hyvä."

EI PAINOSTETA SYNNYTTÄMÄÄN

"Koskaan ei mieheni ole mitenkään painostanut minua synnyttämään lapsia. Minulle se on ollut luonnollista. Jos toimisin toisin kuin omatuntoni sanoo, sairastuisin henkisesti. Itse en kestäisi muunlaista elämäntapaa," sanoo Maija-Liisa Keränen.

Miksi e-pillereiden käyttöä verrataan tappamiseen, vaikka munasolu ei siinä pääse edes hedelmöittymään kuten kierukkaa käytettäessä ?

"Kyllä siinä puututaan Jumalan luomisjärjestykseen. Minullekkin tarjottiin e-pillereitä, mutta en voinut siihen suostua. Olen ikäni puolesta ollut jo riskisynnyttäjä, mutta hyvin on aina mennyt."

Suostuisitteko umpisuolen tai sappikivien leikkaukseen. Puuttuvathan siinäkin ihmiset tapahtumien kulkuun eivätkä saata ihmistä hengenvaaraan.
"Ei umpisuolessa ole Jumalan henkeä eikä sielua. Se on eri asia.
Jos teillä todettaisiin syöpä kohdussa tai munasarjoissa, antaisitteko poistaa ne ,vaikka lasten saaminen olisi sen jälkeen mahdotonta.

"En ole sellaista tullut ajatelleeksi. Se on eri asia. Kai siitä pitäisi neuvotella lääkärin kanssa. Luotan lääkäreiden ammattitaitoon, mutta en voi toimia omantuntoni ääntä vastaan. On minulta kysytty sitäkin, otettaisiinko lapsivesipunktio, koska olin yli 40-vuotias synnyttäjä. En sitä halunnut, koska otan joka tapauksessa vastaan lapsen, vaikka tämä olisi sairaskin. Abortissa puututaan Jumalan luomisjärjestykseen."

"On minua peloteltu kuolemalla tai ennenaikaisella vanhenemisella. Vielä 1960-luvulla me äidit olimme ahdistuneita ja väsyneitä, koska meitä ei yritettykään ymmärtää. Haluttiin pakottaa tiettyyn kaavaan.
Nykyisin ovat lääkärit tavattoman ymmärtäväisiä. Tunnemme olevamme hyvässä hoidossa", korostaa Maija-Liisa Keränen.

TAIVASOSUUS KALLISARVOINEN

Ulkopuoliset saattavat ihmetellä, miksi oma henki ei ole lestadiolaisnaisille kallisarvoinen. "Minusta tuntuu, että se vasta kallis onkin", huudahtaa Maija-Liisa Keränen.
"Muistan yhdenkin yön, kun pelkäsin etukäteen synnytystä ja juttelin mieheni kanssa. Minulle selvisi, että silloin vasta olisin ollut raukka, jos olisin toisin asian ratkaissut.
Sitä vain ihmettelen, miksi muut ihmiset eivät pyri tällaiseen omantunnon rauhaan.
Niin monet kulkevat rauhattomina tämän kristillisyyden ulkopuolella."

Entä, jos kuitenkin olisi käynyt niin, että lapset olisivat jääneet orvoiksi. Eikö se olisi väärin lapsia kohtaan ? Miten he olisivat pärjänneet ilman äitiä, joka asetti oman taivasosuutensa lasten edelle.

"Kyllä Taivan Isä pitää huolen lapsistaan. Kun jouduin kuudeksi viikoksi sairaalaan, se oli kuin kuolema. Sain kuitenkin nähdä, että kyllä perhe pärjää.
Tietenkin vanhin tytär oli lujilla, mutta koko ajan perheessä oli sama kodinhoitaja. Koti oli kunnossa, kun palasin sairaalasta."

Yleensäkin olen aina saanut kodinhoitoapua, kun olen tarvinnut. Se on auttanut paljon. Tilapäisesti olen joskus joutunut ottamaan jonkun vanhimmista tytöistä päiväksi pois koulusta. En usko sen koulunkäyntiä häirinneen. Kivasti heillä on mennyt."

Muut kuin lestadiolaisäidit valittavat, ettei heille riitä kodinhoitajia, koska suurperheiset menevät aina edelle. Monilapsisen perheen riskisynnyttäjä-äiti on käytännöllisesti katsoen yhdeksän kuukautta kodinhoitoavun tarpeessa.

"Uskon, että kodinhoitajat lähetetään sinne, missä apua kipeimmin tarvitaan. Toisinaan meille on tullut kodinhoitja pyytämättäkin auttamaan loppupäiväksi, koska on selvinnyt toisesta paikasta puolessa päivässä.
He ovat sanoneet, että on mukava tulla auttamaan lestadiolaiskotiin, koska monen pienen lapsen äidit ovat niin kiitollisia avusta."

Yleensä nykypäivänä ajatellaan, että jokaisen pitäisi tehdä vain sen verran lapsia kuin itse jaksaa kunnolla hoitaa.

"Eihän ihminen voi toimia vastoin omaatuntoaan", huomauttaa Maija-Liisa Keränen näin ajatteleville.

Mitähän tapahtuisi, jos kaikki suomalaisäidit päättäisivät yht´äkkiä tehdä niin monta lasta kuin Jumala suo. Mistä riittäisi kaikille riskisynnyttäjille kodinhoitoapua ?

"Aivan samalla tavalla he pärjäisivät kuin mekin. Lisättäisiin vain kodinhoitajia. Ei lasten tekeminen ole itsetarkoitus. Kyllä Jumala voi jättää siunaamattakin. Sen, minkä Jumala antaa, Hän myös hoitaa.
Tuli minulle itsellenikin välillä epäilys, että miten selviämme taloudellisesti. Hyvin on pärjätty."

LAPSIPERHEILLÄ HYVÄT EDUT

Lapsiperheillä on Maija-Liisa Keräsen mielestä Suomessa hyvät edut. "Kodinhoitotuki on taivaan lahja monelle perheelle. Se koituu nimenomaan lasten ja äitien hyväksi. Kyllä rahaa kuluu isossa perheessä. Yhdessä päivässä saattoi mennä 12-13 litraa maitoakin. Terveet lapset syövät valtavasti."

Nythän meillä on haaveena, että pääsisimme omavaraistalouteen, kun muutamme maalle. Aijomme viljellä omat kasvikset.
Olemme ostaneet miehen kotitlon ja parasta aikaa mieheni on kolmen pojan kanssa rakentamassa uutta taloa. Koko ajan ovat lapset olleet mukana kaikissa vaiheissa.
Perustus tehtiin talkoilla jo viime kesänä."

Edessä on koko elämäntavan muutos, ei yksistään uusi talo ja koti.
Olemme asuneet 18 vuotta Muhoksen keskustassa vuokra-asunnossa. Hyvä asunto tämä on ollut, mutta käy ahtaaksi lasten kasvaessa."

Koko ajan on saanut pelätä sitäkin, mitä vilkkaat pojat keksivät touhuta kylällä ja mitä he rikkovat, kun ei voi olla seuraamassa heidän puuhiaan.
Päiväpellossa ei ole sellaisia huolia. Lapset saavat maalla hoitaa eläimiä ja kasvattaa kasveja. Yksi pojista on innostunut navettatöistä.
Vasikka on jo hankittu. Samoin koiranpentu, josta lapset ovat pitkään haaveilleet."

Nyt tuntuu siltä, että olisi pitänyt jo aikaisemmin uskaltaa ottaa laina, mutta eiköhän se ole niinkin, että kaikki tulee ajallaan.
Meillä oli molemmilla opintolainatkin maksettavian ja perhe kasvoi nopeasti."

PYHÄ HENKI VAIN SEURAKUNNASSA

Maija-Liisa Kerästä naurattaa itseään, kun hän sortuu haaveilemaan vielä yhdestä vauvasta. "On niin haikea tunne, kun toiset saavat vauvoja. Sitä kun on tottunut vauvoja pyörittelemään, niin ei osaa jatella, ettei talossa ole vauvaa. Nuorin on jo kolmannella vuodella."

Onko jokaisen lapsen kanssa ehtinyt olemaan tarpeeksi paljon vai onko joku jäänyt liian vähälle huomiolle ?

"Eihän lapsille ole koskaan pystynyt riittävästi antamaan aikaansa. Vaikein asia on ollut se, ettei ehdi ulkoiluttaa pieimpiä tarpeeksi."

"Lapset saattavat ulkona sanoa toisille lapsille jotain ajattelematonta, kun on ollut niin monenlaista kirjoittelua lehdissä.
Olemme yrittäneet opettaa heille, että kaikki pienet lapset ovat Taivaan Isän lapsia ja siksi myös uskovaisia. Ei saa tehdä siinä erotusta.
Nuoret joutuvat pakostakin eri harrastuksiin, koska eivät voi käydä diskoissa. On meidän tytöillä silti sellaisiakin ystäviä, jotka eivät ole lestadiolaisia."

"Vuosi sitten soittelivat sukulaisetkin ihmeissään, eikö meille saa tulla enää kyläänkään.
Aivan kuin me muuksi muututtaisiin, vaikka lehdet mitä kirjoittelisivat.
Totta kai meillä voi käydä. Minä ajattelen, että jokainen eläköön niinkuin haluaa."

"Nuorempana minulle oli kipeä asia se, onko tosiaan niin, että vain uskovaiset pääsevät taivaaseen.
Eikö se ole tuomitsemista ?
Asia selvisi, kun juttelin ystävän kanssa.
Hän sanoi, etteihän ihminen tuomitse, vaan Jumalan sana sanoo tämän totuuden.
Rinnakkaiselo on saumaton, kun ymmärtää asian näin päin", miettii Maija-Liisa Keränen.

Taivaaseen eivät hänen vakaumuksensa mukaan pääse muut kuin ne, joilla on Pyhä-Henki.
"En minä usko, että esimerkiksi helluntailaisilla voisi olla Pyhää Henkeä, koska Pyhä Henki on vain seurakunnassa, uskovaisten joukossa.
Tämä on meille sellainen käytännön asia, käytännössä koettu.
Itse olen saanut näin Jumalan rauhan sydämeeni.
Sitä rauhaa toivon niillekin, jotka rauhattomina vaeltavat."

Teksti: KAARINA OITTINEN

Kaleva perjantaina heinäkuun 2.päivänä 1982

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä