Kynttilät ikkunalla

Onko teillä tapana polttaa kynttilöitä Itsenäisyyspäivän iltana 18-21?
Minulle se on on ollut vuosikymmenten traditio.
Selityksiä tälle perinteelle on useita. Niitä on poltettu suurmiesten merkkipäivinä ja juhlapäivinä. Joululaulussakin lauletaan: "Joka ikkunalla kaksi kynttilää."
Yksi selitys on itsenäistymisemme ajoilta. Kynttilät paloivat ikkunoissa merkiksi jääkäreille, jotka joutuivat salaa kulkemaan ja tarvitsivat yösijaa ja ruokaa. Kynttilät viestittivät, että oveen on turvallista koputtaa.
Nyt on kynttilöiden polttaminenkin ilmastonmuutoksen vuoksi tuomittu. Pienhiukkaset nääs!
Hautausmaitten kynttilämeret ovat illan pimeydessä upea näky. Usein käyn haudoilla vasta jouluna. En itsenäisyyspäivän aikaan, sillä matka on liian pitkä, ja kyyti järjestyy jouluna.
Mutta ikkunoille asettelen tänään.
Onneksi nykyisin on aidon tuntuisia led-kynttilöitä. Ne ovat turvallisempiakin, vaikka unohtuisivat palamaan yöksi.

5

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällä myös. Muistan kun ennenvanhaan oli tapana juhlavalaista kaikki julkiset rakennukset. Koulussakin oli sytytetty valoit kaikkiin luokkahuoneisiin.

      • Anonyymi

        Kyllä poltamme , ja erikoisesti haluan muistaa talvisodassa kaatunutta enoani.


    • Anonyymi

      On ollut vuosia tuo tapa,
      joka vuosi kyynelehdin itsekseni vaikka en tajuakaa miksi vieläki,
      olen sota-ajan lapsi
      kaiken alkeellisen monivivahteisen maalaiselämän nähneenä
      ja osallistuneena jo lapsesta asti kaikkeen työhön maalla,
      olin maalla sodasta turvassa,
      mutta kaikesta olin jo lapsena perillä mitä maailmalla oli tapahtumassa,
      muistan saksalaisten sotakoneet ilmassa,
      silloin äitini huusi pois lapset pihalta,
      isäni oli ylikersantti joukeenjohtaja sodassa, hän selvisi pinellä naarmulla elossa kotiin,
      mutta sodan kauhut oli varmasti jättäny häneen omat jälkensä,
      isäni oli fiksu älykäs koko kylän sydän
      monitaituri sodan jälkeen, tiesi kaikesta kaiken, kyläläiset kävi häneltä hakemassa neuvoja omiin ongelmiinsa,
      oli työnjohtajan työpaikallaan ,
      osallistui myös kunnaliseen politiikkaan oman aikanaan,
      maailman paras isä, kuin myös äitini oli,

      nyt on jotenki paha mieli,
      johtuu koronasta ja kaikista rajotteista, korona kauhua ollut jo kaksi vuotta ja jatkuu ties kuinka kauan,
      nyt elämä on liian rajotteista,
      en tiedä jaksanko tänä vuonna laittaa kyntilöitä ikkunalle,
      onki ensimmäin vuosi jos jäävät nyt laittamatta,
      haudalle kävin jo eilen viemässä kynttilän joka palaa yli sata tuntia,
      ajatelin etten tänään jaksa kuitenkaan edes haudoille mennä,
      kyneleet pursuaa väkisin nytki silmänurkkaan,
      oli luoja auta ihmiskuntaa,

    • Kyllä poltan kynttilöitä muutenkin pimeän aikaan.
      Näin itsenäisyyspäivänä laitan sinivalkoruutuisen pöytäliinan, jossa hapsut, keittiön pöydän päälle ja siihen sinivalkoisen kynttilän palamaan.
      Parvekkeelle laitan pari lyhtyä.

    • Anonyymi

      Terkut vaa sinne Porvoon Näsinmäelle , siellä 100-vuotias sotainvalidi autuas isäni .-

      Skånepåg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4030
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2081
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      94
      1366
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      916
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe