sähellystä Oulussa

Perjantain kunniaksi polkaistaan (?) tässä ihmissuhe-keskustelua käyntiin... vaihteeksi. Olen tällainen vuosikaudet työssä raatanut yhteiskunnan tukipylväs. Viikonloppuisin tukipylväs haluaa rentoutua, joten suunnistan ravintolaan. Ravintolan valinta tapahtuu poissulkemismenetelmällä: ei liikaa nuorisoa, ei liikaa karaokea, ei liikaa liian juopuneita, ei liian vanhoja, ei liian korkeat hinnat, eikä liian matalat hinnat. Vaihtoehdoiksi seuloutuvat yleensä Leskinen, Jumpru, 45, tai Marlin. Sitten yritetään iskeä nainen. Valinta tapahtuu poissulkemismenetelmällä: ei liian nuori, ei liian äänekäs, ei liian juopunut, ei liian vanha, ei liian yksiaivoinen, ei liian pahan näköinen, ei liian hyvin pukeutunut, eikä liian huonosti pukeutunut. Lisäksi "kohteen" pitäisi olla mielellään yksin, koska olen vähän turhankaino isommissa porukoissa. Ryhdyn siinä sitten juttusille ja keskustelu etenee poissulkemismenetelmällä: en halua kertoa liikaa itsestäni, työstäni, harrastuksistani, suhteistani, rahoistani, asunnostani, autostani ym. Vanhasmaisesti "henkilöön" liittyvistä asioista. En siis kanna mitään häpeällisiä salaisuuksia ed. mainittujen asioiden suhteen, mutta en pidä utelijoista. Mikäli seuralainen turhan kärkevästi on kiinnostunut edellämainituista asioista, nostan joko kytkintä tai heitän Ison Huumorivaihteen päälle. Nimimerkkini vastaisesti (?) olisin kiinnostunut löytämään kaikin-puolin-täydellisen-pakkauksen-jonka-kanssa-
mennä-lapsia-ja-tehdä-naimisiin. Pelkkä raadollinen seksikin riittää kyllä. Pelkkä huulenheittokin riittää jopa, joskin siinä kyllä yleensä jää vähän haikea olo, jos olisi halunnut jotain enemmän. Mutta takaisin poissulkemismenetelmään: "liian vanha". Ongelma on se että yleensä mitä vanhempi, sitä fiksumpi. Kumman sulkee pois, ikä-ennakkoluulot vai älykkyyden? Myös: mitä vähemmän hyvän näköinen, sitä fiksumpi. Tarkoitan fiksuudella tässä sellaista myötäelämisen kykyä, tunneherkkyyttä, elämänkokemuksen tuomaa hiljaista huumoria ym. Eli taas sama ongelma, kumman sulkee pois: ulkonäön, vai fiksuuden. Sitten silloin tällöin, aika useinkin jopa, törmää naiseen, jolla on jonkun verran ulkonäköä ja jonkun verran fiksuutta. Vastavuoroisesti tältä nimimerkiltä löytyy häntä kohtaan jonkun verran kiinnostusta. Jonkun verran, couple of months. Jeesus, tästä tulee romaani. Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi: Ei onnistu, perhana. Perhanan perhana. Klara Vappen!
31312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ilmeisestikkin sinuun on sovellettu poissulkemismenetelmää jo kauemmin aikaa... :) Voipi muuten erittäin hyvin olla, että nimenomaan kohta "ei liian kaino isommassa porukassa" on kolahtanut kohdallasi usamman kerran. Varsinkin naiset tekevät ensivaikutelman miehestä ensisijassa, ei ulkonäön, vaan miehen sosiaalisen aseman perusteella; siitä miten hän käyttäytyy ryhmässä ja miten muut ryhmän jäsenet häneen suhtautuvat. Itseasiassa se kertookin hyvin paljon miehen potentiaalista. Toki on poikkeuksia, kuten esimerkiksi sinä, joka olet muuten erittäin kyvykäs mutta ryhmässä arkailet testata asemaasi, ottaa johtajuutta, panna mielipiteitäsi ja ehdotuksiasi julkisesti koetukselle tai muuten vaan henkinen kapasiteetti arvelluttaa. Asetu naisen asemaan. Mitä hevosta naisen kannattaa veikata kun siitä tietää nimen ja sen, miten muut kilpailijat tähän suhtautuvat.


Eiku onnea vaan matkaan, kompromissejähän on tehtävä, täydellistä sopivuutta ei ole olemassakaan eikä kenenkään kanssa täydellistä (siis täydellistä) onnea saavuta.

Äänestä
  • Ihan fiksu vastaus. Olisin jonkun verran kiinnostunut de Campin sukupuolesta. ...Siis pelkästään kredibiliteettimielessä... Ei nimittäin tuo biologispohjainen lajinjohtaja-malli aivan sataprosenttisesti uppoa.

    Äänestä

  • sinkku f. kirjoitti:

    Ihan fiksu vastaus. Olisin jonkun verran kiinnostunut de Campin sukupuolesta. ...Siis pelkästään kredibiliteettimielessä... Ei nimittäin tuo biologispohjainen lajinjohtaja-malli aivan sataprosenttisesti uppoa.

    Kilttinä miehenä kaveriporukassa? Oletko kyvykäs, älykäs tai muuten vain testien perusteella se oikea? Jos nämä osuu kohilleen, niin eipä taida olla mitään toivoa baariympyröissä. Selvänä asiat näkee toisin. Niin kai nytkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinkku Forever kirjoitti:

Perjantain kunniaksi polkaistaan (?) tässä ihmissuhe-keskustelua käyntiin... vaihteeksi. Olen tällainen vuosikaudet työssä raatanut yhteiskunnan tukipylväs. Viikonloppuisin tukipylväs haluaa rentoutua, joten suunnistan ravintolaan. Ravintolan valinta tapahtuu poissulkemismenetelmällä: ei liikaa nuorisoa, ei liikaa karaokea, ei liikaa liian juopuneita, ei liian vanhoja, ei liian korkeat hinnat, eikä liian matalat hinnat. Vaihtoehdoiksi seuloutuvat yleensä Leskinen, Jumpru, 45, tai Marlin. Sitten yritetään iskeä nainen. Valinta tapahtuu poissulkemismenetelmällä: ei liian nuori, ei liian äänekäs, ei liian juopunut, ei liian vanha, ei liian yksiaivoinen, ei liian pahan näköinen, ei liian hyvin pukeutunut, eikä liian huonosti pukeutunut. Lisäksi "kohteen" pitäisi olla mielellään yksin, koska olen vähän turhankaino isommissa porukoissa. Ryhdyn siinä sitten juttusille ja keskustelu etenee poissulkemismenetelmällä: en halua kertoa liikaa itsestäni, työstäni, harrastuksistani, suhteistani, rahoistani, asunnostani, autostani ym. Vanhasmaisesti "henkilöön" liittyvistä asioista. En siis kanna mitään häpeällisiä salaisuuksia ed. mainittujen asioiden suhteen, mutta en pidä utelijoista. Mikäli seuralainen turhan kärkevästi on kiinnostunut edellämainituista asioista, nostan joko kytkintä tai heitän Ison Huumorivaihteen päälle. Nimimerkkini vastaisesti (?) olisin kiinnostunut löytämään kaikin-puolin-täydellisen-pakkauksen-jonka-kanssa-
mennä-lapsia-ja-tehdä-naimisiin. Pelkkä raadollinen seksikin riittää kyllä. Pelkkä huulenheittokin riittää jopa, joskin siinä kyllä yleensä jää vähän haikea olo, jos olisi halunnut jotain enemmän. Mutta takaisin poissulkemismenetelmään: "liian vanha". Ongelma on se että yleensä mitä vanhempi, sitä fiksumpi. Kumman sulkee pois, ikä-ennakkoluulot vai älykkyyden? Myös: mitä vähemmän hyvän näköinen, sitä fiksumpi. Tarkoitan fiksuudella tässä sellaista myötäelämisen kykyä, tunneherkkyyttä, elämänkokemuksen tuomaa hiljaista huumoria ym. Eli taas sama ongelma, kumman sulkee pois: ulkonäön, vai fiksuuden. Sitten silloin tällöin, aika useinkin jopa, törmää naiseen, jolla on jonkun verran ulkonäköä ja jonkun verran fiksuutta. Vastavuoroisesti tältä nimimerkiltä löytyy häntä kohtaan jonkun verran kiinnostusta. Jonkun verran, couple of months. Jeesus, tästä tulee romaani. Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi: Ei onnistu, perhana. Perhanan perhana. Klara Vappen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu