ihmettelen...

heippa!

monesti olen miettinyt sitä että hirveän kielteisesti suhtaudutaan teiniäiteihin, ja yleistetään liikaa tämän kyseisen "ryhmän" olevan vastuuntunnottomia kakaroita kaikki, jotka eivät voi olla millään yhtähyviä äitejä kuin kolmekymppiset kokeneet.

useasti olen kuunnellut kun rakas mummoni kertoo minkälaista oli "ennenvanhaan". Esim. oma mummoni sai ensikoisen 17v jolloin ukkini oli jo 30v. Kuusi lasta he yhteensä saivat. Mummoni kertoman mukaan ei ollut mitenkään harvinaista että ensimmäiset lapset tuli äitien ollessa alaikäisiä vielä. -Raha oli tiukassa ja vähällä tultiin toimeen mutta ihan hyvin onnistuneita yksilöitä noita lapsosista on kasvanut kun rakkautta riitti, totesi mummo.

En tässä kannusta ketään lapsia tekemään alaikäisenä, vaan pointtina se että niin vain on aina ollut ja tulee olemaan ja ei sitä pitäisi niin kauhistella, ei se nykyajan nuoriso niin poikkea ennenajasta. Nuoret vanhemmat voivat suoda lapsellensa hyvän elämän aivan yhtä lailla kun vanhemmat. Kyse on hyvinkinpitkälti yksilöistä.
6667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei muijat jaellu tavaraansa samallatavalla kuin nykypäivänä. Ei silloin ollut käsitettä sinkku, tai ei heti ajateltu eroa jos mies ei imuroinu.

Nykyään se on eri juttu sillä nuoret elävät tätä itsenäistä elämäänsä vähän liiankin lujaa...

Äänestä
  • Minä en ymmärrä sitä vimmaa saada seksikokemuksia jo 14v iässä. siitä se lähtee ja luullaan että kun tullaan 18v. ikään ollaan kypsiä vanhemmiksi. Tiedän erään yh-teinin joka juoksi jätkän jos toisen sylissä. Nyt yrittää jaksaa soskun rahoilla.

    Miten elämätöntä elämää. Olis vaan nuorten tajuttava sitten pitää se nuoruutensa eikä mennä pilaamaan hyvää alkavaa tulevaisuuttansa.

    Äänestä

  • teinit käy koulua ensin kirjoitti:

    Minä en ymmärrä sitä vimmaa saada seksikokemuksia jo 14v iässä. siitä se lähtee ja luullaan että kun tullaan 18v. ikään ollaan kypsiä vanhemmiksi. Tiedän erään yh-teinin joka juoksi jätkän jos toisen sylissä. Nyt yrittää jaksaa soskun rahoilla.

    Miten elämätöntä elämää. Olis vaan nuorten tajuttava sitten pitää se nuoruutensa eikä mennä pilaamaan hyvää alkavaa tulevaisuuttansa.

    Kerrohan, mitä se on se nuoruus, jota ei voisi lapsen kanssa elää? Vastuuttomuutta? Muista riippumattomia aikatauluja? Ei rahahuolia? Paljon bileiltoja? Mites kun minun elämäni on ollut jo kuusi vuotta vastuunottamista muista, aikatauluni ovat olleet harrastuskuljetuksiin, nukkumaanmenoaikoihin ja ruoanlaittoon sidonnaisia ainakin ajoittain jo vuosi tolkulla? Omasta hyvin pienestä taloudenpidostani olen huolehtinut pari vuotta. Bileiltoja on juurikaan harrasta. EN ole harkitsemassa vielä äitiyttä, mutta olen utelias kuulemaan, miten tällä palstalla määritellään se menetetty nuooruus?

    Ai niin, ikää 19 vuotta. "Siviilisääty": avovaimo. Ammatti: opiskelija.

    Äänestä

Kautta ihmiskunnan historian on äijät juossu p*llun perässä ja yhtälailla muijilla purkki kutiaa, vaikkei sitä ennen saanutkaan ääneen sanoo. Mutta kun se ympäröivä maailma ei ookaan samanlainen ku sillon ku ukki mummun selkään viimeks könys. Notta aika hataralla pohjalla sun kaunistelus.

Kehitys kehittyy ja vetoo lyön että tuskin ne teinit niitä ukkien ja mummien naimatapoja paljo muistelee kun ihmettelevät että mihinkäs se ehkäsy siinä teinikiimassa unohtu. Nyky-yhteiskunta peräänkuuluttaa vastuuta ja täyspäistä ajattelua, vaikka suuri osa paskat moiseta välittääkään.

Ja loppuun kevennys:
Nuori mies kehui: "5 varvia viime yönä".
Vaari virnisti: "Mekin hurjasteltiin. Mummo tarttui kaluuni, nosti sen pystyyn ja arvuuteltiin, mihin päin se kaatuu".

Äänestä

Mistäpäin maailmaa mummosi lie kotoisin? Ne tarinat ennenvanhaan mitä minä olen kuullut, aviottomat lapset olivat häpeä. Ensiaviollista seksiä ei harrastettu, juuri raskauden pelossa. Ja aivan, suomessa avioitumisikäraja on ollut yli sata vuotta 18v. Monesti jouduttiin kävelemään alttarille mahapystyssä kuitenkin, nuoriso ei koskaan muutu... Mutta silloin miehet kantoivat vastuunsa, eli naivat naisen, sillä seurustelu kumppani oli julkisessa tiedossa. Silloin ei harrastettu seksiä yhdenillan tuttavuuksilla, vaan vasta seurustelusuhteissa. (Siksi kun ehkäisyn puutteelisuuden takia seksistä tuli helposti raskaaksi.) Avioero on myös ollut häpeällinen asia suomen historiassa, siksi suurin osa vielä meidän vanhemmistammekin on elänyt ydinperheessä, isän ja äidin kanssa. Joitain hienoja piirteitä historiasta häviää koko ajan, mutta luommehan me koko ajan tulevaisuuden historiaa.

Äänestä
  • Paljon melua mutta vähän tietoa. Oletteko ajatelleet, etteivät kaikki ole kuteneet teinin kanssa?
    Mä tulin raskaaksi miehelle, joka oli yli kymmenen vuotta mua vanhempi. Ja tiedän, se halusi musta vain sitä yhtä asiaa, mutta hyvin se jaksoi suhdetta näytellä. Syytti mua raskaaksi tulemisesta, vaikka alkoi puhua vauvasta ja avioliitosta jo kaksi viikkoa seurustelun jälkeen.
    Kaikki teiniäidit eivät ole vastuuttomia. Mä koen menettäväni vapaa-ajastani korkeintaan rauhallisen illan. Nuoruuteni elin jo 15-vuotiaana. Ei kiinnosta enää ryyppyillat tai miesten perässä juoksemiset.
    Miksi nää kolmekymppiset vanhemmat ei tajua, että kaikkien ei tarvitse elää nuoruuttaan? Nuoruuksiakin on erilaisia, mä olen ainakin kokenut jo kaiken mitä nuoruudestani haluan kokea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-1984- kirjoitti:

heippa!

monesti olen miettinyt sitä että hirveän kielteisesti suhtaudutaan teiniäiteihin, ja yleistetään liikaa tämän kyseisen "ryhmän" olevan vastuuntunnottomia kakaroita kaikki, jotka eivät voi olla millään yhtähyviä äitejä kuin kolmekymppiset kokeneet.

useasti olen kuunnellut kun rakas mummoni kertoo minkälaista oli "ennenvanhaan". Esim. oma mummoni sai ensikoisen 17v jolloin ukkini oli jo 30v. Kuusi lasta he yhteensä saivat. Mummoni kertoman mukaan ei ollut mitenkään harvinaista että ensimmäiset lapset tuli äitien ollessa alaikäisiä vielä. -Raha oli tiukassa ja vähällä tultiin toimeen mutta ihan hyvin onnistuneita yksilöitä noita lapsosista on kasvanut kun rakkautta riitti, totesi mummo.

En tässä kannusta ketään lapsia tekemään alaikäisenä, vaan pointtina se että niin vain on aina ollut ja tulee olemaan ja ei sitä pitäisi niin kauhistella, ei se nykyajan nuoriso niin poikkea ennenajasta. Nuoret vanhemmat voivat suoda lapsellensa hyvän elämän aivan yhtä lailla kun vanhemmat. Kyse on hyvinkinpitkälti yksilöistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu