Törkeää!!!

Miten pääministerin tiedetään olevan terve kolmessa päivässä kun muilla, normaaleilla ihmisillä, itämisaika voi olla 10 vrk?

Onko hän kyborgi?

Huolimatta kahdesta negatiivisesta testituloksesta normaalin ihmisen edellytetään eristäytyvän 10 vrk:n ajan!!!
2861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Vaikka omikronilla arvellaan olevan paljon lyhyempi itämisaika kuin deltalla, niin ei sekään ihan heti tartunnan jälkeen näy testissä.

Siksi ei ole todennäköistä Haaviston saaneen sen perjantaina siellä Nokialla, vaan Tukholmassa jo muutamaa päivää aikaisemmin.

Äänestä
  • Vain demari voi olla noin köyhä päästään.

    Ilkka Nurmisen näkemyksen mukaan kahdella koronarokotteella vapautuu rajoitteista.
    "– Tämä on myös vahva ja hyvä viesti ihmisille, että ottakaa rokotteita, ja sitä kautta pystytte elää normaalisti ja elämä jatkuu, Nurminen sanoi MTV Uutisten haastattelussa."

    Vapautuu rajoitteista niin, mutta levittää sitten tautia oireettomana eteenpäin. Onko se hyvä yhteiskunnan kannalta taudin leviämisen hillitsemiseksi.
    Haavistokin oli rokotettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain demari voi olla noin köyhä päästään.

    Ilkka Nurminen saa sanoa mitä lystää mutta fakta on se ainakin monissa Uudenmaan kunnissa kaksi negatiivista koronatulosta EI vapauta eristyksestä.

    Eristys jatkuu 10 vrk ja piste.

    Demareiden älyllä rokotteet saanut on vapaa levittämään tautia. "Sauna-Ilmarilta" nyt ei ministerin kaverina ja puolue-towerina voinutkaan odottaa muuta kuin persaukset lipovaa "tuomiota" pääministerin vastuuttomasta käytöksestä.
    Hyvä viesti ihmisille siitä, että järki ei asu tämän nuoremman demaripolven päässä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilkka Nurminen saa sanoa mitä lystää mutta fakta on se ainakin monissa Uudenmaan kunnissa kaksi negatiivista koronatulosta EI vapauta eristyksestä.

    Eristys jatkuu 10 vrk ja piste.

    Aikaisemmin syksyllä saattoi vapautua eristyksestä kahden negatiivisen testitulokset jälkeen mutta se toinen testi tehtiin aikaisintaan viikon kuluttua.

    Nyt kun virus on villiintynyt niin marraskuusta lähtien ei 10 vrk:n säännöstä ole joustettu.

    Mitä sikailua!

    Päitä vadille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain demari voi olla noin köyhä päästään.

    Ilkka Nurmisen näkemyksen mukaan kahdella koronarokotteella vapautuu rajoitteista.
    "– Tämä on myös vahva ja hyvä viesti ihmisille, että ottakaa rokotteita, ja sitä kautta pystytte elää normaalisti ja elämä jatkuu, Nurminen sanoi MTV Uutisten haastattelussa."

    Vapautuu rajoitteista niin, mutta levittää sitten tautia oireettomana eteenpäin. Onko se hyvä yhteiskunnan kannalta taudin leviämisen hillitsemiseksi.
    Haavistokin oli rokotettu.

    Rokottamattomille paha juttu. Oma valinta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokottamattomille paha juttu. Oma valinta.

    Vain sellaisille rokottamattomille, joitten viinahammasta kivistää, mutta halvemmaksihan niillekin tulee vetää se känni kotonaan.

    Äänestä

Eihän Sannaan voi tarttua korona, olihan sen naama Voguessakin. I. Nurminen voinee vahvistaa tiedon.

2Äänestä
  • Marinin toinenkin korona näyte negatiivinen , eli ei koronaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin toinenkin korona näyte negatiivinen , eli ei koronaa!

    Ei minua vapautettu silti 10 vrk:n eristyksestä!?

    Eri ihmisille eri säännöt. Prkl

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin toinenkin korona näyte negatiivinen , eli ei koronaa!

    Kahtena peräkkäisenä päivänä otettu näyte heti altistumisen jälkeen.
    Ei todista vielä mitään. Meillä pitää olla niillä näytteillä 5 päivän väli ja altistumisesta lähtien karanteenissa eikä yökerhossa.

    Näkyy Tanskan terveysministeri saaneen koronatartunnan ja mennyt kiltisti karanteeniin. Uskoisi jotenkin hänenkin olevan rokotettu.

    Äänestä

Tehkää persut vielä 10 aloitusta Marinista kun niitä ei ole vasta kuin 20.
Hienoa, että olette niin huolissanne rakastamastanne pääministeristä
ja hänen terveydentilastaan.

Äänestä
  • "Anonyymi"

    "Eiköhän täällä ole ryhmä.
    Ns.Näytelmä-Kerho.
    Sille on annettu tehtäväksi kirjoitella kaiken-laista.
    Aina kuitenkin siten, että kirjoitusta voi käyttää Perus-Suomalais-vastaisesti.
    Ryhmä siis kirjoittelee kuin olisi Persu.
    Ja sitten haukkuu omat kirjoituksensa.
    Tai irvistelee niille ja niitä.
    Kyseessä voi myös olla ryhmä, joka uskoo pystyvänsä tuhoamaan tällaisen palstailun.
    Lapsellista, miten tahansa."
    -
    Oikeat Persut kirjoittelevat ihan yhtä harvoin kun ennenkin.

    H.

    Äänestä

  • huruksz kirjoitti:

    "Anonyymi"

    Sairaanhoitajat / tartuntatautihoitajat ovat tämän informaation takana.
    Jokainen voi soittaa sinne ja kysyä todenperäisyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairaanhoitajat / tartuntatautihoitajat ovat tämän informaation takana.
    Jokainen voi soittaa sinne ja kysyä todenperäisyyttä.

    Tuskimpa vain.
    Eikö sellaiset tiedot ole yksilönsuojan takana. Hoitajilla on vaitiololupaus ja jos sen rikkoo, niin tulee kenkää.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Tuskimpa vain.
    Eikö sellaiset tiedot ole yksilönsuojan takana. Hoitajilla on vaitiololupaus ja jos sen rikkoo, niin tulee kenkää.

    mistä puhut? sanoin että 10 vrk on oltava eristyksissä ehdottomasti eikä auta vaikka on 2 negatiivista koronatestiä takana. et voi mennä ihmisten ilmoille esim 7 vrk jälkeenkään! tämä on nettisivuillakin näkyvissä eikä lainkaan salaista tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mistä puhut? sanoin että 10 vrk on oltava eristyksissä ehdottomasti eikä auta vaikka on 2 negatiivista koronatestiä takana. et voi mennä ihmisten ilmoille esim 7 vrk jälkeenkään! tämä on nettisivuillakin näkyvissä eikä lainkaan salaista tietoa.

    Niin Suomessa.
    Asun Ruotsissa ja täällä se on 5 päivää testien väli, eikä kahtena päivänä peräkkäin, ellei ole nyt muuttunut.
    Tunnin päästä kai saadaan uutta informaatiota, ellei se sitten ole taas vain sitä samaa vaccvaccvacc ...

    Äänestä

  • kuinka niin verikokeita? nenästä otetaan koronatesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kuinka niin verikokeita? nenästä otetaan koronatesti.

    Missä hän sanoi häneltä nenästä otetun verikokeita?

    Äänestä

Huomatkaa, että päiväkotilapsen altistuminen -> 10 vrk eristys
seuraava altistuminen -> 10 vrk eristys
seuraava -> 10 vrk eristys

loputon suo

Äänestä

Saihan presidentti Niinistökin balttialaiselta virkaveljeltään virustartunnan.
Rokotetulta ( SN ) oireet olivat poissa muutamassa päivässä.

Äänestä
  • Nyt on tautitilanne paha ja tartuntatautihoitaja on ilmoittanut että 10 vrk eristyksestä ei jousteta. Ei vaikka olisi 100 negatiivista tulosta.
    Kaikki tietävät että marraskuussa tilanne paheni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on tautitilanne paha ja tartuntatautihoitaja on ilmoittanut että 10 vrk eristyksestä ei jousteta. Ei vaikka olisi 100 negatiivista tulosta.
    Kaikki tietävät että marraskuussa tilanne paheni.

    Kaikki paitsi Sanna.

    Äänestä

  • Ei Saulilla ollut tartuntaa, mutta hän oli altistunut, koska oli ollut sen tartunnan saaneen balttialaisen lähettyvillä ja siksi jäi karanteeniin.
    Testit näyttivät kuitenkin, ettei hän ollut saanut tartuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Saulilla ollut tartuntaa, mutta hän oli altistunut, koska oli ollut sen tartunnan saaneen balttialaisen lähettyvillä ja siksi jäi karanteeniin.
    Testit näyttivät kuitenkin, ettei hän ollut saanut tartuntaa.

    Niin tekee jokainen vastuullinen ihminen, että saatuaan tietoonsa, että on altistunut virukselle, niin jää heti karanteeniin kunnes on varmaa, ettei ole saanut tartuntaa.

    Sannaa olisi voitu syyttää murhasta, jos hän todella olisi saanut tartunnan ja tartuttanut jonkun, joka olisi saanut läpäisyinfektion ja kuollutkin siihen.

    Vain hyvin hyvin hyvin itsekäs ihminen toimii noin kuin Sanna Marin, että laittaa oman hauskanpitonsa toisten ihmisten terveyden edelle. Meillä on vastuuntunnoton pääministeri, ikävä kyllä.

    Nyt häntä voisi syyttää vain murhayrityksestä.

    Äänestä

Onko yhdelläkään persulla terveen paperit ?

Äänestä
  • Onko sinulla sitten jotkut paperit, joissa lukee että olet terve?
    Ei minulla ole, eikä sellaisiakaan että olisin sairas.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miten pääministerin tiedetään olevan terve kolmessa päivässä kun muilla, normaaleilla ihmisillä, itämisaika voi olla 10 vrk?

Onko hän kyborgi?

Huolimatta kahdesta negatiivisesta testituloksesta normaalin ihmisen edellytetään eristäytyvän 10 vrk:n ajan!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu