Arvon isät

Te "isät" jotka keskitytte vain siihen, onko vaimon alapää kunnossa, vaikutatte hyvin keskenkasvuisilta ja lapsellisilta juttuinenne. Miksiköhän olette päättäneet haluta lapsen ja tulla isäksi, kun selvästikään henkistä kypsyyttä ei vaikuta olevan niin paljon, että voisitte kasvattaa lapsen..(kohta varmaan aletaan kirjoittamaan oman lapsen vajavaisuuksista ja ulkonäöllisistä asioista, mutta niistähän on turha valittaa, koska geenit ovat tulleet ihan isiltä itseltään).

Voisi kuvitella, että haluasitte kasvaa hyviksi vanhemmiksi ja keskustella niihin liittyvistä asioista, sekä asioista mitä oman lapsen kanssa voisi tehdä jotta lähentyisi(ylensä kun äiti on kuitenkin aina ensimmäinen lapsen elämässä).

Itse olen hyvin onnellinen siitä, että olen saanut loistavan isän, jonka kanssa voi keskustella mistä vaan, joka tukee ja auttaa. Hän on hyvin viisas ja on opettanut minulle paljon asioita elämästä. Tuskin olisin nyt tällainen kuin olen, ilman isääni. Äitini on myös hieno ihminen, mutta minusta on hienoa kun olen myös isäni kanssa niin hyvissä väleissä, kun niin monesti ne välit ovat vain äitiin hyvin läheiset.

Jos isäni olisi käynyt tällaisilla palstoilla arvostelemassa äitini paikkoja, en arvostaisi häntä yhtään niin paljon. Toisaalta tiedän ettei isäni ikinä olisi sellaista tehnyt, sillä hän on tällaisen yläpuolella ja paljon kypsempi, kuin selvästi moni muu nykyajan isä, joka tälläkin palstalla kirjoittelee.

Pointtini oli se(jollei arvon isille vielä se ollut selvinnyt), että tärkeämpää on kasvattaa ja luoda läheinen hyvä suhde omaan lapseen ja rakentaa tälle turvallinen paikka elää, kuin arvostella äitejä, jotka ovat saattaneet venyä, kun ovat synnyttäneet maailmaan lapsen jonka pitäisi olla teille maailman arvokkain ja tärkein ihminen.

Tuskin itsekään olette timmissä kunnossa, joten älkää arvostelko vaimojanne, vaan keskittykää rakentamaan hyvää perhettä yhdessä vaimonne kanssa ja turvaamaan lapsenne elämä ja rakastamaan häntä enemmän kuin mitään muuta.
20961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

olen kanssa miettinyt näiden "isien" kykyä olla kunnon isä ja ovatko he elänyt jo oman lapsuutensa loppuun asti kun tuntuu olevan niin lapsellisia puheita...

Jos heidän vaimot tietäisivät kuinka ne arvostelee täälä niin aika monella ois varmaankin ovi auki että tervemenoa ja sitten saa tulla takasin kun on vähän kasvanu ja se ajatusmaailma on kuin aikuosella miehellä...

Mun aikana oli ammattikoulussa tällästä puhetta pojilla...

Äänestä

Pitäiskö jollain äitimylaattorilla moderoida kaikki nämä ISIEN jutut?

1:Mun muijalla on posliini ja pidän siitä itsekin

äitimuloituna

1:Minun vaimollani on kantoliina ja pidän sitä itsekin.

2.Vaimoni on Paula.

äitimuloituna

2. Vaimoni on doula.

Äänestä
  • mallia minkälaisista isistä tässä puhuttiin...

    Ei voi muuta kun nauraa..

    Luojan kiitos mun mies on erillainen kun nää lapselliset äijät..

    Kunniotan miestäni näiden juttujen jälkeen paljon enemmän..Enkä ikinä päästä sitä nallekerhua pois mun sylistä...

    Äänestä

  • näytti heti kirjoitti:

    mallia minkälaisista isistä tässä puhuttiin...

    Ei voi muuta kun nauraa..

    Luojan kiitos mun mies on erillainen kun nää lapselliset äijät..

    Kunniotan miestäni näiden juttujen jälkeen paljon enemmän..Enkä ikinä päästä sitä nallekerhua pois mun sylistä...

    "Ei voi muuta kun nauraa.."

    Naura sitten, äläkä kotkota katkerana.

    Äänestä

  • male kirjoitti:

    "Ei voi muuta kun nauraa.."

    Naura sitten, äläkä kotkota katkerana.

    katkera...??

    En mistään,mulla on ihana voisimpa sanoa miltei täydellinen mies...

    Ihmettelen vaan näitä isiä jotka ovat niin itsekeskeisiä..

    Tai no ehkä katkera oon muitten naisten puolesta jotka on saanut riesaksi tuollaiset miehet...

    Äänestä

  • male kirjoitti:

    "Ei voi muuta kun nauraa.."

    Naura sitten, äläkä kotkota katkerana.

    nenään..

    Löysää sitä pipoa vähän niin ei kiristä hirveesti...

    Äänestä

  • mielestäsi kirjoitti:

    katkera...??

    En mistään,mulla on ihana voisimpa sanoa miltei täydellinen mies...

    Ihmettelen vaan näitä isiä jotka ovat niin itsekeskeisiä..

    Tai no ehkä katkera oon muitten naisten puolesta jotka on saanut riesaksi tuollaiset miehet...

    Ota pois nyt vain.
    Kyllä sitä riittää!
    Huomaatko, olet kekseliäämpi, sanat soljuvat mielessäsi ja tunnet itsekin että kirjoituksesi tavoittavat.

    Noin.

    Siirry nyt sinne äitien palstalle harjoittelemaan

    Äänestä

vissiin pysty keskustelemaan ollenkaan asiallisesti/asiaa..

Näyttäkää nyt kunnon miehet mallia..

Vai onko täälä yhtään kunnon miestä/isää?

Äänestä

Ei se mielestäni tee ihmistä yhtään sen huonommaksi, jos toivoo, että parisuhteen kaikki osa-alueet ovat balanssissa, ts. myös seksi. Maailmassa on miljoona tärkeämpää asiaa kuin venähtäneet elimet, mutta kai niistä silti saa keskustella ja vaihtaa asiallisia mielipiteitä.

jos vaikka perheessä kaikki muut asiat ovat hyvin, mutta seksi on kuin heiluttelisi patonkia porttikongissa, miksei siitä saisi puhua ja keskustella muiden kanssa? En ymmärrä.

Mitä mieltä ovat muut tälle palstalle kirjoittavat ISÄT! Kärttyisät akat älkööt vaivautuko...

Äänestä
  • En arvostele koskaan negatiivisesti naisia, enkä yleensä ketään.
    Jokainen voi itse päätellä kuka tänne noita tollasia juttuja kirjoittelee ! Uskoisin suurimman osan kirjoituksista olevan EI-Isien.

    Äänestä

  • Hei vaan ! kirjoitti:

    En arvostele koskaan negatiivisesti naisia, enkä yleensä ketään.

    Kyllä täälä muuten velloisi auto- ja rakennuskeskustelu.

    Äänestä

  • Hei vaan ! kirjoitti:

    En arvostele koskaan negatiivisesti naisia, enkä yleensä ketään.
    Jokainen voi itse päätellä kuka tänne noita tollasia juttuja kirjoittelee ! Uskoisin suurimman osan kirjoituksista olevan EI-Isien.

    Sama juttu äitien palstoilla!
    Eihän niitä ÄIDIT voi kirjoittaa,ihan varmasti vaan teinit.
    Netissä ei KUKAAN oikeasti ole se mikä sanoo olevansa? Niinkö? Mitä sit oikein teette täällä? Naiset vetää joka asiasta herneen nenään,ei oikeasti voi mitään aihetta nostaa,kun lauma ilkeitä muijia kimpussa.

  • isi kirjoitti:

    Teinit ei keksi/tiedä sellasia asioita mistä sielä puhutaan,mutta täälä miesten palstalla ei paljon vaadita aivoja kirjoittaa tuollaista tekstiä mitä täälä on joka keskustelussa.

    Äänestä

Tottakai on normaalia, että asioista puhutaan jos ne vaivaa, mutta jos jokainen keskustelu alkaa samalla tavalla: "Vaimolla on löysä...", niin saa aika hyvän kuvan miehistä jotka täällä keskustelevat ja ovat vielä isiä..?

Itse olen vasta 19vuotias, mutta todella hävettää vaimojen puolesta, joilla tällaisia miehiä on.

Monelta kommentoijalta(isiä ei montaa kuitenkaan tainnut olla) jäi kuitenkin oma kirjoitukseni täysin pimentoon. Lukekaa uusiksi ja kasvakaa hyvät isät/miehet!

(Tässä taas huomaa miten naiset kypsyvät nopeammin aikusuuteen kuin miehet. Itse olen hyvinkin nuori, mutta selvästi paljon kehittyneempi henkisesti kuin kolmekymppiset miehet ja varmaan vielä sitä vanhemmat)

Äänestä
  • Nanna,
    Olet aika naiivi, jos luulet, ettei normaaleja miehiä kiinnosta alapäänlöysyys jutut. Minä ainakin kykenen käymään myös tuosta asiasta ASIALLISTA keskustelua, asiattomuudet ohitan provosoitumatta.

    Tottakai miehet (minä mukaanlukien) keskustelevat myös henkevämmistäkin aiheista, mutta minä ainakin kasvotusten luottofrendien kanssa, en yleensä kanssa netissä. Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että tollaisista arkaluontoisista asioista ei ennen nettiä puhuttu juuri ollenkaan. Kuinkahan moni mies aloitti ennen nettiä saunan lauteilla:" muuten kaverit, ennenkuin juodaan bisset haluasin keksutella vaimoni alapäästä."

    Äänestä

  • aikuinen mies kirjoitti:

    Nanna,

    Kokemusta on löysistä kaks kymppisistä NAISISTA, jotka vaikuttavat viis kymppisiltä ja ovat sen näköisiäkin.
    Mitä NAINEN on 30-35 vuotiaana ? Hirvittäviä olentoja näkee joka päivä, ei ihme ettei silmä lepää niissä ruhoissa, kylmänväreet kulkevat pitkin selkää jo ajatus että pitäisi tuo kuvatus ottaa sänkyyn.

    Kannattaa NAISET useimmin katsoa peiliin ennenkuin arvostelette toisia.

    Äänestä

  • kuules nyt kirjoitti:

    ja mitenköhän äskeinen kommenttisi liittyi alkuperäiseen tekstiini?

    Äänestä

  • aikuinen mies kirjoitti:

    Nanna,
    Olet aika naiivi, jos luulet, ettei normaaleja miehiä kiinnosta alapäänlöysyys jutut. Minä ainakin kykenen käymään myös tuosta asiasta ASIALLISTA keskustelua, asiattomuudet ohitan provosoitumatta.

    Tottakai miehet (minä mukaanlukien) keskustelevat myös henkevämmistäkin aiheista, mutta minä ainakin kasvotusten luottofrendien kanssa, en yleensä kanssa netissä. Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että tollaisista arkaluontoisista asioista ei ennen nettiä puhuttu juuri ollenkaan. Kuinkahan moni mies aloitti ennen nettiä saunan lauteilla:" muuten kaverit, ennenkuin juodaan bisset haluasin keksutella vaimoni alapäästä."

    (Ihmiset ei joko osaa lukea, tai sitten he eivät ymmärrä)..Minähän nimenomaan kirjoitin, että ei ole mitään ongelmaa jos ko. asioista keskustellaan, mutta sitten kun aloitetaan aina uusi topic, samasta aiheesta ja monta kertaa, vaikuttaa siltä ettei miehet muusta osaa keskustella/valittaa, koska jos mietitään näitäkin miehiä, joilla on aikaa ja kiinnostusta roikkua netissä valittamassa päivittäin naistensa löysyydestä, voi vain kuvitella millaista löysyyttä näiden miesten mahan seudulta löytyy..

    Onko muuten tullut mieleen, etteivät ehkä naisennekaan ole tyytyväisiä teihin joka osalta?

    Äänestä

Aika naurettavaa tämä vääntö näillä palstoilla. Kysynpä vaan, kuinka moni teistä on itse valinnut ulkonäköönsä ja eri juttujensa kokoon? Kuinka moni on siihen tyytyväinen mitä on saanut? Kyllä sitä tiukkuutta on joka naisessa sen verran kuin mies yleensä tarvii. Perverssit ja peräaukkopuolen kulkijat erikseen. Eiköhän siihen miehen ja naisen yhteiseen juttuun kuulu muutakin kuin löysä tai tiukka, iso tai pieni. Toistetaan tännekkin vanhan herran sanat:"Tsot tsot pojat, tunto on pinnassa" Hymyä huuleen ja iloista vappua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nanna kirjoitti:

Te "isät" jotka keskitytte vain siihen, onko vaimon alapää kunnossa, vaikutatte hyvin keskenkasvuisilta ja lapsellisilta juttuinenne. Miksiköhän olette päättäneet haluta lapsen ja tulla isäksi, kun selvästikään henkistä kypsyyttä ei vaikuta olevan niin paljon, että voisitte kasvattaa lapsen..(kohta varmaan aletaan kirjoittamaan oman lapsen vajavaisuuksista ja ulkonäöllisistä asioista, mutta niistähän on turha valittaa, koska geenit ovat tulleet ihan isiltä itseltään).

Voisi kuvitella, että haluasitte kasvaa hyviksi vanhemmiksi ja keskustella niihin liittyvistä asioista, sekä asioista mitä oman lapsen kanssa voisi tehdä jotta lähentyisi(ylensä kun äiti on kuitenkin aina ensimmäinen lapsen elämässä).

Itse olen hyvin onnellinen siitä, että olen saanut loistavan isän, jonka kanssa voi keskustella mistä vaan, joka tukee ja auttaa. Hän on hyvin viisas ja on opettanut minulle paljon asioita elämästä. Tuskin olisin nyt tällainen kuin olen, ilman isääni. Äitini on myös hieno ihminen, mutta minusta on hienoa kun olen myös isäni kanssa niin hyvissä väleissä, kun niin monesti ne välit ovat vain äitiin hyvin läheiset.

Jos isäni olisi käynyt tällaisilla palstoilla arvostelemassa äitini paikkoja, en arvostaisi häntä yhtään niin paljon. Toisaalta tiedän ettei isäni ikinä olisi sellaista tehnyt, sillä hän on tällaisen yläpuolella ja paljon kypsempi, kuin selvästi moni muu nykyajan isä, joka tälläkin palstalla kirjoittelee.

Pointtini oli se(jollei arvon isille vielä se ollut selvinnyt), että tärkeämpää on kasvattaa ja luoda läheinen hyvä suhde omaan lapseen ja rakentaa tälle turvallinen paikka elää, kuin arvostella äitejä, jotka ovat saattaneet venyä, kun ovat synnyttäneet maailmaan lapsen jonka pitäisi olla teille maailman arvokkain ja tärkein ihminen.

Tuskin itsekään olette timmissä kunnossa, joten älkää arvostelko vaimojanne, vaan keskittykää rakentamaan hyvää perhettä yhdessä vaimonne kanssa ja turvaamaan lapsenne elämä ja rakastamaan häntä enemmän kuin mitään muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu