Nyt joukolla kiertämään kyläkuntia ja ääniä keräämään että Pääministeri saadaan viraltaan.
Viitasaaren SDP puolueen jäsenet.
14
1898
Vastaukset
- Anonyymi
On sitä aikoihin eletty kun tuommoinen teinitytön kaltainen bilettäjä on laitettu mukamas pääministeriksi. Maan talous on ajettu kuralle, velkamäärä lisääntyy huimaa vauhtia...voi voi! Nyt tarvittaisiin pääministeriksi edesmenneen presidentti Kekkosen kaltaisia hartioita.
- Anonyymi
En oikein luota demareiden kykyyn hoitaa maan taloutta ja vielä vähemmän Viitasaaren demareihin. Mielestäni omat asiat pitäs osata laittaa ensin kuntoon ja sitten vasta olisi kykenevä hämmentämään yhteisiä asioita.
- Anonyymi
Viitasaaren demarit tyhjän hyysssäreitä,eläkeläisiä ja vähävaraisia kyykytetään ja jätteillä kylän taloutta paikataan,kun ensin jätteen käsitelyasema todetaan toimimattomaksi ja sivulyläläisiä siitä rangaistaan.
- Anonyymi
Demarit ainakin osaa kuntapäättäjinä velekaa tehdä. Mitäpäs sillä on väliä kun eivät niitä velkoja makselekkaan. Mutta saattapa nähdä että velkaantumiselle laitetaan ennenpitkää stoppi, ellei muualta niin ainakin valtion toimesta. Sekin tulee etehen että kunnat ja kaupungit joutuvat pakosanelemana järkeistämään ja tehostamaan toimintaansa kuten joku jo edellä taisi mainitakkin. Meillä on joka neljäs kaupungin töissä ja sen voi jokainen ymmärtää et tällainen virkamiesarmeija on taloudellisesti raskas taakka veronmaksajien ylläpidettäväksi. Kyl tosta talousarviosta miinus merkkiseksi laaditusta talousarviosta ei voi olla kuin huolestunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Itse mietin kanssasi pitkälti samoja asioita. Viitasaarta lukuunottamatta yleensä kaikissa muissa kunnissa ja kaupungeissa on ollut tapana että valtuuston talousarviokokouksissa keskustellaan taloudenhoitoa koskevista suurista linjoista. Viitasaaren valtuuston talousarviokokouksissa esim. sdp:n valtuutetuille tärkeimpiä keskustelunaiheita ovat esim. että poistetaanko alle 6 vuotiailta uimahallimaksut. Mielestäni tällaiset pienet "viilaukset" kuuluvat sinne virkamiestasoille. Ainakin itse olettaisin, että ken valtuustoon pyrkiin, niin tällaiset budjetin laatimista koskevat perusasiat tulisi olla valtuutetuilla hanskassa, mutta Viitasaari näyttää olevan poikkeus.

Se on kuuleppas sillai et kun näil kuuden euron puheil metsästetään niiden uimahallin käyttäjien ääniä. Koitas ny ymmärtää hei tää kupletin juoni!
- Anonyymi
Viitasaaren köyhät työssäkäyvät kiittävät. On tullut lapsia hankittua ja niinpois päin. Nyt pitää saada alennusta, kun tuo lapsen harrastus on kuitenkin pois siitä Sandelsista.
- Anonyymi
Kyllä on hyvä jos lasten uimamaksu poistuu.Tärkeätä nuoren kasvulle harrastukset.Katkeruus poia.
- Anonyymi
Tänään oli työläisellä onnen päivä kun päästiin eroon kaupunginjohtaja Kinnusesta. Minusta ja varmasti monesta muustakin tuntuu että taitaisimme olla valtion katsannan alla jos Kinnunen häslääminen jatkuisi vielä jonkun aikaa.
- Anonyymi
Säälittää vaan noita mikkeliläisiä.
- Anonyymi
Sanna Marin jatkakoot mutta pääasia että päästään Kinnusesta eroon.
- Anonyymi
Kyllä meillä on hyvä pääministeri. Monet sotkut selvittänyt.Harmi että Kinnusen Janne lähtee pois.Toivottavasti seuraava kaupunginjohtaja pistää persut halvasta.Niinhän ne nytkin pilkaa SDP.Ehkä ei muuten pärjää.
- Anonyymi
Joo Sanna on neuvonantajien varassa politikoiva bilettäjä tyttö.
Jannen puoluekanta oli käsittääkseni Keskusta. Maurin sormet oli Mikkelin kaupunkijohtajan pelissä vahvasti mukana. Osaava poliitikko käytti demareita taitavasti hyväkseen ja täydestä meni....heh, heh, heeee......Arvaappa kuka voittaa tulevat eduskuntavaalit? Jos olet seurannut galluppeja niin tiedät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo Sanna on neuvonantajien varassa politikoiva bilettäjä tyttö.
Jannen puoluekanta oli käsittääkseni Keskusta. Maurin sormet oli Mikkelin kaupunkijohtajan pelissä vahvasti mukana. Osaava poliitikko käytti demareita taitavasti hyväkseen ja täydestä meni....heh, heh, heeee......Arvaappa kuka voittaa tulevat eduskuntavaalit? Jos olet seurannut galluppeja niin tiedät.Joo kepu vejättää sosialistejä.typeriä ku antavat ihteään vejättää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273553- 412389
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352218Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71997Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431552- 381429
- 1271282
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591230Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451205- 131189