Pieni joulutarina

Anonyymi

Heräsin ja katselin ulos ikkunasta taitaa olla kylmä aamu ajattelin. Maa olihuurteesta valkoinen taivas muuten kirkas. Puin vaateet ja lähdin lenkille. Ulkooven avattua iski viima kasvoihin ompa raikas ilma ajattelin ja laitoin kädet taskuihin. Vaikka niissä oli käsineet. Suuntasi kohti pururataa. Ei ollut muita kaikki olivat varmaan pelästyneet pakkasta. Kävelin hiljalleen eteen päin kun näin koiran metsässä katsoin onko jossain taluttajaa. En nähnyt ketään menin lähemmäksi koiraa siinä se katseli minua. Voi että ajattelin ja jatkoin matkaa koira seurasi minua. Kotiovelle päästyäni se pujahti lämpimään porraskäytävään. Kapusimme kolmanteen kerrokseen oven avattuani se tuli asuntooni. Annoin sille syvässä lautasessa vettä. Ja päätin tehdä aamiaista. Minulla oli jääkaapissa 2 kanamunaa ja 4 palaa pekonia. Paistoin ne miedolla lämmöllä pistin pannussa. Jaoin kahteen osaan laitoin toisen puolikkaan lautaselle jonka laitoin lattialle. Käskin koiran syödä. Söin itse toisen puolikkaan. Mitä nyt persaukinen ja joku vieraan koira. Katsoin onko sillä kaulapannawwa jokin numero. Oli jokin puhelin numero soitin siihen mutta ei vastattu. Lähetin texti viestin numero tiedusteluun. Vastaus oli numero on salainen. Voi että ajattelin. Minulla oli kuivattuja herneitä. Teetä ja sokeria. Kaurahiutaleita puoli pakettia näkkileipiä vähän riisiä ja makaroonejaJa tyhjä pankki tili. Laitoin herneitä likomaan että huomenna voisin keittää hernekeittoa. Päätin lähteä kattomaan tilin saldon. Otin kassin mukaan jos tilillä olisi rahaa. Lähdin ulos ja koira seurasi minua.. Pääsin automaatille. Onneksi se oli sisätiloissa. Näppäilin numeroa kun seuraava asiakas tuli sisään katsoi korvaa ja minua sanoi että koira pitää olla kytketty. En viitsinyt vastata. Vaan keskityin pankki koneeseen. 3.6 euroa. Sillä voisi saada jauheliha paketin k kaupasta ajattelin. Sanoin koiralle että nyt lähetään ostaa hakkulihaa. Lähdin kävelee kohti k kauppa kävelin suoraa ovesta sisään ei kestänyt kun myyjätär tu Li märmätää ettei tänne saa tuoda koiria. Kävelin kohti jauheliha tiskiä. 3.4 euron paketti oli päälinmäisenä. Nappasin sen jolloin toinen myyjä tuli sanoo että tänne ei saa tuoda koiria. Sanoin hänelle että koira ei ole minun. Vaan se on seurannut minua koko aamun. Tulin ostamaan viimeisillä rahoilla meille ruokaa., lähdin kävelee kohti kassa jolloin hän huusi vielä jotain en kuunnellut. Kassalla kassa neiti märmätti samasta asiasta. Sai kun sainkin jauhelihan ostettua. Laitoin sen kassiin ja. Lähdin ulos. Matkalla kotii päätin poiketa m marketissa jos joku kaviajuovia asiakkaista tietäisi kenen koira on. Avasin m marketin jolloin kassa neiti huusi ei tänne saa tuoda koiria sanoi ei oo minun se vaan seuraa minua. Olin oikeassa. Paikalla oli vanhempia herrasmiehiä juomassa kahvia kysyin heiltä tietävätkö he koirasta mitään. Ei kului vastaus.. Kassa neiti käski meidän poistua kaupasta. Lähdimme kävelee kohti kotia.

0

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

        "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
        Maailman menoa
        217
        28056
      2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

        Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
        Maailman menoa
        104
        19415
      3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

        Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
        Maailman menoa
        305
        15529
      4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

        Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
        Maailman menoa
        153
        10697
      5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

        Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
        Maailman menoa
        118
        9630
      6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

        IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
        Maailman menoa
        37
        8251
      7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

        Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
        Maailman menoa
        35
        8212
      8. 237
        6762
      9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

        https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
        Maailman menoa
        204
        6413
      10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

        Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
        Maailman menoa
        36
        5983
      Aihe