Miten edistää parhaiten omaa kirjailijan uraa?

Yksi idea olisi se, että ottaa aikaa mielenkiintoisille vanhuksille. Minä saan heidän tarinoistaan inspiraatioita...

Ei tossa nyt kuulostais olevan ongelma inspiraatiossa. Ehkä ennemmin kannattaa vain hyväksyä se tosiasia, että esikoiskirjailijoiden on todella vaikeaa saada kustannussopparia, luku tais olla jotain 0,5% lähetetyistä käsikirjoituksista. Keskittyisin muihin töihin, hioisin siinä ohessa käsikirjoituksia enkä luovuttais. Ehkä jossain vaiheessa onnestaa.

Toisena vaihtoehtona tekisin omakustanteen, etenkin jos genre ei ole sitä perinteistä tragedioissa rämpimistä, mitä suomessa pidetään ainoana oikeana kirjallisuudenmuotona. Panisin paukkuja markkinointiin ja editointiin, vähän riskibisnes mutta voi tuottaa helposti paremminkin kuin perinteisesti kustannettu kirja, josta saat vain hiluja itsellesi eikä kirjaasi todennäköisesti edes markkinoitaisi kunnolla kustantamon taholta.

Minusta ongelma ei ole niinkään edes lahjakkuuksien etsimisessä ja löytämisessä. Ei kirjailijan tarvitse olla mikään super taitava ja häikäisevän taiteellinen, Riittää että osaa kirjoittaa, noudattaa tarinan rakennetta jne. Tämän näkee siitäkin, että usein menestyskirjailijoiden kirjojen jatko-osat kirjoittaa ammattikirjoittajien tiimi, joka vain noudattaa tälle kirjailijalle tyypillisiä maneereja.

Ongelma on mielestäni siinä, että kustantamot näkevät itsensä vahtikoirina jotka koittavat pitää lukemista yhtenä elitismin muotona. Ihmisiä ohjaillaan ajattelemaan, että hyvä kirjallisuus on traagisia tarinoita tai jotain taidekokemuksia. Ei osata vastata siihen tarpeeseen, mikä kuluttajilla on -että lukeminen ja äänikirjojen lukeminen voisi olla puhtaasti viihdettä! Luulisi, että tuollakin seurattaisiin kuluttajien tarpeita ja yritettäisiin vastata niihin? Valitetaan, että lukeminen vähenee, mutta voisiko kyse olla siitä, että julkaistut tarinat eivät hirveästi kiinnosta lukijoita? Antti Holmat ja Juha Vuoriset kyllä kiinnostavat, mutta tällaista ei haluta kustantaa, koska se ei ole "aitoa" kirjallisuutta. Samoin on chick litin laita, käännettynä sitä ahmitaan best sellereittäin, mutta kotimaisessa kustannusscenessä se kompastelee kuin mummo pihajäällä.

Kirjoitin itse aikoinaan mielestäni erittäin hauskan ja mukaansa tempaavan, hieman erilaisen puhtaasti viihteellisen tarinan. Sain kustantamoilta mm. palautetta, että se oli liian hauska. Liian hauskan määritelmän sai aikaan se, että kustannustoimittaja oli nauranut useita kertoja ja itkenytkin kerran lukemisensa ajan. Kustannussopimusta ei irronnut. Mutta tiesin olevani oikeilla jäljillä, koska mielestäni nuo ovat juuri hyvän kirjan merkkejä.

Aloittajaa neuvoisin vain jatkamaan samoin kuin olet tehnytkin. Nythän lukeminen on nosteessa koronan myötä, ehkä kustantamot uskaltavat ottaa enemmän uusiakin kirjoittajia listoilleen. Käsikirjoitusten hiomisesta on se hyvä puoli, että kynnys omakustantaa laskee jatkuvasti. Ennustan, että omakustanteet ja yhteiset kustannusprojektit nousevat jatkuvasti, kun kustantamot eivät uskalla vastata lukijoiden tarpeisiin kun silmissä kiiluvat vain Finlandiapalkinnot, jotka kieltämättä nostavat näiden yksittäisten opusten myyntiä, mutta kaventavat julkaisujen genrejä. Lukijaa ei kiinnosta pätkän vertaa kuka kirjan on kustantanut, kunhan lukuelämys on hyvä.

Ei tuohon edistämiseen taida mitään hopealuotia olla, se mikä toimii toisella niin ei välttämättä toimi muiden kohdalla. Tärkeintä kai on yrittää löytää se oma yleisö/yhteisö, jossa tehdä nimeään tunnetuksi ja saada mahdolliset lukijat kiinnostumaan vielä julkaisemattomasta teoksesta. Jostain markkinoinnin oppaista voi olla tässä hyötyä...

Valmiista yhteisöstä on sekin ilo, että kun julkaisukynnys ylittyy, niin kirjalle on valmiina jo muutama lukija, jotka voivat sitten levittää sanaa omissa verkostoissaan. Muutenhan esikoiskirjan kohtalo on aika karu. Aika harva, jos kukaan, tarttuu täysin tuntemattoman (esikois-)kirjailijan kirjaan kirjastossa tai kaupassa ja uhraa sen lukemiseen muutaman päivän. Hyvä kansi, onnistunut nimi ja kiinnostavasti kirjoitettu takakansiteksti tietysti auttavat, mutta kannattaa miettiä ajatuskokeena kuinka usein itse tarttuu siihen täysin tuntemattomaan ja oudonkuuloiseen kirjaan ja vie sen kotiin? Mieluummin sitä ottaa hyllystä jotain tuttua tai sellaista minkä aiheen tietää kiinnostavan itseä. Kilpailu kirjastojen ja kauppojen hyllyillä on kovaa ja veristä lukijoiden huomiosta.

Itse kyllä enimmäkseen tartun ennestään tuntemattomiin kirjoihin. Kansi ja nimi ovat toki tärkeitä, myös aihepiiri, Useimmat kirjailijat toistavat itseään enkä jaksa siksi mitään Iijoki -sarjoja lukea kärjistäen.

Monet naispuoliset edistävät omaa uraa sillä perinteisellä keinolla.

En etsikään hopealuotia vaan uusia ideoita kun oma pää ei nyt keksi freesejä ideoita :) Näin naisena minusta on aika ikävää tuo "monet naiset edistävät uraa sillä perinteisellä keinolla". Emmeköhän me naiset saa vieläkin tehdä moninkertaisen työn miehiin nähden tälläkin alalla: tutkimusten mukaan suurin osa miehistä mm. valitsee aina mieskirjailijoiden teoksia. Vihjailu, että kustannussopimuksia saataisiin "perinteisin keinoin", on vanhahtava ja halventava. Itse en ole viime vuosituhannellakaan edennyt toisella urallani näillä keinoilla, tietenkin siihen voidaan aina vedota kun joku edustava nainen pärjääkin haastavassa ympäristössä.