ase-/rinnakkaisluvat

Anonyymi

Olen yli 20-vuotias, aloittelemassa metsästysharrastusta. Isäni on hankkinut jo sopivat aseet, haulikon ja lintukiväärin sekä innoissaan jo hankkimassa hirvikivääriä.
Itselläni on metsästyskortti ja olen jäsenenä hirviseurassa ollut jo muutaman vuoden. En omista aselupia, joten nyt on mietinnässä miten asia hoituisi helpoiten.
Eli pystynkö hankkimaan rinnakkaisluvat haulikkoon ja lintukivääriin vaikka olen yli 18-vuotias? Itselläni ei ole aseille säilytyspaikkaa, joten aseet säilytettäisi isäni luona niin hänellä pitäisi olla aseisiin luvat myös.
Onko näin monelle aseelle jokin helpompikin tapa? Onnistuisiko jos hankkisin oman hirvikiväärin aseluvalla ja lainaisin isäni luvalla pienempiä aseita ilman rinnakkaislupia? Tosin hirvikiväärin säilytyspaikka olisi isäni luona, eli tarvitsisiko hän siihen sitten rinnakkais-/hallussapitolupaa?

6

3480

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Omalla aseluvalla voi lainata vastaavaa asetta. Empä ole koskaan selvittänyt voiko rinnakkaisluvan haltija tehdä samoin. Eli jos hankit yteen isäsi kivääreitä rinnakkaisluvan, niin voitko lainata myös muita. Mielestäni voit, mutta selvitä asia viranomaiselta.
      Aselaki muuttui tuossa aseen säilyttämisessä/lainassa toisen luona. Aikoinaan väliaikaisesti pystyi säilyttämään muutaman kuukauden. Muistaakseni on tullut jokin aikaraja, jonka jälkeen "lainasta" tulee ilmoittaa poliisille. Voin kyllä muistaa väärinkin.

      • Anonyymi

        Rinnakkaisluvalla hirvikivääriin saa lainata kaikkia kivääreitä ja haulikkoa.

      • Anonyymi

        Nykylain mukaan voi lainata, mutta maksimissaan 30 päivän ajaksi. Jos lainaa pidemmäksi ajaksi, on tehtävä ilmoitus poliisille.

        42 c § (28.2.2020/89)

        Aseen ja sen osan yksilöintitietojen ilmoittaminen poliisille

        Aseluvanhaltijan on ilmoitettava aseen tai sen osan hankkimisesta, lainaamisesta, valmistamisesta tai muuntamisesta poliisille 30 päivän kuluessa. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti tai 119 a §:ssä tarkoitettua sähköistä asiointia käyttäen.

        Ilmoituksessa on esitettävä:

        1) ampuma-aseen, tehokkaan ilma-aseen ja aseen osan yksilöintitiedot;

        2) luovuttajan ja luovutuksensaajan nimi, osoite ja syntymäaika;

        3) korjaamista tai muuntamista koskevan toimeksiannon antajan nimi;

        4) ampuma-aseen, tehokkaan ilma-aseen ja aseen osan lainaksiantajan ja lainaksisaajan nimi, osoite ja syntymäaika;

        5) säilyttäjän ja säilytyspaikan yksilöimiseksi tarvittavat tiedot, jos ampuma-ase, tehokas ilma-ase tai ampuma-aseen kokoamisen mahdollistavat aseen osat säilytetään muutoin kuin tilapäisesti 106 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla muun kuin ampuma-aseen hallussapitoon oikeutetun luvanhaltijan luona;

        6) tieto ampuma-aseen muuntamisesta, jos ampuma-aseen tyyppi, toimintatapa tai kaliiperi muuttuu taikka ase deaktivoidaan tai hävitetään;

        7) hankkimisen, lainaamisen, valmistamisen tai muuntamisen ajankohta.

        Edellä 2 momentissa tarkoitetut tiedot on ilmoitettava myös luovuttajan tai lainaksiantajan luovutuksen, lainaamisen tai lainasta palauttamisen yhteydessä, jos luovuttaja tai lainaksiantaja on 20 §:ssä tarkoitettu asealan elinkeinoluvan haltija.

        3 momentti tulee voimaan 1.3.2024.

        Ampuma-aseen, tehokkaan ilma-aseen tai aseen osan lainaksiantaja saa jättää 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tekemättä, jos ase tai sen osa on lainaksisaajan hallussa enintään 30 päivän ajan lainaksiantamisesta.

        Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset ampuma-aseen, tehokkaan ilma-aseen ja aseen osan yksilöintitietojen ilmoittamista koskevista menettelyistä ja ilmoitusten sisällöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti ilmoitusvelvollisuus astuu voimaan vasta 2024 taikka sitten kun poliisin järjestelmät ovat valmiit tähän. Lainaamiseen ei taida vielä edes löytäö poliisin lomakearkistosta edes mitään valmista pohjaa.

    • Anonyymi

      Luin tuota aselaista kohtaa Rinnakkaislupa. Tarkoittaako seuraava laki, ettei 20 vuotta täyttänyt voi enää saada rinnakkaislupaa?

      54 § (8.9.2017/623)

      Rinnakkaislupa

      Ampuma-aseeseen tai aseen osaan, johon on annettu aselupa, voidaan luvanhaltijan suostumuksella antaa rinnakkainen oikeus hallussapitoon (rinnakkaislupa). Valtion suostumuksella rinnakkaislupa voidaan antaa myös valtion omistamaan ampuma-aseeseen tai aseen osaan. Keräilykokoelmaan kuuluvaan ampuma-aseeseen tai aseen osaan rinnakkaislupa voidaan antaa vain asekeräilijälle. Luvan antaa ja peruuttaa 42 §:n 1 momentissa tarkoitettu viranomainen.

      Lupa voidaan antaa 45 §:ssä säädetyin edellytyksin noudattaen, mitä 42 §:n 2 ja 3 momentissa sekä 43 ja 44 §:ssä säädetään. Huoltajien suostumuksella lupa haulikkoon, kivääriin, pienoiskivääriin tai yhdistelmäaseeseen voidaan kuitenkin antaa metsästyslainsäädännön mukaan sallittua eläinten ampumista taikka ampumaurheilua ja -harrastusta varten myös 15 vuotta vaan ei 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, joka muuten täyttää luvan saajaa koskevat edellytykset. Rinnakkaislupa voidaan erityisen painavasta syystä antaa ampumaurheilua ja -harrastusta varten 18 vuotta vaan ei 20 vuotta täyttäneelle henkilölle 6 §:n 2 momentin 4–7 kohdassa tarkoitettuun ampuma-aseeseen.

      Lupaa haettaessa on esitettävä luvanhaltijan suostumus tai valtion suostumus rinnakkaisluvan antamiseen. Lupaviranomainen voi lisäksi vaatia, että ampuma-ase tai aseen osa esitetään poliisille.

      • Anonyymi

        Kyllä yli 20 vuotias saa rinnakkaisluvan.

        Tuo lainkohta tarkoittaa sitä, että vanhempien suostumuksella ei täysi-ikäinen voi saada rinnakkaisluvan 15-18 vuotiaana pitkälle aseelle. Tämän jälkeenhän voi sitten itse hakea rinnakkaislupaa.
        Lyhyelle käsiaseelle rinnakkaislupaa ei myönnetä alle 18 v lainkaan vaan ammunta on oltava valvottua. 18-20 v voi sitten saada rinnakkaisluvan painavin syin. Yli 20 v saa sitten rinnakkaisluvan normaalisti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1391
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1101
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      875
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      725
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      700
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      194
      648
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      558
    Aihe