Ne voi vaikka rakastua, ihan siksi kun niillä ei ole elämässä enää mitään. Ei maailma ole aina oikeudenmukainen paikka. Silloin tosiaan yrittää tarrautua siihen, mitä on saatavilla. Mutta se, miten näet sen toisen hädän on tärkeää. Vaikka et rakastuisikaan takaisin, voit olla sille toiselle ihminen.
Kuulin juuri ystävältä, että hän on saanut tukea silloin kun on ollut vaikeaa, suhteen kautta. Vaikka ei tunne niitä romanttisia tunteita enää, voi muistella, että hän tuki silloin, kun itselläni oli vaikeaa. Aika hienoa. Tosin on niitäkin, kun ei näe toisen hätää ja polkee jalkoihinsa sen, joka ei ole vielä noussut maasta.
Olkaa ihmisiä, sitä tarvitseville ❤️
Kuulin juuri ystävältä, että hän on saanut tukea silloin kun on ollut vaikeaa, suhteen kautta. Vaikka ei tunne niitä romanttisia tunteita enää, voi muistella, että hän tuki silloin, kun itselläni oli vaikeaa. Aika hienoa. Tosin on niitäkin, kun ei näe toisen hätää ja polkee jalkoihinsa sen, joka ei ole vielä noussut maasta.
Olkaa ihmisiä, sitä tarvitseville ❤️
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus.
Kiitos! En itsekään ole varmasti nuorempana kauheasti miettinyt, miltä muista tuntuu. Mutta nyt kun ikää jo on, on joutunut kaikenlaista pohtimaan.
Monissa maailman uskonnoissa ja filosofioissa kehotetaan kohtelemaan toisia, kuten toivoisi itseään kohdeltavan. Ja kun kohtelee toisia hyvin, saa siitä itse paremman mielen. Kyllä siinä on itsellekin jatkuvaa opettelemista.
Riitatilanteissa kannattaisi myös malttaa mielensä, ei saisi kiihtyneessä mielentilassa sanoa kaikkea, mitä tulee mieleen. Joskus sitä sanomaansa ei voi enää perua, vaikka haluaisikin. Joskus viisaampi pysyy siis hiljaa.
Itse opin aikanaan oman sisareni kanssa, että riidassa pitää päästä voitolle. Ja toteutin tuota myöhemminkin ihmissuhteissa, kun jouduin alakynteen. Ok, selvisin tilanteista monesti. Olin pelätty, mutten kovin pidetty. Pois oppiminen vääristä tavoista ja malleista on joskus todella kivuliasta.
Joskus voi olla sellainen tilanne ettei jaksa auttaa, koska itse voi huonosti. On tervettä itsensä hoitamista, kun kertoo rehellisesti mikä oma tilanne on. Kun tuntuu siltä, että jaksaa auttaa vain niitä omia lähisukulaisiaan ja kaiken muun ajan täytyy saada rauhassa selvitä rankoista vuosista.
Tuo on ihan totta. Tarkoitin aloituksessa sitä, ettei kohdeltaisi tylysti kanssaihmisiä. Yli omien voimavarojen ei pidä ketään auttaa tietenkään. Ja tervettä nimenomaan, kun kertoo sen suoraan.
Jotkut voivat kokea sen tylyydeksi kun kertoo ettei jaksa auttaa, ei edes silloin kun jossain vaiheessa alkaa voida paremmin. Jos on kauan ollut vaikeita vuosia, voi olla parempi unohtaa kokonaan kaikki ne niihin vuosiin tavalla tai toisella liittyneet ihmiset ja mennä eteenpäin ihan uuden ihmisen kanssa, jotta saa iloa ja tasapainoa elämäänsä. Oma sisin näyttää tien omien tuntemuksien kautta.
Rakkaus ei katso aikaa ei paikkaa eikä tunnetilaa tai ystäväpiiriä. Ne on ne kemiat. Minäkin olen pitkään ollut sinkkuna, kun vain en ole rakastunut vaikka yksin elelenkin. Ihminen rakastuu tosi tosi harvoin. n. 1-3 kertaa elämänsä aikana. Ihastuminen onkin sitten jo ihan eri juttu. Ensin ihastutaan ja sitten tulee myöhemmin se rakkaus. Ihastua voi vaikka kuinka monta kertaa tai sitten vain sen yhden kerran. Kaikki ihastumiset eivät johda rakkauteen. Rakkaus ei etsi omaansa, ei ole siis mustasukkainen - ei ole tarvis. Se on kahden kauppa. Ihastumisessa saatetaan tuntea mustasukkaisuutta ja omia toinen ihminen omien halujensa kohteeksi. Silloin siinä etsitään omaa etua. Rakkautta ei voi pakottaa.
------------------------------------
https://www.youtube.com/watch?v=tPtMipXgE68
Se on totta, että rakkautta ei voi pakottaa.
Tämä on järjetön lause: Ne voi vaikka rakastua, ihan siksi kun niillä ei ole elämässä enää mitään.
Eihän se silloin ole oikeaa rakkautta. Oikea rakkaus on sitä, että rakastut toiseen ihmiseen.
Olen samaa mieltä. Arvostan todella paljon ap.:n empatiaa ja hyvää tahtoa, sekä ymmärrystä ihmisyydestä, mutta aito rakastuminen on harvinainen ilmiö. Se iskee kun sitä vähiten odottaa ja se on epäitsekäs juttu - - joten rakastuminen ei voi johtua siitä, että ripustautuu toiseen, koska itsellä ei ole mitään. Ei se ole silloin rakastumista oikeasti, vaan läheisriippuvuutta.
Läheisriippuvainen voi itse uskoa rakastuneensa, mutta yleensä on viisasta silloin olla ruokkimatta sitä uskomusta (jos itse on se kohde).
Ripustautuva "rakkaus" myös yleensä on katoavaista, tai oikukasta, koska toisen hyvinvointi on riippuvaista kohteen huomiosta ja on liikaa odotuksia, joita kukaan ei voi inhimillisesti täyttää.
Rakastuminen on mielestäni eräänlainen psykoosi, todellakin voi rakastua silloin, kun on vaikeaa. Se on sitten toinen juttu kokonaan, tuleeko siitä ihan sitä rakkautta. Ja vaikka ihmisellä olisikin vaikeuksia, voi hän silti tuntea. Läheisriippuvuus taas on addiktio. Addiktiivinen ihminen hakee kaiken aikaa jotain helpotusta itsensä ulkopuolelta. Ei siihen mikään elämäntilanteen muuttuminen liity.
Niin no ap kylla sanoi, että "ihmiset voivat rakastua ihan siksi, että heillä ei ole mitään". Eli hän antaa syyn tässä rakastumiselle ja se on, että ei ole mitään.. motivaationa tämä olisi jonkinlaista tyhjiön täyttöä, joka puolestaan sopi hyvinkin läheisriippuvuuden osastolle.
Eri asia on rakastua huonoissa olosuhteissa. Kyllä se on mahdollista, mutta huonojen olosuhteiden ei tarvitse olla syy rakastumiselle.
Ja vielä lisäisin: molemmat rakastuu. Sillä yksipuolinen rakastuminen ei ole suhteessakaan oikeata rakkautta. Yksipuolista rakastumista voi olla esim. panosuhteessa.
Juuri näin itsekkin asian näen, tunnen ja koen, siis jos puhutaan ihan aidosta oikeasta rakkaudesta.
Ihminen hakee lohtua mistä osaa ja kykenee. Rakkaus ei minusta sinällään ole huono asia eikä rakastuminen. Kunhan ei ala maanvaivaksi toiselle.
Huomaan itsekin olevani herkempi ihastumaan ja rakastumaan, kun koen pohjatonta yksinäisyyttä ja kaipaan ihmistä ja ymmärtäjää, joka kohdata jollain syvemmällä henkisellä tasolla, kun vain morjes. Kaunis sää tänään.
Toki ei se sittenkään kehenkä tahansa kohdistu. Sydän valikoi sellaisia joiden sydämestä lähtee mulle ymmärtävän ihmisen signaali ja löydän yhteyden.
Joo, joskus olen haukannut hatullisenkin sitä kukkua ihteään. Mutta ihmiset erehtyy.
Todellakaan kenenkään alas tallominen tai nujertaminen ei ole okei.
Olet todella hyväsydäminen ja viisas ihminen, menet hukkaan näillä palstoilla. Toivon sulle veroisesi seuran❤️
Satunnainen kävijä
Minä ihastun silloin kun voin huonosti, mutta minulla ei ole ollut tarvetta tutustua yhteenkään heistä, eikä olla missään tekemisissä. Jos taas tunnen entuudestaan jonkun tietyn ihmisen ja kohtaan hänet, niin silloin ihastuminen tuntuu siltä, että haluan tutustua häneen paremmin ja kaipaan häntä. Mutta jos mitään ei tapahdu suren aikani ja unohdan.
En tunne olevani yksinäinen juuri koskaan, eli sen takia en ihastu helposti. Jos omassa elämässä on keskeneräisiä asioita, silloin voin huonosti ja silloin ei ole jaksamista suhteiluun, eli ilmeisesti minulle riittää silloin pelkkä ihastumisen tunne, mutta en jaksa ja halua mitään konkreettista tapahtuvaksi.
Yritän ainakin kasvaa ihmisenä sellaiseksi. Kiitos. 🙂
Okei. 🙂
No mä olen yleensä ihastunut sinkkuna, jolloin se yksinäisyys on ollut konkreettisemmin läsnä, kun ympärillä ei ole ollut ketään.
Mutta olen muutaman kerran ihastunut varattunakin, kun olen tuntenut oloni pitkään yksinäiseksi ja toimiva vuorovaikutussuhde on kumppanin kanssa ollut kateissa. Kylmähkö tunne elämä. Kirjaimellisesti jo mietitty lopettaako koko suhde vai yrittääkö jatkaa jotenkin. Mä kaipaan parisuhteessa lämpöä, saada ja antaa lämpöisiä tunteita ja haluan ylläpitää lämpöisiä tunteita molemmin puolin. Niin kauan kun mua ei torjuta.
Minä en ole niitä ihmisiä, jotka helposti luovuttaa vaikeuksien keskelläkään. Mä tosiaan uskon rakkauteen ja sen voimaan, haluun yrittää uudelleen rakentaa ja tehdä korjausliikkeitä. Rohkeesti tarttua härkää sarvista. Oikeastaan luovutan vasta, kun en näe enää vaihtoehtoja tai tunteeni on ottanut suunnan vetäytymiseen. Ns. takki tyhjä, eikä toinenkaan vaivaudu yhtään enää yrittämään suhteen hyväksi.
Mutta ihastuminen taas tuo niitä lämpöisiä tunteita, antaa lohtua ja tunteen, että rakkautta on olemassa. Eikä sen välttämättä tosiaan tarvi johtaa mihinkään ja varattuna sen ei varsinkaan pidäkkään johtaa mihinkään. Sen pitää jäädä vain hyväksi tunteeksi, ei muuta.
Yllättävän usein ihminen ihastuu ollessaan jollain tavoin heikoilla, ihmisyyden puutteessa, ihastuu johonkin ihmisyyteen, lämpöön, hyväksyntään, turvallisuuteen. Ja se toimii myös toisinpäin, toisen heikkouteen, tarpeeseen on helppo ihastua, kokea kykenevänsä antamaan toiselle paljon merkitystä elämään.
En sano että se on huono lähtökohta, mutta haasteita se voi aiheuttaa myöhemmin, mtta vain haasteita, ihminen on halutessaan todella luova ja kyvykäs ratkomaan ongelmia.
Hyvä kirjoitus!