Lehtiniemeen visioidaan miljoonien eurojen matkailukeskittymää

Paikallispravda tänään:

Savonlinnan kaupungin pakkohuutokaupassa tammikuussa 2019 ostamasta Lehtiniemen tilasta visioidaan miljoonien eurojen matkailukylää, jossa olisi muun muassa 150 huoneen hotelli sekä noin 80 mökkiä, joista osa isoja luksusmökkejä.

Lehtiniemen matkailuhankkeen yleissuunnitelma esiteltiin keskiviikkona Teams-infossa verkossa. Pääesittelijänä olivat kaavoituspäällikkö Päivi Behm Savonlinnan kaupungilta sekä konsulttityönä matkailuvision laatineet Rambollin asiantuntijat.

Yleissuunnitelma tulee esille Savonlinnan kaupungin verkkosivuille torstaina.

Mitään ei pääse toki rakentamaan ennen kuin alueen ranta-asemakaava saadaan valmiiksi. Kaavoitustyö alkaa ensi vuonna, ja Päivi Behm arvelee sen valmistumisen menevän syksyyn. Hän huomauttaa, että kaavan valmisteluaikana aluetta voidaan jo markkinoida investoijille.

– On jo materiaalia, hintatietoutta, mitä voi hyödyntää, hän viittaa yleissuunnitelmaan.

Kaavoitustyö vaatii alleen Natura-selvityksen, jossa luontoarvot kuten saimaannorpan elinolot matkailuympäristössä selvitetään.

SuunnitelmaN lähtökohta on se, että kaupunki luopuu omistuksistaan alueella. Toimintaa pyörittävät yritykset. Kun yleissuunnitelma nyt on esitelty, investoijat pääsevät pohtimaan kiinnostusta lähteä Lehtiniemen matkailuhankkeeseen isoksi tai pienemmäksi toimijaksi.

Rambollilta arvioidaan, että muutama isompia ankkuritoimija olisi hyvä saada alkuun hankkeen vetureiksi. Rambollin Sami Ruotsalainen listasi Lehtiniemen vahvuudeksi sijainnin. Matkaa keskustaan ja lentokentällekin on vähän. Parikkalan rajanylitysaseman kansainvälistyminen vilkastuttaisi alueen matkailua.

Nykyisten majoituspaikkojen määrä seutukunnalla on käymässä arvioiden mukaan riittämättömäksi tulevaisuudessa.

150-huoneinen hotelli sekä yhteensä noin 80 mökkiä ja 55-paikkainen caravan-alue tekisivät Lehtiniemestä merkittävän kokoisen matkailukeskittymän.

– Alueen tapahtumakeskuksessa olisi ravintoloita ja putiikkeja, Ruotsalainen kertoi.

Ramboll on myös laskenut, mitä mikäkin osa yleissuunnitelmasta maksaisi matkailuinvestointina toteuttaa.

4-kerroksisen hotellin arvioitu hinta on 18 miljoonaa. Mökkikylän (37 mökkiä) kustannusarvio on 6,3 miljoonaa euroa. 16 luksusmökkiä maksaisi 5,2 miljoonaa euroa. Lisäksi alueelle tulisi laiturimökkejä ja nollaekomökkejä.

Päivi Behm sanoo, että nyt esitelty yleissuunnitelma on pohjaesitys.

– Tämä ei ole välttämättä lopputoteutuma. Suunnitelma on monipuolinen visio, jossa on luontoarvoja ja säilytettäviä ratkaisuja. Maksimirakentamismäärä on suunnitelmassa aika mittava. Tällä voidaan jatkaa myöhemmin ranta-asemakaavoitusta, Behm toteaa.

Lehtiniemen tilan pinta-ala on 43 hehtaaria. Tilalla on paljon rakennuksia sekä rantaviivaa. Osa rakennuksista on suojeltuja, ja osalle voi löytyä matkailukäyttöä. Kaupunki maksoi tilasta pakkohuutokaupassa vajaa kolme vuotta sitten 156 000 euroa.

Tilan omisti aiemmin Veikko Heinonen. Viimeksi alueella on ollut toimintaa viitisen vuotta sitten, kun siellä toimi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.
691446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Sama ralli jatkuu.... Rampolli rahastaa..... ja sumuttaa yli-unelmilla pa-kaupunkia.

Behm suunnitteli aikoinaan Seurahuoneen edustan kadun pätkää ja 2m leveää "puistoa" 3-4 vuotta. Yksikään kivi ei muuttanut paikkaansa.
Hoh hoijaa...

Äänestä
  • Onko nämä samanlaisia suunnitelmia, kuin aikoinaan suunniteltiin tiet Motonettiin?
    Isommat autot ei sopineet teille ollenkaan ja pienempienkin on hyvin vaikea päästä perille.
    Vähän korjailtiin, mutta ahdasta on vieläkin. Kuka lie tämä kulkureitin aikoinaan suunnitteli?
    Kannattaisi ainakin noin valtavat ja kalliit hankkeet tarkistuttaa ihan oikeilla asiantuntijoilla tulevaisuudessa, kun virheitä tulee pikkuasioissakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko nämä samanlaisia suunnitelmia, kuin aikoinaan suunniteltiin tiet Motonettiin?
    Isommat autot ei sopineet teille ollenkaan ja pienempienkin on hyvin vaikea päästä perille.
    Vähän korjailtiin, mutta ahdasta on vieläkin. Kuka lie tämä kulkureitin aikoinaan suunnitteli?
    Kannattaisi ainakin noin valtavat ja kalliit hankkeet tarkistuttaa ihan oikeilla asiantuntijoilla tulevaisuudessa, kun virheitä tulee pikkuasioissakin.

    Hienoa on, että rohkeita suunnittelijoita löytyy Itä - Suomea elävöittämään!
    Toivottavasti hankkeet onnistuvat ja käyttäjiä myös löytyy.
    Näin vanhempana ihmisenä tunnen myös haikeutta, kun ihanat ja rauhalliset paikat muuttuvat "markkinapaikoiksi". Rauhalinnakaan ei varmasti ole nimensä mukainen paikka enää koskaan. Mutta - "niin muuttuu maailma, Eskoseni!"

    Äänestä

Käsittämätöntä, että savonlinnassa ei tehdä minkään muun kuin matkailuelinkeinon eteen töitä. Matkailu on riskialtis ala. Savonlinnaa on varoitettu jo monta vuosikymmentä sitten ettei matkailuun keskittyminen tuo riittävästi elinvoimaa alueelle.

Äänestä

Savonlinnan alueella ei olekaan montaa "alottamatta vaile valamista" matkailuprojektia...

Äänestä
  • Tuo on niin jännää, että kaikki tänne rakennettava pitää olla "eliittiä"!!?
    Mistä ihmeestä se "eliittiporukka" nyt ilmestyy, idästäkö niitä odotellaan??
    Eikös Savonlinnassakin ole ollut vilkkaampaa ja mukavampaa pari kesää, kun "eliittiporukka" ei ole tullut oopperaan? Suurin osa meistä on kuitenkin ihan tavallisia tallaajia, jotka myös mielellään lomailee viihtyissä paikoissa, jos ne ei ole ylihinnoiteltuja vain harvojen käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on niin jännää, että kaikki tänne rakennettava pitää olla "eliittiä"!!?
    Mistä ihmeestä se "eliittiporukka" nyt ilmestyy, idästäkö niitä odotellaan??
    Eikös Savonlinnassakin ole ollut vilkkaampaa ja mukavampaa pari kesää, kun "eliittiporukka" ei ole tullut oopperaan? Suurin osa meistä on kuitenkin ihan tavallisia tallaajia, jotka myös mielellään lomailee viihtyissä paikoissa, jos ne ei ole ylihinnoiteltuja vain harvojen käyttöön.

    Savonlinnan matkailuhankkeiden parissa pörräävä kärpäslauma elää tuossa eliitti ja luksusharhassa koska heidän älynsä on niin matala. He eivät osaa laskea ja siksi he ikään kuin sijoittavat riskialttiisiin suuren tuoton haaveisiin.
    Jo 70-luvun taloustiedon oppikirjoissa käytettiin savonlinnaa esimerkkinä alueesta jonka elinkeinojakaumasta liian suuri osa oli silloin ja on edelleen sidottu matkailuun.

    Kuten korona on osoittanut matkailun pitäminen tärkeimpänä on erittäin riskialtista. On täysin mahdollista että matkailuelinkeinot eivät tule koskaan palaamaan huippuaikoihinsa. Siitäkin syystä, että energian hinta tulee pysymään korkealla ja hiilineutraaliustavoitteet ovat ristiriidassa huvimatkailun suhteen.
    Tosiasia on myös, että suomessa ei riitä asiakkaita luksus ja eliittimatkailuun eikä maailmanpoliittinen tilanne ainakaan vaikuta siltä että niitä riittää muualtakaan. Varsinkaan kylässä jossa ei tapahdu talvella mitään ja missä vihataan nuorisoa ja niitä tavallisia tallaajia. Harhainen positiivisuus on mielenhäiriön kaltainen tila.

    Hyvä kirjoitus!!

    Äänestä

Verorahojen järjetöntä haaskausta jälleen kerran. Montakohan sataa tuhatta tuohonkin on jo laitettu..
Suunnitelma on susi jo syntyessään, kuten niin moni muukin suunnitelma, Tornihotellista Tynkkylänjoen kartanoon - Suutarniemi viimeisin.

Lehtiniemi ei ole lähellä, keskustaan on matkaa 15 km, myöskään joukkoliikennettä ei ole, eikä tule. Lehtiniemessä ei ole mitään, mikä houkuttelisi sinne matkailijoita ympäri vuoden. Ei edes sellaista, miksi juuri sinne pitäisi päästä edes kesällä.
Siitä tulisi uusi Kerimäen Herttua. Vaan ei tule, koska suunnitelma ei tule ikinä toteutumaan. Kymmenille miljoonille ei tule löytymään sijoittajia.

Äänestä

"Suunnitelman lähtökohta on se, että kaupunki luopuu omistuksistaan alueella. "

Veronmaksajat maksoi Lehtiniemestä vajaa 200 000€.

Joten, kun on noin hieno ja iso hanke kyseessä, niin myydään Lehtiniemi
3 500 000 eurolla.

Äänestä
  • Suuret on tosiaan suunnitelmat!! Paljon pienemmille olisi tarvetta ja kysyntää, ja joille löytyisi myöa oikeaa käyttöä tarvitseville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suuret on tosiaan suunnitelmat!! Paljon pienemmille olisi tarvetta ja kysyntää, ja joille löytyisi myöa oikeaa käyttöä tarvitseville.

    Näin on. Jos matkailusta puhutaan, niin esim. leirintäalue takaisin Kyrönniemelle. Kaupungin kupeessa, kävelymatkan päässä linnasta ja keskustasta olevan campingin menestys olisi taattu.

    Äänestä

sitä tulisi Uusi Enonkosken korpi bistron hotelli tulisi lehtiniemeen

Äänestä

Kyllä nyt kuulostaa taas Savonlinnan suurilta suunnitelmilta - mitkä sitten kaatuvat.
Eihän mielestäni Savonlinnassa mitenkään riitä porukkaa tuonne. Jotenkin näen tässä Kerimaan kohtalon.

Äänestä
  • Eiköhä täällä tehdä noita suunnitelmia aina muille, kuin paikkakuntalaisille?
    Melko varma, että ainoastaan rikkaille ulkopuolisille suunniteltu ei kauan menesty.
    Suunnitelmia kaivataan, mutta mielestäni sellaisia, että niistä olisi omalle porukalle hyötyä ja iloa, ja jopa houkuttelisi tänne uusia asukkaita. Eliittijutut on höpöhöpöä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhä täällä tehdä noita suunnitelmia aina muille, kuin paikkakuntalaisille?

    Ne on niitä kaupunginjohtaja Laineen kättä päälle ja käsirahaa -kauppoja. Laineen pöytälaatikossa lieneekin melkoisia nivaskoja kyseisenlaisia pumaskoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhä täällä tehdä noita suunnitelmia aina muille, kuin paikkakuntalaisille?
    Melko varma, että ainoastaan rikkaille ulkopuolisille suunniteltu ei kauan menesty.
    Suunnitelmia kaivataan, mutta mielestäni sellaisia, että niistä olisi omalle porukalle hyötyä ja iloa, ja jopa houkuttelisi tänne uusia asukkaita. Eliittijutut on höpöhöpöä!

    Omalle porukalle eniten hyötyä olisi, jos tänne saataisiin työllistäviä yrityksiä. Sellaisia jotka tarvitsevat runsaasti työntekijöitä ympäri vuoden, eikä vain 3 kk vuodessa.
    Siihen auttaisi kunnan todellinen yrittäjäystävällisyys, sanahelinä puhtaasta luonnosta ja kauniista Saimaasta ei riitä.

    Onhan niitä yrityksiä jo mutta kun ei ole ammattitaitoista työvoimaa eikä savonlinnan kaupunki tee mitään edes kohtaanto-ongelmaa helpottaakseen. Muuten olet ihan oikeassa.

    Savonlinnan päättäjät keskittävät kaikki voimansa ja intonsa pelkkään matkailuun. Se on iso virhe.

    Savonlinna ei ole ainakaan nuoremmalle ikäluokalle erityisen houkutteleva paikka.
    - verot tapissaan.
    - sähkön siirtohinta ja vallankin perusmaksut Suomen kärkiluokkaa.
    - vesimaksut maan kalleimpien joukossa.
    - synnyttäminenkään ei enää onnistu.
    - vuokrissa ei isoa eroa muuhun maahan, jos isoimpia kaupunkeja ei oteta lukuun.
    - palkoissa ei ole neuvotteluvaraa
    - jatkuva lomautusuhka päällä
    - epätietoisuus työpaikan pysyvyydestä
    - työpaikan vaihtomahdollisuudet vähissä
    - määräaikaisia työsuhteita toinen toisensa perään (on muuten laitonta)
    - rakentaminen ja remontointi on yhtä kallista kuin muuallakin
    - rakentaminen ei kannata, koska omiaan ei ikinä saa pois
    - asunnon ostaminen ei kannata, koska omiaan ei ikinä saa pois

    Olet monessa kohtaa täysin oikeassa, mutta siltikin on yrityksiä jotka tarvitsisivat varsinkin nuorta oppimiskykyistä työvoimaa. Neuvotteluvaraa saavutetaan tuloksella ja kokemuksen kautta. Ellei työvoimaa ole saatavilla on tietysti se uhka että pistetään firmaa nurin. Mistä ei ole ainakaan mitään hyötyä savonlinnalle.
    Vihastuttava asia on ettei savonlinnan kaupunki tee mitään muuta kuin sekoilee noiden matkailuhankkeiden ja luksusunelmien parissa. Toinen tähän liittyvä järjettömyys on markkinoida savonlinnaa vanhusten paratiisina. Kukaan terve ei halua savonlinnasta mitään roollaattorimummojen kaupunkia.

    "Vihastuttava asia on ettei savonlinnan kaupunki tee mitään jne......"
    Veit saappaat suustani 😿 olen täysin samaa mieltä.
    Ikävä kyllä, Savonlinna alkaa olla rollaattorimummojen ja pappojen kaupunki.

    Ymmärrän täysin kaupunkilaisten vihastumisen ja kyllästymisen vuosi kausia jatkuneeseen kaupungin kaltoinkohtelun ja rapakuntoon saattamisen - itsekin olen enemmän kuin vihainen keskustalaisten liian pitkään kestäneessä mielivaltaisesta temmellyksestä Savonlinnan alasajoksi,
    Mutta en kyllä ymmärrä sitä, että jotkut ymmärtämättömät väheksyvät ja halveksijat kaupunkimme vanhusväestöä, joka juurikin on se porukka, joka on kasvattanut täällä lapsensa ja ylipäätään pitäneet Savonlinnan kaupunkina.

    Savonlinnaan on sovittava kaikki, niin vanhuksemme kuin lapsemmekin, siis vauvasta vaariin ja kaiken lisäksi naaman väristä huolimatta.

    Maaseutuelinkeinot kutistuvat maailman muuttumisen myötä, joten Savonlinnankin on tultava nykyaikaan ja tarjottava kaupunkimaisia työpaikkoja.

    Äänestä

Turistit tuovat valuuttaa köyhään Suomeen, kunhan nyt ensin rajat aukeavat idässä?🤑🤑

Äänestä
  • Ei ole houkutteleva uusille asukkaille, mutta kummasti luullaan noita "eliittiporukoita" houkuttelevan!!??

    Äänestä

Wanhukset ovat suuri tulonlähde - ei rasite!

Rahaa on wanhoilla jemmassa miljoonia. He eivät tarvitse enää kalliita investointeja kuten koulut ja päiväkodit. He asuvat omissa asunnoissaan. Rahaa olisi kuluttaa runsaasti JOS olisi laatu paikkoja ja laatu palvelua. Nyt vievät Eurot Espanjaan ja muualle ulkomaille jossa saavat hyvää palvelua ja kunnioitusta.

Floridan pelastaja oli 70 & 80 luvulla Kanadan "Snow Bird'it" eli talven turistit. Toivat miljoonia joka talvi. Sama ralli jatkuu vaikkakin pienempänä.
Samaa ideaa voisi kokeilla Savonlinnassa; antaa wanhuksille hyvät palvelut.

Luin jostakin että "kituva" Kouvola nousi ahdingosta tehtaitten lakkauttamisen jälkeen kun sai wanhuksilta kiitosta hyvintä wanhuspalveluista ja saivat uusia tulokkaita sen vuoksi.

Salo jatkaa vastaavaa linjaa. Nokian aikana tehdyt Terveyspalvelut ovat yhä Suomen huippua, asunnot edullisia ja meri ym vieressä.

Äänestä
  • Muutettiin tänne eläkepäiville. Ei olla miljonäärejä, mutta on sentään jokunen euro takataskussa. Mihinpä me rahaa Savonlinnassa kuluttettaisiin sen enempää kuin aikaisemmalla isolla paikkakunnallaaan.
    Mitään laatupalveluja ei kaivata, mutta olisipa toimiva bussiliikenne. Sitä jäätiin kaipaamaan. Mitä ne laatupaikat ja laatupalvelu mielestäsi edes tarkoittavat? Jos jotain yksityisiä ja kalliita palvelutaloja, niin onhan niitä joka kylässä. Me ollaan mietitty niin, että kun ei enää jakseta, niin muutetaan takaisin paikkakunnalle jossa asuu meidän jälkikasvua.
    Reissataan niin pitkään kuin jaksetaan ja kortti pysyy voimassa. Ja kaukana.
    Me, eikä muut vastaavat olla mikään Savonlinnan pelastus. Paremminkin päin vastoin. Ollaan vaan rasitteena, joka lisääntyy sitä mukaa kun ikää karttuu.
    Kesän eläkeläisturistitkaan eivät pelasta Savonlinnaa, he maksavat veronsa asuinpaikkakunnalleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muutettiin tänne eläkepäiville. Ei olla miljonäärejä, mutta on sentään jokunen euro takataskussa. Mihinpä me rahaa Savonlinnassa kuluttettaisiin sen enempää kuin aikaisemmalla isolla paikkakunnallaaan.
    Mitään laatupalveluja ei kaivata, mutta olisipa toimiva bussiliikenne. Sitä jäätiin kaipaamaan. Mitä ne laatupaikat ja laatupalvelu mielestäsi edes tarkoittavat? Jos jotain yksityisiä ja kalliita palvelutaloja, niin onhan niitä joka kylässä. Me ollaan mietitty niin, että kun ei enää jakseta, niin muutetaan takaisin paikkakunnalle jossa asuu meidän jälkikasvua.
    Reissataan niin pitkään kuin jaksetaan ja kortti pysyy voimassa. Ja kaukana.
    Me, eikä muut vastaavat olla mikään Savonlinnan pelastus. Paremminkin päin vastoin. Ollaan vaan rasitteena, joka lisääntyy sitä mukaa kun ikää karttuu.
    Kesän eläkeläisturistitkaan eivät pelasta Savonlinnaa, he maksavat veronsa asuinpaikkakunnalleen.

    Me myös eläkeläisiä, jotka viihdymme täällä järvisuomessa. Ihan tavallisia palveluja käytämme, ei tarvitse olla "laatua ja eliittiä". Käyttäisimme kyllä mielellään keskustan ravintolapalveluja, mutta mielestäämme ruuat on aivan ylihinnoilteltuja! Pieni pihvin, tai kalan pala, muutama tippa kastiketta - hinta 30 euroa ja aina ei riitä sekään!
    Lounaspöydät on kohtuuhintaisia, mutta niihin pitäisi saada enemmän vaihtelua. Eläkeläisillä on kyllä rahaa enemmän, kuin opiskelijoilla, joten bussiliikenteessä olisi kyllä parantamisen varaa, kun meitä huomioitaisiin muutenkin järjestämällä tapahtumia, mihin mentäisiin!Päivätanssitkin olisi kiva juttu, ilman iltapukuja ja muuta "eliittiä"! ;)

    Me, jotka "muutettiin tänne eläkepäiville" käytäisiin mieluusti ravintola-illallisella viikonloppuisin, joskus myös leffassa ja teatterissa yms.. Mutta Pihlajaniemeltä kaikki keskustan iltareissut ovat mahdottomia, takaisin kotiin kun ei edes arki-iltaisin bussilla pääse. Lauantaista puhumattakaan, jolloin täältä ei pääse edes keskustaan!
    Taksikyyteineen illallisille yms. tulisi täysin järjetön hinta.
    Omalla autolla toki pääsee.. Vaan kun olisi kiva joskus ottaa se lasillinen, jos ei toinenkin. No, tehdään luxusillalliset kotiona ja nautitaan viinit omasta pullosta, omassa seurassa 🍷🍇

    Äänestä

Totuushan varmaankin on se, että kaikki me paikalliset ihmiset pidämme kaupunkia todella kivana, nostalgisena -ja tietenkin vuosikymmeniä asuneina viihdymme.

Surullista on ainoastaan tämä ihmiskato. Onhan Savonlinna kesällä eläväinen, ei voi kieltää, mutta muuten aivan kuollut. Ja siitähän nämä ongelmat kaupungilla taitavat olla, rahat on aivan loppu.
Minusta siihen ei auta Lehtiniemen osto ja ne parin kuukauden turistit.
Joku isompi koulu, yliopisto -kunnon sairaala takaisin -ne voisivat tuoda -ja toisivat väestöä takaisin?

Äänestä
  • Tuo on totta, mutta ehkä liian tavallista toteutettavaksi, kun halutaan vain sitä "eliittiä".

    Äänestä

  • Miksi näin pienelle asukasmäärälle pitäisi olla kunnon sairaala ja yliopisto?

    Mitä muuttuisi, jos Kuopiosta siirrettäisiin yliopisto Savonlinnaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi näin pienelle asukasmäärälle pitäisi olla kunnon sairaala ja yliopisto?

    Mitä muuttuisi, jos Kuopiosta siirrettäisiin yliopisto Savonlinnaan?

    Veikkaan, että tulisi nuoria ihmisiä ja samalla elämää hiljentyneeseen kaupunkiimme.
    Olenko kenties väärässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veikkaan, että tulisi nuoria ihmisiä ja samalla elämää hiljentyneeseen kaupunkiimme.
    Olenko kenties väärässä?

    Olette.
    Koska miksi Savonlinna onnistuisi siinä, missä suurin osa muista pienistä kaupungeista on epäonnistunut.

    Jos ihminen pitää valita kaikista suomen kaupungeista, niin miksi hän valitsisi Savonlinnan.
    Vielä suurempi kymysys on, jos nelihenkisen perheen pitäisi valita kaiskita suomen kaupungeista, niin miksi he valitsisivat Savonlinna.

    Jos kauneusarvoa ja luontoa, niin esim. Nurmes. Iisalmi, Viitasaari
    Omat suosikkini olisi Porvoo, Inkoo, Tammisaari tai Muhos.

    Vaihtoehtoja on Suomi pullollaan, joten, mikä tekee Savonlinnasta niin ainutlaatuisen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi näin pienelle asukasmäärälle pitäisi olla kunnon sairaala ja yliopisto?

    Mitä muuttuisi, jos Kuopiosta siirrettäisiin yliopisto Savonlinnaan?

    No esimerkiksi sitä, että Savonlinnaan tulisi myös hyväpalkkaista työtä lisää ja saisimme Savonlinnaan uusia asukkaita ja todennäköisesti ennen kaikkea hyvätuloisia lapsiperheitä.

    Järki käteen ja puristelemaan siihen älyä!

    Äänestä

Sehän on taivaan tosi, että jos yliopisto tulisi -tai mikä tahansa isompi koulu, niin nuorisoa tulisi opiskelemaan ja siitä sitten täyttäisivät asuntoja, käyttäisivät Savonlinnan palveluja jne. Useampi kaupungin elinkeino pääsisi taas jaloilleen.

Äänestä
  • Mitä etua yliopisto saisi sillä, että se tulisi Savonlinnaan.
    Olisiko niitä kenties:
    Hyvät kulkuyhteydet
    Loistavat verkostoitumismahdollisuudet
    Isoja ja monikansallisia yrityksiä, jotka olisi yhteistyössä yliopiston kanssa ja opiskelijat saisi harjoittelu/työpaikkoja

    Vai mitä muuta lisäarvoa yliopisto saisi sijoittumalla kaikista suomen paikoista juuri Savonlinnaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä etua yliopisto saisi sillä, että se tulisi Savonlinnaan.

    Voisi myös kysyä: Mitä etua yliopisto sai sillä, että se muutti Joensuuhun?
    Ei tarvinne kysyä, mitä Savonlinna menetti...

    Yliopisto saisi
    -edullisen rakennuksen - mikäli niitä ei ole jo purettu
    -oppilaille edullista asumista nopeasti -jos ei kaikkea ehditty jo purkaa.
    -kulkuyhteydet hyvät - eikös siellä pian lennä jo lenskaritkin?
    -verkostoitumismahdollisuudet hyvät

    Mietin tässä esim Rovaniemeä kontra Savonlinna. Rovaniemi kukoistaa -johtuen varmasti juuri erinomaisista oppilaitoksista ja toki pukki tuo siihen osansa.

    Mutta minulla on useita tuttuja, jotka lähtivät etelä-suomesta Rovaniemelle opiskelemaan useaksi vuodeksi - ja jokainen jäi sille tielleen sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisi myös kysyä: Mitä etua yliopisto sai sillä, että se muutti Joensuuhun?
    Ei tarvinne kysyä, mitä Savonlinna menetti...

    Joensuu sai yhden palasen lisää yliopistopalapeliin.
    Monimuotoisuus tukee toisiaan ja opiskelijoilla on helpompi opiskella sivuaineita, joista voi tulla jopa pääaineita.

    Joensuun kokoinen kaupunki tarjoaa monipuolisempaa työharjoittelumahdollisuutta, verkostoitumista, kontakteja ja ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisi myös kysyä: Mitä etua yliopisto sai sillä, että se muutti Joensuuhun?
    Ei tarvinne kysyä, mitä Savonlinna menetti...

    Se sai sen edun että pääsi helvettiin savolinnasta.

    Äänestä

  • Mutta eihän se sovi Savonlinnan kepulaisille, jotka lahjoittivat OKL;n Joensuuhun keskustalaisen Vehviläisen meriittejä nostamaan.
    Keskustalaisille on kaikkein tärkein puolueen etu ja vasta sitten tulee kenties savonlinnalaisten etu.
    Tuosta keskustalaisten vuosikausia kestäneestä herruudesta Savonlinnassa kärsimme edelleenkin ja juurikin sen vuoksi.

    Kukaan ei ole unohtanut Sipilän tyhjiä lupauksia Savonlinnalle kompensaationa OKL: lahjoittamisesta puoluepolitiikan takia Joensuuhun. Sipilä sai aikaan paljon muutakin pahaa savonlinnalaisille, mm. Savonlinnan keskussairaalalle keskittämisasetuksensa takia, joten voi hyvin ymmärtää, miksi keskustalaisten kannatus laskee ja ihan oikeutetusti myös Savonlinnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joensuu sai yhden palasen lisää yliopistopalapeliin.
    Monimuotoisuus tukee toisiaan ja opiskelijoilla on helpompi opiskella sivuaineita, joista voi tulla jopa pääaineita.

    Joensuun kokoinen kaupunki tarjoaa monipuolisempaa työharjoittelumahdollisuutta, verkostoitumista, kontakteja ja ihmisiä.

    Mutta sitä voisi tarjota Savonlinnakin, jos täältä ei nyysittäisi kaikkea pois naapurikaupunkeihin.
    Taitaa samat ihmiset ollakin haukkumassa eniten Savonlinnaa, jotka hyväksyvät Savonlinnan kuihduttamisen. Uskomatonta Savonlinnan aliarvioimista ja vähättelemistä oikein savonlinnalaisten taholta ...

    Äänestä

Muutto Joensuuhun oli oikea ratkaisu. Se säästää kaikkien verotusta. Yliopistot saa rahansa kansan veroista. Mielestäni yliopistoja on yhä liikaa pienessä maassa. Kolme olisi sopiva luku.
Kun katselee mitä Joensuun yliopisto tekee toiminnassa on paljon huuhaa juttuja.
Kuten Saimaan norpan seuranta ja tuhansia maksavat "kolaajat".
Ja muikun uintireittien tutkintaa miljoonilla!
Molemmat hoituisivat Koskis-pullolla kalastajilta! Tai Saimaan rannan asukkailta.
Tulisi parempaa tietoa halvalla :-)

Äänestä
  • Melkoisen järjetön ja sivistymätön kommentti!!!
    Tuntuu, että kirjoittajalta jäi koulut käymättä ja nyt harmittaa niin per....leesti,

    Äänestä

  • Onni, että Savonlinnassa on kaltaiseksi tieteen huippu. Uskon, että takanreunuksesi notkuu Nobeleista. Avullasi Savonlinna tulee kokemaan rakettimaisen nousun.

    Äänestä

  • Suomessa on isoin yksittäinen ongelma väen vähyys.
    Koko maassa asuu vähemmän ihmisiä kuin yhdessä neuvostoliittolaisessa kaupungissa.
    Tavallinen kaupunki on kooltaa europpalaisen kaupungin nukkumalähiön kokoinen.

    Silti täällä uskotaan ja toivotaan, että joka niemeen ja notkoon perustetaan jotain kivaa verovaroin.
    Perustetaan, mutta samalla hyväksytään julkisen sektorin kasvu, joka rahoitetaan verovaroin ja ne verot kerätään veronmaksajilta.

    Suomessa riittäisi opiskelijamäärin suhteutettuna kolme yliopistoa.
    Kolme yliopistoa suomen kokoisessa maassa olisi riittävän suuria täyttämään yliopiston määritelmän.
    Riittävän iso yliopisto tarjoaa paljon enemmän opettajaksi opiskelevalle, tiedeyhteisölle, henkilökunnalle, yrityksille, rahoittajille ja vieraileville luennoitsijoille kuin yksittäinen OKL jossin pikkukaupungissa.

    Äänestä

Savonlinnaan tarvitaan lisää normaalipalkkaisten työpaikkojen lisäksi myös paljon uusia opiskelijoita ja Savonlinna on aivan varmasti edelleenkin erittäin kiinnostava pieni kaupunki, niin lapsiperheille kuin opiskelijoillekin kuin oli myös Okl;n opiskelijoille ja opettajille.

Kaikki mikä edistää Savonlinnan kasvamista oikeaksi kaupungiksi, jossa on myös kaupungille kuuluvat palvelut, on erittäin tervetullutta Savonlinnaan ...

Äänestä

Savonlinna ei todellakaan tule toimeen pelkästään maanviljelyllä ja metsien hakkaamisella.
Savonlinnakin tarvitsee nykyaikaisia työpaikkoja, joissa maksetaan palkkaa, jolla pystyy elämään ja elättämään myös perheensä, sillä juuri lapsiperheitä Savonlinna kaipaa ja tarvitsee elävöittämään kaupunkia ja tekemään Savonlinnasta taas oikeasti kaupungin.

Äänestä

Savonlinna on niin upea paikka jo luontonsakin puolesta, että uusia asukkaita on varmasti tulossa, kun vaan kaupunkimaiset palvelut saadaan nykyaikaisesti toimimaan,
Uusia rehtiä yrittäjiä kaivataan Savonlinnaan työllistämään savonlinnalaisia tunnollisia työntekijöitä.

Äänestä

Toivottavasti Lehtiniemeenkin tulee palveluja myös paikallisille asukkaille hienon maiseman ja vaikka vain kahvilan merkeissä.

Äänestä
  • Juuri niin. Työtä, työtä, työtä Lehtiniemeenkin sekä paikallisten että turistien kestitsimisessä.

    Äänestä

Ihan kuin Savonlinnassa oli jokin kouluttamaton ja sivistymätön porukka, joka puhuu kuin peräpäästä ja yrittäisi pitää Savonlinnaa kituliaana kaupunkina, johon ei haluttaisi tulevan ollenkaan uusia asukkaita.
Ajattelematonta Savonlinnan mollaamista ja halpamaista räksytystä.

Äänestä
  • Ei mitään olisi vaan todellakin on tuo jatkuvasti kaikkea vastustava räkättäjien joukko.

    Äänestä

"Ei savua ilman tulta!"

Noita Savonlinnan "mollaajia" on ollut vuodesta 1889 asti.
Lue Juhani Ahon kirja "Helsinkiin" niin saat kuvan missä maineessa Savonlinnan virkamiehet olivat jo silloin.

Meni jotenkin näin; "Saavumme kohta Savonlinnaan jonka virkamiehet ovat Suomen arvottomimmat. He ovat akanvirtaan pyörimään jääneitä jotka eivät pääse urallaan eteenpäin eikä paikkakunnalta pois!" (Moneenko paikkaan nykyinen on hakenut turhaan?)
Aho kertoo kuinka laiva on heti täynnä virkamiehiä jotka haluavat vetää lärvit viinalla (oliko peräti kieltolaki aika?) ennen laivan matkan jatkamista.

Hauska ja opettava kirja sen ajan oloista jotka hämmästyttävän hyvin kuvaa nykyaikaa!

Äänestä

Nimenomaan Savonlinnaan työtä tarjolle.
Mutta kun sitä työtä ei saada sinne tarjolle, kun vanhatkin putiikit menevät konkurssiin.
Eli ihmisiä pitäisi saada lisää -ympärivuotisesti.
Siihen minusta paras lääke olisi kunnon opinahjo, sillä saisi heti reippaasti porukkaa.
Mikä muu voisi vetää sinne porukkaa? Kauniit maisemat, ihana luonto ja halvat asunnot ei riitä -jos työtä ei ole.

Äänestä

Osattaisiinkohan me Savonlinnassakin tehdä jotakin ns. tehdastyötä, kun Savonlinnassakin kuitenkin on edelleenkin keski-ikäistä porukkaa, jolta puuttuu koulutus ja ammattitutkinto, mutta joka olisi suht' nopeasti koulutettavissa tiettyyn rutiininomaisempaan työhön ja työllistymään syrjäytymisen uhalta.

Mitä työpaikkoja ne savonlinnalaiset kansanedustajat muuten ovat saaneet aikaiseksi Savonlinnalaisten työttömien työllistämiseksi.
Jostain syystä tämä Itä-Suomi ja ennen kaikkea Savonlinnan alue on jonkinlainen heittopussi, josta viedään virasto viraston jälkeen naapurikaupunkeihin ja katkaistaan jopa liikenneyhteydet ja jätetään tiet huonolle hoidolle.
Kuka Savonlinnan etuja oikeasti ylipäätään missään ajaa ja edistää?!!
Tuntuu, että on vain paljon puhetta. lupailua ja turhaa kehuskelua ja siihen se sitten jääkin --- vuodesta toiseen sama homma.

Äänestä
  • Niin, Savonlinnassa työtä tarvitsevat eivät valitettavasti tule toimeen pelkillä maanviljelijöille ja metsäyrittäjille ohjattavilla tukirahoilla sen kummemmin kuin oopperalle maksettavilla tukiaisillakaan.
    Savonlinna tarvitsee kipeästi yhden isohkon työpaikan, jonka työpaikoista saatavilla liksoilla maksamaan vuokransa, ostamaan ruokansa ja elämään inhimillistä elämää.

    Äänestä

"Osattaisiinkohan me Savonlinnassakin tehdä jotakin ns. tehdastyötä, kun Savonlinnassakin kuitenkin on edelleenkin keski-ikäistä porukkaa, jolta puuttuu koulutus ja ammattitutkinto, mutta joka olisi suht' nopeasti koulutettavissa tiettyyn rutiininomaisempaan työhön ja työllistymään syrjäytymisen uhalta."

Argus Spectrun voisi työllistää sata tuollaista henkilöä.
Janne Laine kertoo lisää.

Äänestä
  • Savonlinnassa toimiva salaperäinen venäläinen turvateknologiayhtiö Argus Spectrum sanoo menettäneensä suomalaiset pankkitilinsä. Syytä ei tiedetä.

    Argusin Savonlinnan-bisneksien kehittämisessä on haasteita ilman pankkienkin toimia. Viime vuonna tehdas näytti pyörivän lähinnä perustajansa Sergei Levchukin, Mikhailin isän, lainoilla. Valmiita tuotteita ei ole markkinoilla näkynyt.
    Yhtiöllä valtavat tappiot!!!

    Savonlinnan kaupunki pitää tehdashanketta yhä tärkeänä.

    https://seura.fi/asiat/tutkivat/argus-spectrum-yhtion-tehdas-savonlinnassa-menetti-pankkitilinsa/

    Miten tämä salaperäinen tehdashanke työllistääkään savonlinnalaisia --- nollako?

    Nämä ovat juuri niitä Savonlinnan kaupunginjohtaja Laineen kättä päälle -sopimuksia!!!
    Jumalavita, että vähän oikeasti kyrsii savonlinnalaisena.!

    Äänestä

Toivottavasti me ihan oikeasti Savonlinnan ja savonlinnalaisten etua ja lähipalveluidemme puolesta 'taistelevien' joukot pääsemme jokainen äänestämään tammikuun todella tärkeissä vaaleissa.

Äänestä

rantapalvelukeskus
& saunamaailma ja tulisi Kylpylä ja Allasosasto

Äänestä

Mitään ei pääse toki rakentamaan ennen kuin alueen ranta-asemakaava saadaan valmiiksi. Kaavoitustyö alkaa ensi vuonna, ja Päivi Behm arvelee sen valmistumisen menevän syksyyn. Hän huomauttaa, että kaavan valmisteluaikana aluetta voidaan jo markkinoida investoijille Milloin Remontoidaan Entinen Lehtiniemen Koulukiinteistö Käytöön Vuokralaisille

Äänestä
  • Korpi Bistro Ostaa Lehtiniemen Tilan Kaavoitukseen 2022-2029

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korpi Bistro Ostaa Lehtiniemen Tilan Kaavoitukseen 2022-2029

    Savonlinnan kaupungin pakkohuutokaupassa tammikuussa 2019 ostamasta Lehtiniemen tilasta visioidaan miljoonien eurojen matkailukylää, jossa olisi muun muassa 150 huoneen hotelli sekä noin 80 mökkiä, joista osa isoja luksusmökkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ketähän siellä mahtaa käydä???

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ketähän siellä mahtaa käydä???

    Kahvila Asiakkaat

    Äänestä

Voi kun Lehtiniemi ja rauhalinna saataisiin johonkin yhteishommaan. Yhteenhän nämä kuuluvat. Vanhaa perinnehistoriaa parhaimmillaan.

Äänestä
  • Ei ole kahvilat, ravintolat, eikä hotelli Rauhalinnassa menestyneet.
    Mutta nyt, kun paikkaa suunnitellaan e l i i t i l l e , niin johan kävijöitä riittää!!??
    Tietysti toivon seudulle kaikkea parasta, mutta vähän uskallan epäröidä, mitenköhän tuossa käy?

    Äänestä

  • Miksi Kakkonen sotkeutuisi Rauhalinnan kanssa yhtään mihinkään?
    Kakkonen teki itselleen yksityisen taideateljeen ja suotakoon sen sellaisena pysyvän.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Paikallispravda tänään:

Savonlinnan kaupungin pakkohuutokaupassa tammikuussa 2019 ostamasta Lehtiniemen tilasta visioidaan miljoonien eurojen matkailukylää, jossa olisi muun muassa 150 huoneen hotelli sekä noin 80 mökkiä, joista osa isoja luksusmökkejä.

Lehtiniemen matkailuhankkeen yleissuunnitelma esiteltiin keskiviikkona Teams-infossa verkossa. Pääesittelijänä olivat kaavoituspäällikkö Päivi Behm Savonlinnan kaupungilta sekä konsulttityönä matkailuvision laatineet Rambollin asiantuntijat.

Yleissuunnitelma tulee esille Savonlinnan kaupungin verkkosivuille torstaina.

Mitään ei pääse toki rakentamaan ennen kuin alueen ranta-asemakaava saadaan valmiiksi. Kaavoitustyö alkaa ensi vuonna, ja Päivi Behm arvelee sen valmistumisen menevän syksyyn. Hän huomauttaa, että kaavan valmisteluaikana aluetta voidaan jo markkinoida investoijille.

– On jo materiaalia, hintatietoutta, mitä voi hyödyntää, hän viittaa yleissuunnitelmaan.

Kaavoitustyö vaatii alleen Natura-selvityksen, jossa luontoarvot kuten saimaannorpan elinolot matkailuympäristössä selvitetään.

SuunnitelmaN lähtökohta on se, että kaupunki luopuu omistuksistaan alueella. Toimintaa pyörittävät yritykset. Kun yleissuunnitelma nyt on esitelty, investoijat pääsevät pohtimaan kiinnostusta lähteä Lehtiniemen matkailuhankkeeseen isoksi tai pienemmäksi toimijaksi.

Rambollilta arvioidaan, että muutama isompia ankkuritoimija olisi hyvä saada alkuun hankkeen vetureiksi. Rambollin Sami Ruotsalainen listasi Lehtiniemen vahvuudeksi sijainnin. Matkaa keskustaan ja lentokentällekin on vähän. Parikkalan rajanylitysaseman kansainvälistyminen vilkastuttaisi alueen matkailua.

Nykyisten majoituspaikkojen määrä seutukunnalla on käymässä arvioiden mukaan riittämättömäksi tulevaisuudessa.

150-huoneinen hotelli sekä yhteensä noin 80 mökkiä ja 55-paikkainen caravan-alue tekisivät Lehtiniemestä merkittävän kokoisen matkailukeskittymän.

– Alueen tapahtumakeskuksessa olisi ravintoloita ja putiikkeja, Ruotsalainen kertoi.

Ramboll on myös laskenut, mitä mikäkin osa yleissuunnitelmasta maksaisi matkailuinvestointina toteuttaa.

4-kerroksisen hotellin arvioitu hinta on 18 miljoonaa. Mökkikylän (37 mökkiä) kustannusarvio on 6,3 miljoonaa euroa. 16 luksusmökkiä maksaisi 5,2 miljoonaa euroa. Lisäksi alueelle tulisi laiturimökkejä ja nollaekomökkejä.

Päivi Behm sanoo, että nyt esitelty yleissuunnitelma on pohjaesitys.

– Tämä ei ole välttämättä lopputoteutuma. Suunnitelma on monipuolinen visio, jossa on luontoarvoja ja säilytettäviä ratkaisuja. Maksimirakentamismäärä on suunnitelmassa aika mittava. Tällä voidaan jatkaa myöhemmin ranta-asemakaavoitusta, Behm toteaa.

Lehtiniemen tilan pinta-ala on 43 hehtaaria. Tilalla on paljon rakennuksia sekä rantaviivaa. Osa rakennuksista on suojeltuja, ja osalle voi löytyä matkailukäyttöä. Kaupunki maksoi tilasta pakkohuutokaupassa vajaa kolme vuotta sitten 156 000 euroa.

Tilan omisti aiemmin Veikko Heinonen. Viimeksi alueella on ollut toimintaa viitisen vuotta sitten, kun siellä toimi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu