Moro,
Tätäkin aihetta varmasti koluttu jo ihan tarpeeksi, mutta pitäisikö vain unohtaa ja jatkaa elämää, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Tai eihän mitään olekaan tapahtunut, mutta ennemmin ilman, että olisi edes tavannut tätä naista?
Harmi juttu, mutta minkäs teet. Taidan ihastua aina vääriin tyyppeihin.
Ihastuminen varattuun naiseen
12
820
Vastaukset
- Anonyymi
Missä päin tää on tapahtunut ja milloin?
- Anonyymi
Se on vähän sinusta itsestäsi kiinni. Ei tietenkään kannata panna omaa elämäänsä paussille varattua haikaillessa. Toisaalta, parisuhteet eivät aina (nykyään kovinkaan usein) ole ikuisia. En kannusta sotkeutumaan toisten keskinäiseen parisuhteeseen, totean vain, ettei hän välttämättä ikuisesti ole varattu. Tiedätkö, ovatko tunteesi yksipuolisia?
Minä olen ns. Varattu nainen, joka olen ihastunut toiseen mieheen. Voin tämän myöntää, koska minua ei vaivaa tuntemattomien kirjoittelijoiden tuomitseminen. Tunteille ei mitään voi, tekoja sen sijaan voi itse kontrolloida. Pettää en halua, enkä usko tuon toisen miehen edes vastaavan tunteisiini. En minäkään tahtonut ihastua, hän vain vei jalat alta heti tavattuamme.
Nykyisen kumppanin kanssa tilanne se, että olemme yhdessä jonkinlaisesta tottumuksesta, enemmän kaverukset kuin rakastavaiset. Kumpikaan ei ole tyytyväinen tilanteeseen, mutta ei tunnu uskaltavan tehdä sitä viimeistä siirtoa, vaikka ongelmat ovat tiedossa. Tiedän, että se on lopulta edessä ilman kolmansia osapuoliakin, se on enemmänkin ajan kysymys.- Anonyymi
Tämä voisi olla mun kirjoittama, melkein kokonaan. Näinhän se menee.
- Anonyymi
Sekin tässä vielä enemmä mietityttää, kun jotenkin saanu vähä sen käsityksen, että hänkin olisi ehkä jotenkin kiinnostunut, niin ei ole viittinyt luovuttaa ihan kokonaan. Mutta kun ei me enää edes nähdäkään edes silloin tällöin, ellei sitten sattumalta joskus jossakin. Aiemmin kun siis nähtiin säännöllisen epäsäännöllisesti yhdessä toiminnassa, mutta hän lähti siitä jo kesällä, eikä sen jälkeen olla enää nähty. Paitsi nyt vähä aika sitten elokuvissa, tai siinä leffateatterin käytävällä. Enkä itse saanut edes sanaakaan suusta, mutta tervehdin sentään kädellä.
Mutta kun naisista ei oikein taida ottaa muutenkaan pahemmin selvää. Ehkä olen vain kuvitellut koko molemminpuolisen kiinnostuksen/ihastuksen? Ehkä vain kuvittelen, koska haluaisin niin tapahtuvan? Niin tai näin, tämä epävarmuus on ainakin ärsyttävää.
Mutta kiitoksia vastauksista joka tapauksessa.
AP
- Anonyymi
Tunteita ei voi valita, eikä niitä voi käskeä tai päättää lopettaa. Itse varattuna ja ihastuneena naisena olen tämän hyväksynyt. Pitkä ja omituinen tutustumisprosessi takana, ilman että mitään tapahtui. Tapahtui kuitenkin sen verran että näki, kuuli ja oppi siitä toisesta ihmisestä jotain mikä sai ihastumaan ja kaipaamaan hänen seuraansa. Varmaan sisälläni oli turhauttavan liiton takia myös tilaus ihastumiselle. Jos tilaisuus lähentyä tulisi ottaisin riskin. Hyppäisin tuntemattomaan. Jos nainen on vähänkin antanut vastakaikua, niin selvitä tilanne. Hän saattaa olla juuri se oikea.
Kuten tuossa joku toteskin, että eihän tuo välttämättä ikuisesti ole varattu. Mutta kannattaako jäädä sitä päivää varttumaan, että jos se vaikka älyäisi erota? Ei välttis älyä. Ja sun elämä valuu ikään kuin hukkaan vartoillessa, jotain mitä ei ehkä kannata varttua.
Sanoisin, että elä eteen päin niin hyvin kun taidat, varattu on varattu. Ihana tai ei.- Anonyymi
Just näin. Eläkää elämäänne. Niin se varattukkin tekee. Ei kannata lyhyttä elämää odotella. Se varattu vapautuu sitten jos vapautuu.
Anonyymi kirjoitti:
Just näin. Eläkää elämäänne. Niin se varattukkin tekee. Ei kannata lyhyttä elämää odotella. Se varattu vapautuu sitten jos vapautuu.
Juu näinpä. Eikä välttämättä sitten joskus vapaanakaan enää kiinnostu samoista, kun aiemmin. Että senkään vuoksi ihan turha jäädä varttumaan. Voi olla ihan tyyliset mistä kiinnostuu.
- Anonyymi
Hae omasi.älä rutise.älä itke.
- Anonyymi
Unohda.
- Anonyymi
Sama tilanne täällä. Yksi ihana nainen samalla työpaikalla on vienyt paikan ajatuksissa. Harmi vain että hän on varattu ja itse olen sinkku. Viihdyn hyvin hänen seurassaan ja hän saa minut hyvälle tuulelle aina kun törmätään: Liekin loistamaan muutaman asteen verran kirkkaammin, niin sanotusti. Hänenlaisensa ihmiset ovat erittäin harvassa. Elämä on irvokasta, joten minkäs teet.
Välillä pitää toppuutella itseään ja palauttaa realiteetit taas kohdilleen. On kuin veitsenterällä tasapainoilisi. Jos annan mennä luontevasti, niin varmasti hukkuisin hänen olemukseensa ja ihaniin silmiin katsellessa koko maailmankaikkeus muuttuisi vain pelkäksi taustakohinaksi. Joten täytyy tehdä jotain tyhmää välillä, palauttaakseni itseni tähän hetkeen ja nollata Universumin vaakakupit taas neutraaliin tasapainoon.
Voihan sitä tietty nauttia toisen ihmisen kanssakäymisestä silti ja antaa siivun sydämestä lainaan, kunhan muistaa ettei mitään sen kummempia tule olemaan. - Anonyymi
Harvinainen Tunne useinhan vieraantumista, tuhannen unesi vieraantumista, masentuneisuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1194595Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu273334- 203205
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt452963Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1202797Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492797Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 71991