Sievin Yliopistollinen Keskussairaala, kepulainen Sotesotku alkaa olla toimintakykynsä äärirajolla ja tehohoitoa tarvitsevat joudutaan lähetämään Merijärven Yliopistollisen Keskussairaalan lestadioslaisosastolle. Rauhanyhdistys järjestää esirukoustilaisuuksia - ei maskisuositusta.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Sievissä on muitakin ryhmiä jotka eivät ota rokotuksia. Myös heränneet vastustavat. Monet sairaanhoitajat, lapsia kotona hoitavat jne. eivät rokotuta itseään. Osa pelkää ja osa väestä luulee, että mikrosiru laitetaan käsivarteen, että uihmistä voidaan tarkkailla.
- Anonyymi
Koulutustason nostamien saattaisi tervehdytää jonkin verran.
- Anonyymi
Koronapassi on kontrollointia.
- Anonyymi
Ihan sama, mitä lahkoa ovat, mutta selvää on, että eniten niitä lestadiolaisten leireissä tuntuu olevan, tietenkin persujen jälkeen, mutta siinä leirissä nyt ei älynvalo muutenkaan liiemmin loista, että sikäli!
Millä perusteella ja oikeudella, rokotteet jätetään ottamatta?? Ei muuta kuin sakkoja ja paljon, kaikille rokottamattomille!!
- Anonyymi
Sievin yliopistollisessa keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidettavana 487 koronarokotehaitoista kärsivää potilasta. 145 koronarokotehaitoista kärsivää potilasta on jouduttu siirtämään Kannuksen ja Reisjärven yliopistollisiin keskussairaaloihin hoitajavajeen vuoksi. Tilat ja laitteet olisi olleet käytettävissä. Sievin yliopistollisessa keskussairaalassa on 65 hoitajan vaje.
- Anonyymi
Rajoitukset liikkumiseen sieviläiset ei saa tulla Ylivieskaan eikä muihin naapurikuntiin tartuttamaan ihmisiä.
- Anonyymi
Ei kait Ylivieskaan mee kukaan muu kuin pride tyypit, lippujaan katteleen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561