Täällä on muutama hyvä kirjoitus ihmisten käyttäytymisestä (esim. Kuopiosta hulluuden pääkaupunki), ennen kuin ketjuun on tullut sivusta huutelijoita.
Siitä sain ajatuksen kysyä että, mitä mieltä olette muuttuuko ihminen? Ja kauanko siihen kuluu aikaa?
Ihminen on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen. Jotakin elämä kohteele isommalla kädellä kuin toisia ja on opittava oman kantapään kautta.
Voiko ihminen oppia omista virheitään ja tehdä ryhti liikettä toiseen suuntaan?
Miten täydellisiä tai virheettömiä olette, että voitte muita tuomita ja mollata vanhoista virheistä?
Jos ihminen ei tee samalla tavalla enää koskaan, oli kulunut päivä, kuukausi, vuosi tai vuosikymmeniä, niin eikö ihminen ole silloin muuttnut? Ja eikö ihmistä pitäisi kohdella nykyisyyden eikä menneisyyden mukaan?
Vielä lopuksi totean, kuin tänne olivat jotkut jo aikaisemmin kirjoittaneet että, se miten te kohtelette toista ihmistä kertoo se enemmän teistä itsestän kuin siitä toisesta ihmisestä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.