Mikkelin paras rakennusliike

Anonyymi

Hommat tehtiin kiireellä ja osa jäi tekemättä. Lattian valut kaikki halki ja kopoja. Puulattia piti hioa ja näin antaa niille uusi elämä, mutta urakoitsija totesi sen olevan turhaa, joten hän maalasi ne valkoisiksi, kuitenkaan hiomatta niitä ensin. Nyt maali on hilseillyt lattiasta irti, eihän se siinä pysy kiinni, jos on lakkaa, pölyä ja muuta kuraa alla. Maalitkin meni sekaisin, betonilattian maali olohuoneen puulattialle ja betonilattia maalattiin puulattian maalilla. Listat ovat irti seinistä ja osa listoista puuttuu tai on muuten vaan turhia tai kasattu kasaan pienistä paloista. Linolattia tehtiin väärin ja sitten vielä toistamiseen väärin, eli ei opittu edes toisella kerralla. Seinien maalaus tehty likaisilla välineillä sekä paikkaustyöt ihan miten vaan. Työtunteja "kynäiltiin" sekä lisättiin toisen muualla sijaitsevan työkohteen tunnit meidän maksettavaksi. Talon avaimet jäivät palauttamatta, joten tuli siinä sitten lukotkin vaihdettua. Loppukatselmus jäi tekemättä ja kun lakimies otti urakoitsijaan yhteyttä hän saapui paikalle ja haukkui asiakkaan sekä poistui paikalta ovet paukkuen! Raha kelpasi, mutta tulos heikko neljä.

2

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta palstan aktivointina täys kymppi !

      • Anonyymi

        Mikäs aktiivi sä olet?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3017
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2981
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      1709
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1260
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1080
    Aihe