Olemme yrittäneet saada uutta elämää alulle
enemmän tai vähemmän aktiivisesti pari vuotta.Aiempia lapsia ei ole. Molemmat olemme vakituisissa töissä, elämä kaikin puolin muuten hyvin jne, mutta jälkikasvu puuttuu.
Ensimmäisen vuoden sitä ajatteli melko huolettomasti "tulee kun on tullakseen"-mentaliteetillä, mutta ajan kuluessa sitä on alkanut surra yhä enemmän ja
vaipua itsesääliin, kun vauvaa ei vaan ala kuulua. Tiedän, että 2v voi olla vielä loppujen lopuksi lyhyt aika, mutta se vaan alkaa tuntua ikuisuudelta..
Emme tosin ole käyneet tutkimuksissa, emme ole
kummatkaan olleet tähän vaiheeseen valmiita.
En tiedä edes, tuleeko sellaista aikaa. Olemme
yrittäneet ajatella, että kaikella on aikansa. Jaksamme edelleen uskoa, että jonakin päivänä meitäkin onnistaa ja testi näyttää plussaa, mutta totuuden nimissä lapsettomuuskin on alkanut käydä mielessä.
Mielelläni kuulisin, miten muut ovat jaksaneet tällaisen ajan? Mikä on ollut se tuki ja kantava voima, joka on vienyt päivästä toiseen tässä asiassa? Miten olette jaksaneet ystävienne ja läheistenne vauvauutiset? Itsestä tuntuu, että viime aikoina on alkanut vähän salakavalasti iskeä masennus tästä kaikesta. Kerrottehan ajatuksianne!
enemmän tai vähemmän aktiivisesti pari vuotta.Aiempia lapsia ei ole. Molemmat olemme vakituisissa töissä, elämä kaikin puolin muuten hyvin jne, mutta jälkikasvu puuttuu.
Ensimmäisen vuoden sitä ajatteli melko huolettomasti "tulee kun on tullakseen"-mentaliteetillä, mutta ajan kuluessa sitä on alkanut surra yhä enemmän ja
vaipua itsesääliin, kun vauvaa ei vaan ala kuulua. Tiedän, että 2v voi olla vielä loppujen lopuksi lyhyt aika, mutta se vaan alkaa tuntua ikuisuudelta..
Emme tosin ole käyneet tutkimuksissa, emme ole
kummatkaan olleet tähän vaiheeseen valmiita.
En tiedä edes, tuleeko sellaista aikaa. Olemme
yrittäneet ajatella, että kaikella on aikansa. Jaksamme edelleen uskoa, että jonakin päivänä meitäkin onnistaa ja testi näyttää plussaa, mutta totuuden nimissä lapsettomuuskin on alkanut käydä mielessä.
Mielelläni kuulisin, miten muut ovat jaksaneet tällaisen ajan? Mikä on ollut se tuki ja kantava voima, joka on vienyt päivästä toiseen tässä asiassa? Miten olette jaksaneet ystävienne ja läheistenne vauvauutiset? Itsestä tuntuu, että viime aikoina on alkanut vähän salakavalasti iskeä masennus tästä kaikesta. Kerrottehan ajatuksianne!
Vastaukset 2
Vanhimmat
..yrittää ja yrittää,mutta toivon että teitä onnistaisi =),itselläni on jo 15vuotias ja kun hän oli 3vuotias niin ajattelimme tehdä toisen(välissä oli vain kondomi ehkäsy ensimmäisen jälkeen ja se jäi sit pois)mutta vuodet kuluivat ja kuluivat,siinä meni 10vuotta ja ei tapahtunut mtn,en tiedä mistä moinen johtuu,molemmat kävimme tutkimuksissa ja tulos oli että hedelmällisiä olette..noh,itse tyydyin ajatukseen että Luoja soi yhden lapsen ja olen ikionnellinen siitä :=)sitten erosimme ja hänellä on nykyisensä kanssa pieni yhteinen lapsi :=)se on elämä tälläistä!Teille toivon että onnistuisitte :=) jos auttaa yhtää tämä tarina kaveristani:hän on seurustellut 3vuotta kaverinsa kanssa ja eivät ole koskaan käyttäneet ehkäisyä koska molemmat haluavat vauva ja nyt hän on onnellisesti raskaana :=),minun ainokaiseni sai alkunsa ekasta kerrasta,tää elämä on näköjään niin ihmeellistä =)
sellaista se elämä on, koskaan ei tiedä!
Kiitos kirjoituksestasi. Luettuani vähän
myöhemmin tuon oman viestini tuntui kuin
olisin aivan täysin depiksessä, mutta ei
asia nyt tietty niin ole:) Joskus vaan
tuntuu epätoivoiselta, kun vauvaa ei näy ei
kuulu. On hyvä, että voi vuodattaa tunteitaan
tällaisella palstalla.
Jonakin päivänä ehkä meilläkin, ja
mistä tietää, vaikka sinäkin vielä
saisit jälkikasvua:)