Nohynek: Lähipäivinä pohdinnassa, onko koronarokotusväliä syytä lyhentää kolmeen kuukauteen
Suojateho saattaa parantua, jos saa eri laadun rokotteen kullakin rokotuskerralla. Suomessa koronan toisen ja kolmannen piikin rokotusvälinä suositeltiin joulukuun alkuun asti vähintään kuutta kuukautta.
Koronavirus
Päivittyvä seuranta: Nohynekin mukaan rokotusvälin lyhentämistä pohditaan, hätäjarrun kriteerit täyttymässä Suomessa
Yle: Hätäjarrun kriteerit täyttymässä Suomessa
6
232
Vastaukset 6
- Anonyymi
Uusimmat koronatiedot Uudellamaalla:
Omikronmuunnos näyttää yleistyvän HUS-alueella,
HSL edellyttää kasvomaskin käyttöä joukkoliikenteessä! - Anonyymi
On lisäksi uutisoitu, että kahdesti rokotettujen osuus sairaalahoidossa olevista kasvaa. Rokote ei suojaa täydellisesti. Toki rokote vähentää tartuntariskiä ja riskiä sairastua vakavasti, mutta ei todellakaan poista tartuntariskiä kokonaan.
Koska rokote ei anna täydellistä suojaa, niin on mahdollisuus sille, että myös rokotettu voi saada tartunta ja levittää virusta eteenpäin muihin. Kaikki ovat edelleen tartuntavaarassa. Ihmiset luulevat rokotteen saatuaan, että nyt voi taas mennä sinne tänne.- Anonyymi
"Jopa kolme kertaa koronan deltavarianttia tarttuvampi omikron leviää Suomessa äärimmäisellä vauhdilla. Ensimmäiset epäilyt omikronmuunnoksesta todettiin Suomessa kolmisen viikkoa sitten.
Lehtosen mukaan eilen HUSin alueen koronatartunnoista noin 40 prosenttia oli omikronvarianttia.
Tartuntojen määrän kasvu on heijastunut myös potilasmäärän kasvuun HUSin alueella. Lehtosen mukaan potilasmäärät ovat kasvaneet HUSin alueella viime viikosta 20 prosentilla."
- Anonyymi
Jokainen vastuullinen ihminen voi "hätäjarruttaa" itse ilman ohjeistusta.
Järjenkäyttö ei ole kiellettyä.- Anonyymi
Kaikilla ei tunnu olevan sitä järkeä. Fiksut ymmärtävät toimia järkevästi ihan omatoimisesti. Niille vähemmän fiksuille tarvitaan sitten kaikenlaisia ohjeistuksia, rajoituksia, sääntöjä ja lakeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla ei tunnu olevan sitä järkeä. Fiksut ymmärtävät toimia järkevästi ihan omatoimisesti. Niille vähemmän fiksuille tarvitaan sitten kaikenlaisia ohjeistuksia, rajoituksia, sääntöjä ja lakeja.
On kumma, ettei edes itsesuojeluvaisto pelaa tyhmimmillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21872Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124795Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25679- 45666
- 51650
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14605Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141565Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok126563- 48527
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513