olen 21-vuotias kihloissa oleva nainen. mutta olen yksinäinen ku sulhanen pelaa koka ajan eikä huomaa mua ollenkaan ja eikä minulla ole oikeen ystäviä. opiskelen ja koulussakin olen vaan yksin koska luokkalaiset ovat vaan yhdessä porukassa mihin en kuuluu. että tuntuu siltä että olen yksin tässä maailmassa.. tuntuu siltä että tuon kaikkille vaan surua ja murheita tekisi vaan mieli kuola pois. koska ei kukaan minusta väiltä ku ei oo ystäviä jotka haluavat kuunella tai jutella asioita ja syulhanen vaan istuu päivät pitkät pelaamssa joittenkin toisten kanssa ja ei huomaa mua laisinkaan vaikka sanon siitä niin hän ei kuuntele mua laisinkaan.. että en tiedä pitäisikö enää jatkaa tätä suhdetta vai ei? rakastan häntä todella paljon mutta tuntuu siltä että hän ei rakasta mua.. mitä teen?
yksinäinen vaikka seurustelee
haudi
6985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sulla on aika huono ukko sitten. Tietokonepelejäkö se pelaa..
minulla oli sellainen ukko 7 vuotta, mutta se loppuikin jo aikoja sitten.:)tuli sitä sitten katsottua aika kauan.:):)ei kuitenkaan kaduta sillä kaikista suhteista oppii jotain uutta.ukko vaihtoon jos siltä tuntuu, ja ehkäpä hän sitten uskoo sinua...???kyllä elämä on elämisen arvoista,ja se kestääkin niin pirun vähän aikaa ettei sitä kannata yhden ukon takia pilata.:)olen nykyään paljon vahvempi ihminen ja tiedän mitä haluan parisuhteessa...ja pidän huolen että kumppanikin tietää.:):)zemppiä sinulle kovasti!!!!
Kannattaiskohan sinun kokeilla ottaa sulhanen puhutteluun josko tulis järkiinsä,jos ei auta jätä pentumainen kaveri.Muuta olemustasi,kampausta ja tyyliäsi.Palkitse itsesi jollain mikä piristää sinua.Josko uusi tyylisi auttaisi aikuisemman kaverin löytymiseen.Tsemppiä.
Kaksipiippuinen juttu. Hermostun itsekin välillä partnerini pelailuun ja joskus peli"harrastus" menee täysin yli äyräiden. Asiasta kuitenkin on puhuttu, ja se on jotenkin kontrollissa. Kuitenkin, ennen kuin käy miestä vaihtelemaan, niin varoituksen sana: olen myös ollut yksinäinen parisuhteessa ja, vaihtakaamme monikkoon, parisuhteissa. Yksi ihminen ei ainakaan minulle riitä tyydyttämään "ihmis"tarvetta, ja yksinäisyyteni onkin yleensä kavereiden ja ihmisten kaipaamista, ei sitä, etten saisi puolisolta huomiota. Että jos tilanteesi on sama, niin kannattaa tietenkin koettaa hoitaa peliongelmaa, mutta ei ole mitenkään saletti, että se parantaa yksinäisyyden.
Yhdessä minäkin, mutta silti yksin! Mies vaan näplää konetta kaiken vapaa-ajan. Itse tykkään liikkua ja ulkoilla, mies ei kävele kilometriäkään, jos ei pakko! On jo pitkään tuntunut ettei meillä ole mitään yhteistä. Asun paikkakunnalla, jonne muutin aikoinaan opiskelemaan. Lähes kaikki koulukaverit ovat muuttaneet jo muualle. Onhan minulla täällä paljon tuttuja ja kavereita, mutta sydänystävät (lapsuuden ja nuoruuden aikaiset) asuvat satojen kilometrien päässä. Kaipaan heitä niin paljon että olen suunnitellut muuttavani pois täältä, lähemmäs niitä ihmisiä, jotka oikeasti minut tuntevat. Olen täysin kyllästynyt siihen etten pysty puhumaan täällä oleville kavereille oikeasti mistään tärkeästä. Mies ei täältä lähtisi, joten muuttaminen tarkoittaisi myös eroa. Ero tuntuisi kamalalta, mutta ei minulla ole täällä mitään muuta kuin tuo välinpitämätön mies ja yksinäisyys.
kuinka monta vuotta olette seurustelleet? yritä puhua hänelle ja kysyä kumpi on sille tärkeämpi minä vai tietokone. ja sitten sanot että et jaksa pitää itse suhdetta yllä. se ainakin minulle auttoi ei se enää pelaa niin paljon vaan kun en ole paikalla ja sanoin sille sitten saat pelaat jos en minä näe. haluatko sinä kirjoitella minun kanssa. meilä on yhteistä ehkä se auttaa jos saa puhua asiasta eikä sitä yksin murehtia jos sinua kiinostaisi alkaa kirjoitella kirjeitä niin tässä on osoite heidi hautaviita merikatu 39 a 7 64100 krs mutta yritä selvittää asian ekaksi miesi kanssa ja kysyä mikä on sille tärkeämpi ja sitten vasta mietit mitä aiot tehdä. pitäkää keskustelu tunti niin sitten selviää että rakastaako se sua vai tietokonetta enämmän...mutta lykkyä tyköön..