niskaan, on todella paha olla, mitä tehdä?
Olen ollut vuosia alakuloinen, masentunut ja mitä vanhemmaksi tulen ja maailmaa katselen, niin epätoivo kasvaa päivä päivältä.
Huomaan, kuinka mikään ei muutu, vaikka ikää on kertynyt kohta 16 vuotta.
Olen aina ollut yksinäinen, näennäisiä ystävyyssuhteita lukuunottamatta.
Tänään jälleen paljastui, mitä "ystäväni" ovat pohjimmiltaan.
He valehtevat, pettävät luottamuksen, kerta toisensa jälkeen. Minulla ei ole muitakaan, joten olen koittanut vuosia kestää kaikki nöyryytykset ja valheet.
Enää en vain jaksa.
He eivät oikeasti välitä hiukkaakaan, tänään kerroin suunnitelmistani toiselle heistä.
Juon viinaa ja otan yliannostuksen lääkkeitä.
En tiedä, kuolenko, mutta toivon sitä.
Ainakin haluan kokeilla.
Pitkään, monta vuotta olen sietänyt välinpitämättömiä ystäviä, välinpitämätöntä poikaystävää, ylläpitänyt suhdetta, jossa minä olen se ainut asioista vastuuta ottava ja järjestelevä puoli.
Kärsin myös aiemmin lievästä anoreksiasta, nykyisin se on vaihtunut bulimiaksi.
Vaikka oksennan, syön silti niin paljon, että lihon ja paisun kuin mikäkin, muodottomaksi norsuksi.
Tunnen itseni niin painavaksi, niin epäonnistuneeksi.
Monesti toivon, että ala-asteella saamani tappouhkaukset olisivat toteutuneet, ettei minun olisi pakko itse yrittää päättää päiviäni.
En halua tehdä enää mitään, minulla ei ole unelmia, en havittele muuta, kuin ehkä laihuutta, eikä sekään ole niin tärkeää.
Tuntuu, etten siedä enää ihmisiä, koska täytyy nähdä helvetisti vaivaa suhteiden ylläpitoon, suhteisiin, joihin petyn syvästi, joka kerran kun huomaan niiden olevan täynnä valhetta ja petosta.
Olen ollut vuosia alakuloinen, masentunut ja mitä vanhemmaksi tulen ja maailmaa katselen, niin epätoivo kasvaa päivä päivältä.
Huomaan, kuinka mikään ei muutu, vaikka ikää on kertynyt kohta 16 vuotta.
Olen aina ollut yksinäinen, näennäisiä ystävyyssuhteita lukuunottamatta.
Tänään jälleen paljastui, mitä "ystäväni" ovat pohjimmiltaan.
He valehtevat, pettävät luottamuksen, kerta toisensa jälkeen. Minulla ei ole muitakaan, joten olen koittanut vuosia kestää kaikki nöyryytykset ja valheet.
Enää en vain jaksa.
He eivät oikeasti välitä hiukkaakaan, tänään kerroin suunnitelmistani toiselle heistä.
Juon viinaa ja otan yliannostuksen lääkkeitä.
En tiedä, kuolenko, mutta toivon sitä.
Ainakin haluan kokeilla.
Pitkään, monta vuotta olen sietänyt välinpitämättömiä ystäviä, välinpitämätöntä poikaystävää, ylläpitänyt suhdetta, jossa minä olen se ainut asioista vastuuta ottava ja järjestelevä puoli.
Kärsin myös aiemmin lievästä anoreksiasta, nykyisin se on vaihtunut bulimiaksi.
Vaikka oksennan, syön silti niin paljon, että lihon ja paisun kuin mikäkin, muodottomaksi norsuksi.
Tunnen itseni niin painavaksi, niin epäonnistuneeksi.
Monesti toivon, että ala-asteella saamani tappouhkaukset olisivat toteutuneet, ettei minun olisi pakko itse yrittää päättää päiviäni.
En halua tehdä enää mitään, minulla ei ole unelmia, en havittele muuta, kuin ehkä laihuutta, eikä sekään ole niin tärkeää.
Tuntuu, etten siedä enää ihmisiä, koska täytyy nähdä helvetisti vaivaa suhteiden ylläpitoon, suhteisiin, joihin petyn syvästi, joka kerran kun huomaan niiden olevan täynnä valhetta ja petosta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
..tekstisi kuulosti niin tutulta, kuin olisin itse sen kirjoittanut.. koita vielä jaksaa, vaikka mikä minä olen sitä sanomaan kun itsemurha pyörii vähän väliä omassakin päässä. sen takia en halua sanoa sinulle että elämä on vielä edessä, koska inhoan itse tuota lausetta yli kaiken, kun kukaan ei ymmärrä että vaikka onkin fyysisesti hyvässä kunnossa niin henkisesti voi olla tosi rikki..