Jouluelokuvista löytyy aikuisten

😍☕🐖 satumaa, jossa rakastuneet löytävät toisensa. Tänä vuonna niitä on suoratoistopalveluissa tavallista enemmän 💋

Muutaman katselleena lahjasukkia neuloessani en kykene enää niitä katsomaan. Juonet ovat yksinkertaisia ilman älyllisiä haasteita ja tarinan kulun arvaa jo ensiminuuteilla. Näyttelijätkään eivät ole kaartin parhaimmistoa. Replikointi tuntuu ulkoa opitulta hokemiselta enemmän kuin eläytymiseltä. Mieluummin sitä kokisi live version aiheesta jännityksestä tärisevine käsineen ja sekaisin menevine sanoineen ❤👍🤶
1467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

satumaa tarina on loppu jo

Äänestä
  • Aloittaja on katsonut ilmaisia leffoja areenasta ja mtv palvelusta. Kritiikki ei siis koske muita joiluelokuvia joissa on hyviäkin klassikkoja.

    Äänestä

On niissä laadullisesti erojakin. Mun mielestä puolestaan kauniit lumiset maisemat ja ihana joulun tunnelma noissa leffoissa on kiva juttu ja väliin on hyvä heittää aivot narikkaan. Mä oonkin tunteellinen ihminen, niin näin joulun aikaan tommoset leffat (ei tosin kaikki) toimii hyvin.

Äänestä
  • On toki hyviä joululeffoja. Ihanan romanttinen on esim. The Holiday missä jenkkiläistä neitoa esittävä Cameron Diaz vaihtaa päittäin kämppänsä Kate Winsletin esittämän englantilaisen naisen kanssa. Molemmille löytyy vaihtarikämpässä ihanaa romantiikkaa. Luminen englantilainen maalaismaisema on tosi kaunis.

    About a boy leffa on myös sellainen minkä katsoisin aina uudestaan. Siinä Hugh Grantin esittämän jupin riesaksi lyöttäytyy nuori isätön poika.

    Onko Bridget Jones joululeffa? Siihenkään en ole vielä kyllästynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On toki hyviä joululeffoja. Ihanan romanttinen on esim. The Holiday missä jenkkiläistä neitoa esittävä Cameron Diaz vaihtaa päittäin kämppänsä Kate Winsletin esittämän englantilaisen naisen kanssa. Molemmille löytyy vaihtarikämpässä ihanaa romantiikkaa. Luminen englantilainen maalaismaisema on tosi kaunis.

    About a boy leffa on myös sellainen minkä katsoisin aina uudestaan. Siinä Hugh Grantin esittämän jupin riesaksi lyöttäytyy nuori isätön poika.

    Onko Bridget Jones joululeffa? Siihenkään en ole vielä kyllästynyt.

    Entäs Rakkautta vain eli Love accually..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs Rakkautta vain eli Love accually..

    Minusta siinä oli liikaa sählinkiä. Tykkään vähemmistä ihmisistä tarinassa.

    Äänestä

  • Ihan pääkaupunkiseudulla asuva nainen olen t: aloittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan pääkaupunkiseudulla asuva nainen olen t: aloittaja.

    Joo jossain Vantaan tai Espoon metsissä mutta kaupunkilainen et ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo jossain Vantaan tai Espoon metsissä mutta kaupunkilainen et ole.

    Mitä väliä sillä on kun ei tunneta eikä tulla tuntemaan.

    Äänestä

Aloittaja: en kyllä katso enää yhtään mtv palveluun tullutta joululeffaa. Eivät käy edes neulomisen taustaviihteeksi.

Äänestä
  • Lisään vielä, että vaikka aloituksessa sanoin etten niitä katso niin katsoin yhden kumminkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

😍☕🐖 satumaa, jossa rakastuneet löytävät toisensa. Tänä vuonna niitä on suoratoistopalveluissa tavallista enemmän 💋

Muutaman katselleena lahjasukkia neuloessani en kykene enää niitä katsomaan. Juonet ovat yksinkertaisia ilman älyllisiä haasteita ja tarinan kulun arvaa jo ensiminuuteilla. Näyttelijätkään eivät ole kaartin parhaimmistoa. Replikointi tuntuu ulkoa opitulta hokemiselta enemmän kuin eläytymiseltä. Mieluummin sitä kokisi live version aiheesta jännityksestä tärisevine käsineen ja sekaisin menevine sanoineen ❤👍🤶

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu