Voiko hoitaja pakottaa menemään ryhmiin korona-aikana?

Anonyymi

Siinähän se asian ydin jo tulikin. Minulla on siis sellainen tilanne, että käyn sairaanhoitajalla juttelemassa, ja hoitaja haluaa että osallistun terapiaryhmään. Epäröin itse osallistumista, johon hoitaja totesi, että "Tuohon en ala ollenkaan". Korona pelottaa ja kuulun riskiryhmään. Voinko kieltäytyä ja onko hoitajalla oikeus pakottaa minua osallistumaan?

7

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tietenkään ole oikeutta. Hoitajan kuuluu tehdä yhteystyötä asiakkaan kanssa ja kuunnella hänen mielipiteitään.

      Sinulla on ihan hyvä syykin olla menemättä ryhmään, mutta ei sinun tarvitse syitä sanoa. Kaikki vapaaehtoinen hoito on vapaaehtoista hoitoa ja sinun päätöstä on kunnioitettava. Hoitaja ei voi alkaa sanella mitään omiaan. Asiakas päättää itse. Älä anna kävellä ylitsesi!

      • Anonyymi

        Ongelmana on se, että pelkään mitä minulle terveydenhuollossa tehdään, jos en suostu hoitajan vaatimuksiin. Pelkään, että esimerkiksi lääkitystä aletaan muuttamaan jotenkin tai kuntoutustuki halutaan peruuttaa. Tympäisee olla näin riippuvainen terveydenhuollosta. On kyllä ollut ylikävelty olo aika usein.


      • Anonyymi

        Tässä tapauksessa olisi ihan hyvä se syy kertoa, ettei halua mennä ryhmään koronan pelon takia.
        Sitten ei ainakaan pitäisi tulla ongelmia hoitotahon kanssa.
        Heillä ei ole oikeutta pakottaa, saati toimia jotenkin ikävästi, jos heitä ei tottele.


    • Anonyymi

      Mitäs jos kävisit rokotuksilla ja maski naamalle. Nämä yhdessä suojaavat aika hyvin, kun turvaetäisyyksistä (2m) on huolehdittu.

    • Anonyymi

      Olennaisin asiahan tässä on se, että tuleeko sinusta "mökkihöperö" jos et käy ryhmissä? Joudutaanko lääkitystäsi muuttamaan tästä syystä? Riskiryhmäläiset joutuvat joskus valitsemaan sen pienimmän riskin tien.

      Kuntoutustuki vaatisi oman keskusteluketjunsa, mutta en usko sen olevan ongelma, tilanteessasi. Jos se jostain syystä päättyy, niin voit heti hakea työttömyysturvaa TE keskuksesta. Eli pennittömäksi et jää.

      • Anonyymi

        Ei ole vielä mökkihöperyyden merkkejä ollut ainakaan kovin pahasti näkyvissä. Olen muutenkin viettänyt erakkoelämää välillä jo ennen koronaa. Tuntuu vaan jotenkin niin raskaalta pelätä tartuntaa aina kun on ihmisten ilmoilla. Stressinsietokyky on minulla psyykkisen sairauden takia tavallista alhaisempi, enkä haluaisi stressata itseäni liikaa, koska se voi johtaa psyykkisen sairauden pahenemiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä mökkihöperyyden merkkejä ollut ainakaan kovin pahasti näkyvissä. Olen muutenkin viettänyt erakkoelämää välillä jo ennen koronaa. Tuntuu vaan jotenkin niin raskaalta pelätä tartuntaa aina kun on ihmisten ilmoilla. Stressinsietokyky on minulla psyykkisen sairauden takia tavallista alhaisempi, enkä haluaisi stressata itseäni liikaa, koska se voi johtaa psyykkisen sairauden pahenemiseen.

        Stressinsietokyvylle ei taida olemassa mitään muuta kuin siedätyshoitoa. Toki stressin pitää olla "sopivalla tasolla" mutta sen sieto ei siellä yksinään kehity.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4422
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2879
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2632
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      83
      1606
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1508
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1229
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1052
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe