Uutta innovaatiota autoihin Henkalta. 17.12.2021.

Moi.

Tällä kertaa innovaatioita on kaksi kappaletta.
Ensimmäinen koskee kampiakselistoa.

Yleensähän kampiakselistoon tulee valtava aluksi yhdensuuntainen voima jonka sitten kampiakselisto muuttaa pyörimisvoimaksi.

Mietin tässä sitä että se yhdensuuntaisen voiman aiheuttama voima ja kitka akselin keskikohdalle on aika valtava ja voi kuvitella kuinka helposti moottori on siellä kuluvaa.

Nyt olen keksinyt tähän asiaan tekijän jolla pienennetään tuo yhdensuuntaisen voiman kitka ja voima kampiakselin keskialueella nollaan.

Ajatellaan että on kampiakseli ja siinä kiinni kiertokanki. Tehdään tämän kiinnityskohdan vastakkaiselle puolelle kampiakseliin valtavan kokoinen ja pitkä vastapaino.

Mitään muuta ei tarvita kuin kierroslukuihin sopiva vastapaino kappale.

Miten tämä vastapaino toimii käytännössä, mikä ihme tämä on?

Kun ajatellaan että on pyörivässä liikkeessä kuten esimerkiksi auton renkaassa nastat talvella ja sillä autolla ajaa 300 kilometriä tunnissa nopeutta niin yhden renkaassa olevan nastan renkaasta ulospäin suuntautuvan vetovoiman painoarvo on 2 kiloa.

Jännää että niin pienen kappaleen painoarvo vetovoimana on 2 kiloa siinä nopeudessa.

Eli tämä on sen vastakappaleen tarkoitus.
Luoda oikean kiloinen vastakkaiseen suuntaan vetävä voima.
Vetovoima koostuu vain kappaleen koosta ja muodosta siten että kierroslukunopeuden mukaan korkeimmilla kierroksilla kappaleella on suurin vetävä massa.

Sitten se toinen innovaatio.

Se on melkein samanlainen ja sama mutta pohjautuu moottorin sisätilan ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan.

Nyt kappale tekisi ja ajaisi täysin samalla tavalla asiaansa siinä että se olisi muodoltaan 360 asteisesti joka suuntaan yhtä paljon vetävä pyöriessään.

Tämä tulisi siksi että se olisi sellainen moottorin kierroslukujen mukainen kiertovoimaa itseensä keräävä kappale.

Kun kaasun päästää pois niin moottori ei löysäisikään kierroksia vaan tämä liike-energia olisi tallessa tässä kappaleessa joka pitäisi voimallaan moottorin rullaamassa.

Oikeanlaisella hammasratastuksella tällaisen oleminen moottorissa ei kuluta polttoainetta eikä moottorin tehoja lainkaan mutta taltioi liike-energiaa ja antaa sen moottorille jatkuvana varana takaisin.

Ajatellaan että moottorissa on 4 sylinteriä joista jokainen lyös vuoronperään.

Tämä massiivi pyörä takaisi jatkuvan vedon silloinkin sen tasaisuudessa kun yksikään mäntä ei lyö.

Eli vain liike-energia varastona jonka keruu ja luovutus olisi toteutuksessa välitön.

Perustuu painovoiman ja liike-energian yhteisvaikutukseen pitää liike yllä.

Lisäksi tällaisen rakenteen myötä on helppo ja halpa toteuttaa hybridiautoihin ajon aikainen lataus.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu