Jos olisin ollut Bottas viimeisessä kisassa olisin kisan jälkeen kommentoinut Hamiltonin mestaruuden valumista käsistä näin: "Mitä väliä. Ajoin omaa kisaa ja ei oikein kulkenut. Tappi vei voiton."
Sitten olisin naureskellut oluttölkki kädessä.
Bottaksen olisi pitänyt tehdä "Kimit"
Anonyymi
2
119
Vastaukset
- Anonyymi
Perez pohjusti Maxin mestaruuden. Nastolan Tollisko seilaili letkan jatkona.
- Anonyymi
Niinpä. Mutta Bottakselle ei annettu koskaan kuin vuoden sopimuspätkä. Miksi hän olisi nyt ollut sitoutunut työnantajansa tavoitteisiin, kun oli jo potkittu ulos tallista Alfa Romeolle.
Oikein oli, että olut maistui.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3173092Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka642374- 1282080
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3512057Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271743- 671419
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2141408- 661357
- 711329
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl811288