Ajelin eilen talvikelissä ylivertaisen mukavalla Toyotan isolohko-hybridillä 738 kilometriä.
TM talvitestin todentama parhaan talviauton mukavuus ja lämpimyys helli kuljettajaa ja matkustajaa. Kulutus koko matkalle oli 4,74 litraa sadalle kilometrille.
Itselatautuvuutensa ansiosta matkalle ei tarvitse jäädä lorvimaan puoleksi vuorokaudeksi, tai jopa yön yli kuten pelkällä jatkojohdolla ladattavalla sähkäröllä. Pahimmassa tapauksessa yllättävän esteen kohdatessa ja akun hiipuessa, sähkärö joudutaan raahaamaan merkkihuoltoon ladattavaksi, todella omituista.
Toyotan huippuidea bensiinimoottorisen hybridin ja sähkökoneiston yhdistämisestä kantaa pitkälle ensi vuosikymmenelle.
Onni on oma hybridi-Toyota.
PS. Sen näkee myös myyntitilastoista.
TM talvitestin todentama parhaan talviauton mukavuus ja lämpimyys helli kuljettajaa ja matkustajaa. Kulutus koko matkalle oli 4,74 litraa sadalle kilometrille.
Itselatautuvuutensa ansiosta matkalle ei tarvitse jäädä lorvimaan puoleksi vuorokaudeksi, tai jopa yön yli kuten pelkällä jatkojohdolla ladattavalla sähkäröllä. Pahimmassa tapauksessa yllättävän esteen kohdatessa ja akun hiipuessa, sähkärö joudutaan raahaamaan merkkihuoltoon ladattavaksi, todella omituista.
Toyotan huippuidea bensiinimoottorisen hybridin ja sähkökoneiston yhdistämisestä kantaa pitkälle ensi vuosikymmenelle.
Onni on oma hybridi-Toyota.
PS. Sen näkee myös myyntitilastoista.
Vastaukset 120
Vanhimmat
Virallinen mitattu keskikulutus 5,9 litraa sadalla, eli sama kuin millä tahansa bensa moottorilla. Toyotan takamatka tekniikassa ja mainosmiesten itselataava hömpötys ikävä kyllä uppoaa joihinkin. EU tulee kieltämään nämä itselataavat koska ei lasketa hypridiksi ja verottaja huolehtii bensan hinnan korotuksesta. Onneksi olkoon kuitenkin isolohkosta.
"Virallinen" - älä höpötä!
Sinulla olisi kykyjä Kremlin tiedottajaksi. Osaat tehdä mustasta valkoisen ja päinvastoin. Sinulla on kyky pilkkoa asiat ja irroittaa ne asiayhteydestään sekä kertoa ne aivan uudessa valossa.
Saat nostettua esiin epäolennaiset asiat ja osaat piilottaa totuuden.
Ongelmasi on, että kukaan ei uskos sinua. Et eses sinä itse.
Kylle ne on hybridejä.
HEV tai HV Hybrid Electric vehichle - hännätön
PHEV plug in hybrid electric vehicle - hännällinen
Kulutuksesta ainoa vertailukepoinen tieto löytyy testeistä missä on useita autoja millä kaikila ajetaan samat kulutustestit. TM on testannut sekä Corolla että RAV4 näissä vertailutesteissä.
RAV4 päihitti suorituskyvyssä ja erityisesti kulutuksessa mm. Passatin vaikka RAV4 on paljon painavampi ja korkeampi eli sen ilmanvastus on isompi. RAV4 oli maantielläkin pienikulutuksisempi kuin Passat (1.5 TSI DSG). Tietysti RAV4 oli paljon rajumpi kiihtymäänkin. RAV4 ja Passat maksoi käytännössä saman verran. RAV4 kulutus oli n 5.2L/100km ja tämä siis TMn mittaamana.
M
Suora lainaus Moottori lehdestä:
Ajoimme Corollalla 5 068 kilometriä, ja keskikulutukseksi saimme 5,9 l/100 km.
Ilmeisesti kuitenkin osui, koska siilipuolustus iski päälle. Kerrotko mikä oli epäolennaista?
Justiinhan kerroin kulutuslukeman joka oli 4,74, ihan virallinen.
40 000 km matkalla keskikulutus tosin on pompahtanut 5,19 litraan satasella joka on tosin pieni suurelle kahden litran hybridi-automaatille, 180 hevoisvoimaiselle vaunulle.
Tähän eivät muut pääse lähellekään, vielä kun muistetaan ylivertaisen hyvä kestävyys ja laatu niin muille valmistajille jää mopen osa.
Kuten sanottua, myyntimääräkin kielii erinomaisuudesta.
Väitätkö, että miljoonat Toyotalla ajavat ovat väärässä. Jos kulutus olisi pitkällä aikavälillä huomattavasti suurempi, kuin autonvalmistajan ilmoittama lukema, olisivat useimmat palauttaneet kulkineensa kauppaan aika päiviä sitten. Ja vaihtaneet toiseen merkkin. Mutta rekisteröintilastot kertovat jotakin muuta.
On käynyt juuri päinvastoin. Yhä useammat haluavat helppokäyttöisen ja pienikulutuksisen Toyotan parempia oikeita sähköautoja odottaessaan. Varmasti jokainen Toyotalla ajava on saanut huomattavasti TM:n koeajoja suurempiakin kulutuksia hetkellisesti. Esimerkiksi ajaessan kylmällä moottorilla vain lyhyen matkan. Autojen päälle ymmärtävä tietää, että noin käy kaikilla autoilla. Myös sähköautoilla. Pitkän päälle ratkaisee todistetusti helppokäyttöisyys, todistettu luotettavuus sekä pitkän ajan kulutus, joka on melko lähellä valmistajan ilmoittamaa. Tuhannet Toyotalla jo ajavat tietävät totuuden.
Ja kaikki ajavat täsmälleen samalla tavalla kuin ”jumalasi” moottorilehden kuljettajat..
Yli 5000 kn ajo kertoo hyvin keskikulutuksen ja uskon lehteä ennemmin kuin tojohönöjä. Perus tojotisti kylläkin ajaa alle nopeusrajoitusten, jos vaikka kuluttaisi desin vähemmän.
Ketä nyt pienet kulutus erot kiinnostaa, ei niillä muutamalla kymmenellä eurolla kuuhun mennä. Passatti on sentään hyvä ajoltaan jos vertaa tuohon Raviin.
Ovat ajelleet ylinopeutta moottoritiellä. Tuohon kulutukseen pääsee vanhalla eihybridi Toyotallakin.
ToiOta jos muuta et saa, kansa ei palauta mitään, vaan uskottavasti huutelevat valmistajan (ToiOta Turkki) Erdokanin ilmoituksiin, "reseptivapaa" on se totuus, jos muuta väittää, haetaan ToiOta jos et muuta saa, väkisin pois pihasta.
TM ei osaa laittaa autoa. Eco modelle
Itellä rav 4 uuskoppanen neliveto hybrid
En olis ikinä uskonut kuinka pienellä tehokas 222 hv iso tilava neliveto voi kulkea eteenkin kaupunki ja nurkka. Ajossa.
Siin helppous suurin hämmästys ja ilon aihe.
Samoin kuin ei koskaan mitään vikoja ihmetelyävänä.
Ainoa vika on lasinpesunesteen suuri kulutus kun lampun pesimen vienpaljon nestettä mutta auttaisko nippuside letkun ympäri asiaa.
Eipä tietenkään. TM:n toimittajathan eivät ole kokeneita autoalan ammattilaisia, vaan ammattikoulusta pudonneita reikäpäitä. Vai mitä?
TM n toimittajat ajelee eräillä merkeillä ilmaiseksi.
Niinpä. Paljon näkee uusia Toyotia toimituksen puhassa. Liekö omia vai lahjaksi saatuja?
Yaris hybrid. Kulutus talvella kaupunkiajossa 6.2-6.4 l/100 km. Kesällä n. 5.0 l/100 km.
Olen ajanut Toyota hybridillä jo vuodesta 2013 lähtien ja tiedän millainen auto tuo on enkä vaihda pois, nyt naapuri kyselee ja haluaisi ostaa sen pois, mutta pidän auton itselläni, ei ole ollut mitään vikoja vain huollot ja vero alle 200€/v päästöt 98g
Hihii kuinka hauskoja satuja. Jos on tyytyväinen Toyotaan, niin ei vaan tiedä kuinka paljon parempia muut on.
OLen ollut Volvo mies nyt 50v.Vaihdoin ku vaimoni halus Toyotan .HÄN päätti että hydrid Yaris...olen todella yllättynyt kulutuksen vähyydestä.Muuten ihan OK auto,mutta ostamme kyllä Volvo hydritin keväällä.Volvo on kyllä ihan toista ajaa.Riisikeitin ei ole sitä
Kyselin Volvo mieheltä onko ollut vikoja kun tuli huollosta
Ei ole ollut
Laittoivat lukot uusiksi ja automaatti piti opettaa uusiksi
Siis normaaliin huoltoon volvoissa
Matka-ajossa tuohon suoritukseen riittää ihan normaali diesel-auto. 2-litraisella diesel-Octavialla tuosta saa vaivattomasti napattua viela 0,5-1 litran pois.
Tuosta näätte ihan ammattitaidolla mitattuja kulutuksia. Katso ja hämmästy:
https://cdn.tekniikanmaailma.fi/wp-content/uploads/s3/2020/08/07175609/ka_skoda_octavia_tm15_20_09_kulutus_keski_png.png
https://cdn.tekniikanmaailma.fi/wp-content/uploads/s3/2020/08/07175607/ka_skoda_octavia_tm15_20_08_kulutus_tasa_png.png
Oktaavia tosin seisoo puolet ajasta ns. takuukorjauksessa.
Pienhiukkasdieseleistä aika on ajanut ohi jo aikoja sitten, raksuttava ja täristävä polttoöljylaitos on lähinnä raskaan liikenteen heiniä. Sivistysautoon ei tuollainen vatkaava noen tuottaja enää käy, ajat ovat muuttuneet 80/90-luvuilta.
Täällä niistä oktaavioitten vioista uusissa autoissa kerrotaan, kamalaa luettavaa:
https://www.vagarena.fi/index.php?topic=47084.1110
Hiukkasloukut ovat olleet pakollisia jo 12 vuotta, joten lopeta jo jankutus nokihiukkasista. Hybridi-Corollasi ilman hiukkasloukkua tuottaa niitä paljon enemmän kuin alle 12-vuotias dieseli. Asian voit vaikka itse todeta katsomalla uudehkon diesel-Skodan, Audin tai Volkswagenin ja hybridi-Toyotan pakoputken sisään. Missä niistä on enemmän nokea, minkä pakoputki on sisältä musta?
Saattaapi myös hybridi Corollasta löytyä hiukkassuodatin… ps. eikä ole nokea putkenpään sisällä eikä ulkona.
Bensa-autoissa ei ole ollut hiukkassuodattimia vielä viime vuosikymmenellä, puhumattakaan sitä edellisellä. Dieseleissä jo vähintään 12 vuotta!
Nyt ei puhuttu 12 vuotta vanhoista bensa-autoista. No aja sinä ikivanhalla diesel reuhkalla mutta älä puutu nykyaikaisten autojen tekniikkaan.
No onko Corollassa se "hiukkassuodatin" hypettimessäkin?, kerropas missä sijaitsee, omastani en sitä löytänyt, palautan Corollan myyjälle ja syytän petoksesta.
Toyotan itsehinkkaava ei edusta nykyaikaista autojen tekniikkaa. Itsehinkkaavat on juuri niitä joihin veronkorotukset ja EU kielto kohdistetaan.
Löytyy tästä viimeisimmästä korimallista, ei yhtään vanhemmista, eikä Auriksena myydyistä Corollista.
Onko esim. 2013-2018 vuosimallien Corollat ja Aurikset ikivanhoja? Todellisia nokipöllyttäjiä kyllä ovat olleet uusista saakka! Niissä ei ole hiukkasloukkuja kuten aikalaisissaan dieselautoissa.
Hybrid aja puolet sähköllä ilman bensaa
Puolet ajasta kultaseni, puolet ajasta! Eli se puoli kun seisotaan polttomoottori sammuksissa liikennevaloissa. Se puoli jolla kilometrit karttuu mennäänkin pelkällä bensalla.
Saman saa aikaiseksi kevythybridilläkin.
Kaikilla start-stop autoilla ajetaan helposti kaupunkiliikenteessä yli puolet ajasta nollakulutuksella.
Kyllä Toyotan. Täyshybriidi ajaa matkaajissakik puolet sähköllä
Ajan kun ei tarvita suurta tehoo esim tasaisella ja alamäessä ajnpintakaasulla menkää pelkällä sähköllä.
Katso kun olen itse ajanut jo puolitoista vuotta hybriidillä ja ollut hyvinnkriitinen.
Toyota hybriid vaihtaa koko ajan bensa ja sähkön välillä.
Ravin kokoisella autolla alle 5 kaupunkialueilla on aika suoritus kuitenkin tehoo on 222hv ja neliveto.
Eikös nämä hybridi ja kevyt hybridi ole vaan veron kiertoon...
Suoraruiskubensakoneissa hiukkasloukku ollut jo muutaman vuoden pakollinen . Onko Tojolla suoraruiskutusmoottori tuotannossa ?
Tojotan neliveto on vitsi !
Taasko ajoit sen saman matkan?
Isolohkolla ajaa vaikka päivittäin saman matkan, ihanaa ja huoletonta kyytiä.
Corollat+ovat+pieneen+ajoon+ja+seisovat+lähinnä+pihatontun+kaverina.+Jos+kilometrejä+tulee+enemmän+kuin+Corollavaarilla+tyypillisesti+eli+kerran+viikossa+kirkolle+ja+takaisin+niin+silloin+Ostetaan+esim+Octavia+tai+Golf.+
Trafin+tilastot+kertovat+että+Octavialla+ajetaan+10+vuodessa+40%+enemmän+kuin+Tojon+vaarinkuljettimella.+
Että+se+siitä+pajalla+seisomisesta.+Volsu+on+tehty+ajettavaksi,+Tojot+seisoo+pihassa.
Ajettujen+kilometrien+keskiarvo
Ajettujen+kilometrien+mediaani
2020-2010
Toyota+COROLLA
136+215
129+140
Volkswagen+GOLF
174+692
166+480
Skoda+OCTAVIA
200+948
192+442+
http://trafi2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/TraFi/TraFi__Katsastuksen_vikatilastot/010_kats_tau_101.px/table/tableViewLayout1/
Mitä merkitystä on yhden aton ajo määrällä mihinkään
Kiitos, kerrankin joku löi faktaa pöytään.
Premiumeilla ajetaan puol miljoonaa heittämällä, Toyo on mennyt jo kaks kertaa paaliin tuona aikana.
Tuossa on otettu mukaan kaikkien Corollien, Ocujen ja Golfien ajetut kilometrit kymmenen vuoden aikana. Melkoisen kattava otos suomalaisesta ajamisesta.
Oktaaveista valtaosa on savuttavia nokivasaroita, joilla ajetaan pitkää matkaa. Jos verrattaisiin bensa-autoja, ei Scodillacilla ajeta yhtään sen enempää kuin Corollallakaan.
No sepä tässä on juuri se pointti että Octavia on tehty kestämään paljon kilometrejä. Corollasta alkaa ovet roikkumaan, muoviosat kitisee ja penkit ovat nuhjaantuneen näköisiä jos niillä ajetaan paljon.
Jo korikin on niin heppoinen ja löysä että pitkässä matkassa kaikki alkaa repsottamaan ja kitisemään kun kori elää ajossa niin paljon. Octavia on tehty jämäkäksi, se ei nitku eikä natku isoilla kilometreillä niinkuin tojot.
Heh, vai on Octavia on tehty kestämään kilometrejä..
Katsopa+noita+Trafin+tilastoja.+40%+enemmän+kilometrejä+kymmenessä+vuodessa+kuin+Corollalle.++
Se+todellisuus+suomalaisilla+maanteillä.+Ei+mitään+tyhjää+nettisössötystä+vaan+mitattua+tietoa.
Octavia liisataan alemman koulutuksen saaneille asentajille ja myynti hepuille Toyota Camry tai Toyota Mirai taas korkeamman koulutuksen saaneille aivo työntekijöille joiden työympäristöön kuuluu oma työpöytä ja sihteeri.
2010-2020 vuosimallien Octavioissa ei ole yhtään "savuttavia nokivasaroita", koska kaikissa ja vähän vanhemmissakin dieseleissä on hiukkasloukut.
Octavian ja Corollan ajosuoritteissa on niin suuri ero ettei se selity pelkästään Octavia suuremmalla dieselmallien osuudella. Octaviat eivät ole bensamalleinakaan puutarhatontun kavereita niinkuin Corollat.
Toyota Miraita ei ole liikenteessä kenelläkään ja Camry on täysin marginaalimalli.
Fakta
Premium tuosta puolet ajasta huollossa vika tilassa
Tai odotellaan osaa Saksasta saapuvan
Juuri näin. Hyvin sanottu.
Montako Miraita rekisteröity Suomeen?
Octavia on premiumia
Tojot paaliin
0 Miraita
Bmwn tekemä moottori JOKA EI OO ISOLOHKO NÄHNYTKÄÄN Jos et tiijä mikä on isolohko moottori niin.GOOGLETA.
Isolohko V8 7,5 l Oldsmobile uuh.
Isolla Passatilla motarilla 3,9 kg/100km, suomalaisen puhtaan biokaasun hinta 1,57e/kg.
Passatti on niitä autoja joista kerrotaan kauhutarinoita vagarenalla, autostadiumissa ja vauvalehdenkin palstoilla. Surkea kötöstys.
Nämä Tojotan väkinäiset kehumiset lisääntyivät taas selvästi, kun Vuoden Auton tulokset julkistettiin. Siis vuoden 2021 auton.
Mitä sönkötät?
Sinunlaisten kommentit lisääntyvät kun kuun myyntiluvut pamahtavat esille.
Katsotaas reagointi:
1. Toyota Corolla – 5 193 kappaletta 15. joulukuuta mennessä
2. Toyota Yaris – 3 790
3. Škoda Octavia – 3 592
4. Toyota RAV4 – 2590
5. Volvo XC60 – 2 217
6. Volvo XC40 – 2 167
7. Nissan Qashqai – 2078
8. Kia Rio – 1 825
9. Volvo V60 – 1769
Autosi kulutus on hyvin linjassa omien kokemusteni kanssa. Oma hybridi-Aurikseni kulutti viimeisellä 440 km maantielenkillä bensaa 4,6 l/100 km. Ajelin reissulla vähän ylinopeutta, koska tie oli hiljainen.
Näin on, talvirenkaat ja talvikeli.
Ja kuten sanottua, keskikulutus reilun 40 000 kilometrin matkalla vähän yli viisi. Se on niin vähän bensiinikäyttöiseksi autoksi että naurattaa. Kiitos itselataavalle systeemille.
Pikkuturpojen moottorit tahtovat räjähdellä alle sadan tuhannen ja öljynkulutukset hipovat taivaita loppuunkuluneiden koneitten takia.
On helppo valita Toyota.
Menikö tunteisiin ,tunteisiin,tunteisiin,tunteisiin, menikö tunteisiin PELLE TOYOTA TEROLLA.HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Valitse sinäkin Toyota, tuo ylivertainen automerkki.
Moottori lehden virallinen keskikulutus mittaus hypridi Corollalle 5,9 l sadalla. Trafin tilaston mukaan Toyotat poistuvat liikenteestä alle keskiarvo kilometrien. Mitä luulet uskonta Suomalaisen lehden tekemää kulutus mittasta ja Trafin tilastoja vai tojosetien tarinoita?
Minäkin olen kateellinen Toyotan pienestä kulutuksesta.
Ei hypridi , vaan hybridi.
Suomalainen kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, jos et aloita virkettä tai lausetta tuolla sanalla.
Yleensäkin siis kansallisuudet kirjoitetaan pienellä, esim. ranskalainen, saksalainen, ruotsalainen, suomalainen jne.
Vai ajelit ylinopeutta, ensimmäinen Tojokuski.
5,9 l sadalla ei ole pieni kulutus.
Mersun w213 eli uusi E mallin dieseli kuluttaa samalla maantielenkillä 4 litraa sadalla.
Ja kaupungissa 8-10 litraa.
Älä jaksa.
Mikä oli vuoden auto TOYOTAA EI EDES MAINITTU.Kiia mainiittiin.HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.Ketä nyt TOYOTA KIINNOSTAS.haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
CAPSLOCK-miehellä taisi mennä tunteisiin..
Tällä hoitoa vailla olevalla tohjolla on taas mikromuna pettänyt skeidassaan.
Tälle kaverille pitäisi hommata tehokas äänenvaimennin.
Jaa, se olit shitt sinä, joka vedit sitä saamarin pitkää jonoa perässäsi, ajoit koko rapiat 700km n. 60km/h keskinopeudella, säästäähän siinä sinun 5000km/vuosi ajomäärällä jo muutaman euron, joten onneksi olkoon loistavasta suorituksesta. Hurraa, hurraa, hurraa!
Eikö capslock enää toimi?
Uusin Toyota Yaris muistuttaa Aku Ankan autoa pulleine lokasuojineen. Erityisesti punaisena.
Täytyy kyllä ihmetellä mitä päässä liikkuu, kun menee ostamaan uuden Yariksen. Mikä on auton tarkoitus?
Mikä auto sitten olisi pitänyt ostaa? Sinun ikäinen buimuri vai?
Aloittaja pistää ihan höpöjään. Missä Toyotan hybridissä on isolohko. Ei niin missään. Kyllä ne on jotain pikkukoneita ruohonleikkureihin ja muihin työkoneisiin tarkoitettuja 2 litrasia ja alle.
Isolohko on vasta 4.2 litranen ja siitä ylöspäin v 8 tai v 12.
Muut ovat pikkukinnereitä.
Missähän se Toyotan ylivertainen mukavuus on. Olet kyllä nähnyt unia.
Toyota on mukava masokistille.
Se mukavuus löytyy mielenrauhasta josta Toyotan omistajat nauttivat. Konserninkusettamat ei vaan ymmärrä
Kaikissa uusissa nykyautoissa on pieni kulutus.
Pikkuturbo 7-8 l 100 km
Pikkutirbo tarkoittaa terästettyä öljypoltinta.
Tänään meni jo 4,91 l/100 km.
Toyota aiheuttaa suunnatonta kateutta AINA! Se on nautinnollista vuodsta toiseen.
Laatu on esikuvana monelle mm vw on laaduton eli vag on laaduton auto.
Jos haluaa tutustua Volkswagen ja muitten sisarmerkkien "laatu"-käsitteeseen niin on hyvä aloittaa vagarenalta.
Aikaa kannattaa varata monta päivää vioista lukemiseen, niitä nimittäin riittää.
Toyota aiheuttaa yhtä paljon kateutta kuin tuulipuku tai lauantaimakkara.
Toyotan sähköhybridit aiheuttavat valtavaa kateuden piikkejä pikkuturpoilijoiden maailmassa ja pienhiukkasdieselistien ohimoilla.
Kaikki tojon latauskelvottomat polttikset ovat vanhanaikaisia. VW tekee kolmessa maanosassa miljoona sähköautoa vuodessa kun tojo turaa vielä prototyyppien kanssa. Ensimmäistäkään tojon sähköautoa ei ole vielä toimitettu.
Sääliä saa kuka vaan, kateus pitää ansaita. Tojon jälkeenjäänyt tekniikka ei ansaitse kateutta.
Toyotan ihmeellinen itselatautuvuus tekee hybridiautosta pitkän matkan kulkineen ilman naurettavaa kaapelijumppaa 150-200 kilometrin välein mikä pelkissä patterisähköisissä autoissa on ihan uusinormaali.
Hangosta Utsjoelle sähköautolla on hyvä varata viikko näin -20 asteen kelillä.
98%+suomalaisista+ei+aja+eläessään+kertaakaan+Hangosta-Utsjoelle+minkäänlaisessa+kelissä.+Sähköauto+on+aivan+ylivoimainen+suomalaiselle+taviksen+ajoon+tojon+latauskelvottomaan+verrattuna.+Latauskelvottoman+jokainen+sata+kilometriä+maksaa+yli+kympin.+Ajoi+sitten+lyhyttä+tai+pitkää+matkaa.+Jokainen+kilometri+koko+sen+surkean+elinkaaren+ajan.
Sähköauto+kulkee+saman+matkan+kahdella+eurolla+ja+täysin+päästöttömästi.+
Lisäksi+latauskelvoton+jää+kun+tikku+paksaan+kun+painetaan+molemmista+kaasu+pohjaan.
Jatkojohto painetaan patterilla varustettuun tikkupaksaan vähintään joka 200 km jälkeen, 50000 euron rahalla saa rangekelvottoman patteriauton.
Toyotan itselataavalla ajaa puolet halvemmalla ottaen hankintahinnan huomioon kuin rajoitetulla kestävyydellä rajoitetulla pikkuturpojyristimellä.
Esim. Corollan ja jonkin sähköpatteriauton hinnan erotuksella itselataavalla ajaa yli 10 kertaa maapallon ympäri, kevyesti ja huoletta.
Lähinnä ID.3 vastaava Corolla on 2.0 vaikka sekin on hitaampi. Hintaeroa 58 kWh version ja Corollan välillä on oin 3.000 euroa.
Kun ottaa huomioon Corollan sikakalliin huolto-ohjelman niin ID.3 on kokonaiskustannuksiltaan edullisempi jo hyvin pienellä kilometrimäärillä.
Sama juttu RAVin ja ID.4 vertailussa.
Tojot ovat ylihintaisia etanoita joilla ajaminen on viisi kertaa kalliimpaa kuin sähköautolla.
Onneksi et työskentele valtionvarainministeriössä!🤣😅😂
Id kolmosen range on n. 200 km. Lataus kestää sen väh. puoli vuorokautta. Auto on ämpärimuovinen, maksaa silti huimat 45000 euroa, oikea hinta voisi olla 20000 euroa.
Lähiöstä markettiin ja takaisin, sellaiseen käyttöön tuo sopii jollain lailla. Toiseen kaupunkiin tai paikkakunnalle ajo olisi jo suurta seikkailua ja jatkojohtojen selvittelyä huoltoasemilla.
Eikö taaskaan kasetti kestä totuutta?
Volkswagen ID.3 Pro S 564km
Näin ajettiin Norjassa oikeassa elämässä maanteillä eli sähköautoille 500km kertataival oikeassa elämässä ei ole temppu eikä mikään.
Ford Mustang Mach-E Long Range RWD 618km
Tesla Model 3 LR 2020 612km
Ford Mustang Mach-E Long Range AWD 552km
Volkswagen ID.3 Pro S 564km
Skoda Enyaq 522km
Volkswagen ID.4 532km
Hyundai Kona 2021 537km
Polestar 2 467km
Audi e-tron GT 528km
Hyundai Ioniq 5 502km
ID.3 1.000km alle 11 tuntia. Pitäisi riittää matka-ajon tempoksi. Ja tuo ei edes ole se isoakkuisin versio.
https://youtu.be/koPcwHJ4aSk
Pari sataa nippa nappa.
https://moottori.fi/ajoneuvot/jutut/volkswagen-id-3-rangetesti-talvikelissa-osoitti-akun-esilammitys-olisi-tarpeen/
Onpas surkea vehjes.
TM mittasi talvivertailussa ID.3:lle noin 250km keskikokoisella akulla.
https://cdn.tekniikanmaailma.fi/wp-content/uploads/s3/2021/03/01175838/graafi_toimintamatka-kylmassa_png.png
Isoimmalla akulla menee siis samalla kulutuksella 340km.
Juurikin niin kun oli vuokraautona 2021 300 km ajettu Toyota hybridi Corolla ,oli pikkuisen takapakkia kun oma Passat 2016 meni kolarissa lunastukseen.
Se tuli selväksi että halvaly makuisuus ei ole laadukkuutta jo pelkästään peruutuskameran kuvan laatu, surkea.
Automaatti oli tosin ihan tätä päivää, näyttöruutu keskellä kojetaulua ei saanut pisteitä.
No Corolla pitää verrata golfiin tai polion.
Luulis tuon id.3 komeilevan myyntiykkösenä.
Ei vaan näy.
Jos on miinus 20-30°C niin 100 kilometriä alkaa olla maksimi.
Isolohko Toyota touring sports hybrid premium maksaa noin 41 tonnia.
Vastaavat täyssähkikset saman verran tai muutaman tonnin enemmän.
Lataus on ongelma ja range.
Iltapäivälehdessä varoitettiin yhden pysäkin taktiikasta sähköautolla joululiikenteessä.
Eli jos on jouluna matka mummolaan, Hesasta Lahteen, niin toka lataus Mäntsälässä ja eka jo Järvenpäässä. Tunnissa saa shukosta 10 km lisää.
Kun diiselini keskikulutus vuodessa on alle 4,5l/100 km. Niin ei ainakaan Tojotan kulutuslukemat kateutta voi aiheuttaa . Autossani ei myöskään tarvita kuulosuojaimia , joita suositellaan yli 80 db melussa .
Kun kirjoitat rangekelvottomasta patteriautosta , niin kuvauksesi sopii Tojotan parhaaseen osaamiseen sähköautoissa . Kyseessä Lexus , joka maksaa 51 000 .
Ja kyllä moottori tie nopeutta ajaessaan menee 8 litraa ainakin satasen matkaan jos yrittää ohittaa jonkun vielä enemmän... hybridin sähköllä pääsee parkki ruutuun ja pois,ei jatkoon
4,7 litraa 100 km kevyesti, maailman parhaalla talviautolla.