Pikkujoulujatkot

Anonyymi

Sain vaimoltani viestin. Hän oli pikkujouluissa ja tutustui siellä Esaan, 32 vuotiaaseen juuri eronneeseen mieheen. Vaimoni kysyi, vousiko hän tuoda Esan meille yöksi. Tottakai, vastasin. Arvasin toki mitä vaimolla on mielessä. Taksi ajoi pihaan ja näin miehen auttavan vaimoni ulos. He tulivat sisään, kuulin olohuoneeseen kuinka he laittoivat päällysvaatteet naulakkoon. "Hei kulta, tässä on Esa." Sanoi vaimoni ja antoi minulle suukon. "Annas meille vaikka viiniä." Mokkasin vieraalle ihan ok näköinen kaveri , tummat silmät ja musta, lyhyt, hius. Hain meille viinit ja istuimme alas. Vaimoni istui suoraan Esan viereen ja laittoi käden tämän reidelle. "Minä jo hiukan kerroin tästä meidän järjestelystä" sanoi vaimoni. Esa naurahti hiukan vaivaantuneena. "Haluatsä tosiaan vain katsella?" hän kysyi. Joo, niin meillä on ollut tapana, vastasin. "Ja voin suudella ja nuolla, jos hän haluaa?" tottakai, sanoin. Ihan kuin omaasi nait, hän kyllä sanoo jos ei jostain tykkää. Vaimoni oli jutellessamme avannut paitansa pari ylintä nappia, huomasin että liivit oli jätetty pois. Hän otti Esaa kaulasta ja painoi suudelman tämän huulille, samalla ohjaten tämän käden rinnoilleen. "Annetaan Pasille jotain katseltavaa" hän sanoi. Vaimoni nousi ylös, pudotti paidan pois ja riisui hameensa. Hän seisoi Esan edessä vain pikkarit ja sukat päällään. Esa otti vaatteensa pois, hän katsoi minuun ja kun nyökkäsin, riisui hän vaimoltani pikkarit pois. He seisoivat molemmat alasti, ja vaimoni otti hänen kiveksensä hellästi käteen. Esa huokaisi ja kumartui imemään vaimoni rintoja. Rakkaani puristeli vieraamme pusseja "voi kulta, nää on ihan täynnä" "joo, en ole kuukuteen saanut" sanoi Esa. Vaimoni otti Esaa kädestä, vei tämän makkariin ja asettui sängylle. " Nuole mua ensin kulta" hän sanoi. Esa kävi kultani jalkoväliin, levitti hänen reitensä ja alkoi nuolla. Minä olin jo riisunut myös vaatteeni, asetuin sängyn laidalle hiljalleen runkkaillen. Esa nuoli vaimoani, samalla sormettaen ja katselin kuinka vaimoni nautti tuosta uudesta miehestä. Tekeekö hyvää, kysyin. "Ihanan tuntuista" huokaili vaimoni. Ota Esa sisääsi sanoin. "Pane mua kulta" sanoi vaimoni "tule mun sisään." Esa nousi ja kysyi tarvitaanko kumia. Ei tarvita, sanoin. Anna mennä vaan. Vaimoni kävi kyljelleen, avasi sylinsä ja ohjasi Esan taakseen. Esa otti kalustaan kiinni, työnsi sen vaimoni pimpin huulille ja lopulta sisään. "Oi kun tekee hyvää, pane mua nyt." sanoi vaimoni. Esa alkoi naimaan. Alkuun rauhalliseti mutta pikkuhiljaa vauhti kiihtyi. Katselin kuinka tuo ajeltu elin pumppasi vaimoani. Aivan liian pian Esan katse lasittui ja hänen kiveksensä supistelivat kun hän laukesi valittaen vaimoni sisään. Vaimoni piteli noista pusseista kiinni, ottaen joka tipan pimppiinsä. "Lepää kulta hetki, otetaan sitten uusinta." Esa veti itsensä ulos vaimostani, kävi tämän viereen pitkälleen. Vaimoni vinkkasi minut nuolemaan paikat puhtaaksi. Vaimoni pillu valui spermaa ja hänen omia nesteitään, maku oli huumaava. Nuolin hetken tuota valuvaa ihanuutta, sitten asetin seisevon pippelini vaimoni raolle ja työnnyin sisään. Liu'utin kaluani pari kertaa pohjaan asti ja vetäydyin sitten ulos. Vielä ei ollut minun vuoroni. Nuolin loputkin eritteet vaimoni pimpistä ja hain meille kaikille uudet lasit viiniä...
-Pasi-

8

9469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ai kun kiva tarina. Kiihottava. Kiitos.

    • Anonyymi

      Kiva fantasia.. Liisu 46

      • Anonyymi

        Ei ole kyllä fantasia, kuvaus elävästä elämästä.
        -Pasi-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kyllä fantasia, kuvaus elävästä elämästä.
        -Pasi-

        Älä naurata kurppa


    • Anonyymi

      Jaahas taas sitä on luettu isojen poikien lehtiä peräkamarissa hehehehee 🤣 😂

    • Anonyymi

      kyll on nykyajan mieheet aisurifaneja, taittaa teillä olla se kuuluisa alle 13 rapu kun ei oma vaimo enää kiihota tarpeeks vaan kaikkea sivujuonta keksitää

    • Anonyymi

      Istuimme iltaa viinilasin kanssa, jutellen jotain tyhjänpäiväistä. Vaimoni istui Esan kanssa sohvalla, päällään vain aamutakki. Esalla oli lanteillaan pyyhe, minä olin alasti. Vaimoni availi aamutakkiaan, ohjasi Esan käden rinnoilleen. Esa aloitti tissin hyväilyn, ja lopuksi imaisi toisen nännin suuhunsa. Vaimoni kuunteli hetken kun Esa imi hänen tissejään, pudottautui sitten tämän jalkoväliin ja avasi pyyhkeen. Esan vielä veltto elin oli reittä vasten, vaimoni avasi suunsa ja nuoli terskaa, lipaisi pitkin vartta ja keskittyi sitten nuolemaan Esan kiveksiä. "Ihanat pallukat", hän kihersi, samalla runkaten jo seisovaa penistä. "Anna mä tuun päälle" vaimo sanoi ja pudotti kylpytakin lattialle, hän kiipesi Esan syliin ja ohjasi tämän sisäänsä. Kultani kumartui eteenpäin, antoi taas rintansa Esan nuoltaviksi ja alkoi hitaasti panna tätä nuorta miestä. Minulla oli ihan ykkösluokan maisemat katselin kuinka iso elin painui syvälle vaimoni pimppiin, kuinka se vetäytyi lähes ulos kunnes vaimoni upotti sen taas kasseja myöten sisäänsä. Molemmat huokailivat nautinnosta. Esa nuoli ja imi kultani tissejä, vaimo nautti isosta elimestä sisällään. Nyt rakastelu kesti paljon pidempään. Esa otti vaimoni syliinsä, laski tämän lattialle ja jatkoi panemista. Vaimoni hamusi huulillaan Esan suuta ja antoi tälle sellaisen kielarin ettei minulle ikinä... Rakkaani kääntyi kontilleen ja tarjosi itseään naitavaksi takaa. Esa työnsi kalunsa sisään ja jatkoi. Vaimoni huohotus kiihtyi, hän alkoi hieroa klitoristaan ja hetken päästä täytti tuttu uikutus huoneen. Esalla oli vaikeuksia pysyä sisällä kultani lauetessa. Vaimoni tärisi vielä orkustaan kun Esa käänsi hänet taas selälleen ja työntyi häneen syvälle. Esa nussi vielä hetken ja laukesi vaimooni hiljaa ynisten. Vaimoni suuteli ja halasi häntä kiivaasti. Esa veti elimensä vaimostani, ja jatkoi vielä kovan kalunsa runkkaamista. Kultani katseli hymyillen ja hetken runkattuaan Esa laukesi vielä kerran, nyt vaimoni rinnoille. "Oi kun se teki niin hyvää, sulla on ihanan iso kalu." Vaimo kehui vierastaan. Rouva makasi selällään lattialla, rinnoillaan Esan viimeisin ja pimpistä valui norona molempien eritteitä. "Mä olen ihan poikki" sanoi vieraamme, "en usko että jaksan tänään enää lisää." "Ei se mitään, me pedataan sulle peti tuonne vierashuoneeseen niin pääset nukkuun." Katsotaan aamulla sitten mikä on vointi, sanoin...

      • Anonyymi

        Heräsimme vaimon kanssa hiukan ennen puoltapäivää, ilta kun oli ollut jo aika pitkällä ennen kuin ehdimme levolle. Suutelin kultaani ja hieroin hänen tissiään. Mitä luulet, onko Esa jo herännyt? Kysyin vaimoltani. " Mitä sullon mielessä?" Vaimoni kysyi hymyillen. Osaisko tuo arvostaa poskihoitoa, noin ennen aamupalaa, tuumin ääneen. Mennäänkö katsomaan? Kultani ei sanonut mitään, heitti peiton pois päältään ja vinkkasi minut mukaansa. Hipsimme vierashuoneelle, koputin varovasti ja kun sisältä kuului ynähdys, menimme sisään. "Huomenta, mikä olo?" Kysyi vaimoni. "Moi ihan ok, kiitos sinun" sanoi Esa. Vaimoni istahti yömekossaan sängyn reunalle, pussasi hellästi Esaa ja kiitti viimeisestä. Hän tunnusteli tämän elintä peiton alta, siirsi peittoa syrjään ja lupaa kysymättä imaisi velton pippelin suuhunsa. "Pasin toive, halusi katsella" hän sanoi kun Esa näytti hämmästyneeltä. Vaimo imi ja runkkasi, väliin hellästi nuoli Esan pusseja. Esa kiemurteli kun kieli kutitti terskan reunoja. Katselin vaimoni pyllyä joka vilkkui lyhyen mekon alta, nostin mekon pakaroiden yli ja nuolaisin varovasti pimppiä, vetäen kielellä aina peppureikään asti. Vaimoni nuoli Esan terskaa, Esa voihki aina vain kovemmin ja minä lipaisin aina sopivasti kultani pimppiä ja pyllyä. Kultani suuteli Esaa, runkkasi tämän elintä ja palasi taas suullisiin askareisiin. "Kohta tulee" sanoi Esa. Minä työnsin varovasti kaluni kultani sisään, hän jatkoi vieraan imemistä. Nussin varovasti, annoin vaimon keskittyä vieraan elimeen. Juuri kun Esa alkoi voihkia, vaimoni päästi hänet suustaan ja runkkasi spermat rinnoilleen. Minä laukesin samalla kun vaimoni hieroi spermaa pulppuavan kalun tisseilleen. " Miten sulta voi tulla näin paljon?" Vaimoni hieroi kalua sperman peittämiin rintoihinsa, sitä valui pitkin kultani kylkiä. Minä vedin velton pippelini pois vaimostani.
        Lepäsimme hetken kaikki kolme, vaimoni vei Esan suihkuun ja he peseytyivät yhdessä. Sanoimme moikat, vaihdoimme puhelinnumerot ja sovimme ettei tämä jäänyt viimeiseksi.
        -Pasi-


    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      93
      3541
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      5
      1819
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      7
      1610
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      31
      1381
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      54
      948
    6. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      882
    7. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      882
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      820
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      787
    10. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      784
    Aihe