Haluaisin kysyä teiltä muilta lesboilta, että miten te ihan oikeasti jaksatte tässä niin suvaitsemattomassa maailmassa elää seksuaalisesti poikkeavina?
Minulle tämä asia on niin kauhean vaikea. Olen tajunnut olevani lesbo jo hyvin nuorena ja kaapista olen tullut vähitellen tässä vuosien myötä. Joka ikinen päivä minua ahdistaa ihmisten ahdasmieliset kommentit homoseksuaalisuudesta ja tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että olen poikkeava. Ahdistaa, etten voi elää niinkuin muutkin, kävellä käsikkäin rakkaani kanssa ihmisten ilmoilla, julistaa rakkauttani ilman pelkoa kaikille tutuilleni jne.
Tuntuu, että todella moni homoseksuaali on paljon enemmän sinut tämän asian kanssa kuin minä.
En vain kykene sellaiseen hällä väliä- ajatteluun. Toisten julmat mielipiteet satuttavat. Olen kai liian herkkä ihminen.
Onko muita kohtalotovereita tai osaisitteko takoa järkeä päähäni, että voisin jopa nauttia elämästäni lesbona? Onko tämä vain joku itsetuntokysymys?
Minulle tämä asia on niin kauhean vaikea. Olen tajunnut olevani lesbo jo hyvin nuorena ja kaapista olen tullut vähitellen tässä vuosien myötä. Joka ikinen päivä minua ahdistaa ihmisten ahdasmieliset kommentit homoseksuaalisuudesta ja tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että olen poikkeava. Ahdistaa, etten voi elää niinkuin muutkin, kävellä käsikkäin rakkaani kanssa ihmisten ilmoilla, julistaa rakkauttani ilman pelkoa kaikille tutuilleni jne.
Tuntuu, että todella moni homoseksuaali on paljon enemmän sinut tämän asian kanssa kuin minä.
En vain kykene sellaiseen hällä väliä- ajatteluun. Toisten julmat mielipiteet satuttavat. Olen kai liian herkkä ihminen.
Onko muita kohtalotovereita tai osaisitteko takoa järkeä päähäni, että voisin jopa nauttia elämästäni lesbona? Onko tämä vain joku itsetuntokysymys?
Vastaukset 40
Vanhimmat
en ymmärrä minäkään.. :'(
Luonnollisesti se menee. Alussa kun ei ollut vielä itsekään sinut itsensä kanssa niin pelkäsi että ystävät voivat jättää tämän tiedon takia mutta nyt kun kaikki tärkeät ihmiset hyväksyvät asian ja olen sinut itseni kanssa niin minulla ei ole mitään väliä sillä vaikka koko maailma tietäisi! Minähän olen vain minä eikä minussa ole itsessäni mitään vikaa. Joten ei ongelmaa!:D
heipsan vaan!
Aloitankos alusta...noh en nyt jaksa...Toisinaan tullee sel vietti, et vastattava on.
Siis, miten sie tyttö rukka voit?
Tämä yksilö porskuttaa mahtavasti. Varhain havainnut olemisen tason...silloin se tuntui erittäin raskaalta. Kunnes ymmärsin elon juoksun.
Ympärilläni immeisiä. Isolla I:llä!
Nyt kyl tuo väsy pukkaa...Kun syvällisesti pohdin asiaa...ehkä se onkin siinnä.
hjyvää Wappua teille kaikille!
ps.pankaahan noit kirjoituksia enemmänkin...
Siis jos oikein tajusin niin kiität lesboja siitä, että uskaltavat olla sitä mitä ovat eivätkä elä valheessa miehen kanssa ja täten pilaa sivussa miehenkin elämää yrittämällä väkisin rakastaa, harrastaa seksiä ym. vaikka se tuntuu vastenmieliseltä väärältä.
Just niin....!
Säälin naisia jotka tuohon loukkuun ovat jääneet ja jos eivät koskaan sieltä tule ulos.
T.Yksi itsensä ja vapautensa löytänyt
hyvä että joillakin käy tuo ulostuleminen kivuttomasti.
Itelläni ei käyny, joten tekis mieli hypätä sinne kaappiin takasi, siellä oli niin turvallista, vaikka ahistikin..
My story here:
Paljastin tunteeni henkilölle jota luultavasti rakastan, tämä henkilö jolle tunteeni paljastin, ei ilmeisesti sitten ollutkaan varma omista tunteistaan, vaan yksinkertaisesti valitsi toisen nenäni edestä..tai no en oo varma että valitsiko sen toisen,mutta ei kyllä minuakaan valinnut..
Nyt on kauhee olo, kun tiedän että oikeesti rakastan. Tai rakastin, en tiiä rakastanko enää, ku järki sanoo että ei, mutta tunteet kyllä, että kumpaa kuuntelisin, kummatkin kuulen..
Jos seuraan tunteitani, voin saada vastarakkautta, mutta voin myös saada kipua, vaikka niinhän se kyllä aina menee. Jos taas kuuntelen järkeäni, niin voin jatkaa elämääni eteenpäin ilman mitään erillisiä tunteita tätä ihmistä kohtaan.
Tai sitten en voi jatkaa elämääni eteenpäin, ääk ihan sekavaa..
Taidanpa palata tästä kaappiin..
No ei en luovuta nyt kun olen tullut kuulluksi.
Pitäis vaan jaksaa uskoa, mutta toisaalta jos liikaa uskoo, ja toinen menettää uskonsa, nii se satuttaa..!
oon aika varma itsestäni, ja tunteistani, ainot epävarmuus mikä asiaan liittyy on hänen tunteet, jotka vaihtaa kohdettansa vähän turhankin usein..
Tiedän että itsekin osaan vaihtaa joskus liiankin helposti tunteitteni kohdetta, kun niin moniin ihmisiin on helppo samaistua ja rakastua.
Mutta se että onko se sille toiselle osapuolelle oikein, onkin jo aivan eri asia, ja ei se itse asiassa ole..Mutta ihminen on itsekäs eläin..
Tänään olin vielä kovin katkera tapahtuneesta, mutta sitten lohdutin itseäni ajatuksella, että itsellänikin riittäisi kapasiteetti samaan, ja toisaalta oma vikani kun menin paljastamaan tunteeni.
Taas kerran huudan jonnekin suuntaan olojani ja tunteitani, tällä kertaa tänne. Jos jollakin on viestiini vastattavaa, tai sanottavaa, kommentoitavaa, kritisoitavaa niin mielelläni kuulisin..
Vaikka mitäpä tähänkään voi vastata kun tunteet ovat minun, eikä niihin toisten mielipiteet voi vaikuttaa.. Jos on samanlaisia kokemuksia, niin ne kuulisin mielelläni=)
Kuinka voit sanoa ettei lesboja muka suvaita. Itse ainakin heteromiehenä pidän lesboista erittäin paljon ja vielä enemmän bi henkisistä naisista. Minulle te lesbot olette vilpittömästi todistaneet, että naisellakin on seksuaalisia haluja eikä pillua anneta pelkästään ns.hyväntekeväisyys tai säälimielessä. Sanalla sanoen olette pelastaneet minut ja varmasti monen muunkin miehen impotensilta. Kiitokseksi tästä suuremmoisesta "työstä" kerron oman mielipiteeni asiasta, vaikken lesbo olekkaan, mutta sillä varauksella, että jos olisin syntynyt naiseksi olisin lesbo ilmanmuuta.
Homma menee jotenkin silleen, että sikiön aivan alkuvaiheessa kaikki ovat femiinejä eli naispuolisia. Osasta kehittyy myöhemmin uroksia ja osa jää naaraiksi. Mutta sitten meillä on näitä välivaiheita, jotka ovat esim. uroksia mutta jotka ovat syystä tai toisesta jääneet ikäänkuin puolitiehen tuossa kehitysprosessissa. Munat on ja partakin kasvaa mutta femiininen puoli paistaa alta selvästi ja homous on ehkä siitä syystä tosiasia. Näin on saattanut jollekulle naisellekin käydä? Tarkoitan että nainen saattaa olla hyvinkin poikamainen mutta silti nainen.
Koko jutun pointti oli se että Lesbo, hetero ja homo saattavat olla luontoäidin aikaansaannoksia, joille ihminen ei voi aina itse mitään ja toiseksi ei pidä edes yrittää olla mitään muuta kuin itse on. Itse olisin naisena joka tapauksessa lesbo, koska naiset ovat ihania enkeleitä joita tekee mieli purra perseestä.
Ei muuta kuin nautinnolisia ja helliä hetkiä kaikille lesboille. Minä ainakin rakastan teitä. Olette ihania!!!
sen sanoit! tosi huipusti sanottu, olispa kaikilla heteromiehillä tollanen asenne! mitä tähän aiheeseen tulee niin itse olen ainakin tyytyväinen siihen että olen lesbo..elämä on paljon jännempää kun on poikkeava eikä tylsä hetero! eikä se nyt maailmaa kaada jos kaikki tuntemasi ihmiset eivät tiedä mitä makuuhuoneessasi tapahtuu tai jos et voi(halua) mennä kumppanisi kanssa käsi kädessä kaupungilla..on niitä vakavampiakin asioita olemassa!
Minä en viihdy yhtään lesbona. En kuitenkaan pysty muuttumaan.
Eniten loukkaa äitini kommentointi:
"Minä en ymmärrä, miten sinä voit olla noin jälkeenjäänyt ja itsekäs tässä asiassa. Ennen vanhaan sentään ihmiset muuttivat kotoa suoraan naimisiin ja alkoivat perustaa perhettä, niinkuin ihmisen kuuluu. Te nykyajan nuoret ja aikuiset ette ota vastuuta mistään ja asuttekin vielä yksin." "Kuinka sinä voit tehdä kaiken muun oikein: sinulla on hyvä ura, mukava asunto, kivoja ystäviä ja olet vielä hyvännäköinen. Miten sinä viitsit pilata kaiken olemalla tuon ihmisen kanssa?" "Kyllä ihmisen pitää ajatella millaisia seurauksia teoilla on. Taivaan isä on luonut miehen ja naisen perustamaan perheen."
Rakastan vanhempiani ja kidutan itseäni menemällä kaikesta huolimatta kylään säännöllisesti. En kuitenkaan kuulu minnekään, olen ulkopuolinen.
samanlaisia sanoja minunkin mutsini on ladellut, että olen itsekäs..niinpä kuka on itsekäs ja miten kun vain haluaa elää hyvin ja onnellisena. Nykyään olen valmis olematta tekemisissä ollenkaan kys. henkilön kanssa, jos hänelle ei oma onnellisuutena merkitse mitään.
kaksi lasta rivitalopätkä farmari ja koira ja mies vain noin voi olla onnellinen.elämä on ihanuus.grr...
Ahdistaa tämä minuakin; tämä lesbous.
Ahdistaa niin paljon, että en minä tätä halua seuraavassa elämässäni enään elää, kyllä yksi kerta riittää. Ikävuosia 33; ja suvaitsemattomuus tuntuu edelleenkin pahalta.
Joitakin vuosia sitten eräs nainen (hetero)totesi minulle että "eikö ole hienoa olla erikoinen".
Ei ole. Olisin mielummin ollut ihan tavallinen...hetero, mutta minkäs teet.
Kaikista helpointa ahdistuksen suhteen, on lopettaa syvämietiskely, itsekseen kun mietiskelee asioita, niin ne saattaa saada suhteettomia mittasuhteita.
Asiat vaan on nyt niinkuin ne on ja jokahinen meistä on syntynyt omanlaisekseen.
Mutta, mikäli mahdollista niin yritäppä pohdiskella lesboutta noin yleisellä tasolla muiden homoseksuaalien kanssa. Olen nimittäin huomannut että aikas usein ne ihmiset, jotka suvaitsevat itsensä prosenttiin sata, elävät melko tiiviisti homoseksuaalisen yhteisön ympäröimänä.
Rakkautta ja voimia sulle.
Kiitos, voimia myös sinulle!
Voi olla tosiaan että yksin asioita miettiessä ne paisuvat päässä ja ahdistavat. Minulla on paljon homo- ja lesboystäviä, joista saan tukea ja turvaa, mutta suurin osa heistä nimenomaan ei tätä asiaa ymmärrä. He eivät välitä muiden mielipiteistä. Ehkä he ovat vaan itsevarmempia kuin minä. Joten siitä kai tässä on nyt lähdettävä rakentamaan. Omasta itseluottamuksesta.
Sitäpaitsi kun alkaa tosissaan miettiä, onhan maailmassa paljon pahempiakin ongelmia ihmisillä, kuin se, että on syntynyt hieman poikkeavaksi.
sanoisi sellaista, mitä et ehkä ole jo aiemmin kuullut...
No, itse olen ajatellut siten, että ensinnäkään maailma ei ole suvaitsematon. Maailmassa on suvaitsemattomia ihmisiä. He elävät omaa elämäänsä, eivätkä taatusti tule kyselemään minulta näkemyksiäni siitä, kuinka heidän tulisi minun mielestäni elää. Siispä minäkin elän omaa elämääni, kyselemättä heidän mielipiteitään siitä, miten minun tulisi heidän mielestään elää. Tasajako.
Jos ympärillämme on suvaitsevaisia ja mukavia ihmisiä, tuntuu asiat olevan mallillaan, kun taas jos ympärillä pyörii ikävää sakkia, tuntuu maailmakin ikävältä. Onko sinulla ystävinä, kavereina tai muuten lähellä suvaitsemattomia ihmisiä? Jos näin on, kannattaa miettiä sitä wanhaa kliseetä, että ystävänsä (ja kaverinsa) voi valita. Ei ole mitään syytä ympäröidä itseään ihmisillä, jotka polkevat henkisesti maihin.
Joku sanoi, että suurella osalla itsensä kanssa sinut olevilla lesboilla ystäväpiiri koostuu muista homoista. En tiedä tuosta, suurin osa omista ystävistäni ja kavereistani on heteroja ja on aina ollut.
Itse olen todennut, että jos elää siten, ettei "julista" suuntautumistaan, mutta kuitenkin siinä määrin avoimesti, että ihmisille asia todennäköisesti on selvä (eli kuten heterot), niin saa ympärillensä ihmisiä, joille asia ei ole ongelma. Ahdasmieliset eivät välttämättä viitsi edes vaivautua. Jos jollekin tutulleni asia "ei käy päinsä", niin se on voivoi. En minä voi elää jokaisen ihmisen mielipiteiden mukaan.
Et ole sairas, etkä riko lakia. Syntikin on aika pitkälti vain uskon asia. Ehkä asian ydin on siinä, että ymmärtää sen asian, ettei kaikkia maailman ihmisiä tarvitse eikä edes voi mitenkään miellyttää, oli millainen ihminen tahansa. Teitpä millaisia valintoja tahansa, niin aina löytyy joku, jonka mielestä teet väärin. Edes heterous ei tee immuuniksi tuolle, ahdasmieliset purkavat mielipahaansa kaikkiin sopivaksi katsomiinsa kohteisiin. Jos ottaa elämäntarkoituksekseen muiden miellyttämisen, jää oma elämä elämättä, eikä taatusti kukaan tule loppupeleissä kiittämään, että olipas kamalan kiva, kun elit elämäsi meidän mielipiteiden mukaan, ja voit huonosti siinä samalla.
Kiitos erittäin miellyttävästä ja tasapainoisesta viestistäsi!
Näin se menee.
Muhun vaikuttaa ainakin se mitä toiset ihmiset ajattelevat musta, vaikka haluaisinkin elää niin ettei vaikuittais. Kuitenkaan en voisi elää missään suhteessa vain sen takia että se olisi "oikein" ja ns. luonnollista. Totta kai joskus ventovieraiden (ja tuttujenkin) kommentit ja huomautukset satuttavat. Kuitenkin yritän ajatella niin ettei ne tiedä mitä sanovat. Uskoisin että jos he olisivat tasapainossaan oman elämänsä kanssa ei heitä haittaisi se miten muut ihmiset ympärillä elävät. Joten ne jotka latelevat kommenttejaan on minusta alempana (ainakin jollain osa alueella):)
Meillä on kuitenkin Suomessa sananvapaus ja hyvä elää. Ei tarvitse pelätä henkensä puolesta seksuaalisuutensa takia. Rakkaus antaa voimia elää tätä elämää.
Mulla on elämässä perusasiat kunnossa joista olen kiitollinen. Koskaan ei tiedä milloin ne menettää. En silti väheksy ahdistuksen tunnetta. Kuitenkin toivoisin sulle voimia elää omaa elämää. Älä koskaan tunne syyllisyyttä siitä mitä olet, silloin olet antanut periksi.
Hauskaa wappua, nyt vapun viettoon...
..menee..
paitsi en jaksa kyllä heteroiden uteluja-
parhaimmat ystäväni on kyllä heteroita - mut ne ei utele
vaan kerron sitten omista jutuistani - kun itse haluan
mut kai heterot on ottanut oikeudekseen udella kaiken mahdollisen..
miks pitäis olla lesbo???????????????????????
Miks pitää olla tyhmä?
Mieluummin fiksu lesbo, kuin tyhmä hetero.
Joo, eli ei sun täydy mitenkään tuntea pahaa oloa siitä, että olet lesbo! itse olen vasta 19-vuotias ja muutamat sukulaiseni tosiaan tietää omasta suuntauksestani ja kaverit myös, mutta on tietysti ihmisiä jotka kokevat asian jotenkin "syntiseksi" tai jotain vastaavaa! Se on kyllä totta, että kaverit voi valita ja hyvä niin! Jos joku ei hyväksy sinua omana itsenäsi (kaikkine sinun ominaisuuksiesi kera!) Se on kuitenkin tärkeintä, että itse tiedät mitä olet ja sen kanssa pitää pystyä elämään! Itse olen ainakin niin onnellinen itseni kanssa kuin vain voin olla=) Sinun täytyy muistaa se, että ei lesbous ole mikään sairaus tai hävettävä asia! Kaikki me olemme omalla tavallamme normaaleja ja kaikilla meillä on vain tämä yksi elämä, joten eletään se niin kuin meistä itsestämme tuntuu parhaalta=) Hyviä ajatuksia sinulle kuitenkin!
Jos pikkupaikkakunnalla ahdistaa, niin muuta Helsinkiin.
Helpottaa kummasti.
Esimerkiksi itse olen koko elämäni asunut pikkupaikkakunnalla, jossa lähimmät naapurit vähintään kilsan päässä. En voisi ikinä sopeutua asumaan isossa kaupungissa, vaikka se ehkä toisikin helpotusta tuohon kyseiseen ahdistukseen. Tilalle tulisi hesa-ahdistus. Ei tuo siis mikään ratkaisu tällaiseen pulmaan ole, varsinkaan kun monilla ei edes ole varaa muuttaa sinne.
Jokainen laittaa asiat järjestykseen oman arvomaailmansa mukaan.
Jos asialle, josta kärsii, ei voi tehdä mitään, on vain kestettävä.
olen itsekin kotoisin tosi pieneltä ja homofobiselta alueelta ;) mutta en voisi tai haluaisi asua missää isossa kivikylässä.
Kaikein kivointa kun puolessa tunnissa oli mannerheimintieltä kehäykkösen ulkopuolella.
Kukin tyylillään, täällä on tosi yksinäinen olo mutta ei se iso kaupunki mikään taivas ole.Minulle ainakaan, meitä on niin moneksi..
Pienempi kaupunki on ihan kiva paikka asua, ja pääsee vaikka samoilemaan luontoon.
Relax vaan.
On niin mielettömän monta asiaa, joihin muut ihmiset voivat tarttua ja joista arvostella, ettei kukaan pysyisi selväjärkisenä jos ahdistuisi kaikista niistä.
Suuntautumisen lisäksi voi olla "väärät" mielipiteet, pukeutumistyyli, ulkonäkö, persoona, musiikkimaku, nenä tai ihan mitä tahansa, joista voi kuulla kritiikkiä.
Ajan mittaan oppii hellittämään hieman reagointia ulkomaailman kritiikkiin. Ihmiset nyt vaan tuppaavat kritisoimaan ja arvostelemaan toisiaan.
Minua ei ahdista, kun tiedän että ahdasmieliset kommentit suuntautumisestani ovat vain yksinkertaisesti vääriä ja väärässä.
Totuttaminen muokkaa ajan mittaan käsityksiäkin. Ihmiset tottuvat minuun ja saavat parempaa tietoa, jonka pohjalta muodostaa näkemyksiään.
Kun on riittävän varma itsestään eikä provosoidu liian herkästi, niin pärjää mainiosti ilman mitään erityistä vähemmistöpiiriäkin. Asennoitumiskysymys.
Olin ahdistunut kun annoin muitten vaikuttaa liikaa itteeni ja mielipiteisiini, en anna enää, helpotti kummasti;)
Nyt tuntuu hyvältä ku saa olla oma ittesä, eikä tarvii piileskellä.. Tähänki tarvis taas niitä ymmärtäväisiä ihmisiä, ja ennen kaikkee sitä Asennetta!!=)
"Haluaisin kysyä teiltä muilta lesboilta, että miten te ihan oikeasti jaksatte tässä niin suvaitsemattomassa maailmassa elää seksuaalisesti poikkeavina? "
En pyri olemaan ns. hyvä kansalainen, joka maksaa veronsa kunnes sydän tilttaa tai työuupumus voittaa lopullisesti. En näe mitään syytä tukea paha yhteiskuntaa/maailmaa, luhistukoot omaan mahdottomuuteensa minun puolestani.
Omat ystävät on joista välitän, siitä mitä tapahtuu ympärillä en välitä hiton vertaa. Kaikki on mennyt tässä maassa huonompaan suuntaan syntymäni jälkeen mutta onneksi laskennallista elinikää ei ole yhtä paljon jäljellä kuin elettyä elämää, ei ne siinä ajassa kerkiä tuhota loppuja vaikka kyllä kaikkensa yrittävät.
"Joka ikinen päivä minua ahdistaa ihmisten ahdasmieliset kommentit homoseksuaalisuudesta ja tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että olen poikkeava. Ahdistaa, etten voi elää niinkuin muutkin, kävellä käsikkäin rakkaani kanssa ihmisten ilmoilla, julistaa rakkauttani ilman pelkoa kaikille tutuilleni jne. "
Kun minä olin rakastunut omaan naiseeni, julistin sen kaikille. Eihän niin kaunista asiaa voi pitää sisällään? Suutelinkin häntä julkisesti. Ehkä se ei ollut älykästä minulta ja muutama ohikulkija kyllä tiputti rillinsä, mutta loppujen lopuksi, mitä välii?
Mä olen maannut hyvänä kanditaattina kuolleeksi sairaalan teho-osastolla ja tiedän että siinä tilanteessa harmitti eniten elämätön elämä. Ja kun se NDE on koettu niin ei se kuolemakaan niin paha ole, joten sanon kuin Tuntemattoman Lehto: "Tappakaa, mutta älkää kiduttako".
"Tuntuu, että todella moni homoseksuaali on paljon enemmän sinut tämän asian kanssa kuin minä. "
Minusta on sanottu etten minä ole normaali vaikka muuttuisin näkymättömäksi. Minulla on joku käsittämätön vammamagneetti, kerään kaikenlaisia hylkiöitä ympärilleni jotka satuttavat minua.
"Olen kai liian herkkä ihminen."
Niin olet!
"Omat ystävät on joista välitän, siitä mitä tapahtuu ympärillä en välitä hiton vertaa."
On hienoa, että jotkut voivat olla noin piittaamattomia muiden mielipiteistä ja ajatuksista, mutta kaikki eivät siihen kykene. Kaikki eivät ole henkisesti yhtä vahvoja. Itse olen hyvinkin paljon samanlainen tämän keskustelun aloittajan kanssa, eikä mieleenikään tulisi julistaa omaa seksuaalista suuntautumistaan.
Luultavasti se on itsetuntokysymys, ainakin omalla kohdallani, sillä minun itsetuntoni on melkoisen huono. Häpeän sitä mitä olen, enkä voi sille mitään. Vaikka tiedän että ainakin äitini hyväksyisi varmasti minut, en usko että ikinä voin kertoa hänelle. Tiedän että sydämessään hän toivoisi minun olevan "tavallinen". Näin toivon myös minä itse.
Tiedän, että olen liian herkkä ihminen. En haluaisi sitä, mutta en mahda mitään sille, että homofobisten puheet satuttavat syvältä, tuoden kyyneleen poskelle ja herättäen itseinhoa.
minulle homoseksuaalisuus ei ole ongelma, vaan olen ylpeä siitä. yleensä ottaen ihmiset ovat suhtautuneet hyvin. ei tämä enää ole niin iso asia.
Kiitoksia teille mielipiteistänne. Sain kirjotuksistanne jo paljon lohtua ja voimia jatkaa elämää. En tosiaan ole yksin! Ja Helsinkiin muuttoa oon miettiny, mutta toisaalta olen kiintynyt liikaa kotikaupunkiini muuttaakseni täältä ainakaan juuri nyt.
Kyllä tämä ahdistus tästä ajan myötä helpottunee. Ihmiset muuttuvat koko ajan suvaitsevaisimmiksi.
Mikä siellä Helsingissä tekee elämästäsi paremman? Ihmettelenpä vaan :)
Niin, en sitten tiiä, oisko Helsinki mikään ratkaisu, mutta lähinnä siltä kantilta, että olisi vieläkin suurempi mahdollisuus löytää kaltaisiaan ihmisiä eli sateenkaarikansaa.. Ja käsittääkseni Hesassa vallitsee suvaitsevampi ilmapiiri kuin pikkukaupungeissa. Tiiäppä häntä.
enemmin aikaa tajuta ympäristön negat. suhtautumiseen miten ne nyt tolleen?. Sitä kesti oman aikansa ja nyt elän silleen kuin haluan ei se enää satu mitä muut ajattellevat ympärilläni ja välirikkoja on monta tullut tielleni juuri vähemmistöön kuulumisen takia.
aluksi se tuntui kovinkin vaikealle, mutta siihen turtuu aikaa myöten kun tajusin että minustahan tässä kaikessa on kyse, omasta elämästä.
Rehellinen vastaus kysymykseen: Kuinka jaksaa elää vähemmistönä valtaväestön keskellä tietoisena siitä, että osa väestöstä vihaa minua ja kaltaisiani vain sen perusteella, että oma elämänkumppanini on nainen...?
Olen tajunnut "aina" olevani jotenkin erilainen kuin muut. Toki kaikkihan me tunnemme olevamme "poikkeavia" monella tasolla. Mutta oma erilaisuuteni korostui viimeistään koulussa, kun muut tytöt alkoivat höpöttää ihastuksistaan poikiin, enkä minä keksinyt millään yhtäkään poikaa, joka olisi herättänyt sellaisia haavetunteita. Äitini alkoi udella minulta jo toisella luokalla, että kenestä pojasta tykkään ja hätäpäissäni mainitsin luokkamme suosituimman pojan. Opin toki nopeasti "riitit". Kerroin kuukausittain eri pojan nimen, kuten tapoihin kuuluu:-) En vielä silloin ala-asteella tajunnut mitenkään sen syvällisemmin, kuinka erilainen olen, eikä asialla ollut nimeä. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin aina luikertelemaan tilanteista ulos. Ystävinä minulla oli murrosikään asti sekä tyttöjä että poikia.
Ahdistus heräsi kuitenkin rippikesänä, kun sain jostain käsiini (kirjastossa oli näyttävästi esillä) kirjan "Rakkauden monet kasvot". Luin tämän kirjan ja asia valkeni minulle. Monen monta yksinäistä pyöräilylenkkiä, monen monta ahdistunutta yötä. Olen syvästi uskonnollisesta perheestä, joten minulla ei ollut ketään, keneltä kysyä mitään. Vaistomaisesti jätin kyselemättä ystäviltäni ja aloin hiukan eristäytyäkin. Olin vielä nk. kunnollinen nuori, joka ei siis käynyt ravintoloissa, vaan seurakunnan nuorisoilloissa. Absolutismi oli elämäntapa ja kaikenlainen urheilu ilma, jota hengitin. Onneksi oli urheilu.
Kesti monta vuotta tulla sinuiksi asian kanssa. Yritin jopa pakottaa itseni heteroksi, yritin epätoivoisesti seurustella parin pojan kanssa --- menemättä silti sänkyyn (oma vakaumukseni kielsi esiaviollisen seksin).
Kun aloin opiskella, aloin hyväksyä sen tosiasian, että tavatakseni muita kaltaisiani minun oli mentävä ravintolaan. Se oli uskomattoman suuri kynnys, koska ravintolat edustivat minulle sitä "syntistä" maailmaa -- kaikkea sitä, mikä soti omaa arvomaailmaani vastaan.
Sittemmin totuin käymään ravintolassa, opin käyttämään kohtuudella alkoholia ja opin löysäämään nutturaa hiukan.
En kuitenkaan koskaan ole oppinut hyväksymään seksiä ilman parisuhdetta, ja olenkin onnekseni saanut elää ensin 7 vuotta parisuhteessa ja nyt 8 vuotta hyvässä suhteessa. Kumpikaan kumppaneistani ei ole uskonnollis-taustainen, joten pientä kinaa on tullut minun "konservatismistani" ja esimerkiksi siitä, että en vieläkään pysty julkisesti pitämään kädestä kiinni. En vieläkään itse hyväksy omaa elämäntapaani. En ole sinut lesbouteni kanssa, ja tokkopa tulen koskaan olemaankaan. En kuitenkaan voi itselleni mitään, enkä sille, että olen tällainen kuin olen. Oman uskoni kanssa olen sinut, omasta mielestäni olen siinä mielessä saanut rauhan.
En kuitenkaan vietä elämääni "huolettomana" miettimättä sitä, että elän vähemmistönä enemmistön joukossa, ja että minua ei välttämättä tulla hyväksymään ihmisenä kumppanini sukupuolen takia. Kyllä -- minuun sattuu henkilökohtaisella tasolla homoihin ja lesboihin kohdistetut loukkaukset. En voi sille mitään.
Olen avoin ystävilleni; minulla on hetero/homo/lesbo ystäviä, ja kaikille oma suuntautumiseni on selvä, ja tuntevatpa kaikki kumppanini. Perheenikin on alkanut hyväksyä parivalintani viidentoista vuoden sotatilan jälkeen. Muutama viimeinen vuosi on ollut jo paljon helpompi.
Työpaikallani olen varovaisempi. En koskaan oma-aloitteisesti kerro suuntautumisestani, ja annan mm. esimieheni luulla että siippani on mies. Edellisen esimiehen kanssa kävi huonosti hänen kuultuaan puskajuoruna identiteetistäni.
Olisin halunnut suurperheen. Oikeasti. En kuitenkaan koskaan sellaista saanut. Nyt toimin tuttavapiirin lapsenvahtina, ja se on ihan hyvä asia sekin.
En minä koskaan ole kenellekään kertonut ääneen, että minua ahdistaa olla poikkeava. En korosta tätä puolta itsestäni, ja varon visusti tuomasta esille mitään negatiivista tähän asiaan liittyvää muutenkaan.
Onnekseni olen saanut syntyä "heteronnäköisenä". Olisin muuten ajautunut vaikeuksiin nuorempana, kun yritin kaikin tavoin salata identiteettiäni.
Elän kuitenkin elämääni niin, että jokainen päivä on lahja, ja elämä on valtavan lyhyt. Yritän elää kaikilla muilla tavoilla niin, että en vahingossakaan loukkaa ketään. Ehkä sillä lailla ansaitsen paikkani tässä maailmassa, vaikken pystykään elämään normiheteron elämää.
kaunis vastaus
http://www.patmos.fi/postitus/03_2005/kirje.htm
Siis täh?
Siis onko ihmiset ihan oikeasti harrastanneet seksiä Rooman kirkoissa? Ei ihme, jos meitä haukutaan. Ei moinen sovi edes provokaatioksi!
http://www.kipple.it/enggaypride.htm
Siinäpä niitä erilaisia kuvia Rooman prideistä. Voipi olla että kärryllinen alastomia ihmisiä ahdistaa hartaita uskovaisia...
Minä se mietin, että miten tämä homma oikein menee Raamatun ja kristinuskon sääntöjen mukaan.
Jos tekee yhdenkin synnin, niin ei pelastu vai?
Tai jos on lesbo, ja sen takia siis joutuu kadotukseen, niin se on niin raskas synti, että mikään katuminen ei auta?
Tämähän tarkoittaisi sitä, että jos kerran joka tapauksessa tietää joutuvansa helvettiin oman puolison sukupuolen takia...sitä soi sitten elää kuin sika pellossa ja unohtaa kaiken?
Itse yritän pitää muut synnit minimissä, että olisi vielä pelastumismahdollisuuksia!
Suomesta ei löydy yhtään ainutta ihmistä, joka eläisi raamatun lakien mukaan. Oletteko katsoneet mitä kaikkea siellä kielletään? Miehiltä lyhyet hiukset ja sunnuntaiduunikin taitaa olla kuolemalla rangaistava teko.
Muistaakseni koulussa opetettiin, että kaikki synnit ovat jumalan silmissä samanarvoisia. Eli minun näkökantani tuon perusteella on, että jos haluaa raamattuun uskoa, niin sitten täytyy uskoa se, että vimosena päivänä siellä konotellaan samassa rivissa piispojen, räsästen ja rosmojen kanssa sitä olennaisinta mielipidettä kuulemassa. Mutta tuo on vain minun näkemykseni. Toisaalta, raamattu on sen verran sokkeloinen opus, että sanoipa siitä kuka tahansa mitä tahansa, esittää henkilö vain omia näkemyksiään asiasta.
Toisaalta, voi uskoa myös siihen, että raamattu on Kalevalaan verrattavissa oleva tarusto, fiktiivinen teos. Mielestäni, jos itse ei raamattuun usko, ei ole syytä myöskään turhaan itseään vaivata sillä mitä raamatussa sanotaan.
Setan sivuilta löytyi raamattuun ja homoseksuaalisuuteen liittyvää asiaa, kurkatkaa http://www.seta.fi/arcus/raamattu.htm jos asia pohdituttaa.
eikö ookin julmaa, että raamatussa rakastaminen on syntiä, koska siitähän on kysymys lesbo-ja homosuhteissa.. Ja yleensäkin suhteissa..
Ei pelkästään siitä sukupuolisesta kanssakäymisestä..
Jos uskoo ja silti rakastuu samaan sukupuoleen, nii silloin minä kyllä syyttäsin jumalaa siitä että on minusta luonu sitten poikkeuksellisen henkilön..
En tiiä, mutta jos ajatteleminenkin kaikista "vääristä haluista" on syntiä, nii tuomittu olen jo aikapäiviä sitten..
Kieltämättä esimerkiksi tämä Paarman lausunto sai minut surulliseksi. Miksi pitää vielä vuonna 2005 mainita meidät jotenkin epäpäteviksi vanhemmiksi.
Kun jo pelkät tutkimustuloksetkin puhuvat asian puolesta: sateenkaariperheiden lapset ovat ihan ok: niistä kasvaa normaaleita yksilöitä:-)
Minä satun epäonnekseni kuulumaan ihmisryhmään, joka ei edes heterosuhteessa pystyisi saamaan lasta ilman keinohedelmöitystä. Jos siis haluaisin lapsen, en sitä kuitenkaan saisi. Onneksi hyväksyin lapsettomuuden jo nuorena saatuani kuulla asiasta:-))) Mutta näin periaatteellisella tasolla asia hiukan kismittää.