Itselläni oli todella paha murrosikä, joka alkoi jo n. 13 vuotiaana. Olin se "iltatähti" joka sai kaiken melkein kaiken periksi mitä halusin, tein jo pienempänä lapsena asioita niinkuin halusin.
Kasvatuksen puute tai "löysä kuri" johtui varmaan osakseen jo vanhempien iästäkin, sillä ollessani pahimmassa murrosiässä vanhempani olivat jo viidenkympin toisella puolen...
Siitä sitten lähtivät oravanpyörät rullaamaan.. kun ei aiemminkaan ollut kunnon rajoja, niin niitähän sitten koeteltiin oikein kunnolla.. yläasteen alkaessa alamäki sitten alkoi.. aloin lintsata koulusta, vanhempien varoitteluista en välittänyt, eihän ne kuitenkaan mitään tee, ajattelin..
Koulupäivät vietin pääsääntöisesti kaupungilla lintsauskavereiden kanssa, viikonloput juopottelin. Tupakanpoltonkin opettelin ollessani 12 vuotias.
Välillä saatoin olla kotoa useitakin päiviä poissa, vanhemmat tiesivät vain ruokatilin karttumisesta että olin ylipäätänsä hengissä.. poliisit eivät ihmeesti vielä olleet perässäni..
Koulun lukuvuosi läheni loppuaan ja lintsipäiviä oli varmaan kasassa enemmän kuin koulupäiviä.. niinhän siinä loppujen lopuksi sitten kävi, että seitsemäs luokka meni uusiksi.. kuraattori soitteli vanhemmilleni kotiin ja tiedusteli miksen ollut koulussa.. isäni sanoi että ei se taida enää tänä vuonna tullatkaan.. vanhemmat oli jo todella väsyneitä elämisen laatuuni..
Kerran taas karkasin kotoani, pariksi päiväksi johonkin kavereille yökylään, olikin äitini ottanut selvää olinpaikastani ja kiikutti minut niskasta ulos autoon ja vei kotiin..
Siellä minua odotti kaksi lastenkodin työntekijää. Arvasin että nyt tuli leikin loppu.. tavallaan olin kamalan helpottunut tästä ulkopuolisesta avusta.. olin itsekin henkisesti todella väsynyt sen hetkiseen elämään. En voinut tai en halunnut olla kotona kuuntelemassa vanhempiani, en kehdannut mennä enään kouluunkaan, eikä kavereiden luona ollut hääviä pummia.
Vanhemmilleni tuli todella yllätyksenä se, etten laittanut hanttiin tätä lastenkoti asiaa ollenkaan. Itse asiassa huomasin että tämä oli ollut vanhempieni viimeinen varoittelukeino, ei ehkä niinkään ollut todella tarkoitus laittaa minua asumaan muualle.
Halusin itse ulos ympyröistä, halusin säännöllistä elämää, rajoja ja rakkautta..
Vietin vuoden lastenkodissa, jossa asuminen oli niin ihanaa että itkun kanssa lähdin pois. Toisaalta, elämäni saatiin siellä kuntoon. Kävin siellä seitsemännen luokan uudestaan, korottaen keskiarvoani melkein kolmella numerolla, opin säännöllistä elämää, minä rakastin ja minua rakastettiin. (niinkuin vain hoitohenkilökunta voi potilastaan rakastaa).
Olen todella kiitollinen vanhemmilleni siitä että he huomasivat avun tarpeeni. Ilman heidän ja tämän lastenkodin apua olisin nyt varmaan todella hukassa, tuskin edes hengissä.
Palasin yläasteelle ja kävin sen kunnialla loppuun, opiskelin itselleni ammatin ja nyt olen onnellinen pienen tytön äiti, joka varmasti aikoo käyttää kasvatuksessaan tarpeeksi niin rajoja kuin rakkauttakin.
Ps. En tällä tarinallani halua etsiä vikaa vanhemmistani ja heidän kasvatustavoistaan, oman järjen köyhyyttä se on ollut, vaan haluan korostaa sitä asiaa, kuinka hullulle mallille asiat murrosiässä voivat kääntyä, jos lapset saavat otteen vanhemmistaan ja lakkaavat tottelemasta. Asioihin kannattaa puuttua aikanaan, kunnolla ja totisesti, asiantuntijoiden kanssa tai ilman..
Kasvatuksen puute tai "löysä kuri" johtui varmaan osakseen jo vanhempien iästäkin, sillä ollessani pahimmassa murrosiässä vanhempani olivat jo viidenkympin toisella puolen...
Siitä sitten lähtivät oravanpyörät rullaamaan.. kun ei aiemminkaan ollut kunnon rajoja, niin niitähän sitten koeteltiin oikein kunnolla.. yläasteen alkaessa alamäki sitten alkoi.. aloin lintsata koulusta, vanhempien varoitteluista en välittänyt, eihän ne kuitenkaan mitään tee, ajattelin..
Koulupäivät vietin pääsääntöisesti kaupungilla lintsauskavereiden kanssa, viikonloput juopottelin. Tupakanpoltonkin opettelin ollessani 12 vuotias.
Välillä saatoin olla kotoa useitakin päiviä poissa, vanhemmat tiesivät vain ruokatilin karttumisesta että olin ylipäätänsä hengissä.. poliisit eivät ihmeesti vielä olleet perässäni..
Koulun lukuvuosi läheni loppuaan ja lintsipäiviä oli varmaan kasassa enemmän kuin koulupäiviä.. niinhän siinä loppujen lopuksi sitten kävi, että seitsemäs luokka meni uusiksi.. kuraattori soitteli vanhemmilleni kotiin ja tiedusteli miksen ollut koulussa.. isäni sanoi että ei se taida enää tänä vuonna tullatkaan.. vanhemmat oli jo todella väsyneitä elämisen laatuuni..
Kerran taas karkasin kotoani, pariksi päiväksi johonkin kavereille yökylään, olikin äitini ottanut selvää olinpaikastani ja kiikutti minut niskasta ulos autoon ja vei kotiin..
Siellä minua odotti kaksi lastenkodin työntekijää. Arvasin että nyt tuli leikin loppu.. tavallaan olin kamalan helpottunut tästä ulkopuolisesta avusta.. olin itsekin henkisesti todella väsynyt sen hetkiseen elämään. En voinut tai en halunnut olla kotona kuuntelemassa vanhempiani, en kehdannut mennä enään kouluunkaan, eikä kavereiden luona ollut hääviä pummia.
Vanhemmilleni tuli todella yllätyksenä se, etten laittanut hanttiin tätä lastenkoti asiaa ollenkaan. Itse asiassa huomasin että tämä oli ollut vanhempieni viimeinen varoittelukeino, ei ehkä niinkään ollut todella tarkoitus laittaa minua asumaan muualle.
Halusin itse ulos ympyröistä, halusin säännöllistä elämää, rajoja ja rakkautta..
Vietin vuoden lastenkodissa, jossa asuminen oli niin ihanaa että itkun kanssa lähdin pois. Toisaalta, elämäni saatiin siellä kuntoon. Kävin siellä seitsemännen luokan uudestaan, korottaen keskiarvoani melkein kolmella numerolla, opin säännöllistä elämää, minä rakastin ja minua rakastettiin. (niinkuin vain hoitohenkilökunta voi potilastaan rakastaa).
Olen todella kiitollinen vanhemmilleni siitä että he huomasivat avun tarpeeni. Ilman heidän ja tämän lastenkodin apua olisin nyt varmaan todella hukassa, tuskin edes hengissä.
Palasin yläasteelle ja kävin sen kunnialla loppuun, opiskelin itselleni ammatin ja nyt olen onnellinen pienen tytön äiti, joka varmasti aikoo käyttää kasvatuksessaan tarpeeksi niin rajoja kuin rakkauttakin.
Ps. En tällä tarinallani halua etsiä vikaa vanhemmistani ja heidän kasvatustavoistaan, oman järjen köyhyyttä se on ollut, vaan haluan korostaa sitä asiaa, kuinka hullulle mallille asiat murrosiässä voivat kääntyä, jos lapset saavat otteen vanhemmistaan ja lakkaavat tottelemasta. Asioihin kannattaa puuttua aikanaan, kunnolla ja totisesti, asiantuntijoiden kanssa tai ilman..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minkälaiset rajat siellä lastenkodissa oli?
Antoivatko mennä elokuviin illalla? Saitko mennä
kaupungille illalla ja jos sait milloin oli kotiintuloaika? Miten vahtivat sitä, että oletko käyttänyt jotakin kun tulet pois kaupungilta tai jostain muualta? Yleensä minkälaiset säännöt oli siellä ja rangaistukset?
Niin elikkäs kaverini on lastenkodista. Aikana jonka siellä on, ei saisi ottaa tatuionteja/lävistyksiä. Kaverini otti molemmat -alaikäisenä. He eivät saisi käyttää alkoholia, mutta hän käyttää. Tekee sen vain "viisaasti", elikkäs jos paikalle pitää mennä klo12.00, hän aloittaa juomisen esim. 18.00, jolloin hän on jo selvä "kotiintuloajan" kilahtaessa kelloon.
Nuorisokodissa on ainakin paljon tiukemmat säännöt, vaikka suuri osa nuorista on jo täyttänyt 18 v. Huumeseula tehdään heti jos on vähänkin aihetta epäillä. Kotiintullessa on näyttäydyttävä ohjaajalle, joka tekee pikaisen alkoholiarvioinnin asteikolla "selvä, hieman päihtynyt, päihtynyt". Myöhemmin ryhdytään tarvittaviin mahdollisiin lisätoimenpiteisiin.
Epäilyttää vähän tuo kotiintuloaika lastenkodissa...
Meillä oli aika selvät rajat, sellaset kuin kaikilla lapsilla pitäis kotona olla. Koulusta piti tulla suoraan "kotiin", sitten syötiin ja sit oli lukutunti jonka aikana tehtiin läksyt... sen jälkeen sai tehä mitä huvittaa, häipyä vaik kavereille, tai kaupungille.. siellä kyllä parhaansa mukaan yritettiin järjestää niin et sai harrastaa vapaa-ajallaan mitä halus, mä esmes sain käydä ratsastamassa jne. viikolla piti olla "kotona" kello 21, viikonloppuisin kello 23 jos oli alle 15 v. yli 15v sai muistaakseni olla klo 24.
Viikolla ei erityisemmin kytätty olitko käyttäny mitään, mutta varmasti puhallutettiin jos oli aihetta epäillä. viikonloppuisin puhallutettiin joka kerta kun tulit illalla kyliltä.
hiljaisuus alkoi klo 22. Jos lintsasi koulusta, se tiesi pitkää puhuttelua, "iltaa kotona", eli arestia.. mikäli töppäs pahemmin, saattoi joutua omaan huoneeseensa kokopäiväksi niin et ruokakin tuotiin sinne.. viikkorahaa sai muistaakseni jotain 25 mk.. sillä sit ostettiin karkit ja tupakit jne.. siellä sai polttaa.. mut tupakat piti hankkia ite...
jälkeenpäin ajateltuna siel oli kyl tosi kivaa, järjestettiin laskettelureissuja, elokuvissa käytiin, ja menestys oman elämän raiteille saamiseksi palkittiin runsain mitoin.. itse sain erinäisiltä toimintaa tukevilta säätiöiltä liki 1000 mk rahaa, ainoastaan siksi että olin käyttäytynyt hyvin ja hoitanut kouluni kuntoon..
että lapset kuuluis tehdä alle nelikymppisinä!!!
Nuorisosta sanotaan,että eivät pysty näkemään tulevaisuuteen mutta eivät nämä vanhat papparaisetkaan älyä,että lapsi kasvaa.