Auran Nuortentalo perui Tapanin tanssit

"Valitettavasti joudumme tänään vahvistamaan AVIN päätöksen pohjalta että Tapanintanssit peruuntuvat tältä vuodelta."

- vahingoniloinen pieni vähemmistö koronapassittomia aloitti välittömästi sättimisen Auran Nuortentalo naamakirjassa.. voi elämän kevät... Odottavat ja luulevat ilmeisesti että kun tansseihin taas pääsee niissä ei enää kysyttäisi koronapassia..
6225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei voi kauhalla vaatia..

"Hyvä! Ja sitte ette enää ota sitä typerää passia käyttöön. On osoittanut jo toimimattomuutensa. Rokotteen kuuluu suojata, ei passin!!"

Äänestä
  • Hallitus, THL ja muut toimijat päättävät koronapassin jatkosta joka tulee olemaan passin käyttöönotto laajentuneesti.
    Todella hyvin on rokote suojannut kaikkia tuntemiani rokotettuja. Rokottamattomia en edes tunne. Ystäväpiirini kun on valveutunutta ja fiksua.

    Äänestä

Koronapassin käyttö lakkautetaan määåräajaksi.
Eli tuskin missään enään tanssitaan.

Alfalla kyllä, mutta ei ilmeisesti ihan uusia juttuja.

Äänestä
  • Näin on, mutta kun rajoituksia aikanaan lievennetään niin taatusti koronapassin käyttö alkaa uudelleen. Silloin ehkä ei riitä negatiivinen testitulos. Pandemia tulee kestämään vielä vuosia, joten näillä mennään. Onneksi välillä päästään tanssimaankin, kuten tähän asti on päästy :D Ihana tanssikesä kuitenkin vietettiin, vieläkin muistellaan lämmöllä <3

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on, mutta kun rajoituksia aikanaan lievennetään niin taatusti koronapassin käyttö alkaa uudelleen. Silloin ehkä ei riitä negatiivinen testitulos. Pandemia tulee kestämään vielä vuosia, joten näillä mennään. Onneksi välillä päästään tanssimaankin, kuten tähän asti on päästy :D Ihana tanssikesä kuitenkin vietettiin, vieläkin muistellaan lämmöllä <3

    Salatansseja oli joka puolella breikin aikana ja tulee pyörimään nytkin. Tanssiminen ei kuulkaas lopu, se vain vaihtaa muotoaan :D Ihanaa Joulun aikaa ja tanssibreikkiä!

    Toivoopi kolmesti "sirutettu" :)

    Äänestä

"EU-komissio: Koronatodistus vanhenee jatkossa yhdeksän kuukautta toisen rokotuksen jälkeen
Kolmannen rokotuksen jälkeen koronapassi on voimassa toistaiseksi, koska tehosterokotteen vaikutuksen kestoa ei vielä tiedetä."

Tämä uutinen kertoo, että koronapassi tulee olemaan voimassa jatkossakin. Turha on siis antivaxx sössöttäjien odottaa koronapassittomia tansseja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Valitettavasti joudumme tänään vahvistamaan AVIN päätöksen pohjalta että Tapanintanssit peruuntuvat tältä vuodelta."

- vahingoniloinen pieni vähemmistö koronapassittomia aloitti välittömästi sättimisen Auran Nuortentalo naamakirjassa.. voi elämän kevät... Odottavat ja luulevat ilmeisesti että kun tansseihin taas pääsee niissä ei enää kysyttäisi koronapassia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu