Sampikalat

(Acipenseriformes) on viuhkaeväisiin kuuluva kalalahko. Sampikaloilla on monia alkeellisia piirteitä, ja niitä on esiintynyt jo jurakaudella. Niitä voidaankin pitää elävinä fossiileina.

Sampikalat jakaantuvat Sampien(* ja Lapiosampien heimoihin.

*)Sammet (Acipenseridae) on sampikalojen lahkoon kuuluva alkeellisten luukalojen heimo.

Sammet jaetaan neljään sukuun: Acipenser ("varsinaiset sammet"), Scaphirhynchus ja Pseudoscaphirhynchus ("lapiosammet") sekä Huso ("kitasammet").

wikipedia.fi
6272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sampi kasvaa tyypillisesti 50–150 senttimetriä pitkäksi (enimmillään jopa kuusimetriseksi), ja sen keskimääräinen paino on noin 150 kg; tosin se voi kasvaa jopa 400-kiloiseksi. Kala on selkäpuolelta tummanharmaa, vatsapuolelta kellanvalkea. Sen kuono on pitkä ja leuasta törröttää viiksisäikeitä. Selkä on ryhmyinen.

wiki

Äänestä

Wikipedia
Trolli (internet)
Internetissä tahallaan ärsyttävä henkilö

Äänestä

Suomessa ja muualla Itämeren alueella alkuperäisenä tavatun ja 1900-luvulla hävinneen sammen katsottiin myös aiemmin kuuluvan tähän lajiin. 2000-luvun alun tutkimukset osoittivat, että täällä esiintynyt laji olikin sinisampi (Acipenser oxyrinchus), jonka päälevinneisyysalue on Pohjois-Amerikassa

wiki

Äänestä
  • Sinisampi Itämeressä ja Suomessa

    Suomessa ja muualla Itämeren alueella aiemmin eläneen mutta 1900-luvulla hävinneen sammen oletettiin pitkään edustavan eurooppalaista sampilajia Acipenser sturio ("sampi"), jota yhä tavataan Länsi-Ranskan Gironden alueella. 2000-luvun alussa kuitenkin havaittiin, että Itämeressä viime kädessä elänyt sampilaji olikin sinisampi. Tämän takia Pohjois-Saksassa jo aloitetun sammen palautusistutushankkeen kohdelajiksi vaihdettiin sammen sijaan sinisampi. Istutuksia on tehty myös Puolassa ja Liettuassa.

    Arkeologisten löytöjen sammenjätteiden ja DNA-tutkimusten mukaan Itämeressä on silti alun perin viime jääkauden jälkeen esiintynyt eurooppalainen sampi A. sturio, jonka amerikkalaislähtöinen sinisampi olisi sitten syrjäyttänyt. Viimeinen havainto luonnonvaraisesta (sini)sammesta Suomessa on 1930-luvulta. Suomen suurin kala ylipäätään oli 177-kiloinen sampi, joka pyydystettiin Karjalankannaksen rannoilta vuonna 1934. Nyky-Suomen alueen suurin sampi puolestaan saatiin Kokemäenjoesta vuonna 1914, ja se painoi 152 kiloa. Laatokan viimeinen luotettava havainto on vuodelta 1984 ja Itämeren viimeinen Virosta vuodelta 1996.

    Viime vuosina on tämän jälkeen aloitetuista pohjoisamerikkalaisten sinisampien istutuksista peräisin olevia kaloja taas satunnaisesti saatu Suomen rannikkovesistä.

    wiki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinisampi Itämeressä ja Suomessa

    onko niitä Kirkkojärvessä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onko niitä Kirkkojärvessä?

    Eikös siittä Kirkkojärvestä suunnitelut oikein Kuhaparatiisia???

    Elääkös siellä turvepuurossa arvokaloja ??

    Sammakonkutu muuten ei ole kaviaaria...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

(Acipenseriformes) on viuhkaeväisiin kuuluva kalalahko. Sampikaloilla on monia alkeellisia piirteitä, ja niitä on esiintynyt jo jurakaudella. Niitä voidaankin pitää elävinä fossiileina.

Sampikalat jakaantuvat Sampien(* ja Lapiosampien heimoihin.

*)Sammet (Acipenseridae) on sampikalojen lahkoon kuuluva alkeellisten luukalojen heimo.

Sammet jaetaan neljään sukuun: Acipenser ("varsinaiset sammet"), Scaphirhynchus ja Pseudoscaphirhynchus ("lapiosammet") sekä Huso ("kitasammet").

wikipedia.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu