Rokotepakko - rokottamattomuus - kiistäminen - vankeus?

Okei eli kun rokotepakko tulee jossain kohdin niin sitten kun en tule sitä ottamaan ja käy niin että saan tietysti sakot, jotka kiistän ja asia menee oikeuteen, niin onko minun mahdollista päästä sitten ihan oikeasti vankilaan istumaan tuosta rikoksesta? Nimittäin haluan mennä tuosta asiasta vankilaan koska sitten koen olevani mielipidevanki ja aion antaa joka päivä lehdille haastattelut nimellä ja kuvalla ja haukkua tätä maata sekä hallitusta asiasta, kuinka ovat pilanneet minun elämäni ja monien muiden.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Joo, sotien jälkeen tuberkuloosi tappoi suomalaisia reilulla kädellä. Tuberkuloosia vastaan ei voitu rokottaa, mutta voimassa olivat pakolliset tuberkuloosi tarkastukset, eli keuhkoista otettiin röntgenkuva.
Ainakin joitakin ihmisryhmiä vietiin pakolla kuvattavaksi. Heistä oli poliisilla etsintäkuulutus ja tavattaessa tällainen henkilö otettiin kiinni. Mitään sakkoa niskoittelusta ei seurannut.

Äänestä
  • Muistelen, että oli kyllä Calmette rokotus, mutta sillä ei rokotettu kaikkia. Ilmeisesti väkisin kuvattaviksi viedyt olivat rokottamattomia.

    Äänestä

Nythän nuo oikein tappelee kolmannesta piikistä,että minä,minä,minulle ensin.Onneksi en kuulu tuohon lammas/pässilaumaan,vaan päätän nyt ja tulevaisuudessa mitä piikkejä otan.

Äänestä

Minäkin menen vaikka vankilaan, mutta rokotusta en ota.

Äänestä
  • Meitä on muitakin - saavat sitten tulla nämä vaikka sotilaat teloittamaan, mutta myrkyttäminen ja siihen kuoleminen - ei !

    Äänestä

Mene nyt ihmeessä jo ottamaan se rokote, jos sairastut siihen koronatautiin, et jaksa silloin taistella enää rokotuksia vastaan näilläkään palstoilla.

Äänestä
  • Juurihan tuossa sanottiin ettei oteta,mutta Jouluja sinullekin!

    Äänestä

LAITTOMUUS - KANSANMURHA - SAIRAALAT TURVOKSISSA "ROKOTETTUJA"
MITÄ MUUTA TÄHÄN RYHTYMINEN ON JOS VAINOTAAN JA PAKOTETAAN!

Koska lähtevät maasta nämä murhiin syyllistyvät maanpakoon?

Äänestä

Kun saat koronan, kieltäydythän myös sairaanhoidosta ja eristäydythän vapaaehtoisesti?

Kenen luulet olevan kiinnostunut sinun haastattelemisesta, jonkin pikkiriikkisen vaihtoehto/salaliittoteoriamedian?

Äänestä
  • Jos saan koronan menen tietysti sairaalaan jos tilanne vaatii,olen tällemaalle veroni maksanut,sille eivät piikkihörhöt mahda mitään.

    Äänestä

"Okei eli kun rokotepakko tulee jossain kohdin niin sitten kun en tule sitä ottamaan ja käy niin että saan tietysti sakot, jotka kiistän ja asia menee oikeuteen, niin onko minun mahdollista päästä sitten ihan oikeasti vankilaan istumaan tuosta rikoksesta? Nimittäin haluan mennä tuosta asiasta vankilaan koska sitten koen olevani mielipidevanki ja aion antaa joka päivä lehdille haastattelut nimellä ja kuvalla ja haukkua tätä maata sekä hallitusta asiasta, kuinka ovat pilanneet minun elämäni ja monien muiden."

Ei, joudut pakkoitoon itsemurha-alttiutesi puolesta, ihan niin kuin kaikki itsensäviiltäjät ja kotoilta hyppääjät, siellä on sitten mukava olla lepositeissä loppuelämän ajan. Samalla yhteiskunta suojaa kunnon kansalaisia!

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008498301.html

Hyvä puoli asiassa on myös se, että useimmat rokotevastaiset ovat yhteiskunnan tuilla eläviä loisia, joiden kuoleminen on jo itsessään toivottavaa.

Äänestä
  • "Ota yhteyttä psykiatriin. Auttaa varmasti tuossa sinun ongelmassasi otettuasi jotain josta tulee vielä pysyvää ja vaatii jatkohoitoa lisäpiikkien muodossa riippuvuutena.
    Ei sitä moni huomaa miten tulee agressiiviseksi ja vihamieliseksi näillä myrkyillä toisia ihmisiä kohtaan. Se kai osaltaan on tarkoituskin."

    Luitko tuon tilaston??

    Kyllä piikkikammoista nyt ahdistaa, ainoa varma kun on kuolema!

    Äänestä

Niin varmaan minäkin olen loinen työelämää takana 40vuotta ja nyt pienellä eläkkeellä kitkutetaan..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Okei eli kun rokotepakko tulee jossain kohdin niin sitten kun en tule sitä ottamaan ja käy niin että saan tietysti sakot, jotka kiistän ja asia menee oikeuteen, niin onko minun mahdollista päästä sitten ihan oikeasti vankilaan istumaan tuosta rikoksesta? Nimittäin haluan mennä tuosta asiasta vankilaan koska sitten koen olevani mielipidevanki ja aion antaa joka päivä lehdille haastattelut nimellä ja kuvalla ja haukkua tätä maata sekä hallitusta asiasta, kuinka ovat pilanneet minun elämäni ja monien muiden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu