Mikä on se syy miksi ihmisiä saa pakkolääkitä ns. " psykoottisissa tiloissa " (mitä ikinä nämä tarkoittavatkaan) pakkohoidossa? Millä pakkolääkintä eli pakolla tehty biologinen interventio sairauden hoidossa perustellaan? Mikä on nykykäsitys?
Mihin tieteellisiin faktoihin nojaa se, että ihmisiä saa pakkolääkitä pakkohoidossa?
Anonyymi
36597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Niitä syitä ja perusteita sinun pitäisi kysyä varmaan alalla olevilta lääkäriltä, hoitajilta ja ehkäpä vielä jopa asianajajilta, saadaksesi kunnollisen ja perusteellisen vastauksen.
Kyllä heiltä ja ainakin joltakin siihen löytyisi vastaukset. Tosin se vastaus saattaa olla taas sitä tyhjänpäiväistä diipadaapaa, lakitermejä, diagnoosien ja hoitokriteerien yksitoikkoista jorinaa ja pamisemista. Eli ts. et siis välttämättä saisi muuta vastausta, kuin sen, jonka jo ehkä itsekin tiedät. Että vastaukseksi tulisi jotakin lakihöpinää.
Sitten jos itse satut antamaan palautetta hoitotaholle, tai heiltä kysymään vääriä ja kiusallisia kysymyksiä , siinä saattaa joutua vaikka itse pakkohoitoon...
Ehkä vähän liioittelen, mutta ei sitä oikeasti tiedä, miten itselle kävisi. Niin hulluksi on tämä maailma mennyt.
On kyllä totta, että asioista kysyessä, ja niitä ehkä kyseenalaistaessakin, täytyy tietää mitä puhuu, mistä puhuu ja miten puhuu.
Itsensä on mahdollista saada pulaan, jos on itse epätietoinen asioista, tai ei osaa käyttäytyä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Oisko sellanen tieteellinen fakta, että hoitoon hakeudutaan liian myöhään, niin kakka on niinsanotusti tuulettimessa, eikä asialle ole muuta tehtävissä kuin antaa lääkettä ja odottaa että tilanne rauhottuu.
On täysin ymmärrettävää, että akuutissa alkuvaiheessa lääkitys voi olla paikallaan.
Tai vaikka tilanne, että psykoosissa olevaa ihmistä ei saada rauhoittumaan mitenkään muuten kuin antamalla jotakin rauhoittavaa.
Itse ennemminkin olen pohtinut syitä siihen, miksi lääkkeitä vaaditaan käyttämään vuosikausia, kenties koko loppuelämän ajan.
Siihen olisi mukavaa saada vastaus, mihin se perustuu, jos ja kun ihminen ei esim. välttämättä tarvitsisikaan jatkuvaa lääkitystä.
Yhdeltä psykiatrilta kerran kyselin, ja vähän kyseenalaistinkin lääkeasioita, mutta hän ei osannut vastata, myönsikin vielä, ettei osaa sanoa.
Tiedätkö miksi hoitoon hakeudutaan usein "liian myöhään"? Koska sellaista ei ole. Ei pakkohuumaaminen ole hoitoa, sen on väkivaltaa. Samanlaista väkivaltaa kuin jos sinuun injektoitaisiin heroiinia viikko- tai kuukausitulkoulla vastoin tahtoasi, koska olet "sairas". Mielikuva jostain psykoosissa harhoissaan puukko kädessä riehuvasta tyypistä ei useinkaan vastaa sitä todellisuutta, millaisia pakkohoitoon laitetut potilaan oikeasti ovat. Monet ovat hyvin rauhallisia, jopa lamaantuneita, kykeneviä usein melko normaaliin kommunikaatioon ja jopa yhteistyökykyisiä. Esimerkiksi Hulluna Suomessa -sivustolla on yksi elävä esimerkki pakkohoitoon laitetusta "psykoottisesta masennuksesta" kärsineestä miehestä:
https://madinfinland.org/osa-6-marjatan-paivakirjamerkintoja-paavon-matkasta-psykiatrisessa-hoitojarjestelmassa/
Oletko tosiaan sitä mieltä, että tuota tarinan henkilöä ei olisi voitu hoitaa ilman pakkohoitoa? Tuo on elävä esimerkki myös siitä, miten tulkinnanvaraisia potilaiden oireet ja lääkkeiden vaikutukset ovat. Lääkäreillä on paljon valtaa tulkita potilaiden oireita sen mukaan, miten kokevat tarkoituksenmukaiseksi. Pakkohoitoa oikeasti käytetään siksi, että se on helppoa ja kivaa hoitohenkilökunnalle. Ei siksi, että se olisi yleensä perusteltua tai tarpeellista. Esimerkiksi avoimen dialogin mallissa saatiin kevyesti pudotettua hoidon alussa pakkohoidon määrää pelkästään puoleen psykososiaalisella hoidolla eli käytännössä puhumisella. Yksi syy on tietenkin siinä, että kun ihmiset luottavat hoitojärjestelmiin niin he ottavat mieluummin apua vastaan, ja silloin auttaminen on helpompaa jo varhaisessa vaiheeessa.
Hoitojärjestelmä joka käytännössä pohjautuu väkivaltaan ja kohtaamattomuuteen ei voi koskaan parantaa ketään, vaan lähinnä harjoittaa sosiaalista kontrollia eli lukitsee psykoottisia tai sellaiseksi oletettuja potilaita oletuksella, että se auttaa jotain. Seurauksena itsemurhariski nousee, ja potilaat ramppaavat entistäkin tiuhempaan sairaalahoidossa ja ongelmat kroonistuvat. Ja ei, psykoottiset harhat eivät poistu. Ne saattavat joillakin yksilöillä vaimentua rauhoittavien, unilääkkeiden ja neuroleptien koktaileista, mutta varsinainen syy harhoihin useinkaan ei katoa. Ihmisiä tavallaan koulutetaan ja pakotetaan turruttamaan ahdistavia kokemuksiaan psykoaktiivisilla aineilla, ja jos ihminen ei koe tätä relevantiksi vaihtoehdoksi, olet sairaudentunnoton. Oikeasti olisi hyvin sairasta olla sairaudentuntoinen noin häiriintyneessä systeemissä. On tervettä olla hoitokielteinen skitsofreenikko tuollaisessa hoitojärjestelmässä, se nostaa itse asiassa pitkällä aikavälillä rajusti psykoosisairauksien ennustetta, jos ei satu kärsimään esimerkiksi. päihdeongelmista. Lääkehoito on psykoosisairaille elinikää lyhentävä ja toimintakykyä laskeva merkittävä terveysriski. Ei ole mitenkään irrationaalista vastustaa tuollaista hoitoa.
Hoitoa ja apua on yllättävän paljonkin, mutta sitä en osaa tyhjentävästi sanoa, että miksi kysyntä ja tarjonta ei kohtaa. Siihen on tietenkin monta syytä, niin avun hakijassa, kuin tarjoajassakin. Liian monesti lopputuloksena on surullinen umpikuja.
Mitä tarinaan tulee, niin tuohan on kuin minun äidin kirjoittama. Hän se oli sellainen narsisti sadisti, että ensin tuuppasi lapsensa bussin alle, samalla kun hän sai esiintyä pelastaja sankarina. Sille kai oli joku hieno termikin.
Minä taas oman elämäni Paavona voin sanoa, että tärkeämpää on se mitä tarinasta jätetään kertomatta, kuin se, mitä siihen kirjoitetaan.
Minäpä osaan sanoa sinulle miksi kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Jos ihminen joutuu "psykoottisissa harhoissaan" sairaalaan pää täynnä traumatakaumia siitä kuinka tuli raiskatuksi 13-vuotiaana lapsena ja kuinka joutui kiusatuksi elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta saa kuulla psykiatrilta sairastavansa "diabeteksen kaltaista" sairautta, joka hoituu kun pistää piikkiä perseeseen, niin mitä tapahtuu kun henkilö pääsee pois sairaalasta?
Ihminen jolla on toimiva pää ja terve järki sekä itsetunto ei palaa tuollaisen kehitysvammaisten umpitollojen pyörittämään systeemiin, jossa pseudotieteellisin fiktiivisiin sairauksiin erikoistuneet ylipalkatut erikoisasiantuntijat hoitavat omia lähinnä hypoteesien tasolle jääneitä fantasiasairauksiaan onanoiden itsetärkeydessään ja kuvitellen, että heidän pseudotiteelliset diagnoosinsa, höpinänsä eri psykoaktiivisten mömmöjen affiniteeteista potilaan aivoihin ja latteaat toteamuksensa potilaan harhaisten kokemusten mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta tekisi vaikutuksen potilaaseen. Kokemuksia on toki monia, mutta tarjonta ja kysyntä eivät vastaa siksi, että reaalitodellisuus ja se miten psykiatrit hahmottavat maailman ei keskimäärin lainkaan kohtaa. Voit projisoida tuohon kirjoittajaan omat traumasi jos niin koet, mutta tuo kuvaus on ihan realistinen monen potilaan osalta psykiatrisessa järjestelmässä. Mielenterveyshäiriöt ovat monitekijäisiä hyvin yksilöllisiä ilmiöitä eikä niitä kerta kaikkiaan voi hoitaa tehokkaasti antamalla vaan kaikille piikkiä perseeseen. Niitä ei voi edes mitata millään lääketieteellisellä kokeella, ne ovat kokemusmaailman, tulkintojen, käytöksen ja vuorovaikutuksen tasolla ilmeneviä "häiriöitä".
Kuten viimeinen minuahoitanut psykiatrini mielestään viisaasti valaisi minua itsestäni ja maailmasta mitään tietämätöntä tyhmeliiniä, "mielisairaus on etiologialtaan tuntematon sairaus" Nuo aasit eivät käytännössä eivät tiedä mitä hoitavat eivätkä he tiedä varsinkaan ketä he hoitavat, eikä heidän edes tarvitse tietää, koska ihmisen hoitaminen ei ole perinteisesti koskaan ollutkaan heidän ensisijainen tehtävänsä, vaan peloittavien hullujen huumaaminen debiiliksi ja vaarattottomiksi ja näkymättömiksi. Psykiatriassa oikeasti pelätään mielisairaita ihmisiä ja sen huomaa pakkohoidossa erityisen hyvin. Heidän toimintansa pohjautuu stigmalle ja ennakkoluuloille, eivät lääkärit tiedä oikeasti potilaistaan yhtään mitään, ja he tuskin usein edes tapaavat heitä kun kerran pari elämässän 15 minuutin ajan. Ei sellaiset ihmiset millään pysty tekemään realistisia arvioita potilaistaan, vaikka haluaisivat.
Nämä pseudotieteellisten sairauksien erityisasiantuntijat luottavat "tieteelliseen näyttöön" joka on vinoutunutta ja lääkeyhtiöiden rahoituksen kyllästämää, ettei se oikeasti kerro mitään hoitojen vaikutuksesta potilaiden toimintakykyyn. Tuo on ala, jossa neuroleptien aiheuttama aivojen surkastumista on vuosikymmeniä julkisesti pidetty todisteena skitsofreniasta neurodegeneratiivisena aivosairautena. Se kertoo kaiken psykiatriasta alana. Ammatti jossa voit pelotella ilman mitään seurauksia teinejä sillä, että heidän elämänsä pahin kriisi ilmentää jotain elinikäistä neurodegeneratiivista aivosairautta johon pitää syödä aivoja surkastuttavia, kongitiiivista toimintakykyä heikentäviä, dementiariskiä moninkertaistavia lääkkeitä. Ala jossa vallankumouksellisen hoidon seurauksena suhteellinen kuolleisuus nousee muutamassa vuosikymmenestä 1, 5 peräti 4, 5 kertaiseksi. Yksikään lääketieteen ala ei kehtaisi brassailla moisella saavutuksella, paitsi psykiatria, joka tutkii oman hoitonsa seurauksia neurodegeneratiivisena aivosairauden ilmentymisenä (joka tosin havaitaan myös eläimillä, jotka syövät noita "lääkkeitä". ). Miltä kuullostaisi vallankumouksellinen syöpähoito, joka romahduttaa toipuneiden osuuden ja moninkertaistaa kuolleisuuden? Niin eipä se kovin vallankumoukselliselta kuulostaisi, mutta psykiatriassa se on ilmentää suurta ihmettä.
Varhaisessa vaiheessa olisikin helpompaa puuttua ongelmiin ihmisille helpommilla keinoilla, juurikin esim. keskusteluilla jne.
Se olisi sitä paljon puhuttua ennaltaehkäisevää hoitoa.
Totuushan on se, että psyykkiset ongelmat ovat monille todella vaikea aihe lähteä hakemaan apua, voi olla tosi vaikeaa myöntää ylipäänsä kellekkään, että nyt on vaikeaa, enkä pärjää yksin.
Ihminen ajattelee itsensä olevan heikko, jos alkaa puhua masennuksesta ja ahdistuksesta, vaikka se onkin päinvastoin. Se osoittaa vahvuutta, kun uskaltaa sanoa ääneen, vaikkei kaikki olisikaan hyvin.
Ja vielä vaikeampaa varmaan on myöntää, jos ilmenee harhoja missä muodossa tahansa, harhaluuloja, -näkyjä, -kuuloja. Sitähän kuvittelee, että muut pitävät aivan seinähulluna.
Ehkä suurin kynnys näistä aiheista puhumiselle on yhteiskunnassa vallitseva leima kaikkeen mikä liittyy psyykkisiin ongelmiin.
Paljon parempi olisi, että näistäkin asioista puhuttaisiin avoimemmin, ja siitä tulisi jotenkin kevyempi, vähän tavallisemman tuntuinen aihe.
Onneksi on jo vähän edistymistä tapahtunutkin, esim. monet julkkikset ovat viimeisinä vuosina kertoneet aika avoimesti omista kokemuksistaan, ja ihan varmasti se on jo tuonut joillekin uskallusta puhua omista vaikeuksista.
Ensisijainen keino ei saisi olla lääkitykset, joita kohtaan monilla apua haluavilla voi olla jopa pelkoakin, esim. kuultuaan tai luettuaan toisten kokemuksista.
Muiden kokemukset ovat ensinnäkin hyvin vaihtelevia, toiset saattavat kokea lääkkeet hyvänäkin asiana, kun sitten taas toisilla voi olla täysin vastakkaiset kokemukset.
Saattaa olla pelkoa hakeutua avun piiriin jo pelkästään siitä syystä, tuleeko itsekin lääkityksi, ja mitä siitä seuraa.
Jotkut saattavat pelätä joutuvansa pakkohoitoon, vaikkei siihen olisi tarvettakaan, eikä sinne edes aina joudu niin helposti kuin joissain kirjoituksissa kerrotaan.
Niistäkin on monenlaisia juttuja, ja ne ovat vain jokaisen omia henkilökohtaisia kokemuksia.
Tuossa oli jo aika paljon juttua siitä, miksi ehkä tulee hakeuduttua hoitoon " liian myöhään ", ja se on valitettavaa, koska viime vuosina on psyykkiset ongelmat olleet aika rajussa nousussa.
Tällä tekstillä en suinkaan halua vähätellä tai arvostella kenenkään kokemuksia, jokainen saa tuntea omalla kohdallaan kokemuksensa kuten haluaa, siihen en ota kantaa, olemme kaikki kuitenkin yksilöitä ja ajattelemme asioista omilla tavoillamme.
"Minäpä osaan sanoa sinulle miksi kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Jos ihminen joutuu "psykoottisissa harhoissaan" sairaalaan pää täynnä traumatakaumia siitä kuinka tuli raiskatuksi 13-vuotiaana lapsena ja kuinka joutui kiusatuksi elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta saa kuulla psykiatrilta sairastavansa "diabeteksen kaltaista" sairautta, joka hoituu kun pistää piikkiä perseeseen, niin mitä tapahtuu kun henkilö pääsee pois sairaalasta? "
Sinun kirjoitus ehkä kertoo parhaiten sen kysynnän ja tarjonnan ongelman. Kun minä puhun syistä, niin sinä puhut seurauksista. Ei siis ihme, että ajatuksemme ei kohtaa.
Mitä sitten lastenraiskaajiin tulee, niin suurimmalla osalla ihmisistä, ei ole mitään omantunnon tuskia, siitä että ne joutuu pakkohoitoon. Mieluummin vielä ennen, kuin jälkeen hirmuteon. Eikä lasten asema parane, vaikka pakkohoito katoaisi maailmasta.
Samoin ihminen joka menee pakkohoitoon ilman psykoosia, tulee sieltä myös ulos ilman psykoosia.
Kaiken kukkuraksi kolmetoistavuotiaat pystyvät soittamaan lasten ja nuorten puhelimeen, tai nykyisin kirjoittamaan chätteihin.
Ja arvaa mistä tiedän tämän kaiken?
Hyvä kysymys aloittajalla, ja hyvä ylipäätään kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä. Etenkin kun ne ovat väkivaltaisia!
Kannanotto psykiatristen potilaiden ihmisoikeuksien puolesta
https://madinfinland.org/kannanotto-psykiatristen-potilaiden-ihmisoikeuksien-puolesta/
Yksi hyvä syy hoitoon on se, ettei psykoosissa käytäisi ammuskelemassa hyviä ystäviä. Yksi lohjalainenkin taannoin laiminlöi vapaana miehenä lääkityksensä eikä osaa selittää ammuskelun syytä. Ainakin kaksi ruumista tuli, vähällä oli useampikin.
Ehkä tämä ei kaikille ole riittävä syy. Koska itsemääräämisoikeus.
Surullista, että pitää asioiden mennä noin pitkälle, ennen kuin puututaan itsemääräämisoikeuteen. Nyt tyyppi pysyy lukkojen takana.
Samalla argumentilla voisit laittaa lukkojen taakse kaikki huono-osaiset miespuoliset puoliukot. Tiedätkö että psykoosi ei itsessään nosta riskiä väkivaltaan, vaan psykoosi yhdistettynä alkoholismiin ja muihin päihdeongelmiin? Tässä maassa suurin henkirikosten aiheuttaja on alkoholismi, alkoholisoituneet miehet tappavat toisiaan. Kyse on siis tilastollisesti riskistä. Ei ketään muutakaan ihmisryhmää lukita laitokseen pelkän västönryhmään liitetyn hieman kohonneen tilastollisen riskin takia. Yhtä hyvä argumentti on se, että jos sinä olet perinteinen suomalainen työsskäyvä juoppo, niin kuka vaan voi tunkeutua poliisivoimin kotiisi keskellä yötä ja viedä sinut tilastollisen riskin takia katkolle. Se että joku tyyppi jossain laiminlöi lääkityksensä ja sattui jostain syystä samalla tappamaan ihmisen ei ole hyvä argumentti kenenkään pakkohoidolle. Todennäköisesti väkivallan taustalla on suurelta osin ihan muut syyt kuin lääkitys tai sen puute, mutta jos henkilöllä sattuu olemaan jokin vakava psykiatrinen diagnoosi, niin näitä yksilötason nyansseja ei nähdä. Kyse on stimatisoivasta retoriikasta, jossa tietty väestöryhmä nähdään yhtenä massana ja oikeutetaan ihmisoikeusrikokset sen perusteella, mitä yksittäinen ihminen joskus moninaisten syiden takia tehnyt. Ei sitä juoppoa perus-Perttiäkään tulla piikittämään tajuttomaksi ja viedä laitokseen, vaikka toinen puoliukko joskus jossain on tappanut ihmisen. Tietenkin pakkohoidon kriteerinä ei oikeasti ole tilastollinen riski vaan yksilötasoinen arvio, mutta yleensähän psykiatrit voivat keksiä vaikka päästään potilaat "oireet", jos oikeasti haluavat hänet pakkohoitoon. Psykiatrinen pakkohoito on ihmisoikeusrikos monien ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan ja siksi pitäisi vähintäänkin välttää viimeiseen sakka, mielellään kieltää.
Eivät suinkaan kaikki psykoosissa olevat tee ja syyllisty väkivaltaan ja rikoksiin.
Yleistät aivan liikaa. Ota asioista enemmän selvää, ennenkuin menet leimaamaan kaikki mt-ongelmista kärsivät muille kanssaihmisille ja ympäristölle vaarallisiksi.
Väkivaltarikoksia tekevät useimmiten päihtyneet tai huumeidenkäyttäjät. Tämä on tutkittu tosiasia.
Suurin osa väkivallasta tapahtuu kodin seinien sisällä, ja sitä harjoittavat tavalliset, ei mitenkään psykiatrisesti diagnosoidut miehet, vaimojaan ja avopuolisoitaan kohtaan. Tästä väkivallasta, joka on yhteiskunnassamme laajalle levinnyttä (joka kolmas nainen on kokenut joskus väkivaltaa kumppaninsa taholta) ei paljoa otsikoita revitä.
"Hulluja" sen sijaan kelpaa syyttää, kaikesta. Sitä kutsutaan projisoinniksi.
Mutta mistä päättelet että psyykenlääkkeet ja pakolla hoitaminen vähentää väkivaltaa? On olemassa tapauksia joissa ihminen on tullut väkivaltaiseksi ja sekavaksi ja levottomaksi myös lääkityksien myötä. Lääkkeissä on helvetillisiä vieroitusoireita ja haittavaikutuksia mitkä voi myös lisätä pahaa oloa.
Pakkohoitaminen voi myös traumatisoida (ja traumaoireet täten pahentaa ihmisen oloa) ja lisätä epäluuloa muita ihmisiä kohtaan. Jos luottamus ihmisiin viedään se voi lisätä paranoiaa.
Voisi kuvitella että myös katkeruutta ja vihaa (kehollisen ja mielen koskemattomuuden loukkaus) ynnä muuta henkistä pahoinvointia.
Toki siis pakkohoitaminen ja irroittaminen yhteiskunnasta auttaa hoitamaan häiritsevän ihmisen pois silmistä. Ja saa mahdollisen päihteistä päänsä sekaisin saaneen ihmisen pois huumeiden parista.
Mutta millä mekanismilla lääkkeet poistavat psykoottisuutta ja harhoja aivoista?
Alunperinhän neuroleptit ei tosiaankaan kehitelty minkään psykoosien hoitoon ja niitä kutsuttiin nimellä tranquillizer viitaten niiden toimintamekanismiin. Niitä vain alettiin käyttää psykoosien hoitoon.
Omasta mielestäni se mekanismi millä lääkkeitä oikeutetaan potilaiden sairauden hoitoon on sosiaalinen kontrolli. Se naamioidaan muka sairauden hoitamiseksi mutta lääkkeet ei korjaa mitään biologista poikkeamaa aivoissa vaan pikemminkin tekevät välittäjäaineiden epätasapainotilaa aivoihin pakottaen ihmisen aivot uuteen lääkkeen säännöllisen käytön seurauksena muodostuneeseen homeostaasitilaan. Ihmisiä koukutetaan näihin voimakkaisiin aineisiin joiden annosten muuttaminen homeostaasin syntymisen jälkeen voi olla hankalaa ja aiheuttaa pahoja oireita, ja jopa altistaa uusille psykooseille tai manioille. Ei ole mitään mittausta tai mittaria millä voitaisiin todeta että psykoosipotilailla on aivoissaan joku biologinen vika. Saatika voitaisiin sanoa että lääkkeet korjaisi sitä. Silti psykiatria hoitaa potilaita biologisesti pakolla.
Useita potilaita myös pumpataan täyteen rauhoittavia pakkohoidossa ja tungetaan päällekkäin lamaavia lääkkeitä ja näitä koktaileja on tutkittu vielä vähemmän kuin yksittäisiä lääkkeitä.
Kyseiset aineet vain tekee ihmisestä helpommin kontrolloitavan ja ehkä rauhoittuneemman oloisen (eivät aina vaan voivat toimia täysin vastakkaisesti lisätrn tuskaisuutta ja levottomuutta) ja jotkut potilaat pitävät myös itse niiden toimintamekanismista. Siksi niitä käytetään. Mutta yhtälailla on potilaita ketkä eivät pidä koska haitat ovat hirveitä ja potilaita ketkä ei koe olonsa mitenkään koostuneemmaksi tai vähäharhaisemmaksi lääkkeissä ja kärsivät pakkolääkinnästä. He joutuvat pakkolamauksen kohteeksi aineilla jotka voivat vaikuttaa myös neurologisesti haitallisilla tavoilla ja estää ajattelutoimintaa ja prosessointia. Väitän myös että lääkkeet voi varastaa puolia ihmisyydestä, puolia heistä itsestään ja se on anteeksiantamatonta.
Vastustan yli kaiken psykiatrian termiä antipsykootti mikä muka viittaa siihen kuin ne olisi jotain antibiootteja psykoosiin. Vastustan myös psykiatrian tapaa selittää sairausmallin kautta se miten lääkkeet toimii kuin korjaten biologista sairautta.
Psykiatria huumaa ihmisiä jopa vastentahtoisesti kehittelemillään psykoaktiivisilla aineilla jotta ihminen saataisiin käyttäytymään tavalla mikä on sosiaalisesti hyväksyttävä. Aineissa on suotuisia vaikutuksia mutta loppupeleissä ne on kuitenkin psykoaktiivisia aineita missä on haittansa.
Psykiatria selittää kuinka haitat akuutissa psykoosissa nousevat hyötyjä suuremmiksi tämä ei todellakaan pidä paikkaansa kaikkien kohdalla.
Niin, eivät kaikki. Mutta senkö vuoksi ketään ei saa hoitaa, koska kaikki eivät pakkohoitoa tarvitse?
Nämä pakkohoitoa tarvitsevat ovat aika selviä tapauksia. Terveet tuskin joutuvat tai edes pääsivät vahingossa pakkohoitoon.
Olisi kyllä tosi hyvä saada ihmiset käyttäytymään sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Se olisi kaikkien etu.
En tiedä yhtäkään syytä, miksi sosiaalisesti ei-hyväksyttävä käyttäytyminen olisi suotavaa. Sitä on, ja yleensä se johtaa vaikeuksiin sosiaalisessa kanssakäymisessä ja jopa rikoksiin.
Sosiaalisesti hyväksyttävää on siis pumpata potilas täyteen lääkkeitä sinun ennakkoluulojesi ja pelkotilojesi takia? Aiheuttaa hänelle niin pahoja traumoja, että hän ei enää ikinä luota yhteenkään viranomaiseen tai toisiin ihmisiin ylipäätään? Tiedätkö että esimerkiksi sotilaita usein monissa maissa rääkätään henkisesti ja fyysisesti, jotta heillä olisi kyky ja valmius toimia taistelutilanteessa kylmähermoisen viileästi. Ihminen joka kykenee massamurhaamaan tunteettomasti esimerkiksi viattomia siviilejä on usein koulutettu tavalla, joka muistuttaa osin suomalaista mielisairaanhoitoa. Kidutus, halventava kohtelu, rääkkääminen, vapaudenriisto ovat erittäin hyväksi tiedettyjä metodeja, jos haluat koulia ihmisestä taistelutahtoisen sotilaan, joka haluaa tappaa kaikki vääräuskoiset ja väärään kansaan kuuluvat. Toinen ulottuvuus tässä on henkinen ja rakenteellinen väkivalta, jossa ihmiseen kohdistetaan systemaattista syrjintää ja stigmatisointia. Sekin on hyvin suosittua mielisairaanhoidossa ja se on niin sisäänrakennettua ja tiedostamatonta, että mielisairaanhoitajat ja psykiatrit eivät sitä itessään edes havaitse. Jos haluat opettaa ihmisiä käyttäytymään sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla rauhanaikana organisoidussa yhteiskunnassa, jossa kunnioitetaan toisia ihmisiä, niin et systemaattisesti nöyryytä, rääkkää etkä alista ihmisiä, vaan kohtaat heidät tasavertoisina ihmisinä ja yksilöinä.
Mutta koska sinä haluat että tiettyjä ihmisiä rääkätään, nöyryytetään ja alistetaan, niin et voi olettaa, että he käyttäytyvät sinun maailmassasi sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla ja kunnoittavat sinua ja yhteiskunnan sääntöjä. Itse asiassa ainoa asia mitä voit ja mitä sinun kannattaa silloin olettaa on se, että he eivät kunnioita sinua eivätkä sinun rajojasi. Koska heidät on opetettu siihen. Sinun oikeutesi eivät merkitse mitään ihmisille, joita on nöyryytetty tuolla tavalla. Kai sinä nyt ymmärrät, että miten massamurhaajia ja väkivaltarikollisia tuotetaan? Ei se senkin hupsu johdu siitä, että psyykenlääkeitä sisältävä pilleripurkki unohtui kotiin juuri sinä päivänä, vaikka psykiatrisetä niin päiväuutisissa sinulle kertoikin.
Olisi kiva tietää, mikä sitten saa ihmisen jäämään roikkumaan psykiatrian puolelle, jos kerran psyykkinen vointi on hyvä ?
Laitoksista ja avohoidostakin pääsee eroon, kun tulee tarpeeksi hyvään kuntoon.
Ei tarvitse enää syytellä heitäkään nöyryyttämisistä ja muusta huonosta kohtelusta.
Itsellänikin on ollut menneisyydessä vuosien laitoskierre mt-puolella, enkä voi sanoa, että se olisi ollut jotenkin kivaa ja nautinnollista.
Paljonkin kaikkea ikävää tapahtui, mutta se oli silloin, ei enää.
On itsestään selvää, että siitäkin kierteestä pääsee irti siinä vaiheessa, kun ei ole hoidon tarpeessa.
Muistan kuinka itsekin aikoinaan kapinoin kaikkea psykiatriassa tapahtuvaa vastaan, mutta myönnän näin jälkeenpäin, että olin ihan oikeasti huonossa kunnossa ja hoidon tarpeessa.
Kapinointi loppui siinä vaiheessa, kun tajusin, että oli pitkälti itsestäni kiinni, halusinko tosissani tehdä töitä itseni eteen, sen takia, että tulisin parempaan kuntoon.
Pitkäksihän se prosessi muodostui, mutta hyöty oli valtavan suuri.
Ei kannata keskittyä haukkumaan ja solvaamaan hoitavaa tahoa, vaan keskittyä omaan itseen ja siihen, että tulisi kuntoon, niin että pääsee järjestelmästä eroon.
Kaikki on mahdollista, vaikka usein saattaa tuntua ettei ole.
Laitos- ja hoitoajan ikävyydetkin on mahdollista jättää pyörimästä mielestä, kun keskittyy mielekkäämpiin asioihin.
Helvetin kuustoista!!! Syy on heissä saatana soikoon! Heidät pitää saada vastuuseen. Saavat jopa palkkaa siitä mitä pahaa tekevät!
Sivusta
Sosiaalisesti hyväksyttyä on esimerkiksi se, että kun kerrostalohäirikölle lähetät heippalapun, niin hän korjaa tapansa. Sillä, että onko se loppujen lopuksi viinan vai lapsuuden traumojen aiheuttamaa häiriötä, ei ole väliä.
Mutta kaikkihan tietävät, että näin ei tapahdu, vaan sen heippalapun jälkeen meno on kahta häiriintyneempää.
Toisin sanoen, asioiden syy-seuraus suteet pitää ymmärtää paljon paremmin. Jos ei itse aijo noudattaa sosiaalisesti hyväksyttyjä keinoja, niin turha on jälkikäteen syyttää yhteiskuntaa, siitä ettei se hyväsky moista käytöstä.
Joskus olen myös pienessä päässäni miettinyt, että tämä taitaa olla se ero, seksuaali ja sukupuolivähemmistöihin. Heitä kohdellaan edelleenkin kaltoin, mutta he ovat saaneet paljon edistymistä aikaan. Ero on siinä, että nämä vähemmistöt eivät syytä yhteiskuntaa tai toisia ihmisiä siitä, että he ovat mitä ovat. He vain toteavat että heitä kohdellaan väärin.
Sairaudentunto on tässä asiayhteydessä todella huono sana, mutta kun en parempaakaan keksi. Ei se aina ole itsestään selvää, että ihminen tietää kuuluvansa johonkin seksuaali tai sukupuolivähemmistöön, mutta kyllä se siinä vaiheessa alkaa olla selvillä, kun parrikaadeille lähdetään, mutta onko tilanne sama mielenterveyden kohdalla?
Kuka sanoi että kukaan jäisi roikkumaan psykiatriseen hoitoon, jos psyykkinen vointi on hyvä? Sinnehän jäädään roikkumaan sen takia, että psykiatrinen hoito kroonistaa potilaiden ongelmia, uusintaa traumoja ja vauroittaa potilaiden aivoja. En tiedä mitään vastenmielisempää alaa, kuin psykiatria. Ala joka väittää hoitavansa jotain neurodegeratiivista aivosairautta, jonka oikeasti aiheuttavat lääkkeet joita hoidossa käytetään. Tuo vastenmielinen instituutio täynnä metaforisesti itseään ilmaisevia wanna be sisätautilääkäreitä, jotka hoitavat raiskatuksi tulemista vähän-kuin-diabteksena mutta ei sittenkään ihan niin kuin korkeana kolesterolitasona. Kyseessä on kuvottava, heikkoja ihmisiä hyväksikäyttävä puoskaritiede täynnä vastenmielisiä sontaläjiä, jotka nostavat korkeaa palkkaa sisätautilääketieteeseen viittaavien metaforisten ilmaisujen ilmaan heittelystä. Minä en ole missään laitos- enkä hoitokierteessä ikinä ollut, en tiedä mitään siitä eroon pääsystä mutta hienoa, jos sinä olet löytänyt mielekästä tekemistä sairastamisen lisäksi. Itse suoritin sinä aikana kaksi maisterin tutkintoa töitä tehden kun sinä nappailit hermomyrkkyjäsi. Ei minulla ole oikeastaan syytä olla katkera, olen tehnyt elämässäni paljon hyviä valintoja, kuten ollut äärimmäisen hoitokielteinen.
"Olisi kiva tietää, mikä sitten saa ihmisen jäämään roikkumaan psykiatrian puolelle, jos kerran psyykkinen vointi on hyvä ?
Laitoksista ja avohoidostakin pääsee eroon, kun tulee tarpeeksi hyvään kuntoon.
Ei tarvitse enää syytellä heitäkään nöyryyttämisistä ja muusta huonosta kohtelusta."
Tuolla katsantotavalla psykiatrista hoitoa ei koskaan tulla kehittämään potilaslähtöisesti.
Ja todellakin ihmisellä on oikeus arvostella saamaansa hoitoa vaikka vuosikymmeniä sen saamisen jälkeen ja vaikka hoidon aikana. Myös psykiatrisella potilaalla on oikeus arvostella hoitoaan. Omituiset näkemykset sinulla.
Sinulla on ajatus kuin jos tervehtyy niin pitää vaan jättää asiat taakseen kuin joku sotilas ja ikäänkuin hoidon arvostelu sulkisi pois parantumisen.
En olekaan väittänyt, että hoidon arvostelu poistaisi tai estäisi parantumisen.
Olen itsekin arvostellut eri hoitokäytäntöjä ym. En voi sitä kieltää.
Olen kuitenkin huomannut ainakin omalla kohdallani sen, että eläminen ja oma oleminen on huomattavasti helpompaa ja huolettomampaa, kun en enää murehdi kaikkea sitä, mitä on tullut koettua.
Yritän pärjätä tällä hetkellä ja tulevaisuudessa paremmin, kuin millaista oli aiemmin, hoidettavana ja lääkittynä. Ja se todellakin onnistuu, kun keskityn muuhun kuin kantamaan kaunaa ja katkeruutta kokemaani kohtaan.
Mutta se onkin vain ja ainoastaan oma näkemykseni ja ajatukseni asiasta.
Tiedän myös sen, että tapahtuneet eivät katoa minnekään, mutta menneisyydenkin kanssa on hyvä opetella elämään, juurikin sen takia, kun siitä ei eroonkaan pääse.
Paremminvoiminen ja psykiatrisessa järjestelmässä koetuista epäkohdista puhuminen eivät sulje toisiaan pois.
Hyviä kirjoituksia.
Itse naisena kyllä ihmettelen, kun täältäkin lukee, että syylliset olisivat aina miehiä, puliukkoja, ym.
Itse aikoinaan syyllistyin vakavaan väkivallan tekoon, kun olin rankasti lääkittynä ja käytin päihteitä sekaisin alkoholin kanssa.
Psykiatrisia diagnooseja oli jo taustalla, eli nopeasti laitettiin mielentilatutkimukseen, ja valtiollinen pakkohoitohan siitä seurasi.
Täytyy kertoa, että se oli pelastukseni, ja sain elämäni järjestykseen, päihdehuuruinen elämäkin jäi menneisyyteen.
Kovasti yritettiin väittää, että tuo rikos johtui sairaudestani, itse olin, ja olen edelleen sitä mieltä, että teko johtui rankasta sekakäytöstä ( toki sairaus ja sen lääkitykset sekakäyttöönkin ainakin osittain syynä ).
Siihen viittaa sekin, kun sen kaltaista ei ollut tapahtunut koskaan aiemmin, eikä myöskään jälkeenpäin.
Eikä tule tapahtumaan tulevaisuudessakaan, kun pysyn tietynlaisista koktaileista erossa.
Kerroin tämän sen takia, ettei todellakaan aina ole kyseessä mies, kun sattuu jotain väkivaltaan liittyvää.
Ollessani sairaalassa, osastolla oli useampikin naispuolinen, joka oli syyllistynyt väkivaltaan, jopa todella pahimman tuloksen aiheuttamiseen.
Toivotaan, että näin joulun aikaan olisi kodeissakin rauhallista, ja väkivallan teot jäisivät vähäisiksi.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille !
Onneksi sait asiasi kuntoon!
Kuinkakohan moni on tosiasiassa sekaisin lääkkeiden ja päihteiden sekakäytön tai päihteiden käytön takia ja jos tarjottaisiin apua päihteidenkäyttöön loppuisi sekavuuskin siihen paikkaan. Toki voidaan ajatella että henkiset ongelmat voi ajaa siihen että hakee apua päihteistä mutta päihteistä irtipääsy voi auttaa paljon henkisiin ongelmiin.
Psyykenlääkkeet vaikka niitä pidetään henkisiä ongelmia korjaavina voivat puhkaista sekavuutta tai maniaa. Tai sairaalloista motorista levottomuutta joillekin joka voi ilmetä jopa aggressionpurkauksina tai itsetuhoisuutena (akatisia). Tai unettomuutta joka sotkee pään. Niin vieroitusoireina kuin haittana voi tapahtua näin.
Joka mielestäni ei ole osoitus siitä että ihmisellä on piilevä sairaus miten psykiatria sen esittää. Kuten piilevä kaksisuuntainen. Oireet voi kadota kun lopettaa niin päihteiden kuin psykiatrian tarjoamien reseptihuumeiden käytön ja alkaa hoitaa itseään ja terveyttään ilman niitä.
Koen myös että psyykenlääkkeet voi muuttaa ihmistä impulsiivisemmaksi tai muuttaa normaalikäytöstä niin että estot vähenee vaikka psykiatria muuta väittääkin.
Olkaa aina varovaisia käyttäessänne psyykenlääkkeitä ja jos joku oire alkaa lääkityksellä, se voi liittyä niihin. Alkoholin ja psyykenlääkkeiden yhdistelmän kanssa kannattaa myös olla varovainen vaikka niitä ei suoraan kiellettäisikään yhdistelemästä koska niiden yhdistelmä on vielä arvaamattomampi mitä se tekee käyttäytymiselle.
Olen jopa lukenut että joillain masennuslääkkeet esimerkiksi lisää alkoholin himoa.
Yksi psykiatri selitti minulle kuinka psykoosi vaurioittaa aivoja ja antipsykootit estävät tätä viitaten kuinka antipsykooteissa ilmeisesti on jotain "neuroprotektiivisia" ominaisuuksia. Hän kertoi aikanaan kuinka ihmiset ajautuivat kroonisiksi laitospotilaiksi ilman antipsykootteja ja kertoi sillä millaista skitsofreenikkojen elämä aikanaan oli (minulla ei edes ole dg.skitsofreniaa vaan yksi psykoosi joka tuli lääkkeistä vieroittautumisen myötä).
Minua oikeasti huolestuttaa tuo millä perustein psykiatrit kys.lääkkeitä potilailleen tunkevat.
Tuossa kritiikkiä antipsykoottien aivojen suojaavuudesta
https://www.cambridge.org/core/journals/the-british-journal-of-psychiatry/article/questioning-the-neuroprotective-hypothesis-does-drug-treatment-prevent-brain-damage-in-early-psychosis-or-schizophrenia/85E5C2509E258FE1FB00EE013E9E6272
Minulta joskus joku kysyi hoidossa käytänkö psykoosinestolääkkeitä? Kysyin että anteeksi mitä? Koin että en olisi pystynyt ikinä voimaan paremmin ilman lääkkeiden lopetusta jälkeen uskon vakaasti että antipsykootit hankaloittavat prosessointia ja voivat jopa lisätä sekavuutta sitä kautta että ihminen on niin lamaantunut lääkkeissä että asioiden jäsentely ja prosessointi voi olla mahdotonta.
Psykoosi- ja masennuslääkkeet lamaavat aivotoimintaa, tunteita, ym.
Mielestäni psykoosilääkkeet ennemminkin kroonistavat potilaita, kuin se, että on mahdollisimman vähän lääkitystä tai ei ollenkaan.
Etenkin pitkäaikaislääkityksillä näin käy ennemmin tai myöhemmin.
Kun itse söin lähes 20 vuotta neuroleptejä ja kaikkea muutakin, olin jonkinlaisessa kroonisessa " pöllyssä ".
Ajatukset ja toiminta kävivät aika hitaalla, tuntui usein, että äly on kipittänyt jonnekin piiloon.
Maailma aukeni ja aloin nähdä valon, eli pääsin " elävien kirjoihin " takaisin, kun lääkkeet jäivät pois. Tätä oloa ja tunnemaailmaa en vaihtaisi enää mihinkään.
Tunnen jonkin verran ihmisiä, jotka käyttävät pitkäaikaislääkityksiä edelleen, ja he kaikki ovat jotenkin apaattisia, hitaita, lihonneet. Joillain näkyy jopa kasvoissa runsas lääkitys, kasvot eivät ole millään tavoin eloisat kuten ihmisillä yleensä on, ja silmätkin näyttävät aika ilmeettömiltä.
He, jotka elävät laitoksissa vuosikausia, jollain tavoin taantuvat elämässään. Kaikki toiminta on aikataulutettu, asiat kerrotaan etukäteen tai hetkellä, jolloin jotain on tapahtumassa ( ruokailut, lääkkeet, tapaamiset ym. ).
Ajan myötä omatoimisuus vähenee kuin itsestään, ei tarvitse itse paljoa ajatella, muisti heikkenee pikkuhiljaa, pitemmän ajan jälkeen alkaa fysiikkakin heiketä.
Laitoksissa on käytettävä lääkkeitä, oli se sitten sairaala tai jokin hoito- tai palvelukoti.
Voin sanoa, että kyllä, kyllä siinä kroonistuu.
Siitä ei ole olemassa mitään faktoja, eikä ketään varmaan kiinnostaisi asiaa tutkiakaan, ettei totuus paljastuisi.
Tieteellisistä faktoista en tiedä, mutta jos sinulla olisi psykoottinen perheenjäsen tai muu läheinen, ymmärtäisit pakkohoidon ja lääkityksen tarpeen kyselemättä tieteellisiä perusteita tai faktoja.
Pakkohoitoon voidaan määrätä vain jos kaikki alla olevat ehdot toteutuvat
1. Henkilö on hullu
2. Hän vaarantaa jokun terveyden tai turvallisuuden
3. Muita hoitokeinoja ei ole
Käytännössä noita kriteerejä sovelletaan seuraavasti:
1. henkilö kertoo päivystävälle lääkärille olleensa vuosia sitten psykoosissa ja nähneensä edellisenä yönä valveunen kuolemastaan (pohtii olevansa ehkä vähän ahdistunut ja sen takia kärsivänsä sydänoireista)
2. hän valveunellaan vaarantaa oletusarvoisesti oman terveytensä (ei ole itse koskaan edes harkinnut itsemurhaa (pelkää kuolemaa, ei halua sitä) muiden vahingoittamisesta puhumattakaan)
3.Potilas ei ole psykiatrisen hoidon piirissä, eikä muita hoitokeinoja ei edes selvitetä, vaan tunkeudutaan keskellä yötä toisen ihmisen kotiin ja huumataan hänet tajuttomaksi. Potilaalle ei kerrota, miksi hänet viedään pakkohoitoon joten potilas on hyvin hämmentynyt. Pakkohoidossa häntä kuulustelee lauma puolimykkiä ventovieraita ihmisiä, jotka ovat asettautuneet hänen ympärilleen ja kyttäävät hänen jokaistan elettään. He alkavat kyselllä ihmeellisiä kysymyksiä mielikuvituskaverista, josta potilas ei tiedä yhtään mitään. Kukaan ei kerro miksi hän on sairaalassa, mutta hänen oletetaan vastaavan jokaiseen perverssiin uteluun hänen henkilökohtaisista ongelmistaan. Kerran pakkohoidon aikana hän tapaa mielisairaanhoitajan oikein kahden kesken. Tämä ruma taantuneen näköinen läski yrittää kaksoisoisleuka väristen saada hänet avautumaan oletetuista harhoistaan, joista hän ei itsekään ole oikein tietoinen mutta yrittää kunnon ihmisenä ja kansalaisena pinnistellä keksiäkseen itselleen harhoja, joista kärsiä. Kahden viikon päästä potilas päästetään pois. Täysin turha, helvetin kallis reissu, jonka seurauksena potilaan oikeat mieleterveysongelmat pahenevat entisestään. Tuo mielikuvituskavereiden turhanpäinen jahtaaminen olisi ihan helppo estää paremmalla kommunikaatiolla ja ihan vaan kysymällä, että mitä kuuluu. Nyt nuo saatanan yksinkertaiset aasit hoitavat ihmisillä mielikuvitusystäviä, joiden olemassaolosta ovat tietoisia psykiatrisessa hoidossa kaikki paitsi potilas itse.
On sille lääkärille täytynyt muutakin sanoa, kuin kertoa vain näkemästään valveunesta.
Kukaan ei ihan herkästi mene hakemaan ketään omasta kodistaan pakkohoitoon.
Itse olen ollut vuosia sitten psykoosissa useampaankin kertaan, ja aika paljon on tullut sanottua hölmöjäkin asioita hoitavalle taholle, silti olen yöni saanut nukkua aivan rauhassa, kukaan ei ole tunkeutunut kotiin, eikä vienyt minnekkään.
Puheessa on ilmettävä selkeää uhkailua joko jotain muita, tai itseään kohtaan, ennenkuin edes harkitsevat kotoa noutamista.
On liioiteltua pelotella ihmisiä, kuinka herkästi muka joku tulisi kotoa hakemaan.
Kun on ollut ikäviä kokemuksia itsellään, on helppoa puhua ja kirjoitella yliampuvia juttuja. Joillain ei kaunalla ja katkeruudella ole mitään rajaa.
Niitäkin voi toki kokea järkevälläkin tavalla, eikä antamalla toisille väärää kuvaa, ja kenties aiheuttaa jopa pelkoa, jos joku tuntee oikeasti olevansa avun tarpeessa.
Vaikka kyseisellä henkilöllä olisi mitä oireita, hoitoa saa kritisoida ja itselleen toivoa muunlaista hoitoa kuin neuroleptejä.
Varmaan on helpompi määrätä ja jakaa lääkkeitä kuin syvemmin perehtyä potilaan vointiin ja siihen mikä auttaisi parantumaan. Täytyisi olla aidosti kiinnostunut potilaasta ja aikaa paneutua. Ja jotkut myös kuvittelevat, että kyseessä on jokin sellainen aivojen häiriötila, joka paranee vain lääkkeellä ja sivuuttavat psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Lääkäreillä tuntuu olevan turhan vankka luotto siihen, että psyykenlääkkeet parantavat, vaikka ne saattavat myös pahentaa tilaa ja aiheuttaa sekavuutta.