Onko kellään muulla ollut lapsuudenkotia joka oli riitojen repimä helvetti. Minä sain lapsena kävellä lasinsirpaleissa pyytämässä vanhemmiltani että lopettakaa riiteleminen kun se kesti yömyöhään ja siinä oli huutamista ja syyttelyä ja särkyi paljon astioita, huonekaluja ja kaikkea mahdollista tavaraa. Riita ei minun pyynnöstäni loppunut, eikä auttanut muu kuin kuunnella sitä räiskämistä. Toisiaan he eivät ihme kyllä teloneet ikinä, se oli pelkkää särkemistä. Alkoholilla ei ollut osuutta vaan 99% riitely tapahtui ilman sitä. Isäni otti alkoholia ehkä 3 tai 4 kertaa vuodessa ja silloinkin tuloksena oli myös riita.
Isäni oli aina se osapuoli joka särki astioita, paiskoi ne lattiaan ja mitä "tärkeämpi" esine äidille oli sen varmemmin se riidassa särkyi. Riitoja saattoi olla useampi kerta viikossa yleensä ne alkoivat melko myöhään illalla ja kestivät useita tunteja. Lattia oli täynnä sirpaletta kuin pommin jäljiltä.
Mistä huomasin että riita alkoi, äitini käyttäytyi aina ennen riitaa niin että sai isäni suuttumaan. Huomasin sen joka kerta, muistan aina että ajattelin miksi äiti käyttäytyy noin että kohta isäni suuttuu ja niin kävi joka kerta. Kun äitini alkoi käyttäytyä ärsyttävästi minä yleensä siirryin yläkertaan ja tiesin että kohta räsähtää. Tiesin että riita alkaa vaikkei isäni ollut vielä tullut töistä kotiin, näin sen äidistäni joka valmistautui isäni kotiintuloon, äitini meni jo ennakkoon jotenkin synkän näköiseksi ja alkoi yhtenä esimerkkinä mykkäkoulun pitämisen sitten kun isäni tuli töistä. Äidilläni oli erityinen taito saada isä suuttumaan. Kun isäni sitten suuttui alkoi äitini kuuluvasti anella isää lopettamaan surkealla äänellä mikä suututti isääni vielä enemmän. Minä ajattelin kun kuuntelin että mitä se anelee kun itse halusi riidan. Riidat kyllä pelotti minuakin kovasti ja valvotti öitä, koulupäivinä vielä.
Ehkä se kuului siihen että äitini manipuloi sillä meitä että isäni olisi aina syyllinen riitaan, äitini kertoi meille kuinka isä muka suuttui ilman minkäänlaista syytä. Mutta minä näin aina mitä tapahtui, äitini tiesi mistä naruista piti vedellä että isäni hermostui. Äidin minulle sanoma asia ei sopinut sen kanssa yhteen mitä näin. En koskaan nähnyt sellaista että isäni olisi suuttunut itsekseen, tai yleensä kenellekään muulle, aina siihen tarvittiin äitini. Asuimme talossa erillään muista ihmisistä ja se mahdollisti moisen räiskämisen. Riidan jälkeen he putsasivat lattiat ja kaikki oli aamulla taas kuin ei mitään olisi tapahtunut. Tätä riitelyä jatkui vuosikausia, aina sama kaava.
Isäni oli aina se osapuoli joka särki astioita, paiskoi ne lattiaan ja mitä "tärkeämpi" esine äidille oli sen varmemmin se riidassa särkyi. Riitoja saattoi olla useampi kerta viikossa yleensä ne alkoivat melko myöhään illalla ja kestivät useita tunteja. Lattia oli täynnä sirpaletta kuin pommin jäljiltä.
Mistä huomasin että riita alkoi, äitini käyttäytyi aina ennen riitaa niin että sai isäni suuttumaan. Huomasin sen joka kerta, muistan aina että ajattelin miksi äiti käyttäytyy noin että kohta isäni suuttuu ja niin kävi joka kerta. Kun äitini alkoi käyttäytyä ärsyttävästi minä yleensä siirryin yläkertaan ja tiesin että kohta räsähtää. Tiesin että riita alkaa vaikkei isäni ollut vielä tullut töistä kotiin, näin sen äidistäni joka valmistautui isäni kotiintuloon, äitini meni jo ennakkoon jotenkin synkän näköiseksi ja alkoi yhtenä esimerkkinä mykkäkoulun pitämisen sitten kun isäni tuli töistä. Äidilläni oli erityinen taito saada isä suuttumaan. Kun isäni sitten suuttui alkoi äitini kuuluvasti anella isää lopettamaan surkealla äänellä mikä suututti isääni vielä enemmän. Minä ajattelin kun kuuntelin että mitä se anelee kun itse halusi riidan. Riidat kyllä pelotti minuakin kovasti ja valvotti öitä, koulupäivinä vielä.
Ehkä se kuului siihen että äitini manipuloi sillä meitä että isäni olisi aina syyllinen riitaan, äitini kertoi meille kuinka isä muka suuttui ilman minkäänlaista syytä. Mutta minä näin aina mitä tapahtui, äitini tiesi mistä naruista piti vedellä että isäni hermostui. Äidin minulle sanoma asia ei sopinut sen kanssa yhteen mitä näin. En koskaan nähnyt sellaista että isäni olisi suuttunut itsekseen, tai yleensä kenellekään muulle, aina siihen tarvittiin äitini. Asuimme talossa erillään muista ihmisistä ja se mahdollisti moisen räiskämisen. Riidan jälkeen he putsasivat lattiat ja kaikki oli aamulla taas kuin ei mitään olisi tapahtunut. Tätä riitelyä jatkui vuosikausia, aina sama kaava.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vanhempani riitelivät paljon. Harvoin kuitenkaan esineitä tai tavaroita rikottiin. Lapsen mieli meni rikki riitelyä seuratessa. Mielenterveysdiagnooseja ei perheestäni silti kellään ollut eikä ole. Mielelläni en noita aikoja muistele.
Hyvää Joulua kaikille!
Nyt muistelit juuri, Hyvää joulua vaan.
Niinpä muistelin, mutta lyhyeen lopetin. Parempi näin!
Kyllä se on ihan suotavaa ja tervepäistä, jos kokemuksista pystyy puhuun. Se vapauttaa ja lisäksi joku toinen voi hyötyä Minusta se on kaikkein tervepäisin, joka tähän pystyy. Toki on aina niitä vastarannan kiiskiä, jotka on eri mieltä mutta ehkäpä he ovat niitä ongelmien aiheuttajia ja on aivan luonnollista tämä sillon.
Joskus esim. joku hankala tai trauman kaltainen muisto voi koteloilua elimistöön käyttäytymismalliksi mitä ei itse välttämättä edes ymmärrä. Mä mielestäni kykenen hyvään itsereflektioon ja ymmärrän sanomisteni ja tekemisteni kytköksen ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin. Sen sijaan jos niistä sanoo,reaktiot voi olla vähättelyä, hihittelyä, kieltämistä. Osa näistä on niin itsestään selviä, että pitää olla umpitollo tai mielenvikainen ellei ymmärrä kytköstä!
lajijasuris
Riidat loppuivat siihen kun isäni lopulta tappoi itsensä. Isä ei kestänyt todennäköisesti enää elää, koska häntä kiusasivat niin äitini ja hänen tukenaan olivat äitini sukulaiset. Isällä ei ollut tukijoukkoja, hän oli yksin vastaan muut. He saivat lopulta porukassa isäni murtumaan ja alistumaan, isäni mieli tuhottiin pala palalta. Äitini näytti olevan hetken tyytyväinen että valta perheessä olisi yksin hänellä ja että hän voitti kaiken vuosia kestäneen riitelyn, mutta sitten isä löytyikin kuolleena. Alkoi valtava isäni syyttely ja todistelu kaikille siitä kuinka hyvä vaimo hän muka oli ollut, ettei isälläni ollut mitään syytä tehdä tuollaista. Näin todellisuudessa millainen surkimus äitini oli, kaikki puheet valhetta valheen perään.
Eli meillä tämä kaikki oli aika rankkaa touhua, siis todellinen helvetti näin jälkeenpäin ajatellen. Isääni en asioista syytä koska tiedän millainen äitini tuolloin oli.
Eukko kun alkaa nalkuttamaan, niin parempi olla katolla vesisateessa!😂🤣😅
Osanotot... vaikka eihän se mieltä lämmitä... Mutta kyllä se niin on minusta että manipulointia tapahtuu, ja usein se on tiedostamatonta ja sen tekijä kokee että se on oikeutettua esil. Jonkun asian vuoksi mikä tapahtui menneisyydessä, ja siitä ei lapset välttämättä tiedäkään. Ei ehkä edes voida sanoa, kuka on syyllinen mihinkin. Ei ole mustavalkoista syyllisyyskään... paremminkin uhreja kaikki. Mutta jos huomaa että joku aiheuttaa vahinkoa niin parempi ottaa etäisyyttä. Autat muita parhaiten kun autat itseäsi.
Ja paras mutä voit tehdä on, että pyrit mielenrauhaan ja luovut kaikesta syyllisyydestä ja kaikesta häpeästä heti nyt, ja jatkat elämääsi parempaa tulevaisuutta kohti, etkä vahingoita ketään itsesi mukaan lukien kohdatessasi tulevaisuuden.
Kyllä vain. Täältä löytyy riitaisa koti. Meillä se oli äiti joka oli riitapukari. Ehkä parhaiten häntä kuvaisi sanalla sairas. En varsinaisesti osaa sanoa, mikä osa hänessä oli narsismia ja mikä vanhan kunnon hyvän ajan luulotautia. Jokatapauksessa riitaa riitti, ja niin hölmö mies joka oli luvannut olla mukana niin ylä kuin alamäessä. Itse en sitä ylämäkeä koskaan kerinnyt näkemään, vaan kaikki oli alamäkeä, missä hänen olisi pitänyt jo hyvissä ajoin hypätä kelkasta, ja ottaa lapset mukaansa.
Hänen loputon vihansa ei mitenkään rajoittunut perheeseen, vaan hän oli napit vastakkain about jokaisen viranomaisen kanssa. Muistan esimerkiksi, kun ensimmäistä kertaa menin työkkäriin, ja työntekijä avautui siitä, miten äitini oli juuri antanut tyypillistä itseään puhelimen kautta hänelle. Perheen tai siis hänen maineensa vaikutti siis pitkälle perhepiirin ulkopuolelle.
No nykysellään hän on onnellisesti osastolla, ja jopa miellyttävä persoona. Onko syynä turvallinen olo, vai kerkkankin syödyt lääkkeet. Ei varsinaisesti kiinnosta. Haluan vain elämässäni eteenpäin.
Eiköhän narsismiin sisälly myöskin luulosairaus. Kaiken hyvän lisäksi minun äitini oli sellainen joka uskoi enemmän muita kuin omia lapsiaan tai aviomiestään. Hän siis oli sen tiedon varassa mitä me olemme jonka hän muilta sai, vaikka hän eli meidän kanssamme. Mutta hän ei ollut lainkaan henkisesti meidän kanssa joten hän ei tiennyt meistä mitään millaisia olemme, hän tiesi meidät ulkoisesti mutta ei koskaan tiennyt keitä me oikeasti olemme sisimmässämme. Siten hän ei oppinut tuntemaan meitä emmekä me tavoittaneet koskaan sitä mitä äidin sisällä liikkui. Äiti jäi minulle jotenkin vieraaksi, isäni oli vakaa jonka reagoinnin asiaan pystyi ennustamaan ja hänen kanssaan oli helppoa mutta äidin reagointi asioihin oli aina arvaamatonta. Enkä tiedä vieläkään mitä hänen päässään liikkui vai liikkuiko yleensä mitään.
Kun on kokenut tuollaista sekasortoa lapsuudessa ja lisänä läheisen itsemurhan tulee halu selvittää mistä siinä oikein oli kysymys, pelkät riidat voisi unohtaa, mutta sen että ihminen kuolee turhan takia, ei unohdu. Se on sellainen tragedia.