Meidän perheiden joulu

Minun mielestäni Numban vaimo ja kun vielä ottaa huomioon hänen ikänsä, niin hän on todella kaunis nainen. Hän on myös Petsaburin rikkain kookos leidari.
Kuten jo aiemmin kerroin, niin minä kuin Numbakin vietämme omien rakkaidemme kanssa jokapäiväistä perhe-elämää täällä Thaimaassa eikä meidän tarvi mitään matkustella eikä ostella luotto korteilla tänäkään jouluna. Joulu on antamisen aikaa ja me annetaan joka päivä perheelle rakkautta täällä thaimaassa ja 30 vuotiaille lapsille läheis sekä läsnäolo kasvatusta. Kasvatuksen ansiosta pisimmät lapset on jo yli metri kolme kymmentä pitkiä.

Köyhien muistaminen on tärkeää meille jouluna ja se ei maksa mitään. Siihenkään ei tarvi luottoa kortilla. Meidän perheet kokoontuu kusen ympärille katsomaan vifistä tavallisten thaimaalaisten kohtaloita ja sitten me voivotellaan ja syödään joulu bullaa. Numba sen jo sanoikin että ei tosiaan ole aihetta kyllä juhlaan kun ketään ei tule thaimaahan ja se on aivan varmaa. Sitten oli auto törmännyt rekkaan Pak Sun Luissa ja oli pahaa jälkeä. Tätä ei ymmärrä muut kuin meidän perheet minun ja numban perheet. Sääliksi käy... aimolta tuli itku ja pieru samaan aikaan suoraan tabien kortin päälle.. se ei oo enää sininen..

Hua Hinin mies on jo ylikunnossa ja heti näin kuvasta että siinä mahassa ei ole rasvaa, vaan se on jämerää lihas kudosta. Numba laittoi kuupperi testin tulokset ja taisi olla alle kolme minuuttia ja vielä portaissa. Onnittelut hänelle surituksesta! Tulin ite just kunto huoneelta kolmannen kerroksen olkkariin tuijottamaan poikaa. Nyt hän tuntee isän rakkauden niin tulee joulu lämpöinen, jos pahvin teippaus ei petä ikkunassa. Kaikki tämä suomikaksnelosella, tänäkin jouluna uua hela natten, uua hela dag!

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voin vakuuttaa että tämä kaksikko ei sbugeile ja jos ette usko niin annan teille elämänne selkäsaunan isoilla kirjaimilla täällä suomikaksnelosen thaimaassa
      https://ibb.co/5R70SHy

    • Anonyymi

      Ja tämänhän kirjoitti se fiksumpi senssu.

      • Kirjota se isolla resupetteri tai veän peukalo nivelellä khiait korvan taakse jossa on hyvä kuntoinen kynsi valli! Ei siis korvan takana vaan mun peukalossa. Aimo otti perinteiset joulu kiharat ku se putsasi helkama hellan alta ruokia pois ja sen pää osui voima virta johtoihin joiden teippi liitos on vähän näin ja näin...


    • Anonyymi

      Meillä ei myöskään iloita eikä juhlita täällä thaimaassa koska me surraan ja voivotellaan autokolareita ja vääränpuoleista liikennettä. Manaaminen, surkuttelu ja kauhistelu on yleinen käytäntö kun on asunut jo pitkään vakuuttaen. Tätä ei resut tajua että tämä ei ole mikään paratiisi vaan ruumishuone, kauhun ja kuoleman kehto josta lähtevät lennot ovat ruumislentoja. Ketään ei ole tänne thaimaahan tullut mutta kukaan ei täältä thaimaasta elossa lähde ja se on aivan varmaa...

      By NumBaII, 61 vuotta olen kunnioittanut vanhoja ihmisiä. Jammu Siltavuori on tullut jo kunnioitettavaan ikäryhmään.

    • Anonyymi

      Onneksi kilju valmistui jouluksi. Nousuhumalan jälkeen akka ja kakarat ulos, jotta saan kännätä rauhassa.

    • Anonyymi

      Yksinäisuus suomen savossa on lisääntymään päin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Joulu meni oikein hyvin. Sain akan ja kakarat ulus puolen yön aikaan, joten sain nauttia kiljusta kaikessa rauhassa.

      senssu

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1861
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      143
      1741
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1562
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1382
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1375
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      151
      1326
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1183
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1168
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1055
    Aihe