Poistin rokotevastaiset kavereistani

En ole missään tekemisissä rokotevastaisten kanssa. Uskon että eristäminen voisi auttaa miettimään asiaa uudelleen.
1461275
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 146

Vanhimmat

Hyvä, molemminpuolinen ilo

1Äänestä
  • Oikein tehty👍👌👏
    En minäkään halua tavata tartuntatautimyönteisiä👎 rokotevastaisia

    Äänestä

  • Joo katos, sillä ei enää ole yhtään ystävää, sen vuoksi tuli itkien tekemään aloituksensa.😂😊🤣

    Äänestä

Kyllä ne luonto poistaa harvennuksena muutenkin. Oma valinta ja tyhmyys tulee kalliiksi.

Äänestä

Onko sulla kavereita?

1Äänestä
  • Mulla on vain rokottamattomia kavereita. Yksikään ei ole ollut niin lammas että olisi mennyt myrkkypiikille. Olen siis osannut valita kaverit oikein. Eipä tarvi riidellä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulla on vain rokottamattomia kavereita. Yksikään ei ole ollut niin lammas että olisi mennyt myrkkypiikille. Olen siis osannut valita kaverit oikein. Eipä tarvi riidellä.

    Meillä ei kukaan ole sairastunut eikä kuollut - emme ole ottaneet ruiskeita ei käteen eikä perään!

    1Äänestä

  • Ei, siksi en ymmärräkkään koko rokotushössötystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulla on vain rokottamattomia kavereita. Yksikään ei ole ollut niin lammas että olisi mennyt myrkkypiikille. Olen siis osannut valita kaverit oikein. Eipä tarvi riidellä.

    Hienoa mulla sama tilanne, näyttää että tämä omikron on rokotettujen tauti. Pitää kiertää kaukaa mokomat immuniteetti vajaat.

    Äänestä

Miten aloittaja voi puhua monikossa kavereista, jos ei yhtään sellaista ole? Nyrkki-Kyllikki lienee läheisin...

1Äänestä
  • Mistä noita jartseja voi ostaa?

    1Äänestä

  • Jooo antaa aloittajan vaan vetää käteen jatkossakin. Boosterit tekee terää kahjoille!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä noita jartseja voi ostaa?

    ei niitä myydä kuin demareille ja vihreille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei niitä myydä kuin demareille ja vihreille

    Kaikki on jo myyty peräkylän persuille

    Äänestä

Poistitko myös äitisi? Hän antaa sinulle vitt siis vitsaa ja nauttii siitä...

1Äänestä
  • Ei sillä ole äitiä, äiti otti piikkejä ja meni tuonne Iltalehtien mainostamalle kun ottaa toisenkin ruiskeen eli tuonelan porteille.

    Äänestä

niin minäkin ja erosin persuistakin koska siellä niitä piisaa

Äänestä
  • Aloittajalle isä antaa piiskaa jos ei piikkiä paa ja tautia saa, ko isäkin on ny kuoleman saeras noista piikeistä nauttineena.

    1Äänestä

  • Hyi. En kehtaisi persun kanssa ees kahvitella

    Äänestä

Pysykää kotona

Äänestä
  • Oma koti kullan kallis ja matkustajakoti on vielä kalliimpi.
    Jos taas on henki halpa eikä kallis niin piikki on taas valmis - boosteri odottaa aloittajaa ja saat meidänkin osuutemme niin alkaa lyydi kirjoittaa.

    Äänestä

  • Ei ole kotia, joten vähän ihmetyttää kaiken maailman lock-downit.

    Äänestä

Körttiläiset ja persut saunan taa. Ovat rokotevastasia muka ja sanovat sitä myrkyksi ja lääkkeitä syövät ja viinaa juovat...nene vasta myrkkyä onkin.

Äänestä
  • Mitä väliä sillä on.

    Äänestä

  • Näin juuri

    Äänestä

Uusi+tutkimus+Israelista:+Rokotetuilla+600%+suurempi+riski+COVID-tartuntaan+kuin+rokottamattomilla.Itseasiassa+tuo+on+päivänselvä+asia.

Äänestä
  • Kyllä piikit tuhoavat ihmisen normaalin vastustuskyvyn.

    1Äänestä

  • Muista kiittää Putinia. Venäjältä lähtöisin valheesi.

    Äänestä

  • Äläpä höpise

    Äänestä

  • Voi voi

    Äänestä

Kivat sulle.
Itse olen pistänyt osan kavereistani muuten jäähylle määrittelemättömäksi ajaksi vastuuttomuudesta johtuen.
Eli nämä rokotetut, jotka painelevat baareissa, yleisötapahtumissa ym, eivätkä juurikaan enää käytä edes maskeja. Ja veruke on se, että kun on rokotettu, niin se antaa jo todella hyvän suojan eikä muusta tarvitse välittääkään.
Muhun ei koronaa tartuta rokotetut hällä väliä-asenteella varustetut mulkut, jos nyt muutkaan..

1Äänestä
  • Kyllä se jossain vaiheessa piikkienkin otto loppuu kun ruiskeen saaneet on haudattu.

    Äänestä

  • Ole varovainen ettei muokkaus satu

    Äänestä

TUO SE VASTA SAIRAUS ON TULLUTKIN SITTEN JOS TOTTA ON.
Taidat vaan hakea huomiota tuolla sairaalla aloituksella joita tulee varsinkin pettyneistä piikin ottajista.
Muutama aktiivisairas hermoheikko psykopaatti tännekin eksyy joskus ja tekee useita tarinoita.

1Äänestä

Vankeudessa se voi kehittyäkin se usko 😂🤣😅

Äänestä

Kuka teistä syö lääkkeitä?

Äänestä
  • Otan ne vain buusterina lihakseen ahdistusta lievittämään.

    Äänestä

  • Minä en ole kannibaali vaikka syönkin mandariineja. 😉

    Äänestä

Corona rokoite.
Se on vaan muoti-ilmiö, ei se auta coronaan, vaan tehostaa viruksen leviämistä.
Tänäänkin uusi ennätys 3232 sairastunutta.
Joulunjälkeen puhutaan kymmenistä tuhansista.

Äänestä
  • Johan olet tyhjä tyhmä. Korona leviää rokottamattomien keskuudessa ja ne myös sairaalassa ja kuolevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan olet tyhjä tyhmä. Korona leviää rokottamattomien keskuudessa ja ne myös sairaalassa ja kuolevat.

    Varsin valheellista sanomaasi levität. Koronaa tehokkaimmin levittää juurikin rokotetut aikuiset.
    Myös koululaiset ja päiväkotilaiset on varsin hyviä taudin levittäjiä.
    Sairaaloissa on enenevässä määrin niitä parikertaa rokotettuja. Kaikki kuolee aikanaan, rokotetut jopa rokottamattomia ennemmin ja se on tämän taudin se myönteinen vaikutus.

    1Äänestä

  • Syötkö itse lääkkeitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syötkö itse lääkkeitä?

    En syö. Lääkärilleni ei saa kertoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan olet tyhjä tyhmä. Korona leviää rokottamattomien keskuudessa ja ne myös sairaalassa ja kuolevat.

    Ja se on hyvä.

    Äänestä

Ystäviä ei koskaan ole liikaa!

Äänestä
  • Vain sellaiset saa ystäviä, joista voi jotenkin hyötyä.

    Äänestä

  • Käykö koiratarhassasi kukaan kylässä.

    Äänestä

Oikein tehty aloittajalta, rokottamattomien kanssa ei pidä olla missään tekemisissä.

Äänestä
  • Hyvä kun nuo rokotetut Paskiaiset erottoo jo turvan muodosta. Helppo kiertää kaukaa

    1Äänestä

  • En olekaan. Ja kun ne vielä on suureksi osaksi lahkolaisia jotka tykkää kiroilusta.

    Äänestä

On onni ettei tarvi olla pelkopornon pauloissa ja juosta piikitettävänä flunssien takia 😎

1Äänestä

Luonto korjaa rokottamattomat tyhmät ja niin pitääkin kun luonnon laki. Otamme osaa.

Äänestä
  • Persut ja körttiläiset saunan taa.

    Äänestä

  • Myrkky poistaa ajan mittaan rokotetut tyhmät ja niin pitääkin kun lykkäävät moista tuntematonta litkua itseensä.otamme osaa😢

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja körttiläiset saunan taa.

    Ja pian

    Äänestä

Rokotusten vastustamista johdetaan Moskovasta Putinin käskystä epäisänmaalliset levittävät petturina disinformaatiota Suomessa. Nimettömien takana on Putin.

Äänestä
  • Marin käski sun syödä 5kg kiviä ja hypätä kaivoon,tee se tai olet tottelematon etkä saa korttiin leimaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin käski sun syödä 5kg kiviä ja hypätä kaivoon,tee se tai olet tottelematon etkä saa korttiin leimaa!

    Tottelevaisuus se on opetettu jo alakoulussa. Pitää totella ja ottaa kokeellinen piikki ja katsotaan miten sinun käy? Sairastutko vai mikä vamma tulee, se on mielenkiintoista tai meneekö heikon henki?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin käski sun syödä 5kg kiviä ja hypätä kaivoon,tee se tai olet tottelematon etkä saa korttiin leimaa!

    Sanna <3 ei tee mitään millä ei ole hyvää tarkoitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna <3 ei tee mitään millä ei ole hyvää tarkoitusta.

    Apua olenko Sannan pauloissa vai Paulan sannoissa.

    Äänestä

  • Näin on

    Äänestä

Oletko palikka hoksannut, ettei rokottamattomien tauti juuri tartu. Rokotetut lampaat sitä levittää. Koronaan kuolleistakin suuri osa on rokotettuja 😂 Poista itsesi elämästä ja ota lisää piikkejä.

1Äänestä

rokottamattomat ja rokotetut jakavat kansan kahtia ihan kuin 1918. Saappa nähärä koska alkaa sota

Äänestä

Minä poistin idiootimaiset rakuttajat kavereista. Ne kaikki olikin MEDIAN AIVOPESEMÄÄ porukkaa jotka kehui piikeillään. Tuollaisia rakuttajia kuin noista piikitetyistä pölvästeistä on tullut ei missään tarvita. Kokoontukaa yhteen ja levittäkää sitä vitun virusta ÄÄLIÖT keskenänne. Vittuako tuosta huudatte . Taitaa TOTUUS OLLA ettei se piikki suojaakkaan ja pelottaa ja sit jankkaatte paskaa ja haukutte toisia kunnollisia kansalaisia JOILLA ON OMA ELÄMÄ. Teillä ei ole sitäkään ja Lehmänperseen näköiset turvat levällään rakutatte. KAtsokaa kusipäät peiliin ja hävetkää.

1Äänestä
  • Terveisiä sinne Moskovaan ja Putinille. Suomea et saa !!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Terveisiä sinne Moskovaan ja Putinille. Suomea et saa !!!!

    Kahdessa tunnissa ovat Vaasassa halutessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Terveisiä sinne Moskovaan ja Putinille. Suomea et saa !!!!

    EU Ursula on Suomen-syöjä.

    Äänestä

15 vuoteen en oo sairastanut mitään enkä oo litkuja tarvinnut.
Konjakkihömpsyt voin ottaa illalla enkä mitään halpaa litkua.
2600e maksoi toi laatukonjakki. Se riittää- Hyvää Joulua niin rokottamattomille terveille kuin rokotetuille joilla ei oo juuri omaa elämää.

1Äänestä

Raukkamainen olet,Asenteissa ois jonkin verran korjattavaa. Et ole yhtään parempi kuin kukaan muu. Ehkä jollain mitalla jopa lehmän hännän verran alempana. mietis sitä

Äänestä

Rokottamattomat on sitä lestapazkaa

Äänestä
  • En ole mikään lesta. Paina se kaaliis.

    Äänestä

Jeesus pyhitys absolutisti

Äänestä
  • Juu vanha kiljumestari. Mäkin muuten muutan usein veden viiniksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu vanha kiljumestari. Mäkin muuten muutan usein veden viiniksi.

    Ei ole oikeudellisesti pätevää rangaista kiljuhanhia ilmaliikennejuopumuksesta koska kiljuhanhet eivät ole ratifioineet yhteiskuntasopimusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole oikeudellisesti pätevää rangaista kiljuhanhia ilmaliikennejuopumuksesta koska kiljuhanhet eivät ole ratifioineet yhteiskuntasopimusta.

    Onko laskuhumala?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko laskuhumala?

    Siitäkään ei voida syyttää.

    Äänestä

Luuletko tosiaan, että korona hyökkää kimppuusi facebookin kautta? Eikö ihmisillä saakaan olla omia mielipiteitä? Samanlaisia vain kuin sinulla.

Äänestä
  • Muiden mielipiteet on pääsääntöisesti tyhmiä.

    Äänestä

Tässä on muistolista lentäjäyhdistyksen APA jäsenten kuollleista jäsenistä. 2019: 1 kpl, 2020: 6kpl ja 2021: neljällä palstalla varmaan yli 100 nimeä ja mitä onkaan seuraavalla sivulla? Mitä ihmettä ilmailussa tahtuikaan 2021? Jättivätkö he ottamatta piikin vai pakotettiinko heidät ottamaan piikki?
https://t.me/JFK_TV/7259

Äänestä
  • Ai muulloinkin ei lentäjiä ole kuollut. Onko maailman miljoonista lentäjistä tehty raportit suomalaisille pöllö

    Äänestä

Taidat olla vähän tyhmä.

Äänestä
  • Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. (sananparret 1:5)

    Äänestä

ONKO SULLA ENÄÄ YHTÄÄN TOVERIA SITTEN?
Taisi mennä kaikki ystävätkin sitten siinä kun on sinulle se sairaus iskenyt.😆😅😄😃🤣😂😁😁😁

Äänestä

Vapaa-ajattelijoiden liitoissa sitä harrastetaan enemmänkin. Just niin sitäsitä.

Äänestä

Rokotuksen vastustajat on Moskovan asialla maanpetturit.

Äänestä

Tosi väsyneitä nämä piikkiuskovaisten "pietari-trolli" ja "salaliittohörhö" sekä muut mukanäppärät solvaukset. Todellisuudessa tämmöiset ihmiset ovat keskimäärin 35-55 vuotiaita ns. kalevi ja irma tyyppisiä henkilöitä jotka ovat hädintuskin oppineet atk:n alkeet.

Todella hataralla pohjalla oleva medialukutaidon myötä kun lasse ja virpi tulee kyläilemään, vaihdetaan pikaiset mielipiteet iltasanomien otsikoiden perusteella ja naureskellaan mukatietäväisinä "5g hörhöille", ymmärtämättä edes että vahvistavat itse tällä meemipotentiaalisella lauseella oman henkilötyyppinsä stereotypiaa. Toimivat ns. hyödyllisinä idiotteina. Toki heitäkin pitää ymmärtää koska toimivat vain niinkuin järjestelmä heidät on tarkoittanut toimimaan.

Äänestä

Rokotevastaiset ovat ihan kunnon tyyppejä. He uskovat vain tutkittuun tietoon, kuten epämääräisiin nettilinkkeihin.... ja Ano Turtiaiseen.... ja Putinin trollitehtaisiin. Mitä vittua!!! Anteeksi, eivät olekaan kunnon tyyppejä. Ihan täysiä kusipäitä ja kasa pystyyn luotua paskaa.

Äänestä
  • Tyhmiä Moskovan äänitorvia.

    Äänestä

En ole ainootakaan rokotevastaista tavannut.Itselläkin olisi korona ollut jos olisin osallistunut ROKOTETTUJEN synttäri juhlille,onneksi en mennyt!Siitä 6sairastui,osastolta mistä kotona ihminen,sairastui 6muuta,yksi kuoli.Yksi RokoTEtTu joutu sairaalaan valkosolut laski.Hajumakuaisti katosi monelta .Kyllä nuo rokotteet ja erityisesti passi suojelee taudista.Eikun bilettämään niin kuin muutkin! Rokottamattonat istuu kotonaan 24/7,tautia levittää oireeton kantaja,sekä maskiton rokotettu!.Varokaa suojaamattomia ihmisiä. Maski ,käsidesi.tikutus 10nesti oireisilta köhijöiltä otettava käyttöön heti.

Äänestä

Minä poistan kavereistani ne jotka jatkuvasti länkyttävät koronasta.

Äänestä
  • Hyvä. Rokotusten vastustajia on harhaoppisina tyhminä turha kuunnella

    Äänestä

Miksi te pelkäätte rokottomattomia, tehän olette turvassa kun on rokotettu ja takataskussa rokotepassi ??? Vai mitenkä se todellisuudessa meni ???

Äänestä
  • Rokotepassilla en päässyt sovittuun leikkaukseen sillä rokottamattomat täyttää sairaalan. Henkilökohtaisesti en pelkää mutta ääretön idioottimaisuuden ärsyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotepassilla en päässyt sovittuun leikkaukseen sillä rokottamattomat täyttää sairaalan. Henkilökohtaisesti en pelkää mutta ääretön idioottimaisuuden ärsyttää.

    Tätä se on kun on liikaa tyhmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä se on kun on liikaa tyhmiä.

    Puolet sairaalassa olioista on rokotettuja. Joten myös rokotetut veivät yhtäpaljon leikkausaikaasi. Lue sairaalan tiedote missä nämä luvut on kerrottu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolet sairaalassa olioista on rokotettuja. Joten myös rokotetut veivät yhtäpaljon leikkausaikaasi. Lue sairaalan tiedote missä nämä luvut on kerrottu.

    Oletpa tyhmä. Rokotetut on tehneet mitä voivat etteivät saisi koronaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletpa tyhmä. Rokotetut on tehneet mitä voivat etteivät saisi koronaa.

    Paskat ovat. Pyörivät typerän passinsa kanssa ympäri ämpäri levittämässä tautia. Tyhmempikin on tuon tajunnut aikaa päivää sitten.

    Äänestä

Floridan Make on poistettu aika monen kavereista.

Äänestä

Hyviä uutisia Etelä Afrikasta. Purkavat rajoituksia, kun virus on Deltaa lievempi, vaikka leviääkin vauhdilla. Koronan saa kohta unohtaa!

Äänestä
  • JEEEEE,ME EI KUOLLAKKAAAAAAA!

    Äänestä

Tää on keskustelu on molemmin puolin typeryyden huipentuma. Totuuksia lauotaan puolin ja toisin, mutta viittaukset tutkittuun tietoon puutuvat. Komentit on tyyliä asiadta mitään tietämättä voin varmana mielipiteenäni sanoa. Surullista, mille tasolle taannutaan.

Äänestä

Tähän on päästy. Suomalaiset levittää Putinin rokotusten vastaista propagandaa. Suomi ei ansaitse itsenäisyyttä.

Äänestä

Rokottamattomat eivät luota muutenkaan yhteiskuntaan. Eivät työnantajiin, eivät julkisiin palveluihin, eivät poliisiin, eivät terveydenhoitoon, eivät keneenkään. En oikein näe että tällä porukalla olisi Suomessa enää mitään tulevaisuutta ja onnellisen elämän mahdollisuuksia. Elävät lopun elämäänsä psykoottisessa pelossa ja hyvin onnettomina. Onhan se surullista. Säälin heitä.

Äänestä
  • Snif.. Mee oottaa 7 buusterin... Me rokotetut ei pelätä flunssaa mikä se todellisuudessa on.. Katsot sitten mitä tilastoja vaan.. Joten jos pelkäät niin ole kotona 24/7. Minä jatkan normaalia elämään ja en ota tota paska piikkkiä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Snif.. Mee oottaa 7 buusterin... Me rokotetut ei pelätä flunssaa mikä se todellisuudessa on.. Katsot sitten mitä tilastoja vaan.. Joten jos pelkäät niin ole kotona 24/7. Minä jatkan normaalia elämään ja en ota tota paska piikkkiä

    Jatkat kunnes olet teholla äläkä sitten valita vaan muista että pikku flunssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatkat kunnes olet teholla äläkä sitten valita vaan muista että pikku flunssa.

    Joo yhtä todennäköistä joutua teholle kun voittaa lotossa 😂😂

    Äänestä

  • Minä olen lakannut säälimättä heitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatkat kunnes olet teholla äläkä sitten valita vaan muista että pikku flunssa.

    Muistaa varmasti ,että Olipa tyhmä

    Äänestä

Tervemenoa.

Äänestä

Markulla on Floridan luxushotellissa hintaan sisältyvä ilmainen terveysklinikka ja rokotukset. Onneksi näin sillä mieheltä on koko omaisuus lähtenyt huijareiden matkaan.

Äänestä

Maailmaan saisi rauhan tappamalla kaksi ryhmää; rokotetutetutut ja rokottamottomottomattimat.

Äänestä
  • Rokottamattomat harvenee luonnon lain mukaisesti ja se on oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokottamattomat harvenee luonnon lain mukaisesti ja se on oikein.

    Hyvä, että änkyröistä päästään!!!

    Äänestä

Ikävä
Ajattelin vammauttaa sut

Anonyymi
25.12.2021 04:27
Ilmoita
Noh muutin mieleni, näet oon sairas mieleltäni niin vammautan jonkun muun sijastasi..

Poika?
Tytär?

Niin.

Näet olen sairas.

Mutta elåmä on.

Karma.

Äänestä

Maailma olis parempi paikka Jos rokotetut ammuttas kuuhun jotta he eivät enää pääsisi levittää flunssaa

Äänestä
  • Rokottamaton sulla on jo korona aivoissa. Hyvästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokottamaton sulla on jo korona aivoissa. Hyvästi.

    Jeesus on pesiytynyt aivoihini. Välillä piru kuitenkin pitää kovaa meteliä. Milläs nukut?

    Äänestä

Rokottamattomia ei tarvi poistaa ne poistuu muutenkin. Tyhmyydellä on kova hinta.

Äänestä

Täytyy olla tyhmä kun antaa hakata piikkiä jotka ei toimi itseensä,tutkikaa ja lukekaa mitä muualla maailmassa tapahtuu tämän rokotehysterian kanssa! Ihmisiä lappaa pienen räkätaudin takia hysteerisinä päivystykseen,HALOO LAMPAAT!!!!!

Äänestä
  • Laita linkkejä niihin tietoihin, mitä muualla maailmassa tapahtuu, niin pääsemme lukemaan.

    Äänestä

  • Eikun laita nyt vaan. Vai eikö niitä ole?

    Äänestä

Nyt on miesoletettujen pelkokertoimet tapissa!

Äänestä

Rokotetut harvenee ja rokottamattomat jyllää.... Näin se menee

Äänestä
  • Samaa mieltä. Rokottamattomat jyllää sairaaloiden teho osastoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Rokottamattomat jyllää sairaaloiden teho osastoilla.

    Näin on

    Äänestä

Koronaa ei pelätä, mutta ilman nimeä uskalletaan uhota. Taitaa olla pelko siitä, että muutkin saavat tietoonsä kuka näitä hölmöjä rokotevastaisia kommentteja suoltaa.

Äänestä
  • Nimet vaan esille.

    Äänestä

Omikronin myötä voimme unohtaa koronan ja hyvä näin.

Äänestä
  • Omikron on vain kuninkaan uudet vaatteet.

    Äänestä

Kissalla korona. Omistajan rokote suojaa lemmikin, hop, hop piikille.

Äänestä

Mä Mittasin tänään mun kerbiililtä kuumeen ja tein pikatestin,KORONA😭

Äänestä

Ketään ei kiinnosta sun facebook höpinäs. Joten ihan sama.

Äänestä
  • Ei tule olemaan,

    Äänestä

Milloin tämän joulun joulukortit jaetaan?

Äänestä
  • Jos ne jaetaan ensi jouluna ei tarvitse lähettää uusia. Oletko varma että olet ollut lähetyslistalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ne jaetaan ensi jouluna ei tarvitse lähettää uusia. Oletko varma että olet ollut lähetyslistalla.

    Sieltä se taas tuli. Perusdemarin vilpitön usko hyvinvointiyhteiskuntaan, postiin ja poliisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sieltä se taas tuli. Perusdemarin vilpitön usko hyvinvointiyhteiskuntaan, postiin ja poliisiin.

    Lähetin kymmenen korttia eikä yksikään mennyt perille.

    Äänestä

Britanniasta proffa ilmoittaa, että korona muuttunut kausiflunssaksi!

Äänestä

Luonto on taasen karsinut 22 rokottamatonta pois tästä *influenssasta*. Tyhmyys maksaa.

Äänestä
  • Hyvä

    Äänestä

Cancel-päällikkö, olet yksin. skipatut eivät tule koskaan takaisin !

Äänestä
  • Niin on kuolleet ei tule takaisin.

    Äänestä

Enkä minä. En myös lahkolaisten

Äänestä

Huomenna tulee uusi rokottamattomien kuolemaennätys.

Äänestä

Puolet maapallon ihmisistä rokottamatta. Melkoisista ruumiskasoista haaveilet!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En ole missään tekemisissä rokotevastaisten kanssa. Uskon että eristäminen voisi auttaa miettimään asiaa uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu