Asiaa energiasta

Anonyymi

Jos joulupukki oikeasti ehtisi kaikkiin koteihin jakelemaan lahjoja, siihen ei riittäisi Tokmannin rekke...

"Todellisuudessa pukin lisäksi kuolisivat kaikki muutkin. Sompailu talosta toiseen miljoonien tonnien tavarakuorman kanssa yli tuhatkertaisella äänennopeudella vaatisi niin paljon energiaa, että valtameret kiehuisivat ja maapallo sulaisi tuliseksi laavamereksi satojen kilometrien syvyyteen. Toisin sanoen joulupukin yhden päivän urakka pyyhkisi kotiplaneetaltamme kaiken elämän, vaikka Maa taivaankappaleena jäisikin sentään jäljelle pukin kolttosista."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d4771576-70d8-41c0-bed2-0d8125b18023

Tämä laskelma on aika hyvä esimerkki siitä millaisista energioista puhutaan jos ajatellaan tähtienvälistä matkailua sellaisena kuin me sen ajattelemme. On laskettu että koko universumin energia ei riittäisi tietynkokoisten kappaleiden kiihdytykseen lähelle valonnopeutta ja jarrutukseen. Siksipä tähtienvälinen matkustus sellaisena kuin me sen ajattelemme, ei ole mahdollista siten kuin me siitä ajattelemme.

On siis oltava jokin keino oikoa, jota me emme tunne.

11

591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan näistä avaruuden taivuttamisista puhuttu. Aluksen edellä taivutetaan avaruutta ja jälkeen aluksen se suljetaan. Warp - drive. Olikohan se samalla aikamatkustusta...

    • Anonyymi

      Multidimensionaalinen joulupukki? Ilmestyisi kaikille yhtäaikaa. Liian vaikea ajatella miten voisi olla kaikkialla yhtäaikaa.

    • Anonyymi

      Torvelot.. pukki liikkuu takaperin joka toiseen asuntoon mennessään. Näin aika pysyy paikallaan.

      Kalibrointivelho

    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höh, tyhjä arpa!

        Täsä toimiva versio:

        https://www.addictinggames.com/funny/santa-fartypants

        Ilmiselvä uhvo! Tuota näkyä ei kukaan usko todeksi, joten se on tunnistamaton lentävä kohde.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmiselvä uhvo! Tuota näkyä ei kukaan usko todeksi, joten se on tunnistamaton lentävä kohde.

        Olet kuin pikkuinen lapsi. Koetat laskea epätoivoisesti leikkiä asioista jotka sinua ahdistaa ja pelottaa. Jos oikeasti olisit uskossasi vahva, niin et pelkäisi. Kurkkaa sängyn alle ja komeroon vielä ennen unia. Siellä voi olla tällainen. https://aijaa.com/1UTq8a


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kuin pikkuinen lapsi. Koetat laskea epätoivoisesti leikkiä asioista jotka sinua ahdistaa ja pelottaa. Jos oikeasti olisit uskossasi vahva, niin et pelkäisi. Kurkkaa sängyn alle ja komeroon vielä ennen unia. Siellä voi olla tällainen. https://aijaa.com/1UTq8a

        Mut ku noi mämmikuoraiset harmaat alieenit tulee sörkkimään pyllyreikää lupaa kyselemättä! Varmasti suaki pelottas jos tiiät että jonain yönä sun peräsuoleesi kajotaan mutta et tarkalleen koska! Lopetan nää näsäviisastelut vasta sitte ku saan allekirjotetun sopimuspahvin että saan pitää 100% määräysvallan suoleeni eikä sitä mikään alieeni tai muukaan hörhö tuu sitä luvattomasti sörkkimään.


    • Anonyymi

      Nyt alettiin olemaan ufopalstan ytimessä! Pohdittavaksi tuli että miten joulupukki sitä ja miten joulupukki tätä! Kohta siellä joku palstan täystollo esittää väitteitä siitä kuin joulupukin gvoimat kestää 908 asteen mutkia mennentullen kun kuulema ihminen ei sellaiseen pystyisi.

      Ameriikan sotajoukotkin näitä näkee joka päivä laivoistaan mutta eivät onnistu kuvaamaan millään parhaimmalla laatikkokamerallakaan. Ainoastaan joku entinen hispano autokauppias todistaa autokauppiaan uskottavuudellaan että kaikki hän on itse nähnyt. Tähän meidän pitää tyytymän ja uskoman. Aamen. Shalom.

    • Anonyymi

      ...aloituksessa unohtuu sama kuin fyysikoilta laskelmassaan...
      Ratkaisu on näkyvä ja helppo, mutta mahdoton laskea, todistaa matematiikasta. Matematiikan ongelmana on ollut ja tulee olemaan matematiikan olemus. Tekemällä tehdyllä kielellä ei kuvata elävää maailmaan, matematiikka soveltuu minimaallisten osasten tai tapahtumien laskennalliseen kuvaamiseen ... vai miten tuon nyt laittaisi

      Mikä on joulupukin "jokapaikassa lahjojen jaon" -liki saman aikaisuuden salaisuus?
      muutama päivä sitten sama tapahtui ja jo ennen "kiertueen" alkua kirjoitellaan, jotta "mahdotonta" maailmankaikkeuden energiakaan ei riittäisi moiseen suoritukseen maanvuorokaudessa, mutta
      joulupukki on selkeästi ratkaissut asian ilmeisesti järjenvastaisella tavalla, jota tiedemaailmakaan ole onnistunut havainnoimaan.
      Tässä kohtaa joulupukin juonikas ratkaisu menee "UFOILUKSI", sillä kuinka joulupukki onkaan järjestänyt selkeästi näkyvän juonikkaan ratkaisunsa niin jottei joulupukki-järjestelyn yksinkertainen ratkaisu näy meille eikä aukea tiedemaailmalle.
      Sinänsä sanon tai kirjoitan tähän, jotta en ota kantaa onko joulupukki olemassa vai ei, mutta noin filosofisella -ajatuksellisella tasolla- joulupukki on totta. Tällä tavoin tosi-väittämä pitää paikkansa, koska -joulupukki- toteutuu joka jouluna monilukuisena tapahtumahetkenä ympärimaapallon. Liki kaikilla suomalaisperheillä on valokuvia -joulupukki toteutumasta-, mistä seuraa toteamus: joulupukki on totta.
      Yksinkertaisten tosikkoaikuisten maailmassa, jotkut sitten menee kertomaan suuressa -viisaudessaan-, lapsilleen, lapsenlapsilleen, toisten mukuloille, jotta , joulupukki ei ole totta. Minkä riemuvoiton tunteen he saavat sielulleen, näin typerästi toimiessaan? Mitä haittaa, lasten joulupukki uskomuksessa on, sen muutaman vuoden kestävän hetken? näihin kahteen kysymykseen on ole honannut vastausta. Joulu lahjoineen oikeastaan opettaa -voittoihin ja häviöihin - lapsukaisia, ja aikuisia. Nähty on, kun jo 41 vuotta hommassa oltu mukana ...
      Joulupukki tulikin todettua jo todeksi. Samalla kirjoituksen parsiin tuli lyötyä vinkki, jolla paljastuu joulupukki toteutuma "lahjat kaikille" saman vuorokauden sisään. Joulupukki homma, joulupukki on siis nerokkaasti ratkaisut asian, ja vielä siten jottemme huomaa ratkaisua, eikä fyysikot tai tiedemaailma kykene havainnoimaan nerokkaan joulupukin toiminnan salaisuutta tai edes esittämään laskelmaa järjellisellä tavalla, sanonpa vain jotta on se joulupukki källi, sitten.
      Tiedemaailmassa ehkä filosofit, sosiologian tutkijat tai biogenetiikan osaajat ehkä pääsisi joulupukin työnteon salaisuuteen kiinni, mikäli joku heistä kykenee näkemään liki ja hieman kauemmaksi kutakuinkin samanaikaisesti, tässä havainnoinnissa on yksinkertainen jippo mikä häiritsee rehellisen ja to'ellisen vastauksen saamista, jotta joulupukki ongelman voisi ratkaista, joulupukkiin näet pitää uskoa.
      Joulupukki on rakentanut toimintansa peitteeksi selkeän jujun, joka toteutuu -tieten huomaatte- joka joulu. Joulupukki on näet ollut nerokas jo hommaan lähtiessään, kun huomasi moninkertaistaa itsensä, lukumääräisestä laumasta joulupukkeja tulee ääretön -1, ja samalla tulee todistettua monisoluisen olennon kopioitumisen vaikeus, kahta samanlaista joulupukkia liene sattunutkaan, katsokaa vaikka niitä aiemmin mainittuja valokuvia. Selkeämmin tai lyhemmin olisi vaikeaa kirjata joulupukin nerokkuutta hommansa ratkaisuun, tieten lukija voinee väittää - ei se mee näin -, tai - ei oo totta -, sekä -kirjoittajalla viiraa- , mutt' pikkusen pitemmillä lauseilla vastaväittämiä tai ratkaisuja.
      Joulupukin moninaistumisen vaikeudesta kertautumiseen tulee ihan havainnoitavasti muuntumista, mikä vaikeuttaa tieteellisen todentamisen toteutumaa, kuten matemaattisen kielen kompurointia myöskin suuresta lukumäärästä johtuen. Näin voisin todeta, jotta vaillinainen tiede on vielä kaukana todellisen ja havaitun maailman totuudellisesta kuvauksesta, vaikka moni vannoo tieteen nimiin, mikä sinällään on hauskaa seurattavaa.
      Joulupukki ei ole ufo eikä uskonasia.
      Joulupukki on moninaisena ilmentymänä ihan selkeästi valokuvattu, ja vuosittain nähty, joten ufoepäilijöillekin voi kirjoittaa, joulupukki toteuma on totta, kyse on fyysisessä maailmassa ajan, paikan ja teon hallinnasta, minkä joulupukki on toteuttanut, mikä on lukuisin silmin havaittu, filmattu ja nauhoitettukin jo vuosikymmeniä, joten pikkusen -tehoja kehiin-, jos vastaväittämää alkaa pukkaan lukijalta...
      -jotta, näillä mennään - ; P

    • Anonyymi

      ...ed kirj lisää juonteeseen vielä aloittajan lopputoteamukseen " aineella on olomuotoja joita emme vielä tunne" ..

      ...Toden olemus on kutakuinkin näin,
      "sen minkä silmä näkee voi miekka katkaista" - Conan sarjakuvista,
      Eli
      jos voit koskettaa ja maistaa niin on totta -joulupukki-
      jos voi vain haistaa ja nähdä - toistaiseksi tarua -
      mikä sitten onkaan "kovaa evidenssiä"?

      Joukottain ihmisiä laitteineen taltio kuutionkaltaisten selkeästi nähtävien laitteiden liikkumiset, niin onhan todennettu tapahtuma, meillä vain ei riitä mielikuvitus ratkaisemaan miten havaitun kohteen liikkumiset on toteutettu.

      Ihmiskunta edistyy tekniikan saralla hitaasti ja sattumien kautta, esim antiikin kreikassa oltiin jo melkein kiinni höyrykoneessa... ja ympäripyöreästi parintuhannen vuoden päästä -joku honas!-
      ja vieläkin me ajetaan ja toteutetaan mekaanista liikehdintää mäntämoottorilla -energiatehokkaimmin-, sähköntuottaminen ja kuluttaminen työyksikössä hukkaa tehoa enempi ja sotkee enempi . ( katso vaikka saksan lukuja ruskohiilen käytöstä https://www.cleanenergywire.org/factsheets/coal-germany mistä juontuu "puhdas autoilu yms" suoraan sanoen paskoo alleen ..) no vähän eksyi juonteen aloituksesta..

      laiskoina ihmisinä, me toivomme, "ilmeentymää", vaikka avaruusmuukalaista tuomaan avaimet käteen päästäksemme suhistelemaan ympäri maailmankaikkeutta , tai jotain muuta sellaista ...
      toivottavasti nuo muukalaiset ei munaa ja paljasta salaisuuksiaan. Kehitys joko tuo ratkaisun tai ihmisen edistymiseen se ei kuulu, onhan meillä vaillinaiset aistitkin osa tuottaa hörhöilyä - kuulinko oikein- ja osa -tunsinsen- totuutta, riippuu vaan keltä kysyy vahvistuksen..
      juu - higginsinbosoni -jestas!- pistääkö ihmiskunta rahaa -gravitonin- löytämiseen? ja maan eliöitä ei tunneta kuin pieni osa, saati ihminen olisi osannut kuvitella otuksien tarpeellisuutta ...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2078
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1602
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1598
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1227
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1194
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    Aihe