Miten on, täyttyykö mahat?
Muita yösyöppöjä?
Anonyymi
10194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onneksi ei tarvitse syödä yöllä, ruoka-aikana syöminen riittää, eikä silloinkaan mihinkään "jouluähkyyn". Ruokaa voi ottaa lautaselle vain senverran kuin normaalistikin, vaikka vain lusikallisen joululaatikoita ja pienen palan kinkkua (rosollia ilman lisukkeita voi ottaa vähän enemmän).
Ai täyttyykö maha? No kyllähän tuo. Välillä tulee syötyä niinkin paljon että vatsa on kuin ratkeamaisillaan. Yöllä tulee harvemmin herkuteltua, etenkään niin että kesken unien heräisi jääkaapille. Toisaalta aina välillä tulee mässäiltyä illasta myöhään yöhön joten kai sekin lasketaan.
En ole koskaan syönyt yöllä. Iltasyömisenkin lopetin kesäkuun alussa. Aattoiltana annoin itselleni luvan tehdä yhden kinkkuvoileivän. Ei tule ähkyä.
Löytyyhän meitä yösyöpöttelijöitä vaikka kuinka. Tälläkin hetkellä menee suklaata vatsaan niin että napa ruskaa.
Miltä tuntuu?
Tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä, mutta tuolloin tilanne oli toinen. Maha oli aivan täynnä kaikesta syömisestä ja sitten kun vielä vetäisin ne suklaat päälle niin tuli valtava ähky. Toisinsanoen, ei tuntunut hyvältä.
Maha täyttyy ja kiloja karttuu. Pitäisiköhän aloittaa laihdutuskuuri?
Jos siitä on haittaa?
Juuri vetäisin tuossa kokonaisen suklaalevyn. Sanoinkuvaamattoman hyvä olo. Vielä voisi korkata oluen ja sitten vaikka nukahtaa näille sijoille.
Vatasen vatsa ei tunne kelloa hah..... jos ei saa oikein unta saattaa joskus sortua yösyöpöttelyyn. Mutta senkin voi tehdä terveellisesti.