Voiko ikävään tottua?

Vaikka on kulunut jo reilu vuosi,kun viimeksi kirjoiteltiin/juteltiin,niin silti ikävä vaan syvenee.Viime kesään asti meni ihan ok,mutta ihan yhtäkkiä alkoi aivan älytön kaipaus suo kohtaan.Taisin sit näköjään tykätä susta todella paljon enemmän kuin itse ees tajusin silloin.
Jälkikäteen on hyvä aina tajuta tuollaisetkin asiat ja sit miettiä asioita mitkä olisi pitänyt ja voinut tehdä toisin.
Et taida asua enään ees samalla paikkakunnalla kun silloin,kun asuntojen myynti ilmoituksia selatessa huomasin,että sullakin oli asunto myynnissä tänävuonna.
En tiedä kuinka sulla menee,mutta toivon tietysti että hyvin.
Olet kumminkin mielessäni joka päivä ja toivoisin että näkisin tai kuulisin sinusta vielä jotain.
Ne pari vuotta mitkä sinut sain tuntea olivat kumminkin ainakin itselleni todella mukavaa aikaa,vaikka nähtiinkin harvakseltaan,mutta viestiteltiin kumminkin paljon.
Syksyn mittaan on tää raja lähestyny,että piti tää asia vaan kirjoittaa johonkin,kun en omista tunteista omalle lähipiirille puhu koskaan.

Nyt ei oo enään puhelinnumeroakaan,mutta ei rohkeus varmaankaan ees riittäis ottaa suhun yhteyttä,vaikka numeron jostain löytäisinkin.