Olen viikolla 12 ja mietin että milloin esikoiselle joka on 5 vuotias, voisi kertoa vauvasta. Jotenkin hirvittää keskenmeno ja muutenkin, tuleeko sille liian pitkä aika venttailla vauvaa jos kertoisin jo nyt? Milloin te muut olette sanoneet?
Milloin kertoa lapselle?
Tiny
6805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ystäväni kertoi lapselleen vasta reilusti yli puolen välin. Ei halunnut tehdä odottamisesta liian pitkää esikoiselle ja halusi pelata varman päälle.
Tuntuu olleen hyvä ratkaisu. Esikoinen on edelleen innoissaan vauvasta, mutta kylläkin äärimmäisen kärsimätön odottamaan.
Minä ja mieheni kerrottiin esikoiselle tulevasta raskaudesta n.3kk aikoihin eli vielä ei mahaa näkyny mut oireita kylläkin. Koin että esikoisella on hyvää aikaa sulattaa/elää mukana uuden perheenjäsenen tulossa. Ja tietysti lapsi jo vähän arvasi et "jotain" on meneillä ku äiti ja isi on noin iloisia...
Meillä esikoinen 4,5 v, emmekä aio kertoa hänelle ennenkuin näkyy päällepäin. Ettei tule turhaa odotusta ovat muutenkin tuossa iässä niin malttamattomia joka asian suhteen.
Kerroin kahdeksan vuotiaalle esikoiselleni ensimmäisen ultran jälkeen.Olisi suuttunut jos olisi tajunnut ettei hänelle ole kerrottu. Ja ainahan elämässä voi sattua mitä vaan,niin ei sitä pidä murehtia etukäteen.
Kyllä siihen se esikoisen ikä vaikuttaa viisi vuotiaassa ja melkein yhdeksän vuotiaassa on ymmärtämisessä suuri ero!
se, että milloin muutkin läheiset ja ystävät saavat tietää. Olis se väärin, että lapselta kysyis esim. mummi et onko kivaa kun tulee pikkuveli tai -sisko ja laps olis ymmällään.. Eli silloin kun muutkin tietävät. Ei ne lapset kokoaikaa sitä tulokasta odota malttamattomana ellei siitä kokoajan puhuta. Mut on tärkeää että lapsetkin saavat valmistautua uuteen perheenjäsenen tuloon.
Iloista odotusta! =)
12 on ihan hyvä kertoa. Ainakin se pitää kertoa ennen kuin se näkyy päälle päin ja ennen kuin muille siitä on kerrottu. On erittäin epäreilua, ettei lapsi tiedä oman perheensä asioista ennen muita tai kuulee ne jostain muualta ensimmäiseksi. Ja lapset arvaavatkin nopeasti, että jotain on oudosti ja saattavat huolestua, jos eivät tiedä mikä.
Lapselle on pitkä aika odottaa vaikka sen kertoisi edellisenä päivänä. Kyllä se siihen odottamiseen tottuu. Toisaalta, jos lapsi ei olekaan innoissaan asiasta, on hyvä, jos jää riittävästi aikaa sulatella ajatusta.
Itse kerroin joskus viikon 10 paikkeilla.