Kun näitä juttuja lukee, ymmärtää hyvin, miksi ystävät jättivät minut täysin, kun sairastin 5-6 vuotta masennusta. En jaksanut itse pitää ystäviin yhteyttä ja silloin kun soitin heille, vain itkin ja valitin pahaa oloani. Ei sellaista valitusta kukaan jaksa. Masentunut ei tietysti muuhun pysty, väkisin ei voi olla iloinen.
Kannattaa siis valittaa ammattilaisille, jotka saavat kuuntelemisesta palkkaa ja yrittää edes jotenkin suojella ystävyyssuhteita. Paraskaan ystävä ei jaksa loputtomiin olla tukikeppinä. Kierre on valmis: masentunut tuntee olonsa yksinäiseksi, mutta yritykset olla muiden yhteydessä kariutuvat... Ystävät ottavat etäisyyttä ja masentuneen yksinäisyys kasvaa. Tunteita pitää kuitenkin purkaa, psykologille, sairaanhoitajalle, terapeutille, kenelle tahansa ammattilaiselle, johon saa luotua luottamuksellisen suhteen. Itse uskallan jo sanoa toipuneeni pitkästä vaikeasta masennuksesta, mutta ystävyyssuhteiden korjaamiseen menee vielä paljon aikaa.
Voimia kaikille! Masennuksesta voi parantua vaikka se viekin aikaa. Masennus on kova koulu, mutta vuosien päästä voit nähdä mitä se sinulle opetti.
Kannattaa siis valittaa ammattilaisille, jotka saavat kuuntelemisesta palkkaa ja yrittää edes jotenkin suojella ystävyyssuhteita. Paraskaan ystävä ei jaksa loputtomiin olla tukikeppinä. Kierre on valmis: masentunut tuntee olonsa yksinäiseksi, mutta yritykset olla muiden yhteydessä kariutuvat... Ystävät ottavat etäisyyttä ja masentuneen yksinäisyys kasvaa. Tunteita pitää kuitenkin purkaa, psykologille, sairaanhoitajalle, terapeutille, kenelle tahansa ammattilaiselle, johon saa luotua luottamuksellisen suhteen. Itse uskallan jo sanoa toipuneeni pitkästä vaikeasta masennuksesta, mutta ystävyyssuhteiden korjaamiseen menee vielä paljon aikaa.
Voimia kaikille! Masennuksesta voi parantua vaikka se viekin aikaa. Masennus on kova koulu, mutta vuosien päästä voit nähdä mitä se sinulle opetti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kerro
Minulle se opetti ainakin sen, ettei pidä jäädä kovin pitkäksi aikaan pohtimaan ja murehtimaan yksin tilaansa, vaan mahdollisimman pian ottaa yhteyttä ammattiauttajiin. Opetti se myös sen, ettei kannata uskoa kaikkea mitä lääkärit epäilevät, kannattaa uskoa omiin tuntemuksiin. Opin myös sen, ettei kannata syödä kaikkea niitä mömmöjä mitä lääkärit potilaan hiljenemiseksi syöttävät, vaan kysellä tarkasti miksi lääkettä annettaan. Opin sen,e ttä jos et itse jaksa kiinnittää itseesi huomiota ja väitellä lääkäreiden kanssa, pyydä lähisukulaista tai ystävääsi mukaasi lääkärin vastaanotolle "korvaksi" ja "järjeksi". Minulle omaisen paikallaolo oli hämmästyttävän vaikuttavaa.
Opin myös sen, ettei masennus ole kuolemantuomio, vaikka se aluksi siltä tuntuikin. Opin senkin, ettei masennusta tarvitse hävetä vaikka se aluksi niin kovasti hävettikin. Oppia oli myös, että masennuksesta voi todella selviytyä täysin, aluksi kun aika monet ihmiset antoivat ymmärtää, etten siitä enää selviä.
Opin sen, että kokemus vahvisti minua! Osaan sanoa ei, osaan ajatella itseäni välillä, osaan levätä, osaan valita helpomman tien vaikeamman sijasta olematta "huono ihminen", osaan pitää puoleni ja osaan nauttia elämästä, vaikka työt olisivatkin kesken.Uskalsin lähteä työstäni, joka teki minut sairaaksi. Mikään työ ei ole sen arvoinen, että sen takia pitäisi itsensä sairastuttaa. Kukaan tyranni pomo tai ilkeä työkaveri ei voi minua enää pompotella!!
Pitäkää huoli itsestänne.