Kateuden syvin olemus

Anonyymi

Sadussa Lumikki ja seitsemän kääpiötä paha äitipuoli katsoo peiliin ja lausuu: "Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin". Kuningatar on tyytyväinen niin kauan kunnes peili vastaa "Lumikki". Sitten kuningatar vie Lumikille myrkkyomenan, jotta Lumikki ei enää häiritsisi pahan äitipuolen oloa kauneimpana.

Psykologi Risto Lappeteläinen sanoo, että sadun vertaus kertoo paljon kateudesta. Kateellinen ei iloitse omista hyvistä asioista, vaan keskittyy siihen, mitä muut tekevät tai millaisia muut ovat. Kateellinen projisoi eli heijastaa ympäröivään maailmaan omaa huonoa oloaan ja syyttää muita siitä, että hänellä itsellään on paha olla.

– Hän ajattelee, että se on hänen ympärillään olevien ihanien, menestyvien ja pärjäävien ihmisten syytä, että he muistuttavat häntä hänen omasta huonosta olostaan ja henkisestä vajeestaan, Lappeteläinen sanoo.

Kateus on kaikille melkolailla yhtenäinen itsetunnon ja hyvänolon vaje, joka saa muilla vain hieman eri kohteita ja ilmenemismuotoja.

Risto Lappeteläinen

Kateus kumpuaa heikosta itsetunnosta ja riittämättömyyden tunteesta. Yleensä vahva kateus liittyy henkilön pettymyksiin ja negatiivisiin kokemuksiin lapsuudessa ja nuoruudessa.

– Kateutta tuntevissa terapia-asiakkaissa tulee monesti esiin se, että he usein kokevat, ettei heitä ole huomioitu tai heitä on vähätelty kotona aikuisten taholta. Sen takia tuntuu sietämättömältä, että joku saa osakseen jotakin myönteistä. Se herättää vahvan epäoikeudenmukaisuuden tunteen kateuden kokijassa.

Kateellisuuteen taipuvan henkilön itsetunnon kehittyminen on voinut jäädä heikoksi, mikä näkyy erityisesti tunteena riittämättömyydestä. Kun kateellinen näkee jonkun menestyvän, se aiheuttaa vahvoja tunteita.

– Se on sietämätön tunne, että minullakin pitäisi olla tuo, mitä tuo toinenkin saa. Huomaamatta voi jäädä se, että kateuden kohde on saattanut tehdä suuriakin ponnistuksia menestyksensä eteen.

– Kateellisella päällimmäiseksi jää vaillinaisuuden tunne. Kokijalla on tällöin myös aika vähän kykyä oikeudenmukaisuuteen, kun oma huonommuus jää päällimmäiseksi tunteeksi, Lappeteläinen jatkaa.
Syvintä kateutta aiheuttaa muiden onnellisuus

Syvin kateus koetaan muiden henkisiin ja sosiaalisiin ominaisuuksiin liittyen. Jos joku on onnellisempi, hänellä on enemmän kavereita tai jos hän on suositumpi, kateellinen kokee sen olevan pois itseltään.

– Kun kateuden kokija kokee itse olevansa reppana tai huono, on vaikeaa nähdä sitä, kun toinen on menestyvä ja rohkea. Henkisen puolen vajeen kokeminen, että minä olen persoonaltani jotenkin heikompi tai vajaampi, se on erittäin altista synnyttämään kateuden tunnetta, sanoo Lappeteläinen.

5

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Kateellinen ei iloitse omista hyvistä asioista, vaan keskittyy siihen, mitä muut tekevät" HAHAHHHHHAAHAHAHAHHAH HAH! Ei pidä paikkaansa... hahhah resupetterit... minulle on ihan sama onko neidillä illuusio lapsia imuroitu internetistä tai onko hällä meban puskurin kuvia koneellaan.... ihan se ja sama.... Oikein naurattaa..... HAHAHHAHAHAHAHH HAH EH HAH! Meillä ja Numbalassa iloitaan ihan tavallisesta perhe arjesta ja ilmaisesta rakkaudesta perheen sisällä kiillotellen uniikkeja laatu pyöriä ja jahteja.... vaatimattomuuttani kuvastaa se että vaihdan itse öljyt monen miljoonan huvijahtiin ja pesen ite pyykkini... poika katsoo sillä aikaa satatuumaisesta lasten ohjelmia. Minua ei kiinnosta yhtään neidin eedenin puutarhat eikä altaat mutta jos haluaa minulta selkään niin RÄPS RÄSP vaan niin sitten alkaa tapahtua täällä thaimaassa... oikeen naurattaa kun ei niitä kuvia vaan tule HAHHHAHHA HAHHA HHAHHHAHHH HAH HAH HAHHAHAHHH EH AH EH AHH UUH UUUUH... tikahtuu UUH UUH olkoon vaan neiti terve kyllä ne sairaudet tulee narsissille ihan varmasti ja hampaat putoaa..... tukka siltä onkin jo lähtenyt HHAHAHHAHHA HEH UUH UUH......

      • nIIN JA SILLÄ VITUN LUIKKU ARABILLA EI OO EES HAMBAITA AAAAHHHHH VOIVITTU UUH JA AKKANSA ON KUIN LUMPPUHORO LUURANKOLASTA.... IIIH UUH HEH HUH OOH HEHEHHAHHAHAHAHHAH!


      • Anonyymi
        SenssuChlangMai kirjoitti:

        nIIN JA SILLÄ VITUN LUIKKU ARABILLA EI OO EES HAMBAITA AAAAHHHHH VOIVITTU UUH JA AKKANSA ON KUIN LUMPPUHORO LUURANKOLASTA.... IIIH UUH HEH HUH OOH HEHEHHAHHAHAHAHHAH!

        Kunnioitan kyllä Senssua, koska hän on jo 64 vuotias ja on jo täällä.

        By NumBaII, 61 vuotta, kolmen vuoden päästä saan Senssun iän kiinni.


    • Anonyymi

      Yle haastattelu. Kateus on kansainvälistä – näin eri tavoin kadehditaan 4 maassa

      Naapuri ostaa uuden auton. Malilainen kadehtii julkisesti, japanilainen aloittaa kilpailun, kreikkalainen on vaikka syömättä saadakseen samanlaisen, chileläinen iloitsee naapurin kanssa, suomalainen toivoo, että auto hajoaa.

      • Anonyymi

        Yle ei haastatellut Pattayan Savolaista joka ostanut haaveilluusiomeban ja traktorin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      402
      8701
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      3061
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      16
      1463
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      74
      1056
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1038
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      995
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      62
      950
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      933
    9. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      890
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      73
      874
    Aihe