vaikka väsyttää, on niin kauan ollut stressiä "metelistä". Ihan vähäinenkin ääni yläkerrassa säikäyttää. Miksi sitä kertomista ei lopetettu jo vuosia sitten, vaikka sitä toistuvasti pyydettiin. Kunpa ei olisi koskaan tarvinnut kokea niitä vuosia. On kuin olisi elänyt jatkuvassa painajaisessa, mistä ei tunnu olevan ulospääsyä. Miksi kaikki edes aloitettiin ja ilman lupaa. Vauriot ovat syvät ja kestää kauan selvitä niistä. Perusturvallisuudentunne viety ja paljon muuta. Jotain työtä täytyy saada tehdä jotta olo paranisi ja ilman mitään ylimääräistä mikä ei sinne kuulu.
Uni ei tule
Anonyymi
475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Emmää tiedä kannatteeko ennee sinunkoon työtä edes ajatella ...
Helpommalla piäset kun annat piäsi jo levätä.
Luulis että mullakin stressi pikkuhiljoo helpottoo kun mun ei tartte töitä ajatella ennee koskoon. Hyvä ja onneks.
Tekisin vain vero ( euroja) lissee yhteiskunnalle ja kohta ne maksettaisiin takaisin jollekkin mun periliselle.
Kun näin mä oon päättäny::
Jos ei omia jälkeläisiä tule niinkuin ei varmoonkoon ennee niin yhteiskunta=valtio perii ne.
Joten voin vain kai todeta että olen jo ehkä valtion omaisuutta.
Eli, puhun kyllä suomea ja ymmärrän kieliä.
Savokin on mielestäni 😁😁!!
Ihan ymmärrettävvöö suomea kuitenniin.
Ja vaikka totuus on ihmisen suussa niin vo7pi sanua että se mitä puhun Pitäisi olla kyllä ymmärrettävvöö.
Ja, jos en ihan viärin luule niin voin jopa viäristöö sanoja mutta myös koittoo oikaista.
Se tässä on jännee ettei moni sitä ehken ossoo??
En ole kuin tavan kansalainen....
Voit olla varma siitä että mutta erikoista siinä on ehkä vain juuri se etten ole pahemmin juuriani menettänyt.
Se on pohjolaa koko vuosi.
Niin mikä vuosi,,,??
Jäniksen vuosi,,, 😄😁😇💓💓💓
Vai jäniksen vuos? Ennemminnii jänisrutto vuos? Ku tää Korona sualisttaa seurraavvannii vuuvven🌀
Saa tänan sekobolsi. Toivottavasti olet huollossa.
No eiköhän mies ole avun piiriin sieltä teidän työterveyshuollon kautta jo aikoja sitten päässyt. Sitähän sinä kysyit.