Etusivulle TALOUSSANOMAT BMW:t saavat konepellin alle Toyotan tekniikkaa Autonvalmistajat Toyota j

Anonyymi

Etusivulle


TALOUSSANOMAT
BMW:t saavat konepellin alle Toyotan tekniikkaa
Autonvalmistajat Toyota ja BMW ovat sopineet yhteistyönsä tiivistämisestä. Yhtiöt aikovat vastedes vaihtaa osaamistaan: BMW haluaa japanilaisilta hybriditekniikkaa, Toyota taas haluaa autoihinsa saksalaisia dieselmoottoreita.


JAA

KOMMENTOI


KUVA: MATTI BJÖRKMAN/LEHTIKUVA

Taloussanomat
29.6.2012 18:40 | Päivitetty 29.6.2012 18:34
Japanilainen Toyota kertoo tehneensä tänään perjantaina saksalaisen BMW:n kanssa uuden aiesopimuksen teknologiavaihtonsa laajentamisesta.

Yhtiöiden mukaan ne aikovat nyt kehittää yhdessä muun muassa autojen voimansiirron sähköistämistä sekä polttokennojärjestelmiä.

BMW hamuaa etenkin Toyotan pieniin automalleihinsa kehittämää hybriditekniikkaa. Saksalaisvalmistajan omat hybridiautot ovat olleet suhteellisen isoja ja valmistusratkaisuiltaan kalliita.

Toyota puolestaan sanoo olevansa kiinnostunut BMW:n tietotaidosta urheilullisten automallien valmistuksessa.

Yhtiöt sopivat jo viime vuoden joulukuussa, että BMW alkaa tulevaisuudessa toimittaa Toyotan Euroopan-tehtaille 1,6- ja 2-litraisia dieselmoottoreitaan. BMW-koneisia Toyota-autoja ilmestynee markkinoille vuonna 2014.

Osapuolet eivät vielä spekuloineet sillä, milloin nähdään ensimmäiset Toyotan moottoreilla varustetut BMW-autot.

11

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko sulla kaikki hyvin?

    • Anonyymi

      Miten liittyy aloitukseen
      Onko vaikee asia hyväksyy että BMW onkin toyota

      • Anonyymi

        Ja uutinen oli vuodelta 2014 TOYOTA HÖRHÖ..


    • Anonyymi

      Tosiaan yli 5v vanha tieto ja miten kävi : bmw:n tekniikka, kokonaiset moottorit ja alustat kelpasivat toyotalle. Mutta toyotan tuotteista yksikään ei päässyt BMW:n laatutarkastuksen läpi. BMW:llä on ihan omat toyotaa paremmat hybridinsä ja sähköautonsa. Vain riihikuiva euro kelpaa BMW:lle. Toyotalla ei ole muuta annettavaa.

      • Anonyymi

        Ja silti BMW kehittää tulevaa polttokennoautoaan yhdessä Toyotan kanssa ja saa polttokennot siihen Toyotalta. Yhteistyö Toyotan kanssa ei päättynyt.


      • Anonyymi

        Tuo on kyllä lähemmäs 8 vuotta vanha uutinen. Mutta joo, tojo sai bemulta huippumoottorin ja BMW ei kelpuuttanut omiin tekeleisiinsä mitään köyhän kansan auton osaa.


    • Anonyymi

      Meistä kukaan ei tiedä kuinka paljon tenkiikkaosaamista BMW sai Tojolta.
      Paljon on myös teknistä osaamista mitä siirretään ja patenttien käyttöoikeuksia.

    • Anonyymi

      Nyt voi olettaa, että BMW:n laatu paranee jatkossa.

    • Anonyymi

      Tämä oli siis toyotan näkemys vuonna 2012.

      Totuus: toyota maksoi rahalla joka mutter.

    • Anonyymi

      Kyllä se toyotan moottori bmw:n pellin alla jää toyotistien haaveeksi.

    • Anonyymi

      BMW:n hybridiosaaminen ei ainakaan toyotasta ole ollut kiinni. Plugareita ollut jo pitkään ja sähklautojakin tehty tuotantoon, ensimmäiset koeversiot oli jo 70-luvulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      306
      10905
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      335
      7554
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      86
      2057
    4. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      2043
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      125
      1817
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1561
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1221
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      49
      1013
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      868
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      772
    Aihe