Kuinka kauan maksulliset kuntosalit pidetään kiinni AVI:n määräyksestä? Mitä järkeä sulkea salit, kun korona leviää esimerkiksi ruokakaupoissa paljon helpommin
Maksulliset kuntosalit
Anonyymi
16708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sairasta vittuiluahan tuo on poliitikoilta
Meinasin alkaa käymään taas salilla ja käyn siellä yleensä kuudelta aamulla jo ja silloin siellä ei ketään ole mutta kai ne meinaa että korona tarttuu kun olen yksin salilla. Kymppikunnossa kävin aikaisemmin, on se perkele ettei salille pääse täällä kun hesassa on tartuntoja niin paljon.
Ruokakauppaan pääsee, vaikka siellä korona leviää 100 kertaa enemmän kuin saleilla. Alle 18v saavat harrastaa liikuntaa. Ihan yhtälailla he levittävät koronaa samoin pienet lapset levittävät koronaa
"Ruokakauppaan pääsee, vaikka siellä korona leviää 100 kertaa enemmän kuin saleilla"
Perustele tämä väitteesi.
Kaupoissa käy paljon enemmän ihmisiä kuin saleilla.ihmiset koskee ruokatarvikkeisiin.
Eiköhän se ole tuo korona, joka päättää miten ja mitä tapahtuu, ei poliitikot. Tuntuu, että tavallisella kansalaisella on omasta mielestä oikeus tehdä sitä ja tätä. Miettikääs tätä sen kautta, että juuri sinä joutuisit tekemään päätökset, silloin sinulla on myös vastuu siitä, mitä tapahtuu. Suomessa on yli 5 milj. ihmistä ja pitäisi päättää sillä lailla kun sinä haluat. Ei se taida ihan niin mennä, vai pitäiskö??
No kuule mitä hyötyä on pitää salit kiinni? Mikäli saisin päättää, niin mitään rajoituksia ei koskaan tulisi. Korona saisi levitä vapaasti. Yhteiskunta säästäisi, kun heikot ja vanhukset kuolisivat kotonaan ne ketä on kuollakseen. Olisi säästetty miljardeja ja nyt suurimmalla osalla olisi immuniteetti koronaa vastaan.
Toi touhu aivan pelleilyä. Haavisto päästää homopumppia. Influenssa paljon vaarallisempi nuorille ja keski-ikäisille kuin korona. Koronan vaarallisuutta liioiteltu. Influenssa kuolleisuus paljon suurempaa.
Nytkin tehohoidossa vain 50 suomalaista. Korona muka vaarallinen, hah.
Yrityksiä halutaan tahallaan konkurssiin koronan varjolla. Sadistiset ja kateelliset poliitikot nauttivat, kun moni menestyvä yrittäjä tekee konkurssin. Yritykset eivät saa korvauksia. Joku poliitikon tuttu blokin pitäjä saa kas kummaa 100 000e korvausta. Mistä saa ja minkä takia?
On se kummaa, kun influenssaan kuolee enemmän ja ei koskaan ole influenssan takia tehty mitään rajoituksia. Maskin käyttö turhaa ei suojaa mitään.
Meilläkin töissä kaikki melkein sairastaneet koronan, vaikka on maskit ja käsidesit
No nyt on asiaa. Itellä isä ja äiti jo kuolleet ei koronaan mutta muuten. Toivotaan, että teidänkin mummit ja isät papat, äidit ja kaikki yli 60 vuotiaat sukulaisenne kuolee. En minä ole omia vanhempiani kaivannut mihinkään, hyvin on pärjätty. Nyt porukalla toivomaan, että kaikki yhteiskuntaa rasittavat eläkeläiset kuolevat. Ja varsinkin edellä kirjoittanut toivoi kaikkien heikoimpien kuolemaa, kuten oikein on. Alkaahan sitä järjen ääntä tulemaan, kun korona etenee.
Juurikin näin👍😊
Lisäisin vielä, että laiskat työttömät sais kanssa poistua keskuudestamme. Töitä löytyy jos vaan hakee. Ihan turhaa nuo kouluttamattomat luuserit rasittaa yhteiskuntaa. Kertokaa joku, miksi elätämme heitä. EI ymmärrä minä.
Haavisto päästää homopumppia. Mitä luulet, jos työttömistä ei huolehdita. Olisi työläiset vapaata riistaa, kun työttömät ryöstäisivät heidät.
Eikö niitä voi lähettää .......................Jonnekin??