Käy allekirjoittamassa! Alla linkki ja osa aloitetekstistä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9532
Kansalaisaloitteen otsikko
TUULIVOIMALAKI - tuulivoimateollisuudelle RAJAT
Aloitteen päiväys
29.12.2021
Aloitteen muoto
Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Aloitteen ensisijainen kieli
Suomi
Aloitteen sisältö
Tämän kansalaisaloitteen tärkeimmät asiat:
1. Tuulivoimateollisuudelta kielletyt alueet
2. Suojaetäisyys asutukseen 3 km
3. Oikeudenmukaisuus maanhankinta-asioissa
4. Kaikille tuulivoimahankkeille ympäristölupa
5. Tuulivoimaloiden purku ja kierrätys kuntoon
Tuulivoimahankkeet ovat laajimmin ympäristöön ja ihmisiin vaikuttavia teollisia hankkeita Suomessa, ja niitä on vireillä moninkertainen määrä muihin vastaaviin hankkeisiin verrattuna. Tuulivoimahankkeet tarvitsevat suuria maa-alueita, ja vaikutukset ulottuvat laajalle ympäristöön. Suomessa voi olla tuulivoimateollisuutta tulevaisuudessakin, mutta lisärakentaminen tulee toteuttaa hallitusti. Tällä hetkellä koko maan kattavaa suunnittelua ei juuri ole, vaan sijoituspaikoista päätetään kunnissa hanke kerrallaan tuulivoimayhtiöiden kaavoitusaloitteiden perusteella. Esimerkiksi Tanskassa on erillinen tuulivoimalaki ohjaamassa ja säätelemässä tuulivoimateollisuutta. Suomen etujen sekä kansalaisten ja maanomistajien oikeusturvan takaamiseksi tulisi säätää erityinen tuulivoimalaki. Näin voitaisiin vähentää tuulivoimateollisuuden aiheuttamia haittoja ympäristölle ja ihmisille.
Kansalaisaloite: TUULIVOIMALAKI - tuulivoimateollisuudelle rajat
Anonyymi
2
85
Vastaukset
- Anonyymi
Kenellä muulla kuin maanomistajalla on turvaa, kaikki muuthan on jo toteutunut
- Anonyymi
Mitä tarkoitat? Siis tuosta tärkeimpien asioiden luettelosta nykyisin ei mikään toteudu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1169889Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774992Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694812Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73280Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92471Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071720- 471516
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.541501Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591434Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651351