Lodz, Puola

Anonyymi

Olen ollut Lodzissa töissä 2014-2015. En suosittele tätä paikkaa.

Alunperin menin tänne työn vuoksi. Fujitsu etsi suomenkielisiä työntekijöitä service deskiin, pääsin ja menin. En ole ollut monessa suomalaisessa työpaikassa töissä mutta sanoisin että täällä on ollut työpaikkakiusaamista. Äänen korotusta. "Tiimin" puolalainen pomo, joka on ollut nainen solvasi muun muassa homoksi, jotkut puolalaiset on homokammoisia vaikka en ole homo. Eräs toinen työntekijä, ukrainalais puolalainen sanoi "haluatko että murran leukasi" suututtuaan. Asia joka on tapahtunut myös muissa service desk työtiloissa on se että ohimenevät osuvat istuimen takaosaan. Se tömähtää hieman ja on ärsyttävää.

Vähän sen jälkeen kun olin aloittanut työt, paikalle ilmestyi ilmeisesti espanjasta väkeä varmaan espanjankieliseen ryhmään. Eräs näistä katsoi ja venytti silmiä virnuillen, pidin tätä rasistisena eleenä vaikka en ole aasialainen.

Olin lukenut ennen menoa että kaupungissa tapahtuu tappeluita paljon. Kyllä niitä vähän näki, varsinkin iltaisin ja öisin kadulla nimeltä piotrkowska jossa on paljon ravintoloita ja baareja pitkän kadun varrella. Minua kohtaan hyökättiin muutaman kerran. Yksi tönäisi voimakkaasti ohimennen. Saman olin nähnyt aiemmin ja hän sanoi että ärsytän häntä.

Kerran kun kävelin tällä kadulla illalla, toisella puolella käveli kaksi poikaa/miestä, sanoivat jotain kahdelle tytölle jotka istuivat penkillä jotain brittiaksentilla, ovat voineet olla britanniasta tai puolalaisia, tämän jälkeen toinen otti repusta pullon ja heitti sen minua kohti, se liukui noin metrin päähän minusta ja siinä oli harmaata nestettä. En tiedä oliko sen tarkoitus räjähtää. Kerran olen nähnyt suomessa kun joku heitti autosta pullon joka räjähti pian, se oli samannäköinen kuin tämä.
Yhdellä toisella kerralla yritin puhua muutamalle naiselle, kaksi miestä heidän seurassa nauroi minulle, suutuin ja otin kuvan. Tämä mies josta otin kuvan ilmeisesti ravisteli tai töni minua, en muista mitä tapahtui, on ollut muistikatko. Ei tietenkään saisi ottaa kuvia muista ilman lupaa mutta ärsyynnyin ja tein jotain ei niin viisasta.

Sain tietää että hänen kaveri, tämä toinen mies on erään baarin pomo/omistaja. Kun menin siihen baariin, hän käski minun poistua sieltä. Myöhemmin oli ulkona ja sanoi "mene kotiin". Tämä on voinut tarkoittaa että "mene takaisin siihen maahan mistä tulit." Tässä paikassa jotkut eivät pidä ulkomaalaisista. On myös kysytty piotrkowska kadulla "mitä teet täällä" ja sitten sanottu että "mene takaisin".
Kadulla on myös tapahtunut puukotuksia.

Fujitsun jälkeen olen ollut töissä Infosys Poland yrityksessä. Myös täällä on ollut työpaikkakiusaamista. Työ on ollut ostotilausten käsittelyä telialle ja siellä on ollut paljon ruotsia puhuvia.

Koin että minua on kiusannut iranilais ruotsalainen, tunisialais ruotsalainen, turkkilainen joka puhui ruotsia. Iranilainen puhui liian lähellä naamaa ja lauloi jotain virnuillen, hän myös huusi raivokkaasti välillä. Vaikka sen jälkeen kun kävelin ohi niin että olkapää osui häneen, se oli tahallista koska ärsyynnyin sen käyttäytymisestä. Tätä ennen muutamaa päivää ennen olin liuuttanut tuolin siihen, näitä asioita ei tietenkään saisi tehdä. Sama myös muutti samaan kerrostaloon toiselle puolelle, arvosteli mitä heitin roskiin ja juoksi ulos puolalaisen naisystävän kanssa sen jälkeen kun olin ollut viemässä roskia. Tunisialainen sanoi muun muassa homoksi ja turkkilainen tuijotti pitkään toimistolla ja raitiovaunupysäkillä. Infosysistä irtisanottiin ilman syytä, kesken työtä, paikan "pomo" sanoi "lopeta työt, ota tavarasi ja tule mukaan." Näin voi näköjään tehdä puolassa.

4

2195

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oksettava maa

      • Anonyymi

        Etkö tajua että jutut on keksitty ihan omasta päästä varmaankin suljetulla osastolla tahdonvastaisessa hoidossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tajua että jutut on keksitty ihan omasta päästä varmaankin suljetulla osastolla tahdonvastaisessa hoidossa.

        Aloittaja täällä. En ole ollut suljetulla osastolla. Kyllä myös puolassa on homovihaa, työpaikkakiusaamista, väkivaltaa.


    • Anonyymi

      Maltan saari, järkyttävä paikka, varkaita,likasta, huonoa ruokaa en todellakaan suosittele matkakohteeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      202
      2112
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      159
      1429
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1061
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      917
    5. 58
      898
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      831
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      823
    8. 93
      777
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      697
    10. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      108
      684
    Aihe